tiistai 24. heinäkuuta 2012

Maanantaina mamma meni

Tiedättekö tekin tuon laulun? No eilisenä maanantainapa tää mamma ei mennyt minnekään. Meillä maanantai oli täydellisen tyylipuhdas normi tavis perus kotipäivä. Mun mielestä kotipäivät on ihania. Vaikken kovin usein viihdykään kokonaista päivää sisätiloissa, niin joskus sellaiset löllöverkkaripäivät on enemmän kuin tervetulleita. Eilen en olis vaan jaksanut lähteä minnekään vaikkei ilma olisikaan ollut niin surkea ja sateinen mitä se oli, joten onneksi sain säästä upean tekosyyn köllötellä sisätiloissa. Tiara päätti että kyllä nyt yhden käden sormet täytyy ekan vuoden aikana saada pystyyn huonoja öitä laskettaessa, ja alkoi itkemään taukoamatta kello 5.30. Mä ymmärrän että 5.30 on monessa perheessä aivan normaali heräämisaika aamulla, joillekin jopa luksusta, mutta meillä sekä Tiara että minä ollaan totuttu 21-9.00 öihin jo usemman kuukauden ajan joten eilinen oli pienoinen järkytys meille molemmille. 
            Tiara ei edes herännyt omaan itkuunsa, vaan nukkui kokoajan ihan paikallaan mutta samalla itkeskellen kokoajan. Mä yritin silitellä, antaa tuttia ja pehmolelua ja jutella rauhoittavasti ja ottaa syliin, mutta mikään ei auttanut neidin hätään. Mä sitten suuntasin keittiöön ja annoin neidille maitoa ja edelleen nukkuen Tiara joi sen lopulta oikein tyytyväisenä, ja sen jälkeen olikin yhtäkkiä aivan pirteänä ja munkin olisi pitänyt olla. Mutta arvatkaapa kuka oli juuri edellisenä iltana valvonut Oton kanssa puoli kahteen koska Otto menee tällä viikolla myöhempään töihin ja ajateltiin että saadaan molemmat nukkua yhdeksään. Onneksi sain nukuttua vielä tunnin ennen kuin Otto lähti töihin kun se onneksi kilttinä heräsi tuntia aiemmin Tiaran seuraksi ja jaksoin sitten yhteensä viiden tunnin unisaldolla suhteellisen hyvin loppupäivän. 
             Mä en tiedä mistä johtuu, mutta mulla oli silti eilen nukkumaan alkaessa enemmän hyvä fiilis kuluneesta päivästä, kuin huono fiilis. Eilinen oli hyvä päivä siitä huolimatta että nukuttiin surkeasti, Otto oli myöhään töissä, sää oli kauhean kamalan kammottava ja Tiara kaatui taaperokärrynsä kanssa saaden haavan huuleen (onneksi vain ihan pienen joka unohtui neidillä puolessa minuutissa). Siihen päälle mulla iski vielä silmätulehdus ja Tiaralla meinasi loppua vaipat kesken ennen kun Otto tuli töistä kaupan kautta kotiin uuden paketillisen kanssa. Eilinen oli hyvä päivä tuosta kaikesta huolimatta, koska:

- Tiara oli maailman suloisin herättyään päikkäreiltä kun me köllittiin sängyllä yhdessä ja annoin neidin maistaa pikkurillinkynnen kokoisin murusen täysjyvä digestivekeksiä. Miten kukaan voi tulla niin onnelliseksi pienestä keksinmurusta? Miten kukaan voi olla niin suloinen ja ihana käpertyessään mun kainaloon mutustamaan onnesta soikeana omaa pientä keksinmuruaan?
- Jostain kumman syystä sain lakattua kynnet vaikken ole uhrannut niille ajatustakaan viikkokausiin
- Tiara oppi naksuttamaan kielellä ja teki sitä kokoajan vuoroin naureskellen hassulle äänelle ja vuoroin naksutellen.
- Jaksoin silittää puolet lakanasta saadakseni siitä vaalean taustan Tiaralle kun halusin ottaa kuvia
- Otto toi kaupasta mulle piristykseksi Tobleronekakkua ja uuden Cosmon ja vietin illalla rauhassa aivan oman pienen hemmotteluhetken kakkua nautiskellen ja Cosmon farkkuvinkkejä selaillen.
- Katsottiin Oton kanssa Tiarriskän mentyä nukkumaan se kakkoskauden viimeinen jakso Game of Thronesista ja se oli ihan loistava!
- Mulla on maailman kultaisimmat ja rakkaimmat Otto ja Tirriskä<3



Siksi meidän maanantai oli mukavantai tai ainakin enemmän kuin okeintai! Mites teidän maanantaipäivä sujui? Oliko yltiomukavaa, aivan kauheaa vai ihan perus maanantai?

