torstai 5. huhtikuuta 2012

Ihmisiä

Meillä ei ollu Oulussa kyllä yhtään hetkeä ettei ois riittäny tekemistä, tästä johtuen mä en ehtinyt myöskään tekemään sitä videovastauspostausta jonka lupasin, pahoittelut siitä. Mä jotenkin omilla pienenpienillä aivoillani ajattelin että ehtisin äidin web -kameralla sen vääntää mutta ei puhettakaan. Istuin kerran alas hetkeksi äidin sängylle ja nukahdin samantien, siinä meni sitten sekin mahdollisuus tehdä se postaus. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, mä teen sen huomenna kun Otto on kotona päivällä ja voin lainata sen puhelinta postauksen tekemiseen. En myöskään sitten voinut tehdä normaaliakaan postausta koska fiksuna tyttönä jätin kameran usb -piuhan kotiin ja äidin muistikortinlukija ei sitten pelittänytkään odotetulla tavalla. Mutta nyt korvaan hirveän ylipitkän postaustauon kunnon postauspläjäyksellä, postauksia on nimittäin neljä! Mut joo, voisin ehkä kertoa keiden kaikkien kanssa me vietettiin aikaa Oulussa kun oli niin kiire!

Sunnuntaina, heti junasta tultua me käytiin vaan heittämässä kamat äitin luokse ja moikattiin pikaisesti mun tätiä ja sen miestä. Sen jälkeen suunnattiin sitten mun toisen tädin luokse moikkailemaan serkkua ja kummipoikaa. Olin jotenkin niin häkeltynyt siitä kuinka hyvin junamatka sujui että mulla ois ollu energiaa vaikka muille jakaa ja niin oli Tiarallakin. Sitten kun päästiin äidin luokse niin sammuttiin neidin kanssa molemmat melkeen samantien. Mun ihana Miki -kummipoika hoiti oikeen innokkaasti Tiaraa ja olipa kuulemma edellisenä iltana aikonut lahjoittaa omat vaippansakin meidän "Titari -vauvalle" kun kuulemma "Miki ei tartte enää." Ihana murunen! Mut Miki sai sitten kumminkin pitää vaippansa kun ne taitaa olla vähän turhan kookkaita meidän puolivuotiaalle. 




Maanantaina mun mummu ja pappa tuli ensiksi käymään äidin luona heti aamusta. Tiara oli ihan onnessaan mummun ja papan seurassa ja taisipa mummu ja pappakin olla aika ilosia kun pääsivät hengailemaan meidän päivänpaisteen kanssa. Mummu luki Tiaralle kirjaa ja pappa luki Tiaran kanssa 7 päivää -lehteä, molemmat näytti kelpaavan neidille kyllä. Mummun ja papan lähdettyä kotiin me suunnattiin Tiaran ja äidin kanssa keskustaan shoppailemaan. Käytiin myös Amarillossa syömässä ja moikattiin mun toista serkkua ja Jarnoa joka tuli käväisemään. Tiara tykkäsi Jarnosta ihan hirmusesti ja juttelikin pitkät pätkät. Oli kyllä niin kiva nähdä Jarnoa pitkästä aikaa ja Jarnokin sai nähdä Tiaran hereillä kun viimeksi kun nähtiin niin neiti vaan veteli sikeitä auton turvaistuimessa. 
     Kiitokset myös teille ihanille lukijoille jotka tulitte moikkaamaan meitä Kappahlissa ja Gina Tricotin edessä, olitte kyllä semmosia päivänpiristyksiä että hui! On niin kiva aina tavata lukijoita ihan kasvotusten ja moikata! Vähän ennen kun lähdettiin kaupungilta niin mun ihana Riina -serkku tuli vielä moikkaamaan meitä Hesburgeriin ja käymään mun kanssa Ginassa ostoksilla. Huomattiin sitten Riinan kanssa että sillä oli samanlainen mintunvihreä toppi päällä jonka just halusin ostaa, mut eipä se haittaa!






