sunnuntai 26. elokuuta 2012

Toivepostaus: Mun ja Oton videovastaukset

Noniin! Me kuvattiin Oton kanssa yhteensä kolme kertaa noi videovastaukset kun ollaan tälläsiä kämmäreitä ettei ikinä ekalla kerralla onnistu. Mun piti tosiaan tulla julkaisemaan torstaina kuvatut vastaukset mutta koska en saanut mitenkään fiksusti videoita pätkittyä sopivan mittaisiksi youtubeen niin päädyttiin sitten siihen ratkaisuun että kuvattiin ne vielä kerran. Mun piti vain odottaa siksi tähän päivään koska Otto oli perjantain ja eilisen aamun mökillä ja eilen oltiin koko päivä menossa niin ei voitu sitä siksi vielä silloin toteuttaa. Mut hei aika hatunnosto Otolle että se oikeesti suostu tekemään nää näin monta kertaa, eikä mun tarvinnut edes pahemmin suostutella, on se kiltti rakas! Videoissa on surkea äänenlaatu koska mun web-kamera ei ole mikään paras mahdollinen, mutta toivottavasti saatte edes jotain selkoa!



Mä tein nyt sellaisen päätöksen että blogin suhteen en enää lupaa mitään, koska oon huomannut että aina kun lupaan tehdä jonkin tietyn postauksen johonkin tiettyyn aikaan niin siitä ei vain tule mitään (aina tulee jotain muuta tekemistä, videot ei onnistu tai kamera unohtuu kotiin ym). Joten tästä  lähtien mä vain postaan silloin kun kaikki on kohdillaan. Me lähdetään nyt ulkoilemaan kun tuolla on ihan mieletön ilma ja jossain vaiheessa mulla olis ainakin ostoksia ja mun uutta tukkaa esiteltävänä! Videolla uudet hiukset jo näkyy ehkä jotenkuten mutta kuvista kumminkin varmaan näkee selkeämmin. Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille♥

44 kommenttia:

  1. Iinaa olit kodinkuvalehdessä ihan alussa, semmonen pikkukuva ja juttu jossa kerroit mikä nauratti viimeks !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mut mikä nauratti viimeks? kertokaa se juttu täälläki? :D

      Poista
    2. Joo niin olin, muhun otettiin yhteyttä ja kysyttiin et haluunko osallistua :D Ja mun mielestä oon kertonu ton jutun täälläki sillon aikoinaan kun se tapahtu! :DD

      Poista
  2. aaws ootte ihania :) teist näkee että ootte ku luodut toisillenne !! <3 ja otolla on nyt kivat hiukset! sulla myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww kiitoksia paljon<3 Hihii Oton hiukset on mun käsialaa ;D

      Poista
  3. repesin tolle: "töis tai sit meillä voi olla kesälomaki" XDDDD ja tolle 7-07 kohdalle tos tokas videos "EI" XDDDDD miten voitte olla noin hauskoja :D:D:D:D ! ootte ihan parhaita ja supersöpöjä yhessä :--) te kuulutte toisillenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :DD Olin ehkä hieman jäässä tossa videolla XDD Mut kiitoksia paljon ihana, kiva et tykkäsit! :)

      Poista
  4. Voi kun oli piristävä video! :D Ootte nii hassuja molemmat..siis tarkotan että hauskoja :D

    -Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :DD No ollaan me hassujakin ja vähän pönttöjä :D! Kiva että tykkäsit :)!

      Poista
  5. otto ois voinu pikkusen keskittyä ja edes yhden hymyn vilauttaa eikä kokoaja olla nii ärtyny :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi katoiko ees noita videoita, jos et kerta nähny ainuttakaa hymyä Otolta ? :DD

      Ihanat videot, ootte hauskoja ja söpö pari (:

      Poista
    2. hahahah kokoajanhan se naureskeli ym :D:DD ei mun mielest ollu mitenkää ärtyny :D kannattais varmaa kattoo noi videot ennenku tulee vinkumaan ;)

      Poista
    3. Munkin mielestä Otto kyllä naureskeli noissa videoissa :DD

      Poista
  6. voi te ootte ihania, niin söpöjä! kaikkea hyvää teille kolmelle, ootte ehottomasti söpöin pikkuperhe♥ ja molemmat videot oli kivoja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww kiitos paljon<3 Ja ihanaa että tykkäsit!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Eikä oo ilkeetä ;D Teiän pitää tehä Tirriskälle leikkikaveri XD!!!

      Poista
  8. "puhukaa ihmiset, puhukaa!" xDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhahah älä, nauratti vähän ku Otto sano tolleen monta kertaa mut se on kyl ihan totta :DD! Mun ihana muru<3

      Poista
  9. ottoa näytti väsyttävän, mutta söpöt videot!:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin sitä tais väsyttää ku kiskoin sen jo ysiltä sängystä ylös XD! Kiitos!

      Poista
  10. Hyvä video ja vastaukset! Ei teille voi ku vaa toivoo kaikkee hyvää <3

    VastaaPoista
  11. voi että sulla on aina niin ihania juttuja täällä! tää banneri on ihan mieletön ja nää videot on tosi söpöjä :)!

    http://ilonajuliafashion.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, mukavaa että tykkäät! :)

      Poista
  12. Ihana video! Ja olipas mukava kun Ottokin oli videolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mustakin oli kiva et se suostu tulemaan videolle :)!

      Poista
  13. Hih, päivän piristys! ootte ihanan söpö pikku perhe<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, ihana että videot piristi!<3

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Mitä?! :DD En ole! Mistä sulle tollanen tuli mieleen!

      Poista
    2. mullekkin tuli eka semmonen olo kun vastasit tohon tulevat lapset asiaan : "tähän me ei vastata", et oisit vastannu normaalisti sit "no 9 kk päästä" :D mut kun kuunteli lisää niin tajus että et ole :)

      Poista
  15. En voi muuta ku nauraa noille Oton vastauksille:'D on ne sitte vastauspostauksissa kirjoitettuna tai videolla! on sulla iina helvetin hauska ja viihdyttävä mies:D:D hyvä etten tuolilt pudonnu taas kun katoin tätä!

    Mut kaikkee hyvää teille, teijän perheen elämä on hirveen kiva seurata. pakko käydä joka päivä kattoos!:) Täst on tullu ehottomast mun suosikkiblogi!

    ps. pakko kattoo noi videot uusiks, hiton hyvii oli! tehkää lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah niin mulla kyllä on, Otolla on ihan paras huumorintaju ja loistojutut :D! Ihana että tykkäät blogista ja videoista ja ja ja kiitoksia hirmuisesti<3 Ihanaa viikkoa sulle!

      Poista
  16. <3 te ootte niin ihania!! otto sulla on tosi hienot hiukset, sopii sulle paremmin kuin hyvin!:-) ja niin myös sulla iina!! ne ihmiset, joilla on kunnia kutsua itseään teijän ystäviksi on kyllä aika onnekkaita!:)

    VastaaPoista
  17. Heräsi kysymys... Onko teillä sormukset oikeassa kädessä uskonnollisesta yms syystä? Ihanaa kun jaksatte olla aina iloisia ja onnelisen oloisia.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa.. Mut joka tapauksessa ootte söpöjä <3

      Poista
  18. HOBITTI :DDDD Otto oot hauska

    VastaaPoista
  19. o.o vaikutit videol paljon järkevämmältä mitä oon kuvitetu :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