lauantai 21. heinäkuuta 2012

Yksi vuosaarelainen viikonloppu

Moikkamoi! Eilen alkoi vihdoinkin viikonloppu (kukaan muu ei varmaan huomannut niin piti erikseen mainita!), tästä viikonlopusta pitääkin ottaa kaikki irti kun ensi viikolla Otolla on lauantainakin töitä. Me päädyttiin tään tekemään meidän kävelyreissu vähän erisuuntaan kuin yleensä, nimittäin Meri-Rastilaan hakemaan kiinalaista ruokaa. Täytyy kyllä sanoa että kyllä viihdyn paljon paremmin täällä Vuosaaren puolella, oli siellä jotenkin sen verran karua. Mutta hyvät sapuskat saatiin kumminkin ja ihan mukava kävelykin tehtyä! Se on vain niin hämmentävää miten erilaista voi olla ihan vierekkäin olevilla asuinalueilla. Mutta toisaalta, mikäpä mä olen dissaamaan mitään asuinaluetta jolla en itse ole edes asunut, en mä tiedä millaista siellä oikeasti on asua. Onhan ihmisillä usein Vuosaarestakin ties millaisia ennakkoluuloja (mukaanlukien itsenikin ennen tänne muuttoa mm. Eirassa asuneena) mutta oikeasti ainakin tää puoli Vuosaaresta missä itse asutaan on maailman mukavinta ja rauhallisinta seutua.Voihan ne erot olla suuria lähiön sisälläkin, varsinkin kun kyseessä on niinkin jättimäinen lähiö kuin Vuosaari.
                Mutta eiköhän tässä ollut nyt ihan tarpeeksi Vuosaarilöpinää jos vaikka jatkaisin niillä kuulumisilla! Tirriskä on nyt eilisen tukea vasten kävelemään oppimisen jälkeen harjoitellut sitä ihan koko ajan ja alkaa olla siinä jo aika hyvä! Pari päivää on neidillä ollut aina välillä aikamoista kiukkuamista, luulenpa että nyt olis hampaita tulossa lisää kun kuolakin on taas alkanut valua putouksena leuasta mahaa pitkin alas taukoamatta. Toivottavasti tulis ne hampaat äkkiä niin ei olis pienellä paha olla! Kattokaapas meidän pikkupirpanaa joka kiipeilee isin päältä<3
           

Otolla on käsissä toi meidän uus tabletti joka saapui eilen postissa! Se on ihan uusi merkki ja malli nimeltä iZen jota ei vielä edes ole yleisillä markkinoilla, mut me lupauduttiin testikäyttäjiksi niin saatiin toi vähän etuajassa. Tää ei ole mikään mainos sitten, eli ihan omilla rahoilla ollaan toi hommattu enkä hyödy itse mitenkään siitä että tästä teille kertoilen. Toi iZen on suomalainen tuote ja me aateltiin et tollanen olis ihan hauska! Itsehän en teknologiasta mitään ymmärrä, mut osaan kumminkin käyttää tota kun tossa on android 4.0 ja mulla on itelläkin android -puhelin. Tolla voi helposti tehdä vaikka kesken automatkan postauksen tai katella leffoja tai pelata kaikkii pelejä, mä ainakin tykkään ja Otto ilmeisesti kans!

