keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Voi väsy!

Pahoittelut postaustauosta, joka venähtikin reippaasti aiottua pidemmäksi. Viikonloppuna oli kiireitä ja maanantaina olin ihan naatti vaikka takana olisi pitänyt olla hyvin levätyt kaksi päivää. En sitten mitenkään helpottanut omaa väsymystäni maanantaina valvomalla myöhään ja katsomalla Titanicin miljoonatta kertaa joten eilenkin olin aivan pihalla illalla kun olis ollut aikaa kirjotella. Tälläkin hetkellä kyllä silmät lupsuu mutta nyt päätin karaista itseni ja tulla postaamaan että voin hyvillä mielin mennä nukkumaan kun oon jopa saanut jotain aikaiseksi. Käytiin me tänään sentään kumminkin vauvakerhossa Saran ja Eliaksen kanssa sekä tietysti muskarissa ja voi että oli kivaa! 
               Mulla ois nyt pitkästä aikaa teille vähän ruokajuttuja kun mulle on tullut muutama kommentti että olis kiva jos tekisin sellaisen ruokapostauksen uudelleen jonka tein jokin aika sitten. Mulla ei oo nyt ainakaan toistaiseksi ihan kokonaista pelkkää ruokapostausta, mutta mulla on teille meidän kolmen päivän herkkureseptit kuvineen päivineen, toivottavasti kelpaa! Tuli tälleen sopiva sauma kun ollaan nyt tehty ihan eri ruokia mitä silloin sen postauksen aikaan niin on uusia reseptejä.

Vuohenjuusto-kasvisvuoka ja pekoniin käärityt broilerinfileepihvit

Tomaatteja (5-6kpl)
1 Kesäkurpitsa
1 pkt Vuohenjuustoa
Pestoa
Rouhittua mustapippuria
Parmesania

Pilko tomaatit, kesäkurpitsat ja vuohenjuusto. Sivele pestoa tomaatteihin ja kesäkurpitsoihin, asettele vuokaan ja rouhi mustapippuria päälle. Lopuksi kuorruta koko komeus parmesaniraasteella ja laita vuoka uuniin n. 20min/200 astetta. 

Kääräisin kanapihvien ympärille parit pekonisiivut ja tein vielä sekä mulle ja Otolle pienet kesäkurpitsa-tomaatti-pekoninyytit kun jäi pari siivua yli vuoasta ja pihveistä. 



Nami!

Mexicana-Pizza

Pizzapohjia
Chili-tomaattimurskaa
Naudan paistijauhelihaa
Taco-maustetta
vettä
Keltainen ja punainen paprika
Vihreää Chiliä
Mozzarellajuustoraastetta
(ananasta)

Levitä tomaattimurska tasaiseksi kerrokseksi pizzapohjien päälle ja anna jauhelihan paistua sillä aikaa. Lisää tacomausteet ja vesi jauhelihan joukkoon ja anna paistua vielä hetken jotta vesi kiehahtaa pois. Pilko sillä aikaa paprikat ja chilit. Asettele ainekset makusi mukaan pizzapohjien päälle ja lisää lopuksi Mozzarellaraastetta. Paista uunissa 250 asteessa n. 7 minuuttia. 


Oton pizza ananaksella ja mun ilman :D

Kanapekonipasta

1 pkt pekonia
1 pkt hunajamarinoituja broilerinfileesuikaleita
1 banaanisalottisipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 kevätsipuli 
1 prk mustapekkajuustokermaa
1 kananmuna
100g mozzarellajuustoraastetta
Parmesania

Paista suikaloidut pekonit ja broilerisuikaleet, pilko sillä aikaa kaikki sipulit. Lisää sipulit ruskistettujen pekoneiden ja broilerin joukkoon. Kuullota hetki ja lisää sen jälkeen kerma ja juustoraaste pannulle ja sekoita hyvin. Ihan viimeiseksi riko yksi kananmuna kastikkeen joukkoon jonka jälkeen kastike on valmista tarjottavaksi. Tarjoile esim. Rainbow Kana-Pekoni tortellinien ja parmesan murun kanssa.

Okei, tää ehkä näyttää ällöltä mut maku on mitä mainioin ja toi on niin täyttävää että vaikka syönnistä on jo 7h nii oon aivan täynnä edelleen!
Mitäs tykkäsitte resepteistä? Mä oon nyt taas innostunut enemmän kaikista kasviksista ja aivan ihanaa kun kaupoista löytyy jo kevätsipulia! Huomenna aattelin kokkailla jotain ihanaa salaattia ruuaksi kun oli kaupoissa niin hyvännäköisiä vihanneksia ja Tiarallekin ostin porkkanoita ja kurkkua sormiruokailua varten. Tulee hyvät pöperöt!

