perjantai 13. huhtikuuta 2012

Vantaalla ja Vapianossa

Olipas vallan mielikuvituksekas otsikko vai mitä?! No joo ei ollut, mut siitä huolimatta meillä oli eilen ihan super kiva päivä! Hujautettiin jo aamupäivästä Tirriäisen kanssa bussilla Vantaalle kattomaan neidin kummitädin uutta kotia joka olikin aivan ihana. Ilmakin osoittautui yllättävän lämpimäksi ja kivaksi pilvistä huolimatta. Mä kun aamulla farkkutakkia pukiessani kuvittelin joutuvani kärsimään hypotermiasta, mutta onneksi en. Mulla olikin ihan lämmin kokoajan, jotenkin kummallisella tavalla tuntui lämpimämmältä farkkutakin kanssa kun edellisenä päivänä toppatakissa vaikka sää oli suunnilleen samanlainen? Kai se on vaan tää kevätfiilis mikä lämmittää!
               Nona tuli meitä vastaan kämppiksensä Juulin kanssa ja Juuli oli ihan paniikissa että "Apua! Vauva! se varmasti itkee kokoajan" ja kuulemma pelkäsi vauvoja. Mutta taitaa olla aika ihana toi meidän neiti kun meidän lähtiessä Juuli totesi että hänelle on ilmestynyt jostain kummasta pienenpieni vauvakuume. Ihana Tiara! Nonalla ja Juulilla oli niiden kodissa semmonen tankotanssi -tanko (olipas fiksu sana!) ja mä yritin muka jotain siinä testailla mut enhän mä uskaltanut edes irrottaa molempia jalkoja maasta että voisin kunnolla kokeilla jotain, tyydyin sitten tosi "coolisti" vaan poseeraamaan tangon kanssa. Tässä siis vähän kuvasia ja päivän asua:



Päivän asu:
Farkkurotsi, käärmekuviomekko ja leggingsit - H&M
Nahkainen hapsuliivi - ONLY
Musta kiiltonahkalaukku - Guess
Punaiset ballarinat - ZARA







Nonalta ja Juulilta suunnattiin sitten keskustaan neljän maissa kun Otto pääsi töistä. Mentiin pitkästä aikaa yhdessä ravintolaan syömään ja ruokapaikaksi valikoitui Vapiano. Täytyy taas miljoonatta kertaa jaksaa ylistää kuinka mielettömän hyvää ruokaa siellä on! Mä otin jotain tulista makkarapastaa ja Otto otti Gorgonzolajuusto -pastaa, molemmat oli niin herkkua kyllä. Tiara istuskeli kiltisti syöttötuolissa ja leikki käsilaukkulelullaan sekä viihdytti meitä ölisemällä. 









Tänään meille ois illalla tulossa muutama ystävä kylään, saapa nähdä mitä siitä tulee kun mulla sitten äsken alkoi mukavat vatsa- ja selkäkivut. Mutta ehkäpä mä jotenkin selviän, ainakin eilisen vielä säästyin niiltä onneksi! Toivottavasti särkylääkkeet auttais kerrankin ja meillä olis mukava ilta! Mä otin äsken Tiarasta niin söpöjä kuvia (vaikka itse sanonkin ;D) että pakko jakaa teidänkin kanssa! Neiti yritti mm. laittaa tuttia itse suuhun vaikka ei se vielä oikein hirveesti onnistu kuukausien harjoittelunkaan jälkeen. Tai sitten se on vaan hauska leikki kun sitä vääntelee ja kääntelee suussa ja käsissä mitenpäin sattuu.

"Mä hymyilen täält tutin takaa kun en mä haluu vaikuttaa liian iloselt!"

"Jos mä saisin noi jalat viel jotenkin tottelemaan nii täähän ois jo ihan konttausasento!"

"Äiti mua väsyttää, lopeta se räpsiminen ja vie mut päikkäreille!"

"No okei jos mä viel hymyilen vähäsen sulle!"

"En mä haluukkaa nukkumaan, tää tutti on nyt liian jännä!"

"Näin se laitetaan suuhun!"

"Namiii!"

"Mä oon tämmöne äitin ja isin pikku hoopo<3"

"Tällä katseella mä saan isona isin ostamaan mulle vaikka hevosen jos haluan!"