Meillä oli eilen rento ja leppoisa perjantaipäivä Tirriskän kanssa kun nukuttiinkin onneksi pitkään. Mä täytin tosiaan sen uima-altaan neidille ja siitä olikin kuvia jo eilisessä postauksessa. Samalla kun Tirriskä polskutteli niin mä öljysin itseni baby oililla ja otin vähän aurinkoa. Menin matolle makaamaan siihen partsin lattialle koska oon vähän hysteerinen ton uima-altaan kanssa, vaikka vettäkään ei ole siellä yleensä kovin paljoa (esim jos Tiara makais selällään niin ei menis ees suuhun) mutta silti mua pelottaa ja siksi menin sentin päähän altaasta enkä aurinkotuoliin vaikka se olis ollut huomattavasti mukavampi vaihtoehto (ja puoli metriä kauempana altaasta). Kuunneltiin musiikkia, mä join tapani mukaan liikaa kahvia ja Tirriskä joutui nukkumaan päikkärit sisällä vaunuissa kun laiska äiti ei jaksanut tyhjentää uima-allasta että vaunut ois mahtuneet parvekkeelle. Onneksi tuo näytti nukkuvan ihan hyvin sisälläkin, ja saihan neiti sentään ulkoilmaa aamuisella uintihetkellä ja illalla isin kanssa kauppareissulla. Mä annoin myös Tirriskän harjoitella itse puuron syöntiä uudella lapselle ergonomisella lusikallaan, mutta eipä siitä oikein vielä muuta tullut kuin sotkua. Onneksi tässä on aikaa harjoitella!


Tänään tosiaan käveleskeltiin ja otin kuvat sekä mun että Tirriäisen päivänasuista. Mä vaan oon edelleen niiiin rakastunut tohon Tiaran viiksi-bodyyn, se on varmaan paras lastenvaateostos mitä oon tehnyt. Ei ehkä järkevin mutta paras silti! Oltiin pukeuduttu aika matchy-matchy; minä puna-valko-harmaissani (kuin joulupukki) ja Tiara puna-valko-mustissaan.

 Tirriskän päivänasu:
Kaikki - Lindex
Mun päivänasu:
Raitapaita - Lindex
Harmaa hame ja punaiset arskat - H&M
Ballerinat - ZARA

Tänään lenkin ja syönnin jälkeen me nukahdettiin neidin kanssa päikkäreille ja sitten ollaankin vaan oltu ja öllötelty. Tirriskä meni tunti sitten nukkumaan ja nyt meillä ois taas tarkoitus katsella lisää Game of Thronesia, se on melkeinpä mun  lempparisarja tällä hetkellä (tietty mikään ei voita ah-niin-ihania salkkareita<3)! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille<3 

Viikonlopun gallup: Onko teillä ennakkoluuloja paikkakuntienne tietyistä lähiöistä? Onko teillä huonoja kokemuksia tietyiltä asuinalueilta? Jos on niin mistä lähiöistä ja miksi? Mua nyt kiinnostaa jotenkin  hirveesti tää aihe kun aloin tänään miettimään, kertokaa ihmeessä omiakin kokemuksianne jos riittää mielenkiintoa aihetta kohtaan! :)

EDIT: Tilapäisessä mielenhäiriössäni unohdin laittaa tän maailman söpöimmän kollaasin Tirriskästä ja oli vielä pakko tulla lisäämään se!

 Ja nyt toivottelen sitä ihanaa iltaa kaikille uudemman kerran<3

84 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. En ymmärrä miten joku jaksaa joka postauksessa kysyä tätä iänikuista paskaa! Eiköhän se ole jokaisen aikuisen ihmisen oma valinta ja asia mitä elämällään tekee. En ymmärrä edes miten ketään voi kiinnostaa tupakoitseeko ventovieras ihminen vai ei.
      Jos kysymykseesi ei ole useampien postauksien aikana vastattu juuta eikä jaata, niin en usko sinun vastausta saavan.. Varsinkaan jos jaksat asiasta jankata jatkuvasti.

      Poista
    2. Joo en mäkään kyllä voi käsittää miten voi noin kovasti kiinnostaa :D! Mä tosin arvasin että tää kysymys taas tulee kun noi oton tupakka-askit on ainakin tarkkasilmäisille huomattavissa tossa giffissä :D

      Poista
  2. ooks kattonu vuosaari leffan :p?

