tiistai 24. huhtikuuta 2012

Aurinkoa sateiseenkin päivään

Tänään on ollu taas ihan super inhottava ilma ja eilisetkään korkealle kohonneet plussa-asteet ei paljoa lämmittäneet kun ainakin täällä Vuosaaressa meren vieressä oli ihan törkeen kova tuuli. Mutta kova on luotto siihen että kyllä se kesä sieltä vielä joku päivä tulee, tänäkin vuonna! Eilen lähdettiin tavalliseen tapaan vaunuilemaan Saran ja Eliaksen kanssa, muuten oli ihanaa ja mukavaa mutta mulla oli aivan liian vähän vaatetta päällä. Mä koitin ennen lähtöä tiirailla ikkunoista että mitä muilla ihmisillä on päällä ja kevät- sekä nahkatakkeja oli sen verran näkyvissä että päätin ulkoiluttaa omaakin nahkatakkia, huonolla menestyksellä. Olis pitäny laittaa vielä talvitakki, tai ainakin toinen villapaita alle. Mutta tehty mikä tehty, kivaa oli silti!          
               Tyhmä kun olen niin valitsin sitten sen reitin joka kurvaa Mc'Donaldsin ohi ja nuuskuttelin sitten vesi kielellä ihania mäkkituoksuja, oli sitten pakko iltasella suunnistaa pitkästä aikaa hakemaan mäkkiherkkuja. Sitä ennen meidän piti mennä Oton kans kauppaan, mutta kuinka ollakaan me nukahdettiin Tirriäisen kanssa molemmat vaunulenkin jälkeen puoli kolmelta ja herättiin vasta kun Otto soitti kaupasta että "Missäs pyllyssä te oikeen ootte!" mikä siis tapahtui kaks tuntia sen jälkeen kun oltiin nukahdettu. Tiara ei suunnilleen koskaan nuku sisällä yli puolen tunnin päikkäreitä nii en ollu yhtään varautunu laittamalla herätyskelloa. Mut oli aika ihana nukkua päikkärit ja suunnata sitten ihan tukka pystyssä Oton ja neidin kans mäkkiin. Tässä olis vähän eilisiä asukuvia sekä muutama kuva meidän pikku ilopilleristä syöttötuolissa:



Päivän asu:
Biker-nahkatakki, hopea neulepaita - H&M
Farkut - Zara
Kengät - Spirit Store
Tuubihuivi - Seppälä
Aurinkolasit - Bershka 






Tänään aamu alkoi ihanasti neiti linssiluden suloisilla hampaattomilla korvasta korvaan -hymyillä! Tiara on alkanu yhtäkkiä olemaan neiti supermalli, samantien kun kameran ottaa esille niin on hymy kyllä korvissa ja esitellään kaikki temput laidasta laitaan sekunnin aikana. Aika liikkis! Ainahan meidän neiti on viihtyny kameran edessä mut tällä hetkellä tuntuu että se on se lemppareista lempparein juttu mikä piristää vaikka olis unihiekkaakin jo silmissä, toimiva keino siis kiukun taltuttajaksi jos sellainen sattuu yllättämään joku päivä, jes!
                    Lukuisien hymyjen, parin tunnin päikkäreiden ja parin ruokailutuokion jälkeen oli vuorossa isompien muskariryhmän ensimmäinen kerta, tähän asti kun  ollaan oltu aina pienten ryhmässä. Hyvin sujui ja kyllä huomasi että oli selkeästi aika vaihtaa isompien ryhmään missä ei enää ole pötköttelybiisejä tai mitään muutakaan rauhallista, meno ja meininki kun tuntuu olevan sen meidän päivien THE juttu. 
                     Oli ihan hauska kun tuli uusia biisejäkin ohjeĺmistoon ryhmänvaihdoksen myötä, mä kun oon puhkikuluttanu kaiken maailman etanaellit jo kotonakin kun en nykyään enää osaa olla hiljaa. Mulla tälläkin hetkellä pyörii muskarilaulut päässä, kukapa olis uskonu pari vuotta sitten? Vaikka itsekin haaveilin pitkään äitiydestä niin koskaan en osannu kuvitella kuinka syvälle sinne äitiyden maailmaan sitä lopulta uppoaakaan (tai jotkut uppoaa). En mä koe unohtaneeni itseäni mitenkään, kyllä mä lauleskelen aikuisten biisejäkin (tai teinien :D) ja meikkaan ja laittaudun edelleen kuten kuvista näkyy, mutta mä ihan oikeasti nautin esimerkiksi muskarikerroista tosi paljon kun mä nään miten iloiseksi Tiara niistä tulee. Ja tekee ne mutkin iloiseksi, mikäs sen hauskempaa kun lauleskella ja viettää aikaa kivojen ihmisten kanssa?


