PS: Mä julkaisen pian vielä tiistaipostauksen tähän perään kunhan saan kuvat lisättyä, hauskaa iltaa kaikille<3

66 kommenttia:

  1. ihania noi Tiaran kuvat! helmetkin kaulassa ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tiara rakastaa kaikkia koruja, se aina haluu kaikki mun korut itelleen jos mulla on kaulassa joku :D!

      Poista
  2. Mä rakastan sun postauksia!! :) ootte niin ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tosi paljon ihanuus, piristit mun päivää<3

      Poista
  3. Onpa Tiara nättinä nuissa kuvissa! :) Ja tuo kuva Otosta ja Tiarasta on tosi sulonen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on meidän pieni kaunokainen<3 Ja noi kaks on kyl sulosimpia yhdessä!

      Poista
  4. voi kun tiarasta on tullut iso tyttö, ihana!

    VastaaPoista
  5. ihana neiti ja oikein helmet <3 hyvä idea muuten toi lakanajuttu! vois itekin ottaa noin kuvia mut meillä vaan on tällä hetkellä todella rumanvärisiä lakanoita :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, se on kyllä sulonen pieni<3 Ja hahah, meil on vaan mustia, valkosia ja pinkkejä aluslakanoita ku oon niin tarkka siitä, mut mä taas en oikeesti osaa/jaksa silittää tai mankeloida niitä tai mitään muutakaan ja ne on aina ihan ruttusia ja epäsiistin näkösiä joten eipä sillä värillä oo kauheesti väliä XD

      Poista
  6. kivoja välillä noi sivuprofiilikuvatkin! :)

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus! :) Kyllä nuo vauvat osaa vaan olla niin sulosia <3 Oisin semmosta halunnu kysyä ja ehdottaa ehkä jopa omaks postaukseks että onko Tiaralla käytössä sun tai Oton vanhoja vauvanvaatteita vai onko kaikki ostettu ihan Tiaraa varten kaupoista ja kirppareilta? Ja jos Tiaralla on teijän vanhoja vaatteita ni ois kiva jos niitäki voisit vaikka esitellä tai jotai just vaikka omassa postauksessa tai sitten jonkun muun postauksen yhteydessä :)

    -Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia<3 Ja niin ne osaa, ihan liian söpöjä<3! Ja hei ihana idea, voisin lisätä tuon sinne toivepostauslistaan :)! Voisin ehkä yhdistää sen silleen et mun/meidän vanhat lelut ja vaatteet kun niitä ei kumminkaan kovin hirmusesti oo mut joitakin :)

      Poista
  8. mä olisin varmaan masentunu tollasista kommelluksista koko loppupäiväks :D En tajuu oikeesti, nykyään ykski pieni vastoinkäyminen ni meen nukkumaanki sillee suru puserossa :D hahaha mut toi toblerone kakku näyttää aivan taivaalliselta, kauhee himo iski! Ja voi vitsi miten kivoja kuvia Tiarasta, on se vaan niin kaunis tyttö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah kieltämättä muakin välillä masensi mut sit vaan päätin et en aio negistellä koko päivää :D! Ja joskus on sellasta et pienetki jutut saa helposti masentumaan, mut semmosta se vaan on :( Onneksi on nuo ihanat pienet päivänpaisteet piristää<3 Tobleronekakku on niin namia, suosittelen! :D Tirriskä on kyl sulosin neiti, teidän Liam on sulosin pikkuherra :)<3

      Poista
  9. Hihih kuinka ihanasti ootkaan yhdessä lausessa (varmastikin vahingossa) sekottanu Tiaran ja Tirriskän Tiarriskäksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahh hups niinpä olinkin XD Aivot ei vissiin toiminu? :D

