maanantai 30. huhtikuuta 2012

Viikon villi länsi

Otsikon merkitys selviää hieman myöhemmin, mutta ai että nyt kyllä on tullut kunnon intiaanikesä tai ainakin on tuloillaan! Vietettiin eilen kyllä ihan mielettömän ihanat tunteroiset taas ulkosalla ja tällä kertaa koko perheen voimin. Ostinpa kesän ensimmäisen irtojäätelönkin aurinkorannan rantabulevardin jäätelökojusta, nami! Ennen ulkoiluakin olin jo ahkerana siivoamassa, suihkussa ja meikkaamassa ja päästiinkin liikkeelle kahdentoista aikoihin. 
              Herättiin koko perhe jo ennen kahdeksaa ja mä sain sitten loistoidean alkaa siivoamaan kylpyhuonetta, hinkkasin kaakeleita pari tuntia hammasharjalla ja nyt voin sanoa että ei oo meidän kylppäri ikinä ollut noin siisti. Silloin kun muutettiin tähän niin meidän suihkun kohdalla kaakelit ja niiden saumat oli aivan järkyttävän mustuneita, vaikka muu kämppä oli aivan siisti. Mä oon tässä vuoden aikana joka ollaan täällä asuttu niin yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin melkeinpä niitä putsata ja ei oo lähteny mihinkään ennen kuin eilen jolloin otin sitten tosi järeät aseet eli hammasharjan ja Cillit Bangin supertehovaahdon käyttöön. Ja nyt ne kiiltää puhtautta ja tuoksukin on raikas, jes! Ranteessa rasitusvamma taas nostelee päätään mutta oli kyllä sen arvoista. Mulle on tullut joku siivousneuroosi, mua ahdistaa heti jos jossain on sukka ees vinossa lattialla, mut toivottavasti tää neuroosi ois pysyvän laatuinen niin pysyis kämppä aina näin ihanan siistissä kunnossa! Mutta tässäpä vähän kuvia meidän eiliseltä ja päivän asua myöskin:




Päivän asu:
Ruutupaita ja leopardivyö - H&M
Farkut ja leopardiballerinat - ZARA
 










Tuolla otsikolla viittasin meidän päivän sapuskaan joka oli kyllä aikamoinen viikon villilänsi useammassakin merkityksessä. Heitettiin vaan kaiken maailman pöperöt yhteen mitä kaapeista löytyi ja lisäksi siitä tuli aika texmexiä. Alunperin meidän piti tehdä Italianpataa, mutta loppujen lopuksi tehtiin Nachos Supremeä omilla lisämausteilla ja ihanilla crisp -perunoilla. Tässäpä vähän kuvamateriaalia sörsselistä ja ehkä pieni ohjeen tynkäkin:


Tässä siis alkuperäinen ohje josta lähdettiin liikenteeseen, toivottavasti saatte jotain selvää vaikka minä tai kamera ei osattu oiken jostain syystä tarkentaa kunnolla!
 Meidän ohje oli samanlainen mutta jätettiin pavut pois koska niitä ei ollut ja lisättiin tilalle itse tacomaustettu jauheliha sekä tuoretta chiliä. Meillähän ei tietenkään ollut Taco-maustetta joten taiteilin sellaista grillimausteesta, paprika-cashew -tahnasta ja pienestä lorauksesta tomaattimurskaa. Hyvää tuli!



Meidän "laakea" tarjoiluvati :D Mut tuohon sai parikin kerrosta helposti mahtumaan, kuvassa vasta yksi kerros siis.

Ruokajuomana lähestyvän vapun kunniaksi Simaa ja tietysti cokista!

Ja tuo sinapin näköinen köntsä on guacamolea, naminaminam!
Ja vielä muutama ihana otos meidän hymytytsykästä, saatte nyt vain tyytyä näihin ainaisiin hymykuviin (ainakin toivottavasti :D) ennen sitä kiukkupostausta! 







Miten joku voikin olla noin ihana pieni virnistelijä? Mä vaan rakastan tuota neitiä maailman eniten! Tiara on muuten nykyään sitä mieltä et päikkärit on ihan liian nähty juttu, niitä ei tartte nukkua ku pari kertaa päivässä puoli tuntia kerrallaan.. Mut se on ihan okei ainakin toistaiseksi koska se ei oo vaikuttanu Tiaran pirteyteen ja iloisuuten mitenkään ja yöt kumminkin sujuu ihan hyvin. Pakko muuten laittaa teillekin ihana biisi jota kuunnellessa mulla tuli äsken itku; kuunneltiin tätä viime kesänä Oton kanssa rakenneultran jälkeen kun otettiin partsilla aurinkoa ja oli ihanan lämmintä ja oltiin just saatu tietää et meille tulee pieni tyttönen ja kaikki on hyvin masussa! Makoiltiin ja paijailtiin masua ja metsästettiin pieniä potkuja, apua ku mua itkettää! On toi pieni vaan niin ihana ja Otto kans<3


Nyt mä alan meikkailemaan, pian nimittäin ulos Saran ja Eliaksen kanssa ja sitten kauppaan ostelemaan safkoja huomiselle vappupiknikille. Miten te juhlistatte vappua? Ihanaa vappua kaikille, nauttikaa kauniista ilmoista!