"ÖLÄÖÄÄLÖÖÖLLLÖÖÖÖ!" ja silleen <3
Nyt mä alan lämmittelemään geelipussia ja meen sänkyyn peiton alle kovasti toivoen että lääke auttaa ja Tiara jaksais nukkua kunnon päikkärit. Pitäkää mulle peukkuja! Aivan ihanaa viikonloppua kaikille ja olette ihan parhaita! <3

68 kommenttia:

  1. hihittelen työpaikalla yksinäni tolle ölälää-kuvalle :'D

    VastaaPoista
  2. voi ei ku tiara on niin hellyyttävä aina näissä kuvissa :') <3

    VastaaPoista
  3. äää Tiara on kyllä niiin sulonen :) mullakin tää vauvakuume vaan pahenee ! Jospa mä oottelisin vielä pari vuotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Tiara on kyllä semmonen vauvakuumeen aiheuttaja että :D!

      Poista
  4. Menkkakipuihin auttaa mulla myös ihan, et laittaa juomapullon täyteen kuumaa vettä ja painaa sitä kevyesti:) Söpöjä kuvia Tiarasta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama juttu! :))

      Poista
    2. Joo ja sellanen lämmitettävä kaurapussi on paras keksintö koskaan. Mun kaveriporukan MIEHET osti mulle sellasen :D Tosin ne tietää, et oon vilukissa mut auttaa se muuhunkin :)

      Poista
    3. Joo mä laitan aina selkään sen geelipussin ja mahaan juomapullon XD ja mulla oli ennen kaurapussi mut se meni rikki :( Se on oikeesti hyvä keksintö!

      Poista
    4. Mulla synnytyssupistuksiin antoi pientä helpotusta just tämä kaurapussi, jonka kätilö kävi vähän väliä mulle lämmittämässä... että jos se niinkin isoon kipuun, kun supistuksiin tuo pientä helpotusta niin tuntuis että tepsii myös menkkakipuihin ;D

      Poista
  5. Voi miten hieno sisustus tuolla kämpässä :)) Ja että Tiara on söpö + sinä nätti äiti ♥ kommentoin sulle ekaa kertaa. Jatka samaan mallii blogin kanssa :) Itekki pitäis taiteilla photoshopilla hienompi banneri missä monta kuvaa, oon sen suhteen vielä niin blondi :D hyvää vkl teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siellä kyllä nätti sisustus :) Ja kiitoksia paljon<3 IHana että tykkäät blogista ja mahtavaa viikonloppua myös teille!

      Poista
  6. Ihanat ballerinat sulla! Mistä ne on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tossahan se lukee... :DDD

      Poista
    2. Niin ne on Zarasta, mulla aina lukee kaikkien tuotteiden tiedot siinä kuvien alla jos on päivän asu -kuvia :) Mut ei niitä tietenkään huomaa jos ei jaksa lukea kirjoituksia :D

      Poista
  7. Olet todella, todella KAUNIS! :) Ja Tiara on tosi söppänä. Aaw.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitoksia paljon<3 On toi neiti kyl ihanin<3

      Poista
  8. Ihana asu! Kiva huomata et jotkut muutkin pitää ballerinoja mustien sukkahousujen/legginsien ja sukkien kanssa :D

    Ja voiiih aina niin suloinen Tiara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitoksia! Ja siis toi on ihan perus et ballerinat ja mustat sukkikset/leggingsit ja sukat, ennen mä en käyttäny housuja ollenkaan ku oli aina vaa mekko tai hame ja sit toi kyseinen yhdistelmä :D

      On se kyllä ihana tytsy<3

      Poista
  9. Ihania kuvia :) Kivaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja ihanaa viikonloppua myös sulle! :)

      Poista
  10. Mäkin haluaisin niin kovasti alottaa tankotanssin, mutta kun tulin raskaaksi piti kurssi perua. Onneks täällä järjestetään vauvatankoilua, niin saan sitten pian alottaa synnytyksen jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvatankoilua, hei mäki haluun! :DD Tankotanssia ois kyllä niin kiva osata :D

      Poista
  11. kääääk en malta oottaa että oma taapero syntyy, elokuuhun asti ootellaan ja sit nähään kuinka ilmeikäs napero sieltä tuleee :) Tiara on hirmusen söötti, ihanaa ku aina lisäät niin paljon kuvia ni saa ihastella ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, onnea paljon odotukseen :) Ja Tiara on kyllä ollu pienestä asti ilmeikäs, aina väännelly naamaa hassusti<3 :D Se on ihana tyttö<3