      Poista
  10. Voi mitä kuvia Tirriskästä <3 On se vaan niin sievä :)

    Meillä meni maanantai ihan kivasti :) Kävin aamulla neuvolassa kuuntelemassa pikkusen sydänääniä<3 ja tietty muut perus tarkistusjutut:) Puistoiltiin sen jälkeen puolitoista tuntia ja poika päätti taas ettei nuku päikkäreitä, mut onneksi tuo ihana mies anto mun kuitenki nukkua hetkisen <3 Illalla kävi vielä kaveri tyttönsä kans kylässä niin jos yhteen lasketaan niin tosi mukava maanantai :)

    Ihanaa viikon alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä<3

      Voi vitsit, mä muistan miten ihanaa oli aina saada kuulla sydänäänet ja tietää et kaikki on hyvin :)Teillä kuulostaa olleen ihana maanantaipäivä! :) Kiitoksia vain ja ihanaa viikkoa teillekin<3

      Poista
  11. Ihana :) Sun positiivisuus tarttuu tänne ruudun toisellekin puolelle!

    VastaaPoista
  12. ihanan näkönen kakku :)) mistäs kaupasta tollasia saa ? :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi hyvää :)! Ainaki cittarista saa, toi on sellasta Almondykakkua vissiinkin :O!

      Poista
  13. Minäki söin just yks päivä tota kakkua, on se herkkua ! c(: Niin nättinä Tiara noissa kuvissa ja hienot noi sun kynnet ! + toi Oton ja Tiaran kuva on ihan ylisöpö, Tiaralla on tommonen "rakas isi, oot nii ihana" ilme :D Ei ollu taas riemulla rajaa ku huomasin että uus postaus tääl (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se kakku on kyllä niin herkullista! Kiitoksia paljon<3 Ihana kuulla että tykkäät lueskella meidän höpötyksiä täältä :)! Ja noi kaksi rakasta on kyl söpöimpiä yhdessä<3

      Poista
  14. Mulla oli ihana maanantai, koska silloin oli mun nimipäivä. :)

    Ja jos aiot kysyä seuraavaksi mites tiistai, ei todellakaan yhtä iloinen. Tiistaina yksi tuttavani menehtyi...

    Mutta joo.. Ei yhtään masentavia juttuja. Hyppään tiistain yli ja ajattelen maanantaina. Sillä mennään! :) Hyvvee öitä sinne päin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiei otan osaa :(! Ihailen sun pirteää asennettasi, voimia sinulle ja mukavempia kesäpäiviä!

      Poista
  15. Vittu sä oot feikki ämmä. Pistäisit noi iphone ja tabletti -rahas vaiks kauneusleikkauksee ja yrittäisit hankkiutuu eroo tost hevosnaamast. hyi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän pelkuri se taas alko anonyyminä piipittään ? Taisit kattoa peiliin ennenkuin kirjoitit ton, ja kirjoititkin itsestäs ? Hoh-hoi !

      Poista
    2. mikä helvetti sua vaivaa. eikö sulla ole oikeasti parempaa tekemistä kun haukkua tuntemattomia NIMETTÖMÄNÄ netissä? uskallatko harrastaa sitä kasvokkainkin? en tiedä kumpi on pahempi, jos teet sitä irl vai jos vaan turvaudut netissä nimettömyyteen.

      kaikkia ei voi miellyttää, iina on itse tyytyväinen "hevosennaamaansa" vaikka sun elämä meneekin pilalle jos iina ei kauneusleikkaukseen mene.

      Poista
    3. miks jonkun ihmisen elämäntehtävä tuntuu olevan yrittää pahottaa toisen mieli? oiskohan pokkaa tulla sanoo päin naamaa tollasia valheita? Sitä on niin helppo piiloutua tän anonyymiyden taakse ja haukkua ( niinku teen itekki) mut en sentään aiheuta muille pahhaa mieltä :( ja iinalle vielä sä oot mun päivän piristys aina ku luen sun juttuja niin tuun hyvälle tuulelle Ootte kyllä ihania koko perhe:) <3 -Laura

      Poista
    4. Tää nyt on vaa niiiin valitettavaa mutta jotku vaa on/osaa olla onnellisia ja nauttia elämästä sekä olla positiivinen LISÄKSI VIELÄ jollakin on vaa rahaa ostaa kaikkia tuommosia hienouksia, niin kuin esim sulla jolla on aiiika heikko tai siis eihän sulla semmosta ole ku tuut tuolleen haukkumaan tänne. Tarkoitan siis semmoista asiaa kuin itsetunto, ethän sä edes tiedä mikä se on...

