tiistai 4. syyskuuta 2012

Reppureissu auringonpaisteessa

Ilmat oli sittenkin meidän reppureissun puolella ja tänään aamulla mittari näytti +26 astetta, auringossa tietysti mutta eipä se varjossa vallinnut 18 asteen lämpötilakaan eilisen hyytävän sateen jälkeen kovin epämukavalta tuntunut! Me ollaan oltu oikein ahkeria tänään Tiaran kanssa ja ennen Saran ja Eliaksen kanssa kävely-/puistoretkelle suuntaamista kerettiin pestä pyykkiä, siivoilla ja mä tein itselleni naminami savulohibageleita! Kantoreppuharjoittelut todella tuottivat tulosta ja tämänpäiväinen kävelyreissu reppuillen ei tuntunut suoraansanottuna missään! Tiarakin nautti olostaan Tulan kyydissä aivan eri tavalla kun jopa sai kuikuiltua äidin olkapäiden yli vähän maisemiakin. Riemunkiljahdukset raikasivat koko kävelyreissun ajan ja ensimmäistä kertaa mä todella ymmärsin kuinka hieno keksintö kantovälineet ovatkaan. 
         Mä oon kuvitellut ettei meillä ole ollut minkäänlaista tarvetta kantovälineille, siksi lähdinkin tälle kiertueelle mukaan että halusin testata olinko väärässä ja olinhan minä. Kyllä niille vain on ja olisi ollut tarvetta, ja voin kertoa että nyt harmittaa kovasti etten ole nauttinut pienen tuhinavauvan läheisyydestä kantaen silloin kun Tiara oli vielä pienenpieni muutaman kilon möllikkä ja hirvitti aina laittaa se kauas itsestä vaunuihin vaikka se hyvin siellä viihtyikin. Mitään en kadu, mutta sitten kun meille joskus toinen lapsi toivottavasti siunaantuu niin ostoslistan numero unona komeilee kyllä Tula! Vaikka Tiarakin on ollut aika perustyytyväinen vauva ja mun on yleensä aina ollut helppoa suorittaa esimerkiksi kotiaskareita ihan kädet vapaana kun neiti on viihtynyt itsekseen lattialla leikkien jo pienestä asti niin voisin kuvitella että vaativamman vauvan kanssa Tula olisi vastaus - jos ei kaikkiin - niin ainakin aika moneen juttuun!

 Joko nyt näyttää molempien asento vähän paremmalta? Mä en roiku eteenpäin eikä Tirriäinen taaksepäin. Tästä voitte siis päätellä että yksinkertaisten vinkkien avulla Tula on sovitettavissa myös (siis mun) bimboaivoille sopivaksi, eli se on oikeasti todella helppikäyttöinen!
 Sovittaisko me Tiaran kanssa johonkin kantoreppumainokseen? Missihymyt ja prinsessavilkutukset ainakin onnistuu molemmilta "todella" tyylikkäästi! Nyt kun vielä muistan niin täytyy tehdä täysin asiaankuulumaton välihuomautus; eikös olekin mun hiukset nyt taas vaalentuneet parin viikon takaisesta värjäyksestä? Ja mitään en ole tehnyt niille!
 Iloinen keinuja-Tirriskä! Tiara aina taputtaa ja vilkuttaa keinussa ja kujertelee minkä kerkeää. Kikatukset ja "kakka!" -huudot säestävät myös keinuttelua. On sillä vain ihana pieni kuusihampainen hymy!
 Lehdet on alkaneet jo tippua maahan, ihanaa että syksy tulee vaikken sateita kaipaakaan! Tiarakin räpelsi innoissaan puunlehtiä leikkipuistossa ja yrittipä niitä kovasti maistellakin mutta onneksi ei ehtinyt kun olin niin nopea ilkeä äiti joka ne nappasi pois.
Kotona tietysti piti meidän neiti kenkäfriikin taas kerran saada sovittaa omia vielä auttamattomasti liian suuria juhlakenkiään. Tiara aina kaivaa ne jostain vaikka veisin ne minne tahansa ja sitten se raahaa ja retuuttaa niitä perässään niin kauan että laitan ne sille jalkaan. Sitten kun neiti saa kengät jalkaan niin se ihailee niitä ja hymyilee tyytyväisenä selittäen omia ihania höpinöitään!