21 kommenttia:

  1. Olet taas ollu kauniina liikkeellä :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää kyl tosi hyvältä toi ruoka ! Ite aattelin ihan vaa maata ton mun ukkoni kans meillä koko vapun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyl ihan hyvääää! :D Ja voii, kuulostaa ihanalta teidän vappu :)

      Poista
  3. kavereitten kanssa vappu menee! :) hyvää vappua sinne teille! c: ja toi ruoka miten ihanan näköstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on ollut hauska vappu sulla, meillä on ainaki :D! ja kiitoksia paljon :)

      Poista
  4. Kesä tullee ♥ ja todellakin intiaanikesä!
    guacamolea, omnom! Sun seurassa mä sitä maistoin eka kertaa ;)
    Hahhaa, osaako tää teidän neiti edes kiukutella ;))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tullee, jees!!!<3 Ja se on ihan sika hyvää, nonni on must jotai hyötyy ollu sulle ku oot tutustunu guacamolee mun kautta ;D Ja osaa se, usko pois :D mut onneks ei usein!

      Poista
  5. Voi että sun postauksista tulee aina vaan niin hyvälle mielelle! Aina saan hymyn huulille ku täällä käyn :) Ootte niin kaunis perhe! Tiara on niin mielettömän söppänä :)

    Ihanaa vappua teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia paljon<3 On se kyllä ihana pieni palleroinen ihanainen<3 Ihana kuulla että mun blogi tuottaa hyvää mieltä! Mahtavaa loppuvappua myös sinnepäin!

      Poista
  6. EN ole ikinä kuullut tota biisiä ja painaessani sen päälle ajattelin, että taas jotain kakkaa mitä ei voi kuunnella xD Mutta olen tosiaan kuunnellu biisiä toistolla 7 kertaa jo peräkkäin ja niin kesäfiiliksellä, vaikka tippaleipä maistuu suussa :D Kiitos kaunis, kun linkitit kappaleen postaukseen muuten tämä maalaistollo ei sitä olisi kuullut ja saanut fiilistellä.
    Ihanan hassu Tiara. Varmasti saatte vielä monet naurut, kun tytöllä näyttää olevan todella paljon eri ilmeitä ja eleitä :)
    Minä olen tehnyt itse siman, munkit ja äsken koitin tehdä tippaleipiä, mutta tämän vuotiset menivät jostain syystä ihan lyttyyn.. Huomenna on meidän muskarin esitys taidenäyttelyssä, sieltä menemme Tampereen tori hälinään IHANAA!! siitä saa kevät/kesäolotilan päälle. Sitten palataan kotikylään ja mennään Arielin Sofia-kaverin 1vuotissynttäreille.
    Eli aikas meno täyteinen vappu, vaikka kaupat ovat kiinni xD
    Hankitteko pallon Tiaralle? Minä ostin lapsille tänään Prinsessat ja Puuha-Peten ja niistä tossa taas tapellaan eli taidan rientää xD Ihanaa vappua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa voi hitsi, ihanaa jos säkin tykästyit tohon biisiin! Se on kyllä niin mun kestosuosikki ja kesäfiiliksen tuottaja johon liittyy ihania muistoja :) Ja joo Tiaralla kyllä ilmeitä riittää ja niille saa aina nauraa :D
      Voi että olet ollu ahkera, osaisinpa mäki tehä tippaleipiä ja uskaltaisinpa tehä munkkeja, pelottaa vaan se rasvassa paistaminen! Toivottavasti teillä on ollut ihanan railakas vappu! Ja joo ostettiin me Tiaralle iso Hello Kitty pallo ja se on ollu ihan neidin suosikki! :)

      Poista
  7. Aa, taas ootte kaikki niin ihania. :) Teidän onnellisuus paistaa niin selkeesti, että sun blogia lukiessa ei voi muuta ku tulla hyvälle tuulelle. Ja mun äiti muuten vastikään kerto, että mä en oo ikinä nukkunu minuuttiakaan päikkäreitä ja ihan terve lapsi olin/olen vieläkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia kovasti <3 Ja hui aika jännä että et oo ollenkaan nukkunu päikkäreitä! Tiara kyllä on nukkunu ihan tosi paljon ja nykyäänkin viel nukkuu useimmiten ihan suht pitkiä parin tunnin uniakin mut nyt oli tommonen parin päivän vähäuninen jakso :D hauskaa loppuviikkoa!

      Poista
  8. Tosi kivat vaatteet sulla kaikissa kuvissa ja Tiara on ihan sun näkönen! Söpö perhe ootte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon<3 :) On toi neiti kyl ihanin ja Otto kans<3

      Poista
  9. Oi miten kaunis oot, ja aina niin iloinen tiara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fani! Ihana kun kommentoit pitkästä aikaa :)!

      Poista
    2. hihi (: tuo kynsiharrastus on vieny niin paljon aikaa, että kerkeen vaan lukea blogit nykyään, mutta nyt alkaa taas kommentointi aika, kun aikaa taas riittää :D

      Poista
  10. Ää, toi biisi. :') Sait mut itkemään, on niin paljon muistoja tohon liittyen! :)

    VastaaPoista
  11. noi lyhyet hiukset sopii sul iha sairaaaan hyvin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