 Sitten muihin juttuihin: sain aikaiseksi käytyä Piilossa varaamassa itselleni kirppispöydän ja 8.5. alkaen on sitten viikon ajan siellä Tirriäisen vaatteita siellä myynnissä pöydässä nro. 15, mutta tästä tarkempaa infoa sitten lähempänä jos kiinnostusta löytyy. Mä oon nyt kasvatellu tota vaatekasaa ihan riittävän kauan ja siinä vaiheessa kun pieneksi jääneet vaatteet tulee metrin korkuisen kasan verran yli äitiyspakkauslaatikosta niin on mun mielestä jo aika tehdä asialle jotain. Kyllähän se tuntuu haikealta luopua yhtään mistään, mutta toisaalta mä mietin sen asian niin että mä en halua että jos/kun meille tulee lisää lapsia niin ne joutuu kulkemaan pelkästään toisten vanhoissa vaatteissa. Monet on mulle sitä päivitellyt että kannattaako niitä nyt vielä myydä pois jos niitä myöhemmin tarvitsisi kerran, mutta en mä niistä kaikista aio tietenkään luopua vaan osasta. Totuus on se että Tiaralla on ollut ja tulee varmaan aina olemaankin vaatteita reilusti tarvittua enemmän ja siksi niitä on mun mielestä fiksua laittaa kiertoon. Mutta se siitä, tässäpä olis nyt vielä meistäkin muutama kuvatus tältä viikolta:

Tiaralla on oma peittopesä :D <3

Housupää :D "Miks isi aina kiusaa mua!"


Neitillä hikinen tukka :D<3 Se on semmonen riehuja nykyää että tulee äkkiä hiki ku möyrii jokapuolella :D




Uusi lempilelu = tuttinauha <3







 Maanantain päivänasu:
Raitapaita - Lindex
Musta liivi - H&M
Farkut ja ballerinat - Zara

Ihan mielettömän kivaa muuten että on löytynyt noin paljon osallistujia arvontaan! Mun mielestä noi Stonzit on tosi suloiset ja kätevät, voisinpa itsekin osallistua mun arvontaan, eiku! Mutta nyt mä alan kyllä iltapuuhiin, jos vaikka vihdoin ensi yönä saisin nukuttua mun väsymyksen pois, en voi käsittää mistä se johtuu kun tänäänkin Tiaran kanssa nukuttiin molemmat jopa puoli yhdeksään asti aamulla. Mutta ehkäpä se tästä, ihanaa loppuviikkoa kaikille ja käykää osallistumassa arvontaan jos ette vielä oo osallistuneet! Moikkamoii<3

49 kommenttia:

  1. ihana päivän asu :) harmi ku noista ruoista en pysty ainottakaan syömään joidenkin niiden ainesosien takia :( kiva postaus taas pitkästä aikaa. T. Mysteerimutsi (puhelimella :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww kiitos paljon :) Ja voi harmi, no ehkä voit muunnella noita reseptejä itsellesi sopiviksi? :) Hauskaa viikonloppua!

      Poista
  2. Ihan huippuja ohjeita! Tota pastaa ja vuohenjuusto-tomaatti-kesäkurpitsa paistosta pakko kokeilla iteki! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kokeile ihmeessä! Mä ainakin tykkäsin :D

      Poista
  3. oii noi ruuat näyttää hyviltä:)!! ja ihana Tiara missä sil on housut päässä:DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia<3 Ja on se kyl meidän ihana housupää :DD

      Poista
  4. Nami! Vuohejuusto on ihan parasta! Taytyypa kokeilla tota ohjetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ON! Mä tykkään kans ihan huikeen paljon, sopii niin moniin ruokiin :)

      Poista
  5. awwww mitkä jalat, niin söpöt!:D

    VastaaPoista
  6. Joo hei kiitti ny vaan! Kiva yrittää karistaa kiloja, kun näin ihanien ruokien kuvia postaillaan! :D Joka tapauksessa, herkullisilta näyttävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut noissahan on paljon vihanneksia ja vuohenjuustostakin on olemassa kevytversio ;D Mut tuskin sun ees tarttee karistaa mitään kiloja, nauti ihan rauhassa vaan hyvästä ruuasta! :)

      Poista
  7. Tota vuohenjuusto-kasvisvuokaa on pakko kokeilla!

    VastaaPoista
  8. Pakko kokeilla tuota paistosta itteläki :)
    Sori en oo aikoihin kommentoinu :/ On saatunu ja tapahtunu omassa elämässä ;) eikä oo oikeen ehtiny koneella olemaan, oon kyllä lukenu sun postaukset, en oo vaan ehtiny kommentoimaan :)

    Tirriskällä on ihanat makkara jalat<3

    Ihanaa loppu viikkoa teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä namia, suosittelen :)
      Ja mullakin on tää bloggailu ja yleensäkin koneella olo jääny vähemmälle viime aikoina, harmittaa oikeen ;( Mutta ihana että nyt jaksoit tulla kommentoimaan!
      Tiara on meidän ihana pikku makkara ja mahtavat viikonloput myös sinnepäin!