      Poista
    5. Hei, mitä helvettiä? Millä järjellä sä tuut tänne haukkumaan yhtään ketään sun omalla harmaalla naamalla?

      Iinassa ei kyllä mun mielestä oo yhtään mitään feikkiä, satunnaista tekorusketusta lukuunottamatta (joka sekin omasta mielestä ainakin vaan kaunistaa kun sitä osataan käyttää). Iina ja Otto myös varmaan saa laittaa rahansa ihan siihen mihin ne itse sitä haluaa laittaa ja se ei kuulu sulle tai kellekään muullekaan tän blogin lukijoille millään tavalla.

      Mä en oikeesti ymmärrä miten sä kehtaat tulla kirjottelemaan tänne tälläsiä ylipäätään, mut vielä tähän postaukseen, jossa ei oo yhtäkään kuvaa Iinasta. En tiedä mistä helvetistä toi sun "hevosnaama"-juttu on revitty enkä tiedä kenen naamaa oot katsellu kun oot tollaseen johtopäätökseen tullut, mutta tuskin ainakaan Iinan.

      Joka tapauksessa sun kommentti tekee susta ihan täyden pellen, koska a) et joko tiedä Iinaa ja näinollen et tiedä siitä tai sen elämästä yhtään mitään, esim. sitä kuinka "feikki" Iina on tai b) tiedät Iinan, mutta et kehtaa sanoo tällästä paskaa päin naamaa vaan se on purettava anonyymisti netissä.

      Menisitkö kattoon peiliin, kiitos.

      Poista
    6. Taitaa sinulla ano olla omakuva ongelmia? Jospa sinä menisit vähä ittees ja kasvaisit aikuiseksi, tai harkitse lobotomiaa niin saat oman pääkoppasi kuntoon :)

      Poista
    7. No huhhuh vähään aikaan ei tämmösiä järjen jättiläisiä ookaan näkynyt. :D Onnea anonyymi 0.26 upean mahtavasta älynväläyksestäsi. Tulet loistamaan tulevaisuudessa varmasti! =)

      Poista
    8. Että ihmiset osaa sitten olla idiotteja ja inhottavia! :/ Onneksi Iina ei varmaan välitä tämmösistä anoista jotka huutelee tuommosta sontaa..
      Taitaa joku kateellinen huudella..

      Poista
    9. Voi kiitoksia teille kaikille ihanille jotka tulitte piristämään tämän inhottavan kommentin jälkeen<3

      Hevonen on kyllä kaunis eläin mun mielestä :D! Ja valitettavasti minä tiedän kuka sinä "anonyymi" olet kun olen kyllä kuullut että kuka tuota hevosnaama-nimitystä käyttää, pikkulinnut laulaa ja silleen :)

      Poista
  16. Yläpuolelleni kommenttinsa jättänyt henkilö on selvästi jäänyt paitsi rakkaudesta ja kaikesta muustakin tässä elämässä, ei sen puoleen. Pistää ärsyttämään tollaset että tänne tarvii omia idioottimaisia mielipiteitä tulla ääneen kertomaan muille, miten edes kehtaa ihmettelenpä vaan.

    Kuitenkin, pointti tässä kommentissa (ennenkun järkytyin suuresti joidenkin ihmisten häpeäntunteenpuutteesta..) oli se, että miten ihmeessä oot saanut noi kynnet noin nätiksi ja siisteiksi?? Kerro pliiiiiis :D ite oon haaveillut, yrittänyt ja epäonnistunut surkeasti :D Ps. ihana sinä ja Tiara<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muakin mietityttää että miksi kukaan kokee tarpeelliseksi tulla kommentoimaan jotain noin ilkeää, mutta joillakin se tarve vain kumpuaa jostain :/ Ja kiitoksia paljon! Siis mä vain lakkasin ne ensin pinkillä lakalla ja sit vedin ne tipit tolla oranssilla, mä tein ne ihan ilman mitään apuvälineitä mut jos kokee sen vaikeaksi niin kantsii ostaa semmosia tippitarroja, jotka erottaa ne tipit muusta kynnestä niin tulee tasanen raja! :) Niitä saa ainakin esim. Mavalalta :)Ihanaa päivää sinulle<3

      Poista
  17. Ihana Tiara!