Tiistai se sitten vasta hulinapäivä olikin! Mentiin Tiaran kanssa kahdentoista maissa keskustaan bussilla ja suunnattiin sitten Oulun Stockmannin Vintti -kahvilaan näkemään blogikolleegaani Sirkkua ja hänen suloista Eliel -poikaansa. Meillä riitti juteltavaa ja oli kyllä ihana nähdä toista blogimamia ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Eliel oli niin suloinen ja ihanan eläväinen poika, siellä se viiletti ympäri Vinttiä ja mä mietin että apua miten mä pysyn Tiaran perässä sitten kun se on Elielin ikäinen! Syötin Tiaralle soseet nassuun ja sitten neiti vielä kiskaisi maidot napaan Vintin mukavan lokoisassa säkkituolissa. Kiitos Sirkulle ja Elielille mukavasta seurasta!







Vintistä meidän matka jattuikin sitten keskustassa sijaitsevaan Mannerheimin leikkipuistoon jossa meillä oli treffit sovittuna toisen blogikollegani Neean ja hänen ihanien poikiensa kanssa. Tarkoituksena oli että Tiarakin saa kiljua onnesta vauvakeinussa mutta Tiara sammahtikin vaunuihin alta aikayksikön ja tyydyin sitten keinuttelemaan vaunuja ja juttelemaan Neean kanssa. Puistosta käveltiin sitten Cafe Biskettiin kahville ja pullalle koko porukka. Mahduttiin just ja just vaikka ensin arveluttikin kun Bisketissä on niin hirmusen ahdasta. Söin ihanaa Tiramisu -kakkua ja juteltiin Neean kanssa ummet ja lammet niin äitiydestä kuin kaikesta muustakin. Neean suloiset pojat Jasu ja Otto olivat myös ihanan puheliaita tapauksia ja tuli kyllä käytyä läpi varmaan kaikki tästä maailmasta löytyvät erilaiset legot poikien kanssa, kuinka söpöä! Kiitos myös Neealle ja pojille aivan ihanasta seurasta, oli niin mukavaa!






Äidin luona meitä odottikin mun ihana Veera -serkku joka innoissaan leikki Tiaran kanssa. Pian sen jälkeen kun oltiin tultu mun pikkuserkku Sanna tuli Antti -miehensä ja ihanan Juho -vaavelin kanssa kylään äidin luo. Sanna toi tullessaan herkullista suklaapiirakkaa ja Juho ja Tiarakin vähän varovasti lääppivät toisiaan. Sannan perheen vierailun aikana Tiara istuskeli ihan huikean pitkän ajan ilman tukea! Onneksi saatiin ikuistettua noi minuutit kameraankin kuvien muodossa, tässäpä niistäkin muutama:










Oli aivan mielettömän ihana reissu, mutta aivan liian kiireinen. Ensi kerralla mukaan varataan enemmän aikaa ja Otto myös. Ikävä oli ihan järkyttävä kokoajan kun en oo tottunut hirveesti viettämään päiviä ilman että näen tota mun ihanaa miestä. Mutta nyt on sitten taas osat vaihtuneet päälaelleen ja on kamala ikävä äitiä (ja tietty kaikkia muitakin), toivottavasti me nähdään taas pian. Kiitos kaikille teille ihanille jotka vietitte meidän kanssa aikaa Oulussa!  Aivan mielettömän mahtavaa pääsiäistä teille kaikille ihanille lukijoille, toivottavasti teillä on kiva loma! 

Käykääs vielä kurkkimassa noi muutkin uudet postaukset eli Ostospostaus, junamatkapostaus ja viime viikonloppupostaus!