      Poista
  12. Voi Helsinki sentään! Noi kuvat, ku olet tossa ravintolan edessä, saavat mut tuntemaan itseni niin juntiksi :D
    Näyttää ihan joltain elokuvan taustalta ja miten lumetonta ja SUURTA! Itse olin just tuplarattailla vesisateessa kävelyllä ja hain isännän synttärilahjan kuolevasta kyläkaupasta, joka sijaitsee kurasten ja puoli lumisten peltojen keskellä. On siinä vieressä sentään asfaltti, mutta tien toisella puolella kesäisin lehmiä.
    Eli on hurjan kiva, kun otat tollasia kuvia piristämään maalaisen mieltä, joka on ollut kaks kertaa eduskunta retkellä koulusta ja kerran perheen kanssa Suomenlinnassa ja siinä olikin Helsinki reissuni, kun olen kävellyt edes hiukan pääkaupungissa :D
    Juu se siitä päivittelystä :D
    Tosi kivan näköinen asu sulla ja hauska toi tanko :D Siinä saisi kyllä kuntoo, jos harrastaisi kyseistä lajia ja tosiaan vielä omistaisi kyseisen harrastevälineen omassa kämpässään :D
    Tiara on kyllä semmonen pallura ja oikein odotan millasiin hepeniin tyttö sonnustautuu kesällä :) Itseäkin oikein himottaa kaikki kierrätyksellä saadut hepeneet tuolla kaapin kätköissä :D
    Kyllä se on niin erilaista tytön, ku pojan kanssa :D Siis kyllä Leollakin oli kivoja shortsi-pukuja, mutta kun nainen on niin ne mekot kiinnostaa enempi :D
    Oikein ihanaa vk-loppua teille ja hyviä vointeja myös, ettei se vk-loppu mene pilalle sun osalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :DD No on Helsinki varmaan johonkin kylään verrattuna aika iso mut sit taas vaikka New Yorkilaisen silmissä tää on ihan junttikylä :D Ja usko tai älä mutta meiltä pääsee puolessa tunnissa alueelle jossa on peltoja ja lehmiä! Mutta ihana kuulla että mun höpinät piristää, ja suosittelen kyllä tulemaan tännepäin vierailulle, on täällä paljon kaikkea kivaa tekemistä ainakin :)
      Tankotanssi ois kyllä mahtava laji, siinä kunto nousis kohisten! :D Se vaan näyttää niin pelottavalta ja vaikeelta etten tiiä uskaltaisinko koskaan harrastaa!

      Joo Tirriäinen on kyllä meiän pulleropallero, mäkin ootan et saan ostella sille kaikkia kesähepeniä! Ja onneksi sullakin on pikku Ariel jolle ostella röyhelöitä, vaikka on pojillekin toki kivoja vaatteita :) Mulla on välillä semmonen olo kaupoissa et niin haluisin ostaa poikien ihania kauluspaitoja ja shortseja ja kaikkea :D

      Ihanaa viikonloppua sinnepäin ja ei mulla onneksi mennytkään viime vklp pilalle, kerrankin ne lääkkeet auttoi :)

      Poista
  13. Mun täytyy kyllä mainita, että sun hiukset ilman pidennyksiä on todella upeat ja sopii tosi hyvin sulle! Ja suloinen Tiara kun istuukin jo noin reippaasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä, tuo nuo sun hehkuvat kasvot ihanasti esille! Ja btw, Tiara näyttä ihan sulta http://1.bp.blogspot.com/-XIS0vkD4cms/T4fXfPcDjRI/AAAAAAAAFPE/o2him5nM8_w/s640/IMG_4657.JPG tässä kuvassa!

      Poista
    2. Voii kiitoksia paljon Henna ja Noora<3 Tiara on maailman sulosin neiti ja oon kyllä nii hämmentynyt siitä vielkin että se osaa istua :DD Ja aww ihanaa ku joku sanoo et se näyttää multaki välil ku yleensä se on kaikkien mielestä vaan ihan Oton näkönen, niin kyl munkin mielestä :D Ihanaa viikonloppua teille molemmille!

      Poista
  14. Voi ompa kyllä herkullisen näköstä ruokaa!! :) Tässähän tullee ihan nälkä :P Ja voi miten tomerana Tiara istuu, ihana! :D<3
    Me käytiin mun miehen veljen vaimon polttareilla tankotanssitunnilla ja oli kyllä aivan sairaan kivaa!! Vaikkei me mittään osattu tehdäkkään oikein, niin silti! :D hauskaa oli ja sehän se oli pääasia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä herkullisen makuistakin, tulee itellekin nälkä kun muistelee :D! Ja Tiara on kyllä niin iso tyttö jo, ihan huikeeta että se osaa jo istua :)

      Tankotanssi on kyllä varmasti hauskaa, mäki haluisin koittaa mut musta tuntuu et en oo tarpeeks notkee ja rohkea et uskaltaisin :(( :D Hauskaa viikonloppua!