    Maanantai oli ihana päivä, kun pieni puolivuotias E tuli kylään äitinsä sekä kahden karvaisen siskonsa kanssa. :') Ja myöhemmin lähdettiin syömään asuntovaunuilemassa olleiden E:n isovanhempien luo. Normi päivä, mutta silti niin ihana!

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihanin<3

      Ja ihanaa kuulla että teillä oli ihana päivä, toivottavasti on tänäänkin :)!

      Poista
  18. voi helv mitä taas täältäkin lukee, puolet paskaa ja tietenki hyvääkin. ihana tiara ♥ yhdessä blogissa oli susta juttua, että näköjään sua kadehditaan AIKA paljon, tiedätkö asiasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiara on kyllä ihanin<3 Kyllä mä tiiän että musta yhdessä blogissa kirjotellaan kokoajan..

      Poista
    2. missäblogissa? :o

      Poista
  19. Voi luoja mikä kommentti tuolla... Ei tietty kaikkien ulkonäkö voi miellyttää mut sit on ihmisessä vikaa jos on pakottava tarve tulla jakamaan se noin ilkeällä tavalla. Varmasti vaan kateellinen sun elämästä, kuten minäkin hih ;) ootte oikeesti ihania kaikki ja sulosia kuvia! <3

    Mun maanantai oli kans aika löllöttelyä, käväistiin tosin mökillä :) tänään en voikkaan löllöttelyä jatkaa kun pitää pakkailla huomista Ruotsin reissua varten! Laivalle bilettämään xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihana piristyksestä<3

      Kiva että sulla oli mukava löllöttelypäivä ja voi hitsit oon kateellinen sun laivareissusta, pidä hauskaa munkin puolesta :)!!

      Poista
  20. voi elämä miten nolo tuo yks ano tuolla... Tollasien tekstien syy on vain ja ainoastaan kateus. Ja kyllä Iina sinulle kelpaakin olla kateellinen, olet niin nätti ja osaat ja uskallat "revitellä" tyylillä !

    Vaikken tosin ymmärrä tommosta ylenpalttista kateellisuutta, kaikki me ollaan mitä me ollaan ja jokaisessa on jotakin hyvää ! Pitäis osata iloita toisten onnesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos miten kauniisti sanoit musta :)! Se on kyllä totta että pitäisi osata iloita toisten onnesta, joillekin se vain tuntuu olevan hirveän vaikeaa :( Ihanaa päivää teille!

      Poista
  21. Älä masennu noista anonyymien kommenteista. Olet kaunis ja tiiät sen itekkin :) Teillä on ihana perhe :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En masennu! Kiitos paljon ihanainen, tuli hyvä mieli :)!

      Poista
  22. joo ei tolle anolle voi kyl muuta ku nauraa :) toivottavsti et pahastu siitä!

    VastaaPoista
  23. tätä blogia on vaan niin ihana lukea, kun nämä sun postaukset on niin ilosia! ja ihania! ♥ mut voi että, kuinka söpö Tiara on noissa kuvissa, söpö mekko ja oikeen helmetkin kaulassa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia paljon, ihana kuulla :)<3 Ja se on kyllä suloisin neiti, äidin pieni koruhamsteri (varastaa kaikki mun korut ;D)!

      Poista
  24. Mä sanon kyl et voi v**** tuota anoa! Tiara onku pien malli äitiinsä tullu ! ;)

    VastaaPoista
  25. TIARA ON IHANA ♥ aaaaw

    VastaaPoista
  26. TOI ANONYYMI HUOH!!!!! Mä en kestä. Löytyykö noita vieläkin. Sä oot nainen kaunis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pupu, kyllä niitä löytyy mut ei välitetä niistä! Kiitos rakas<3

      Poista
  27. Tiara on kyllä ihan järjettömän sulonen lapsi! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