    VastaaPoista
  3. ihanan tyttömäinen asu!! :) kaunis sinä ja ihana Tiara <3

    VastaaPoista
  4. tykkään tosi paljon tosta sun asusta! ihanaa nähdä sun päällä joskus vähän erityylistä vaatetta ku normaalisti! tykkään tosi paljon enkä voi olla kattomatta tota kuvaa :d pakko rullata kokoaja takas siihe :D ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww mikä ihana kommentti :D! Kiitoksia paljon :)

      Poista
  5. Kiva postaus :) Oot taas ollu niin nättinä :) Ite kävin tuossa just viikolla vuosaaressa ja ihastuin siihen alueeseen kyl ihan satasella. Siel oli niin nättiä ja ihaniaa taloja aii että :) Mulla tuli sellai juttu mieleen ku näky tuo sun napakoru tuossa yhessä kuvassa että kun mullakin löytyy semmonen ja se on ollu nyt about vuoden jo mulla ja parantunu ihan hyvin ni mietin siihen sen korun vaihtamista mutta en uskalla :D Nii osaatko sanoa että onko siihen jotain tiettyä keinoa miten se kannattaa vaihtaa vai otetaanko se vaan irti ja laitetaan uus?

    -Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon<3 Vuosaari on kyllä kaunista aluetta ja täällä on luonto ja meri lähellä :) Ja tuosta napakorusta, siis mä vaihdoin sillon kun mulla oli ollut 3kk napakoru ja siis desinfioin vaan kädet ja sen uuden korun ja sit vaihdoin, ei siinä mitään sen kummempaa :)!

      Poista
  6. tolla tabletilla on varmaanki aika hidasta kirjottaa verrattuna läppäriin? :--D
    kiva toi valkopunanen paita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei oikeestaan jos on nopea esim. tekstaamaan puhelimella ja mä oon :D! Samanlainen näppishän tossakin on kun vaikka läppärissä, mut se on vaan siinä kosketusnytöllä :) Kiitos paljon!

      Poista
  7. Oulun Rajakylä ja Toppila, kummastakin on kokemusta, muttei asumisesta. Rajakylässä oon käyny melkeen koko peruskoulun, joten hamppeihin ostareilla jotenkin tottui. Toppilaan en kuitenkaan ite muuttais, oon niin säikky ja pelokas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä!

      -rajakylän viereisen lähiön asukas

      Poista
    2. Mullakin on kokemusta molemmista, paljon oon viettäny aikaa Rajakylässä kun sekä mun isovanhemmat, enon ja tädin perhe on siellä asuneet ja itse en oo törmänny siellä kyllä mihinkään kauheuksiin vaikka oon siellä usein viettänyt monta viikkoakin kesässä :D Mutta rajakylän maineesta olen kyllä tietoinen!

      Toppila taas, no siellä oon asunut vuoden verran, kahdessa eri talossa ja tykkäsin hirveästi asua siellä silloin kun olin vielä teini (oli rentoa asua ja kukaan ei valittanut juhlimisesta), mutta nyt äitinä en koskaan muuttaisi sinne. Sen verran mulla on sieltä pelottavia kokemuksia mm. mun ovea keskellä yötä hakkaavista ja huutavista seinänaapureista joita pelkäsin ihan hirveästi :S

      Poista
    3. Itse asun tällä hetkellä rajakylässä mieheni ja 6kk ikäisen lapseni kanssa ja en ole törmännyt mihikkään ihmeellisyyksii, tosin ei asuta siinä kauppojen ympärillä olevissa kerrostaloissa joista tiedän/olen kyyllyt että siellä asuu kaikkia ihme hamppeja. Minusta on oikein mukava asua rajakylässä, asumme tällä hetkellä ihanassa rivitalossa ja siellä asuu paljon lapsiperheitä joten ei ole tullut mitään ihmeellisyyksiä siellä asua.
      Olen asunut myös toppilassa noin nelisen vuotta, on sekin paikka aika paljon rauhoittunut siittä millon sinne muutin. Mutta siltikään en myöskään haluaisi siellä asua lapseni kanssa. Jotku talot ovat siellä ihan täynnä ihme porukkaa ja kaiken maailman rikollisia ja narkkeja, mutta esimerkiksi talo ja piha piiri jossa äitini asuu, siellä ei ole myöskään mitään muitakuin muutama nuori ihminen asumassa ja loput lapsi perheitä :)
      Itse en pidä ollenkaan Kaukovainiosta ja Kaijonharjusta! niihin en muuttaisi vaikka maksettaisii, niistä on itsellä niin paljon huonoja kokemuksi kun tuli oltua 16 kesäinen.