Vaatteista puheenollen, toivon kovasti että mun H&M -paketti vihdoin jo huomenna saapuisi niin pääsisin päivittämään mun syystyyliä. Voisin vaikka reippailla Tirriäisen kanssa hakemaan sitä jo aamulla jos on kaunis ilma (ja jos saisin sen ihanan Sinulle on paketti! -viestin vihdoin puhelimeeni)! Ja lisää vaateasiaa, reilusti yli puolet olen saanut myytyä vaatteista joista päätin luopua (ja ihan parissa päivässä!, kiitos teille ihanuuksille jotka niitä olette käyneet hakemassa!) mutta vielä on muutama pussillinen jäljellä, joten jos kiinnostaa niin nyt pikapikaa viestiä couturecouture@windowslive.com! Huonekaluistakin on osa mennyt jo, mutta niitäkin voi tiedustella samasta osoitteesta. Ihanaa iltaa kaikille ja mahtavaa huomista keskiviikkopäivää!♥

Millaisia kantovälineitä teillä on kotona? Mikä on osoittautunut parhaaksi? Missä tilanteissa kantovälineistä on ollut eniten apua? Millaisissa tilanteissa valitsisitte vaunut kantoreppua/ -liinaa mieluummin?

24 kommenttia:

  1. Ihana Tiara! Mulla tulikin ihan mieleen joku missi juttu noista vilkutuksista, aivan mahtava :D !

    Meillä on Manduca ja sitten joku kantoliina systeemi. Molemmista oon tykännyt, eli on hyvä kantaa ja tosi tukevia. Harmi vaan ettei kumpikaan kaksosista viihdy missään kantovälineissä ollenkaan..:D Eikä viihtyny esikoinenkaan ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah Tiara on pikkumissi :DD! Mulla ei Manducasta ole kokemusta, mutta oon sitäkin kyllä kuullut monen kehuvan :) Se on kyllä vähän hankala silloin kantamista hyödyntää jos ei muksut kantovälineissä viihdy :DD Tiarakaan ei rintarepussa viihtynyt kyllä ollenkaan (en tosin mäkään sitä käyttäessäni viihtynyt) mutta tuosta Tulasta neiti vissiin tykkää :D

      Poista
  2. Kyllä, olet kuuliainen neuvoille! Tuosta kenkäkuvasta tuli mieleeni sellaiset uudet tuulet, että lapsia kasvatetaan "sukupuolettomasti" eli ei anneta tyttö- tai poika - kasvatusta, vaan karsitaan kaikki sukupuoleen liittyvä ennakkokäsitys - oletteko kuulleet/lukeneet tällaisesta? Itse olen sitä mieltä, että kyllä lapsi oppii oman sukupuolensa tavoille, vaikkei sitä opetettaisikaan. Pojat on kiinostuneita autoista ja moottorin äänestä ja ihan selvästi tytöt kaikesta prinsessajutuista, kuten esim. kauniista vaatteita ja kopkop-kengistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hyvä hyödyntää neuvoja joita mukavat ihmiset antavat ja varsinkin kun olen usein huomannut että blogin lukijoilta saadut neuvot ovat osoittautuneet hyödyllisiksi :)! Olen lukenut sukupuolisensitiivisestä kasvattamisesta ja mä en itse koe sitä tarpeellisena menetelmänä meidän perheessä, mutta ei mulla ole mitään sitä vastaan jos joku itse haluaa sukupuolisensitiivisyyttä omassa perheessään toteuttaa :) Mä rakastan pinkkiä ja hörhelöä ja tykkään niitä pukea Tiaralle, mutta jos Tiara isompana haluaa pukeutua vaikka traktorikuvioisiin sinivihreisiin vaatteisiin niin en näe sitäkään ongelmallisena :D Se on mun mielestä hyvä ajatus että tarjoaa lapselle erilaisia leluja (esim. tytölle barbien lisäksi autoja ja vaikka dinosauruksia ja pojalle niiden lisäksi vauvanuken) koska mun mielestä kaikki lapset voivat ihan hyvin leikkiä kaikilla leluilla (jos heitä itseään kiinnostaa) eikä pitäisi olla mitään tyttöjen tai poikien leluja erikseen :) Mutta se on kyllä ihan totta että useimmiten tytöt aivan itse kiinnostuvat prinsessajutuista vaikkei niitä tuputettaisikaan ja pojat sitä vastoin autoista :) Tää on mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi!