Tänään ei edes nukahdettu Tirriäisen kanssa vaan päästiin kuin päästiinkin Oton seuraksi kauppareissulle. Kaupasta tultiin tietysti kotiin ja luvassa oli ruuanlaittoa ja muutama jakso How I met your motheria, sarjaa jonka hienouden oon valitettavasti keksinyt vasta tutustuttuani Ottoon. Mutta oikeestaan  oon erittäin tyytyväinen siihen että oon löytäny sen vasta nyt, ainoa mua kiinnostava sarja josta mulla on katsottavana tosi monta tuotantokautta, tai no ollaan nyt päästy pian kolmosen puoliväliin eli aika paljon vielä jäljellä. Otto on kyllä nähny noi kaikki kaudet useampaankin kertaan mutta onneksi jaksaa tuijotella niitä vielä munkin kanssa!
            Tänään oli myös Tirriäisen kylpypäivä ja otin pitkästä aikaa kamerankin kylpyyn mukaan, yleensä se unohtuu siinä tohinassa mutta nyt aattelin että pitää saada muutama uudempikin kylpykuva kun aion tehdä Tiaralle sellasen valokuvakirjan sen ensimmäisestä vuodesta. Sinne onkin kyllä jo niin paljon materiaalia että tulis varmaan tuhansien sivujen kirja jos en yhtään karsis noita. Sen kirjan tekemisestä voi tulla aika haastava tehtävä kun on niin paljon ihania hetkiä jotka haluan kirjan sivuille ikuistaa. Mutta ehkäpä se jotenkin onnistuu! Tässä kumminkin vielä pari kylpykuvaa Tiarasta ja lisäksi vielä tän illan vika kuva kun neiti taas tapansa mukaan kuukahti sitteriin ennen kun kerkesin antaa vellin. 




Onneksi meillä ei oo tuntunu ainakaan toistaiseksi vaikuttavan mitenkään iltasyömiset tai -syömättömyydet yöuniin. Tiara nukkuu yleensä koko yön ja herää joka aamu seitsemältä, riippumatta siitä onko se ehtinyt nukahtaa ennen kun on saanut masun täyteen. Mutta yleensä kyllä onneksi ehditään syöttää ihan kunnolla ettei raasu jodu tyhjällä masulla nukuskelemaan. Miten teillä nukutaan yöunia? Ja löytyykö muitakin samanlaisia unikekoja jotka usein kerkeää ummistaa silmänsä ennen iltasapuskoja? Hyvää yötä kaikille ja ihanaa viikkoa, toivottavasti tulee paljon aurinkoisia päiviä!

32 kommenttia:

  1. Onko toi kylpyhuone ihan teijän oma vai joku taloyhtiön yhteinen? harvinaisen ankeen näköinen xD mutta suloinen Tiara tyttönen teillä on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kuules ihan meidän oma kylppäri josta näkyy kuvassa murto-osa, itse en pidä sitä ankeana mutta toi kuva ei kyllä tee sille oikeutta, eikä tarvitsekaan kun noi kuvat oli ihan Tiaran kylpyhetkestä eikä meidän kylppärin esittelyä varten :DD

      Poista
  2. Kääk! kivoja kuvia, ja Tiara on niin sulonen pikku tyttö! Ja sä oot tosi kaunis :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tiara on kyllä niin sulonen että ei siitä muita saakkaan kun kivoja kuvia, paitsi sillon kun se vispaa liikaa joka suuntaan ja kuvat heilahtaa :DD!