      ps. Aivan ihanat asut sulla ja tirriskällä! tykkään tooodella paljon <3

      Poista
    4. Itse en asu rajakylässä mutta siellä aikaa viettäneenä ja ohi mennen kulkeneena olen törmännyt juoppoihin ja muutenkin hulluihin ihmisiin. Siellä tapahtuu usein puukotuksia ja tappeluita(ei pelkkää huhua vaan olen myös nähnyt) muutenkin yms.. Enää ei tee yhtään mieli mennä käymään siellä :D

      Poista
    5. Mä asuin 18-vuotiaaksi Rajakylässä, tosin siellä rauhallisemmalla alueella lähellä Pateniemen rajaa. Onhan siellä vaikka minkälaista kulkijaa, mutta ikinä ei oo mulle mitään pelottavaa sattunut siellä. Teininä kyllä joskus pelotti kävellä yöllä kotiin sen ostarin ohi.. Nyt asutaan vauvan ja miehen kanssa Etu-Lyötyssä. En missään nimessä halua asua täällä kovinkaan kauaa, mieluummin muuttaisin takaisin vaikka Kaakkuriin. Varmasti Oulussakin lapsen kanssa voi asua missä päin vaan, joka lähiössä on ne ns. huonommat ja levottomammat alueet lähellä ostaria.

      Poista
  8. Säästä ihmeessä tuo ihana Tiaran body mahdollisesti tulevillekin lapsillenne. :) Tai jos et säästä ni myy se sit mulle. SE ON IHANA! <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin säästänkin ja toikin on unisex että käy sekä tytölle että pojalle :)! Se on kyllä ihanin<3

      Poista
  9. ihana toi viiminen kuva Tiarasta varsiski toi isoin kuva vasemmalla aij että on se teijänn lapsukainen niin söpö !! (:
    Ja sulla taas niiin ihanat vaatteet päällä, ooot nii ihana ku pukeudut aina tolleeen tosi tyylikkäästi ja tolleen ihanasti ! (: Mukavaa loppukesäää teille ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah se on kyl maailman sulosin pieni hömppä<3 Ja kiitos tosi paljon, ihanasti sanottu :) Mukavaa loppukesää sullekin! :)

      Poista
  10. miten kuvan saa tollaseks, millanen tuo eka kuva on?(=

    VastaaPoista
  11. Helsingissä oon asunu mellunmäessä ja roihuvuoressa, ja roihuvuoresta tykkäsin, asuttiin siellä vähän peremmällä niin oli tosi rauhallista! Mellunmäki ei oo kyllä hirveen kiva.. Keravan Ahjo on vähän sellasta aluetta että ei oo ikivä takas! Sellanen pikkulähiö. Asuttiin 1,5 vuotta. Nykysin Keravan keskustassa asutaan ja tää tuntuu joltain hienostoalueelta sen ahjon jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mellunmäessä oon käynyt pari kertaa kun oon mennyt siitä bussilla Vantaalle päin ja täytyy sanoa et siellä on ollut kyllä kaikenlaisia ihmisiä :D eniten mua on tosin Meltsissä ärsyttänyt se että melkein koskaan sieltä kun menee niin ei mahdu ekaan bussiin kun on liikaa vaunuja!!! :DD Keravasta mulla ei oo mitään kokemusta, mut Otto on joskus asunut siellä (vissiin kans keskustassa) ja kuulemma tykkäsi kovasti :)!