      Poista
  3. Voi hellanlettas miten ihania söpöläisiä te olette tuossa toisen kuvan kollasissa! ♥

    VastaaPoista
  4. Meillä on kozy carrier-neliöliina, josta teenki huomenna omaan blogiin juttua :) nyt toisen lapsen kanssa en ikinä olis pärjänny ilman sitä, ensimmäisen kanssa meillä ei ollut mitään kantovälinettä. Mun on pakko hoitaa myös isosiskonkin hampipesut sun muut kotitöistä puhumattakaan vaikka vauva olisi kärttyinen. Ja kun vauvan laittaa liinaan niin itku loppuu ja hommat hoituu silti :) Samoiten perhekerhoissa ja avoimessa päiväkodissa liina on pienemmän kanssa aika ehdoton olla mukana, ulos kun ei julkisissa paikoissa voi jättää nukkumaan. Tykkään liinasta enemmän kuin repusta, koska käytän välillä liinaa isommankin kanssa (esim. yksilövaunujen kans liikenteessä ja isompi väsähtääkin kesken matkan) niin en jaksais pelleillä niitten säätöjen kanssa. Helpompi vaan lapsi liinaan ja sitoa kiinni niin varmasti on sopivalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisestapa en ole ennen kuullutkaan, pitää varmaankin siis käydä lueskelemassa sun blogista ;D Mutta voin kyllä kuvitella että kantaminen on todella kätevää kuvailemissasi tilanteissa :)!

      Poista
  5. Tiaran hymykuvan ja vilkutukset saa mut aina hymyilemään! Tuo tyttö on vaan niin uskomattoman suloinen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww on se kyllä<3 Tuo hymyn meidänkin huulille ihan kokoajan<3 :D

      Poista
  6. Tiarasta kasvaa selvästi suuri kenkäfriikki vähän vanhempana. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah älä vaan ;D Onneksi mullakin on paljon kenkiä niin sitten kun Tiara on aikuinen niin se voi lainata niitäkin! :D

      Poista
  7. Voi mikä pieni söpöläinen, niin on suloinen asukin :)

    VastaaPoista
  8. Kätevän olonen toi reppu kyllä! Ja Tiarasta tulee selkee Carrie Bradshaw noitten kenkien suhteen :D

    VastaaPoista
  9. Söpöt noi Tiaran kengät, synttäreitä varten varmaan?:) Ja mua varmaan pelottas, että lapsi tippuu siitä repusta, mutta jos sen oikein laittaa, niin eihän se voi:D

    VastaaPoista
  10. Mietin muuten jo aikaisemmin et tee sellainen couturecouturee-osoite kans tonne sähköpostipalveluun niin voit sieltä ohjailla viestit omaan säpoosi. Ei mene tohelofanienkaan viestit hukkaan. :)

    VastaaPoista
  11. Osaat kyllä pukea Tiaran kauniisti ja tyylikkäästi mutta mihin se tyylitaju sitten katoaa sinun omien vaatteiden kohdalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meinasko tää nyt sitä, että Iina pitäs käyttää samanlaisia vaatteita kuin Tiaran?? :/