      Poista
  3. En yleensä ikinä kommentoi blogeihin, mutta nyt on pakko kehua, että toi sun meikki noissa kasvokuvissa sopii sulle aivan törkeen hyvin! Ja söpis Tiara :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia :)<3 Ihana kuulla positiivistä palautetta meikeistäkin, vaikka ne onkin lähestulkoon samanlaiset jokapäivä :D Mutta piristää aina mieltä :) Ja onhan tuo neiti kyllä ihanin<3

      Poista
  4. Vuokin cittarin kassa = )24. huhtikuuta 2012 klo 23.34

    Oon monesti miettiny, et vitsit oot jostain kyllä tutun näkönen ja nyt sit tajusin, että oon joskus sun blogia aikasemmin lukenu!! :) Ja itekki oon Oulusta kotosin, tai no sieltä läheltä. Voi apua miten sulosia noi mäkkipussi kuvat, haha : DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah aijaa! Olitko meillä kassatätinä 24. pvä kun käytiin kaupassa? :D Jos olit niin ootpas kyllä mukava kun sanoit siitä puurosta! Hauska juttu et oot kans Oulun läheltä kotoisin, pieni maailma :D! Ja Tiara on meidän pieni mäkkitonttu<3

      Poista
    2. Vuokin cittarin kassa = )27. huhtikuuta 2012 klo 16.58

      Joo just se! :) Eipä mitään, kivempihän se noin oli, ko että kotona ois vasta huomannu. Haha joo, oon alkanu pikkuhiljaa huomaamaan, että tää maailma ei oo ollenkaan niin suuri ko mitä oon ite kuvitellu :D Helsingissäki huomaa, et kaikki tuntee kaikki jne :D

      Poista
  5. Ihanan ruskea oot! :) Käytitkö itseruskettavaa myös vai saitko pelkän solariumin kautta noin kauniin rusketuksen? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! SOlariumia ja itseruskettavaa molempia, solkusta tuli semmonen mukava pieni päivetys ja itseruskettava sitten syventää sitä :)

      Poista
  6. voi kyllä toi teidän pikkutytsy on niin suloisen näkönen jokasessa postauksessa! minä, vannoutunut -ei ikinä lapsia mulle- alan pikkuhiljaa syttyä omalle pallerolle :D ihan hullua.. mut jotenki ihana ajatella tai voin kuvitella kuinka paljon tiara piristää jokasta päivää ja kuinka kivaa oman lapsen kanssa on varmasti touhuta kaikkea! ja sä oot kyllä unelmien äiti, oikeesti ! ja otto isä ! mahtava perhe, kaikkea hyvää teille, ootte ihania kaikki ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä, niin iloinen ja hymyileväinen tytsykkä :)<3 Hahaa ja et oo eka joka on sanonu et Tiara aiheuttaa vauvakuumetta tai ainakin lämmittää paatuneimmankin vauvavihaajan tunteita noita pikkuihmisiä kohtaan ;DD Se on ihan totta että kyllä oma lapsi piristää harmaata normaaliarkeakin ihan huikean paljon :) Kiitos ihan hirveen paljon aivan ihanasta kommentista ja aurinkoista kevättä sulle :)<3

      Poista
  7. Voi että tuo Tiara on maailman ihanin ja rakkain mummun pieni prinsessa, vilkas sellainen ! <3 En jaksa odottaa, että taas nähdään ! Halipusuja mummulta ! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä, kunnon vilkas ikiliikkuja :D<3 Ikävä on mut ens viikol nähdään<3 Halipusut sinnekin!

      Poista
  8. Oot kyyyyl tooosi kaunis ja kaikkee noissa kasvokuvissa ja sun hiukset on kasvanu törkeesti, ja näyttää niin hyvinvoivilta ♥
    Tiara on kyllä mun ehdoton ykkös vaavi =) Niin ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jarppuli ihana muru<3 Ja on ne kyllä, mut sais kasvaa viel nopeemmin :D Pakko ostaa koht jotai hiustenkasvatuspillereitä XD Ja on se munkin ehdoton ykkösvaavi mut arvaa mitä sä oot mun ehdoton ykkösjarppuli<3