      Poista
  9. Voi että ku Tiara on niin syötävän söpö, semmonen pehmee ja halittava! :D
    Ja ruuat kokeiluuun!

    VastaaPoista
  10. Miten lapsi voi olla aina noin aurinkoisen näköinen? :) Tiaran kuvia katsoessa tulee aina itsellekin ihan älyttömän hyvä mieli! Ihanaa kevättä koko perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä on niin ihanan iloinen ja aurinkoinen pieni neiti että joka päivä jaksan ihmetellä miten mä oon saanu näin suuren onnen<3 Kiitoksia paljon ja mahtavaa kevättä sullekin :)<3

      Poista
  11. kivoja reseptejä! pitää kyllä kokeilla :) ja tosi hieno asu sulla ! :)+ tiara on aina yhtä söpöliini <3 ihanan tuhti! hyvällä siis :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kokeile ihmeessä :) Ja Tiara on kyllä meidän ihana pieni pullukka<3

      Poista
  12. Naams noi ruuat, täs tulee hirveen nälkä!
    Ihanaa alkavaa viikonloppua sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa mullaki on nälkä :D Ihanaa viikonloppua sinnekin murusille<3

      Poista
  13. oi nam noi ruoat näyttää tosi hyviltä! pakko kokeilla itekin... kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ja kantsii koklaa, noi on oikeesti aika hyvän makusii vaikka itse sanonkin :D!

      Poista
  14. Ojoi, Tiara on kyllä söpöin vauva jonka oon koskaan nähny!<3 Huomaa kyllä mistä on ulkonäkönsä perinyt! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww mikä ihana kommentti, kiitos paljon<3 On se kyllä suloinen pieni pallero<3

      Poista
  15. Tiara on kyllä maailman suloisin♥

    VastaaPoista
  16. Hih, ettei väsymys johtuis siitä et Tiaralle olis jo tulossa sisarus? :P No joo, paras päivän asu tänään, tosi pirteen näkönenhän sä oot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, no en ainakaan usko et siitä on kysymys ;D ois kyllä ihanaa vaikkei me ihan vielä olla mitään semmosta suunniteltukaan! Ja kiitoksia paljon vain<3

      Poista
  17. Sulla sopii hiukset noin ihan äly hyvin!

    VastaaPoista
  18. Näytät aivan hirmusen onnelliselta ja iloselta noissa kuvissa! Loskaset kevät terkut Oulusta :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)<3 Mä oon kyl onnellinen ja ilonen, ihanaa jos se tulee kuvista esille! Sateisia terkkuja Ouluun ;D

      Poista
  19. Tuo tukka tekee susta enemmän äidin näkösen! et näytä enään semmoselta teini äidiltä jota et ehkä ollutkaan, mutta aivan tajuihanat on noi hiukset! i like!♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Niin no en mä oo kyllä ollu teiniäiti ikinä, mut ehkä oon näyttäny enemmän teiniltä :D

      Poista
  20. Mummulla on hirvee ikävä pientä tättähäärää ! <3

    VastaaPoista
  21. Mun on pakko kysyä, ette kai useinki syö tollasta hunajamarinoitua kanaa? Se on aivan hirveää roskaa se lihan laatu siinä, ja pilattu liialla suolalla, lisäaineilla yms mössöllä. Toivottavasti Tiaralle ette opeta syömään tollasia, joku E621 esim ei tee lapselle mitään hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä yleensä katson aika tarkkaan minkä merkkistä marinoitua kanaa mä ostan ja mitä siinä on :) Ja Tiara ei kyllä syö vielä pitkiin aikoihin samaa ruokaa meidän kanssa että ei tarvitse huolehtia siitä :)

      Poista
  22. Mielettömän hyvän näköistä tuo vuoka! :) Ja ihania kuvia, olet pirteä ja iloisen oloinen. :)

    http://vaatetellen.blogspot.com/

    VastaaPoista
  23. en oo ikinä nähny yhtä sulosta vauvaa ku Tiara!! en koskaan!!<3 ihan tajuttoman ihana<3 vaikka oon seuraillu kaiken maailman vauva-juttuja ihan aina niiin noin ihanaan lapseen en oo koskaan törmänny!!tajuttoman ihana toi sun päivä asu:) ja ihanaiset hiukset<3
    Aleksandra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, nojoo en mäkään kyllä :D Mut oma lapsi onkin aina se ihanin<3 Ja kiitos paljon sulle ihana!<3

      Poista
  24. Tuosta pekoni-broilerirullasta: tuleeko pekonista riittävästi makua tohon kanaan vai tarvitseeko kanaan vielä lisää mausteita? Alko tekeen mieli kokeilla tota ekaa ruokaa :D

    -kinuski

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