      Poista
  12. Meillä on kaikkia kolmea kannettu, isompia noin 3v saakka ja nuorin on vasta 1½v =) Meillä on kaikenlaisia. Reppuja, neliö, pitkiä sidottavia liinoja, kantopussia, rengasliinaa.. Minkä sitä itselleen mahtaa :P
    Keskimmäinen on itse valinnut meidän lapsista kantamisen, alkoi ekan kerran viihtyä rattaissa vasta 9kk ikäisenä. Siihen saakka oli liinassa tai repussa, talven ja kesän..
    Reppu valitaan esim jos mennään tästä rannalle, tai ihan vaan oikastaan polkua pitkin naapuriin tai mennään luontopolulle. Muuten 1½v haluaa kyllä kävellä itse.

    Ja lapsi ei tipu mihinkään jos reppu on kiristettynä, koska sehän on kainaloihin saakka tai jopa ylemmäks.. =)

    isoin huono puoli on, että jos on yksin liikkeellä, mihin ne kaikki kamat saa sullottua. koska minä en edelleenkään osaa liikkua vaan kassin kanssa missä on avaimet, lompakko, kännykkä ja yksi vaippa..

    VastaaPoista
  13. Tuli mieleen, ootko koskaan tehnyt postausta tai jotain kirjoitellut Tiaran hampaiden kasvusta? Onko ollut änkyröintiä ja kipua niiden kasvaessa? Vai onko ne tulleet ihan vaivattomasti vaan :D Oli niin yllättävää nähdä iso hymy ja hampaita! Missä välissä ne on sille tullu!

    VastaaPoista
  14. Ahaha, voi vitsit, miten ihana teidän Tiara on, kun se aina hymyilee noissa kuvissa tollain suu auki (vai nauramiseksko sitä sanotaan... :D) Jotenkin taitaa väkisinkin tulla itsellekin samanlainen ilme naamalle, kun näitä kuvia katselee!

    VastaaPoista
  15. Ei vitsi mikä mamma oot! Hirmu hoikka ja silti noin muodokas, wau :)

    VastaaPoista
  16. oot aivan ihana <3 päivän piristys kun näkee täällä sun blogissas uuden postauksen! kiitos kun jaat elämääsi meidän kaikkien kanssa :) hassua kun tunnut mulle ihan kaverilta, vaikka sulla ei tietenkään ole mitään aavistusta kuka mä olen:D kun oon tosiaan lukenu 2011 keväästä lähtien tätä sun blogia aktiivisesti.
    mystistä, kun oot niin monelle meistä lukijoista "kaveri", mutta sä et tiedä yhtään ketä me ollaan (lukuunottamatta niitä jotka tunnet, obviously)!
    voisikin olla aika hauska juttu, että pyytäisit meitä lukijoita (niin nimettömiä kuin nimellisiäkin) laittamaan sulle esim. sähköpostilla pienen kertomuksen itsestään! vapaamuotoisen ja nimellisen tai nimettömän! jotta säkin tietäisit minkä tyyppisiä me sun "kaverit" ollaan:D tätä varten voisit luoda vaikka ihan uuden sähköpostin (g-mail, hotmail..) niin ei kuormittaisi sun "käyttösähköpostia" tai edes tota blogiin tarkoitettua sähköpostia.. tai sitten jos on olemassa jotain muita keinoja, mä en oo niin tietäväinen näissä asioissa! voisit myös vaikka laittaa siihen ystäväkirjatyyppisiä kysymyksiä, jos ois jotain erityistä mitä haluisit meistä tietää..:)
    ja tää oli vaan mun haaveajattelua, ei todellakaan mikään pakollinen juttu, mutta mieti jos vaikka joskus tulevaisuudessa osaisit soveltaa tästä ideasta jotakin!:D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