      Poista
  9. sulla on kivasti postipunaa tai aurinkopuuteria (kumpaa nyt onkaan:D) noissa kasvokuvissa:) nättejä kuvia! ja tiarasta kans! toi kuvakirja ekasta vuodesta on tosi hyvä idea muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkopuuteria on, poskipuna tippu lattialle ja meni rikki :( Pitää ostaa uusi :D Mut kiitoksia paljon<3 Ja munkin mielestä se kuvakirja on kiva, Tiaralle ihana muisto elämän ekasta vuodesta :)

      Poista
  10. Haastaisin sut tekemään tämän:

    http://verku-huraira.blogspot.com/2012/04/haaste.html

    Tarkemmat ohjeet haasteeseen löytyy tuolta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, mä yritän saada aikaiseksi vaikka oonkin huono tekemään haasteita :( Mutta olen otettu että valitsit mut :))

      Poista
  11. aaaaw en kestä noita mäkkipussikuvia, iha yli-ihania <3 ja hei mietin et mistä se muskari lyhenne tulee ? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on meidän mäkkitonttu <3 :D Ja jaa-a hyvä kysymys, en tiiä yhtään mut siis muskari, musiikki-jotain :D Oisko se joku musiikkileikkikoulu? en mä tiiä :DD

      Poista
  12. Näistä kuvista huomaa kuinka onnellinen Tiara oikeesti on !! :)


    Kukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä ainakin toivon että se on maailman onnellisin vauva ja kyllä se ainakin ihan tyytyväiseltä onneksi vaikuttaa :D<3

      Poista
  13. Oikeen ääneen karkas nauru ku näin noi pussipää-kuvat. :D Ihana Tiara! :D Voin kuvitella miten innoissaan on tuossa tilanteessa ollut. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo se oli aivan into piukassa, meidän pikkunen mäkkitonttu :DD<3

      Poista
  14. Voi että mikä ihana pikku pirpana teillä on! Niin ilonen ja sulonen! (: Teillä on kyllä syytä olla nii ylpeitä kun teille on tommonen ihanus suotu!! :) Oot huippu,Iina!
    Ihanaa kevättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä, niin ilonen<3 Ja me ollaan kyllä niin ylpeitä meidän Tirriäisestä että oksat pois!<3 Kiitos ihan hirveen paljon ja ihanaa kevättä myös sulle :))

      Poista
  15. Aivan ihana, että jaksat laittaa itseäsi ja pukeutua niinku sun ikäsen pitääkin! :) oon nähny liikaa äitejä, jotka alkaa kulkee 24/7 säkeissä sen jälkeen kun ovat lapsen saaneet.
    Ja oon miettiny sitä mitenkä Tiara on aina niiiiiiin ilonen ja kiukkuhetkiä on teillä niin vähän :) päädyin sit siihen, että tyttö on perinyt sen sulta, koska en mä oo koskaan lukenu siitäkän että sä marisisit jotain täällä blogissa :) oot vaa niin positiivinen luonne :) ja Tiara on tainnu periä sen sulta ;) varmaan myös otolta? :)
    Tämä kommentti on kirjotettu kuumetokkurassa, mutta I hope you got the point! Iloista päivää tai aamua tai iltaa sulle, sitten kun tän kommentin luet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitoksia<3 Mä oon aina ollu semmonen et tykkään kaikista vaate- ja meikkijutuista ja kerään kenkiä ja laukkuja, mihinkäs sitä ihminen tavoistaan pääsis vaikka äidiksi tuleekin ;D Ja niin no ei Ottokaan oo kyllä mitenkään hirveen masentunu tai marisevainen yleensä, musta tuntuu et ollaan molemmat aika positiivisia ihmisiä nii ois se ollu aika hassua jos meille oiskin tullu joku tosi melankolinen ja kiukkunen vauva :D mut eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan :D! Kiitos ihan hirveesti oikeesti ja parantumisia sulle, sekä mukavaa kevättä!

      Poista
  16. Aaaaw ihana! ♥
    Mä syön biotiin strong tabui. Mun tukka kasvaa ihan törkeen nopeesi ja tuuheammin ja kynnet myös!
    Maksaa apteekissa 15€ 2kk annos. Netan äipp suositteli mulle, koska se itsekki syö sitä.
    Mulla esim kampaaja/parturi huomas, että miten mun tukka onkaa vahvistunu ja kasvaa nopeesti :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