      Poista
  15. Oi vitsi, mäki haluisin tangon ja alkaa harrastaa tankotanssii muutenki :D
    Ootte neidin kans taas nii sulosia että huhhuh! ♥
    Ihanat vaatteet muute sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä kans mut oisin ihan surkee varmana :DD! Ja kiitos kaunokainen, ite ootte Sofian kaa niin söpöjä<3 Terkut ja hyvät viikonloput sinnepäin!

      Poista
  16. Voi ei noi kuvat tiarasta missä se yrittää syödä tota tuttia, en oo ikinä nähny noin söpöö lasta <3 Ja toi päivän asu oli sika kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah on se kyllä maailman suloisin<3 Ja kiitoksia kovasti!<3

      Poista
  17. äiti ja tytär, molemmat todella kauniita : ) ja ihana blogi kaikenlisäksi, alkaa aina hymyilyttää ku katsoo Tiaran hymykuvia :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii, ihanasti sanottu, kiitoksia paljon<3 Kiva että tykkäät ja mahtavaa viikonloppua!

      Poista
  18. Mun paras ystävä on tuolla Vapianossa töissä :) <3

    VastaaPoista
  19. Moi!
    Kiva keväinen postaus :) Voisitko kertoo, mitkä teidän vaunut on? Onko pehmee vai kova koppa? Ootteko olleet tyytyväisiä?
    -Binksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MOii, kiitos paljon :)
      Meillä on ABC Pramy luxit kovalla kopalla ja ollaan kyllä oltu tosi tyytyväisiä :) Ei oo ollut mitään vikoja kertaakaan ja menee helposti kasaan ja on tilavat silleen että Tiara mahtu hyvin koppaan lämpöpussin ja toppapuvun kanssa vielä 5kk iässäkin ja nyt ollaan siirrytty käyttämään ratasosaa ja sekin on kyl hyvä :) Tuli myös testattua talven pahimmat loskakelit ja suht hyvin noilla pääsi eteenpäin silloinkin :)

      Poista
  20. Sä oot tosi kaunis ja toi farkkutakki on tosi hyvän näkönen! :) Harmi kun Turus ei oo tota ravintolaa,noi pastat on niin hyviä ku oon joskus maistanu :/
    Ja söpis Tiara,ihana huppari ja hän on niin sulonen niinku aina :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja sun pitää tehä adressi et Vapiano Turkuun! :DD Se on ihan paras ravintola kyllä :)

      Tiarakin on kyllä maailman sulosin pikku päivänpaiste<3

      Poista
  21. Moikka Iina! :) Oot kaikista parhain bloggajaa, ja kaikkee ja oot ihan super nätti ♥ JA TIARA ON MAAILMAN SÖPÖIN PIKKUNEN, ja Tiara on myös tosi onnekkas kun sen vanhemmat on sinä ja Otto! Oon lukenut sun blogia jo vaikka kuinka kauan, en ees muista kauanko :o Muttajoo, luin tässä sun entisen kaverin Deryan jotain Formspring- juttua ja siellä sanottiin että ette oo enään Deryan kanssa kavereita, nii musta olis sillain kiva tietää että miksette oo :o Tuo on kyllä tosi henkilökohtainen asia, muttako mua kiinnostaa ku sinä ja Derya ootte molemmat ihan huippu bloggaajia ja sitä rataa! Ja hyvää kevättä sulle, Otolle ja Tiaralle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moii! Kiitoksia hirveesti<3 Ja on se kyllä, maailman ihanin pikku murunen <3 Aijaa mä en tiennytkään että siellä lukee jotain tollasta, kun en seuraa mutta kiitos kun kerroit :) Mä en halua olla sellanen ihminen joka julkisesti levittelee jotain riitoja vaikkei mulla mitään hävettävää olekaan, joten en ota millään tasolla kantaa tohon asiaan, ymmärrät varmaan :)

      Kaikkea hyvää sullekin!

      Poista
  22. Mulle tuli mielee, et onko sulla tai otolla tatuointeja? Ja jos ei niin onko suunnitelmissa hankkia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole :( Mut on kyllä aikeissa ottaa, molemmilla! :)

      Poista
  23. "tyydyin sitten tosi "coolisti" vaan poseeraamaan tangon kanssa." Voi luoja en tiiä väsyttääkö vai mitä ihmettä mutta nauroin varmaa vartin tuolle lauseelle... :D Mut joo hei mistä noi Tiaran vaunut on ostettu? :) Näyttää tosi kivoilta. Oot varmana jossain postauksessa kertonukki mut en jaksa etsiä koska oon laiska ja mulla ois vaunujen osto ajankohtasta ihan pian niin ois kiva tietää mistä löytyis hyviä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no hyvä jos sait naurut siitä :D! Ja Tiaran vaunut on Hobby Hallista tilattu ja ne on merkiltään ABC Pramy Luxit, tossa ylempänä juuri vastasin niitä koskevaan kommenttiin niin lue vaikka se jos kiinnostaa! Toivottavasti löydätte kivat vaunut, voin kyllä suositella noita ainakin! :)

      Poista
  24. Teillä on aivan tajuttoma söötti tyttö!!