36 kommenttia:

  1. Samoin sinne hyvvää pääsiäistä : ) ♥ Ikävä jo ja Tiara on kyllä niin sulo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä suakin Jarppuli ihanuus ja onhan se <3 Oli niin kiva nähä<3

      Poista
  2. Kiiiiiiitos teille<3 ja hahhah että repesin tolle tiaran ilmeelle millä kattoo jasua tossa yhessä kuvassa :DD huippu!!
    Ja siitä se istuminen lähtee! :) toistaseksi ei haittaa vaikka vielä istuksiiki luu ulukona esim syöttärissä.. :D Jasu oppi istuun kunnolla vasta 8kuisena, ku oli ns. pallopylly. Konttas ja nousi seisomaan vasten, mutta pyllyyllään ei pysyny :D Suojeluheijasteet tms vissiin tuli vähän viiveellä. Otto istua napotti puolivuotiaana jo niin hienosti, mutta se oliki tosi muhku vauva niin muhkut vissiin istuuki tukevasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo Tiaralla on välillä niin hassuja noi ilmeet :D! Tiara on nyt alkanu päivä päivältä istumaan varmemmin ja varmemmin, ties vaikka Tiarallakin vaikuttais toi muhkuisuus ;DD Terkkuja sinne ja voi että ois kiva nähä useemminkin!<3

      Poista
  3. ompa ihana et sulla on noin paljon sukulaisia:) harmi kun asuuvat vaan niin kaukaana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Oli kyllä kiva nähdä kaikkia pitkästä aikaa :))

      Poista
  4. voi että toi tiara on lutunen :) ja kiva kun teit näin monta postausta, ei ollu tylsiä ja jaksoi lukea kaikki, vaikka ei vielä nää vauvajutut oo ajankohtasia :DD:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä ihana pallero<3 Ja kiitos, kiva että tykkäsit! :))<3

      Poista
  5. Ihana postaus! Onpas Tiara päässyt näkemään paljon muitakin lapsia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Ja joo on kyllä, näytti nauttivan kovasti toisten muksujen seurasta!

      Poista
  6. Hyvää pääsiäistä sinnekin <3 ihana kun samalla tuli neljä postausta, olin jo innolla oottanu uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Ihana että tykkäsit ja mullaki oli jo kauhee kirjotusvimma ku en ollu saanu pitkään aikaan postailtua! :D

      Poista
  7. Vitsi sulla on ollu kiva reissu varmasti! Ja tosta tauosta vielä että mieluummin luen tällaisia postauspläjäyksiä vaikka harvemmin kun väkinäisiä kiireessä väännettyjä postauksia. Vaikka sun postauksia innolla ootankin niin tää on sun blogi ja sä määräät tahdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, kiva mutta kiireinen :D! Ja niin no mäki tykkään kirjottaa sillon ku on fiilistä, jos ei oo niin se kyllä näkyy tekstissäkin :/ Kiitoksia paljon ymmärryksestä ja mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  8. tiiätkö nämä sun kuvat on nykyään niin tummia etten saa niistä mitään selvää, vai onkohan vika mun omissa tietokoneen asetuksissa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näy mulla ainakaa mitenkää erilaisina kuin ennen, eli ei ole tummia

      Poista
    2. Mullakin ne näkyy ihan normaalisti :o Kai ne on tietokoneen asetuksista sitten kiinni... Mä en oo ollenkaan ekspertti näissä jutuissa :D

      Poista
  9. Ihanaa Iina, vihdoinkin (ei pahalla siis, ymmärrän että ollut kiire) postaus!
    Oon joka päivä käyny kurkkimassa että joko, joko nyt, vitsi oispa jo!:) Kiva että teillä oli mahtava reissu, Tiara näyttää jo niin isolta tytöltä noissa kuvissa missä istuu ilman tukea! Tänään kävin H&M:llä vähän kattelemassa lastenvaatteita, poikaystävän siskon laskettu aika kesäkuun lopulla!:)Lähtihän sieltä yksi ylisöpö t-paita mukaankin, hups.. Ei niitä vaan voi vastustaa! Oikein ihanaa pääsiäistä koko teidän perheelle!
    terkuin, Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun odottelit postausta, toivottavasti oli sitten kiva ylläri kun niitä tulikin neljä! Tiara on kyllä kasvanu ihan hurjasti ja istuukin niin hienosti jo! Ja voi kun kiva että sun lähipiiriin syntyy vauva, vauvat on ihanimpia <3 Mahtavaa loppuviikkoa sulle Annika!

