sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kantokiertue 2012, mitä jäi käteen?

Huomenna reppu suuntaa meiltä seuraavaan osoitteeseen eli kiertue on meidän osalta nyt ohi! Tää on ollut aivan mahtava kokemus mun mielestä ja avannut aivan uusia maailmoja äitinä ja isinä olemiseen vaikka luulenkin että repun vaikutus arjessa olisi ollut kokonaisvaltaisempi jos a) toi mukelo olis pikkiriikkisen verran nuorempi ja viihtyisi paikallaan paremmin, b) se painaisi vähemmän ja  c) jos kokeiluaika olisi pidempi ja repun käyttöön ehtisi tottua vielä enemmän. Mä oon vakuuttunut, niin vakuuttunut että koen Tulan olevan mahdottoman näpsäkkä hankinta vauvaa odottaville tai vastasyntyneen vauvan vanhemmille, eli toivon mukaan sellainen tulee meillekin vielä kotiutumaan joku päivä.



Kantokiertueesta jäi mieleen:
  • Positiivinen palaute; mulle kerrottiin mm. pahasti iskeneestä kantoreppukuumeesta, joten koen onnistuneeni levittämään positiivista asennetta ja ainakin jonkin verran kantorepputietoutta.
  • Mukavat kokemukset kantamisesta, oli ihanaa pitää pientä siinä ihan lähellä ja tutkia maailmaa yhdessä, samalta korkeudelta.
  • Lukijoiden mukavat kertomukset omista kantokokemuksista, sekä kätevät vinkit koskien repun säätöjä joiden avulla saatiin meidän ikiliikkuja-Tirriskäkin viihtymään repussa!
  • Merkkitulva, ensimmäistä kertaa kuulin Ergosta, Kozy Carrierista (kirjoitettiinko se noin) ja Manducakin mainittiin. Mä liputan Tulan puolesta mutta selväksi tuli ainakin se että kantamisen maailmasta löytyy varmasti jokaiselle sopiva vaihtoehto, joten kantamista ei kannata jättää pois laskuista vain koska ei pidä sitä itselle ominaisena juttuna, suosittelen ainakin kokeilemaan!
Onnistuin tavoitteessani, eli voitin omat ennakkoluuloni ja annoin kantamiselle mahdollisuuden! Mä tykkäsin ja toivottavasti tekin tykkäsitte! Suurkiitos vielä Ipanaisen Annille joka minut pyysi mukaan, sekä Sascialle joka minua kiertueelle suositteli, rikastuin monella hienolla kokemuksella tämän kiertueen aikana. Mä toivotan antoisaa ja mahtavaa kantokiertuetta kaikille muillekin mukana oleville bloggaajille ja ihanaa syksyä!

13 kommenttia:

  1. Juu kozy carrier :) Edellisessä posauksessa kysyit, et kanteleeko isitkin niin kyllä meillä ainakin, vaikka naureskeleekin meidän kozyn maatuskakuosille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee muistin oikein :)!! Hienoa että isi osallistuu kantamiseen teilläkin! :)

      Poista
  2. Juu! Meillä oli just Tukholmassa Tulan taaperokoon reppu nimenomaan isän käytössä. Tykkää kovasti ja onhan se helppo vaunujen kanssa esim museoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mäkin haluan Tukholmaan! Taaperokoko vois olla kyllä meidänkin jytkylle jo parempi :D!

      Poista
  3. Me ajateltiin hommata reput molemmille lapsille juurikin ulkoiluun talvea varten uutelassa, hiihtäessä jne. Tulan taaperokoon suosituspaino oli muistaakseni 20lg. Pisti kuitenkin miettimään, että jaksaako sillä kantaa tommosta 15kg möhkälettä? Otto tosin mainitsikin selkävaivoistaan jotka vaikeuttaa huomattavasti kantamista. Teidän neiti tuskin vielä on tuota meidän 15kg. Jakautuuko paino tasaisesti vai pureutuuko olkahihnat kipeösti kantaessa? Lähtisitkö itse kantamaan noin suurta lasta enää? Kiva jos jaksaisit vastata.
    Mukavaa syksyä teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkahihnat ei pureudu ollenkaan koska paino jakautuu tasaisesti olkapäille ja alaselkään, Otolla otti lähinnä sinne alaselkään koska sillä on juurikin siellä niitä selkävaivoja mutta mulla ei tuntunut missään! Mä luulen et Tiara painaa ainakin 11kg että ei se nyt niin kauas siitä 15:sta jää ;D Luulen että kyllä sillä jaksaa kantaa, varsinkin jos ei ole niitä selkävaivoja! Kyllä mä voisin kantaa, jos kantamiseen on muutenkin tottunut mutta jos taas aiempaa kokemusta ei ole ollenkaan niin sitten en ehkä aloittaisi enää noin "ison" lapsen kanssa :O Mukavaa syksyä teidänkin perheelle! :)

      Poista
  4. Hei Ina! Meillä on isohko (noin 12-13kg, yli 80cm) 1-vuotias. Liikutaan lähes vain ja ainoastaan Tulan kantorepun kanssa (hommattiin kun tyttö oli n. 7kk ja ~10kg), ja sen jälkeen rattaat on nököttänyt käyttämättöminä vaunuvarastossa. Kantaminen on mielyttävää ja mun kokemuksen mukaan paino jakautuu yllättävän tasaisesti, eli jaksaa lomareissuillakin kantaa lasta monta päivää putkeen. Meillä kantaa Tulalla mielellään sekä äiti, että isä. Tulevalle parin viikon lomalle Aasiaan lähtee taapero Tulassa ja rinkka selkään - ei huolta rappusista ja ahtaista kujista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kun vastasit Inalle kun olin itse niin hitaalla! Mukavaa Aasian lomaa teille :)!

      Poista
  5. Hei Iina! Vinkkaahan jos tään kamppiksen myötä ilmaantuu jottain tarjouksia tulasta :) nimimerkillä nyt meille ois sit se pikkukakkonen keväällä tulossa, joten tarvetta ois ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ainakin käydä tykkäämässä kantokiertue 2012 -facebook tapahtumasta, siellä nimittäin voi voittaa Tulan omakseen! Ja voi onnea paljon tulevasta pikkuisesta♥♥ :)

      Poista
  6. Moikka

    Ei liity tähän nyt mitenkää. mut miten paljon luet muitten blogeja.
    ja luetko niiden blogeja jotka sulle laittaa kommenttia jos niillä on oma blogi, mut jotka ei ole sun lukija listassa. kiitos vastauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis, mulla on tossa sivussa noi mun suosikit ja mun profiilista näkee varmaankin kaikki blogit mitä luen "sännöllisesti" mut kyllä mä usein käyn kurkkimassa jos joku vaikka omalla nimellä ja naamalla laittaa pitkän mukavan kommentin että "onkohan tolla blogia?" ja sitten joskus saatan jäädä seurailemaankin. Mä luen tosi paljon blogeja, mut oon ihan liian laiska kommentoimaan :((

      Poista

Kiitos kommentistasi♥