    VastaaPoista
  25. Ihania nuo Tiaran kuvat ja ilmeet :))

    VastaaPoista
  26. Oi ihanan näkösiä noi ruoka annokset! Täs tuli iha nälkä :D. Tiaran ilmeet on aina jotain parhautta :).

    http://calledlov3.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, Vapiano on paras! Ja joo, noi neidin ilmeetki on kyl aika parhaita ;D<3

      Poista
  27. Ootan aina innolla sun postauksii, ku nää on niin hyvii. :) On kiva lukee päivän kuulumisia ja mitä ootte tehny ja tietty kuvia! Harvat bloggaajat enää kirjottelee päivän tapahtumista vaan monella se menee tuotteiden mainostukseks tai pelkkä naama/asukuva tai jotain kuvii vaan, mut ei sit kerro mtn. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla :) Mä tykkään kauheesti kirjottaa ja mä aion kyllä jatkaa mun blogia tällä samalla linjalla, tää ei koskaan tuu muuttumaan mainostusblogiksi tai semmoseksi jossa on vaan yks kuva ilman tekstiä :D

      Poista
  28. Ihanat kuvat Tiarasta! :)

    VastaaPoista
  29. moi ihana iina! sellainen kysymys tuli mieleen, et meinaatko missään vaiheessa vastata noihin ulkonäköasiaa-postauksen kommentteihin? ihan vaan sillä kyselen, että yks iso syy siihen, miks sulle jaksaa kommentoida on se, että oikeasti vastaat kunnolla kaikkiin kommentteihin. ihailen sitä suuresti, vaikkei se varmasti helppoa olekaan, niin paljon kommentteja saat! mutta niin, kerrankin panostin kommenttiini ja kirjoitin erittäin pitkän mielipiteeni, niin voit kuvitella, että olin hiukan pettynyt kun ei tullutkaan vastausta, koska juuri sun vastauksen toivossa olin alunperin kommenttini kirjoittanut. enkä nyt millään tavalla tarkoita tätä pahalla, musta on aivan mahtavaa, että oot niinkin paljon vuorovaikutuksessa sun lukijoiden kanssa kuin nyt olet. ja toki ymmärrän et perhe ja ystävät ja aika niiden kanssa menee ehdottomasti bloggaamisen edelle. ootko muuten miettiny et voisitko mitenkään hyötyä rahallisesti tästä sun harrastuksesta? sulla on kuitenkin niin paljon lukijoita ja panostat tähän niin paljon, että tuntuu melkein väärältä, ettei sulle makseta mitään korvausta siitä. ihanaa kevään jatkoa, ja yritä vaikka vastailla aina muutamaan ulkonäköasiaa-postauskommenttiin viikossa edes, joohan? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipähei! Täysin aiheellinen kysymys, mä oon nimittäin unohtanut ne kokonaan eli pahoittelut siitä :/ Mä oikeesti kyllä aion vastata niihin ja munkin mielestä bloggailussa parasta on nimenomaan ne kommentit joten siksikin hävettää että tässä on vierähtänyt näin kamalan pitkä aika ilman vastauksia kommentteihin ;/ AMä koitan vastata niihin kaikiin mahdollisimman nopeasti! Anteeksi vielä!

      Ja en mä kyllä oo miettiny koskaan mitään rahallista hyötyä, tää on mulle enemmänkin vaan mukava harrastus johon tykkään panostaa ihan muuten vaan, enkä koskaan halua että mun blogi muuttuu mainostusblogiksi vaan haluan että tää pysyy juuri tällasena kun tää on :) Kiitos paljon ihanasta kommentista ja juu mä vastailen niiihin mahd pian!

      Poista
  30. Tiara on niiiiiiin söpö!:)

    http://i-just-live-my-life.blogspot.com/

    VastaaPoista
  31. sun blogia on aivan ihana lukea! oot aina niin kauheen hymyileväinen ja vaikutat niin onnelliselta, että tulee väkisin itekkin tosi hyvälle tuulelle! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii kiitoksia hirmuisesti, ihana kuulla että mun jutut tuottaa hyvää mieltä :)<3

      Poista
  32. Sä oot aivan älyttömän kaunis.. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