      Poista
  10. Tää taitaa nyt sekoilla jotakin, kun tossa sun blogin etusivulla painaa siit 'Vanhemmat' niin ei näy niitä muita uusia postauksia, vaan se 'Siellä, täällä ja tuolla' tulee siihen... :o Että hyvä kun laitoit linkit tohon tän postauksen loppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mulla on ihana samalla tavalla. Noista linkeistä pääsin sitten noihin muihinkin. :O

      Poista
    2. Mullakin on tolleen, en yhtään tiedä että miksi! Kai ne on noita bloggerin ihania bugeja taas vaan :D

      Poista
  11. Herranen aika mitkä silmäpussit mulla on! :O Apua, nyt vasta tajuan että taitaa tosissaan kostautua nuo viimeaikaiset todella vähät yöunet. Mutta mutta kiitos vieläkin teille, oli tosissaa mukavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikä oo! En mä ainakaan huomannut mitään! Mutta kiitos kiitos oli kyllä niin kiva ja pitää nähdä jatkossakin jos satutaan samaan kaupunkiin :D!

      Poista
  12. Tosi kivoja postauksia ja näin sua kaupungilla Oulussa kun olitte käymässä, mutten kehdannut tulla moikkaamaan :)).
    Ihana Tiara :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Ja höh, oisit tullut moikkaamaan, ois ollut kiva :D! Tiara on ihanin<3

      Poista
  13. Voi ei,sulla on nii ihana blogi :) Kiva seurailla teijän elämää ku mulla on viikkoa vanhempi tytsykkä ku teijän Tiara :) menee niin samallaisesti toi kehitys tytöillä :D
    Mutta nii,olen kai sokea tai jotain mut olis kiva tietää et mitkä ne Tiaran 6kk mitat oli? :D Ku musta tuntuu et meijän tytsy on niiiiiiiin pitkä et ei mitään rajaa :D Saa vaan kokoajan lykkää pieniä vaatteita sivuun :D

    Mut niin,Hyvää pääsiäistä teijän perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ja on kyllä hauska kun on niin samanikäiset tytsyt, kiva vertailla just mittoja ja muita :) Ja joo, mustakin ois ollut kiva tietää neidin 6kk mitat mut meillä jäi se neuvola välistä ja seuraava on vasta 27.4. eli sillon neiti on jo 7kk :/ Mutta päivittelen ne sitten tänne! Ja sama täällä ton vaateasian kanssa, tuntuu että noi pienet vaatteet vie jo kohta meidän koko vaatehuoneen tilan ku niitä on niin paljon XD

      Ihanaa loppuviikkoa teille!

      Poista
  14. Voi että, toi kuva missä Tiara on säkkituolissa maitopullon kanssa! Toi ilme on ihan samanlainen ku meidän Joelilla useesti! Katoin eka että mitä hittoa Joelin naama tekee sun kuvissa :DD

    Hyvää pääsiäistä teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah aijaa :D Hassuja ilmeitä siis molemmilla :D!

      Ihanaa loppuviikkoa teidän perheelle :)

      Poista
  15. Tiara on kyl niiiin suloinen vauva! :) Itellä kasvaa aina vaan vauvakuume kun näkee Tiaran kuvia, on hää vaan niin ihana! <3 T.Anstu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa on se kyllä ihana neiti <3 Terkkuja sinne!

      Poista
  16. Paljonko pelkäsit synnytystä asteikolla 1-10?
    Sattuiko enemmän vai vähemmän mitä oletit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojaa, siinä vaiheessa kun pääsin vihdoin synnyttämään niin ei pelottanu enää ollenkaan kun halusin vaan saada Tiaran syliin :D Ja siis kyl mun synnytys oli miljoona kertaa helpompi mitä oisin uskonu, kestikin vaan 4 tuntia ja synnytin käytännössä ilman puudutuksia kun ne ei kerenny enää vaikuttaa :D

      Poista
  17. apua tää sun blogi aiheuttaa mulle vauvakuumetta:----D Kuin maailman söpöin ipana teil on !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