      Poista
  12. Mä en tykkää Turussa Varissuosta tai Pernosta, Pansiokaan ei houkuttele ja Laustekin tuntuu karulta... Varissuolla asuu paljon ulkomaalaistaustaisia ihmisiä, mutta se ei pidä mua poissa sieltä (juu en ole rasisti!) vaan ne narkkarit... Hyi että! Pernossa taas tuntuu asuvan varkaita... Niin että jos tänne päin eksytte niin pidä mielessä :) Sillon ku asuin Helsingissä niin asuin Jollaksessa, se on aivan ihana paikka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä asun vakkella, enkä pois muuttais. Hiljasta on ku haudas nukkuis, ja en oo kohdannu yhtään uhkaavaa tilannetta. Lausteellakin on suht rauhallista ja tykkään ihan perno/pansioalueestakin, kivaa "maaseutua". Oletko tehny muute huomion et ovat yhden bussilinjan kaks eri päätyä? :D

      Poista
    2. jotkuthan kammoaa halisiaki. Mut ite en muuttais keskustaan. Se on mun mielestä pelottavin paikka, siis yöllä ja illalla :D

      Poista
    3. Mä just halusin kuulla siksi eri kaupungeistakin näitä juttuja, että eihän sitä koskaan tiedä minne sitä vielä joskus päätyy asumaan :D! Mut sekin on just hassua että kaikilla on aina niin erilaiset mielipiteet eri paikoista! Jollas on kyllä aivan tosi ihana paikka, asuisin siellä mielelläni :) Mulla on pari kaveria asunut siellä ja tullut pyörittyä sielläpäin välillä paljonkin. Ainut vaan et siellä pitäis kyl melkeenpä olla sit oma auto kun tuntuu et sinne on julkisilla niin hankala mennä!

      Poista
    4. Joo tiedän, et 32 ja 42 menee sekä Vakkelle että Pernoon/Pansioon :) ja tosiaan, itsehän en oo missään yllämainituissa paikoissa asunut, mutta oon paljon Vakkella/Lausteella ollut. Voipi olla siis että oon väärässä ja on vaan ennakkoluuloja liikaa.

      Ja Iina, riippuu mihin on tottunut. Mä menen aina metrolla Herttoniemeen ja siitä bussilla (85) Jollakseen, ei tunnu musta vaikeelta :D mut jos on tottunu pääsemään yhdellä ajoneuvolla perille asti niin voi tuntua kauhean pitkältä toi matka, et ymmärrän kyllä sun pointin. Se on vaan ihana paikka asua varsinkin lasten kanssa. Siinä on ihana tarhakin ja simmonen mini uimaranta :) ja ainakin ala-aste löytyy myös.

      Poista
    5. ite asun vakkel ja tää on kyl nii hiljanen ja rauhallinen paikka, et en olis uskonu! Kuulin itekki kaikenlaisia huhuja ja vieläki jos jotku kaverit tuleee ensimmäist kerta kylään nii kuulee kommenttia "Uskaltaako sinne ees tulla autolla ettei sitä varasteta?" ööö, uskaltaa kyllä!
      ite päätin olla kuuntelematta huhupuheita ja oon tosi tyytyväinen:)

      ja Iina, mun olis tarkotus valmistumisen jälkeen ehkä muuttaa helsinkiin ja oon miettiny justiinsa vuosaarta(/herttoniemee), niin sano jotain hyviä alueita mistä kannattaa etsiä kämppiä! :D

      Poista
    6. Oon asunu teininä hertsikanrannassa mikä on aika semmosta lapsiperheiden aluetta, ihan kiva mun mielestä. 90- ja 00-luvuilla rakennettuja siistejä kerrostaloja. Toisaalta nyt vanhempana mutta lapsettomana en ihan kauheasti pidä siitä että siellä on hirveästi rasittavia esiteinijengejä jotka notkuu mäkkärissä ja mekastaa pihoilla :D Hertsikanranta vastaa varmaan just vuosaaren uusia asuinalueita.
      Vanha Herttoniemi eli siin metriksen pohjoispuolella on on tosi söpöä aluetta, pieniä 50-luvun kerrostaloja ja luonto lähellä, kun vanhankaupunginlahti Natura 2000 -alueineen on siinä vieressä. Lisäksi oon lukenut lehdistä että vanhan hertsikan puolella on heräilly aikamoista yhteishenkeä, on ruokapiiriä ja yhteisiä viljelyalueita, kyläjuhlia ja talkoita ymsyms.
      Hertsikan puolesta sanoisin sen, että se on niin kätevästi lähellä sekä keskustaa että itistä. Vuosaari on vähän syrjemmässä ja sinne pääsee vain yhdellä metrolinjalla, vaikka varmasti sekin on tosi kivaa aluetta (varsinkin just Aurinkolahdesta ym. mulla on jotenkin tosi hyvä mielikuva)

      Ihan pienenä asuin Pihlajanmäen ostarin lähellä, ja sinne en kyllä kaipaa. Lapsuudenystävistäni on tullut narkomaaneja, alkoholisteja yms tuilla eleleviä ongelmatapauksia, joten olen tyytyväinen äitini päätökseen muuttaa pois sieltä.

      Asuin 18-vuotiaana myös reilun vuoden ajan Kruununhaassa. Aivan ihana ja arvokkaan oloinen alue, arkkitehtonisesti upea, tosi rauhallinen, meren äärellä ja silti ihan keskustassa. Ainoa miinus että ruokakaupat oli vaan semmosia pieniä kalliita kivijalkakauppoja ellei mennyt keskustaan esim. Stokkan herkkuun

      Poista
  13. juu kyllä on sanottava että aikamoisen tyylikäs äiti olet! oot vähän niiku mun ''esikuva'' :D sit jos kun mää toivonmukaan saan lapsia,nii aion olla niiku sä,eli tyylikkään nuorekas äiti :D ! ihanaa iltaa/yötä teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua miten ihanasti sanottu, kiitos ihan hirmuisesti :)! Ihanaa sunnuntaipäivää sinulle<3 :)

      Poista
  14. Mä oon törmänny ennakkoluuloihin Helsingin Kalliosta, mutta mun mielestä se on kiva paikka :) Täällä Hämeenlinnassa taas pahimmassa maineessa taitaa olla Katuma, joka on vähän kaukana kaikesta. Sielläkin kyllä pärjää, jos vähän kattoo mihin kellon aikaan liikku ja miten käyttäytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tullut Kalliossa asusteltua jonkin aikaa ja olin myös koulussa siellä yläasteella, ja niin paljon kun Kallion boheemiudesta tykkäänkin niin lapsen kanssa en uskaltais muuttaa mut nuorille ja nuorille aikuisille se on just kiva paikka :) Vallilaan siihen lähelle uskaltaisin kyllä Tiarankin kanssa muuttaa, se on vähän rauhallisempaa seutua kumminkin :) Katuma kuulostaa tosi pelottavalta paikalta nimen perusteella :D!

      Poista
  15. Saatko paljonkin juttui ilmaseks blogin kautta, kun piti ihan erikseen mainita, että tabletti oli ihan omilla rahoilla hankittu :D mäkin oon hankkimassa tablettii, mutta ostan varmaan applen. mun kokemuksella ne on kaikista laadukkaimpia ja kestää ehjänä pitkään, siis applen tuotteet(sama ipod ollu 5v. siskolla macin kone 7v). Ja pakko vielä sanoo, että sun postaukset on ihan kamalan pitkiä. Yleensä luen kaikista vaan alut, mutta en ikinä jaksa lukee loppuun asti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saa paljoa ilmaiseksi juttuja, se vaan on valitettavan usein niin että kaikki pitää rautalangasta vääntää ettei joku idiootti tule mussuttamaan ja aina sekään ei riitä kun aina sitä löytyy näköjään jostain sitä vittuiltavaa näin kauniisti sanottuna :) Me ostettiin android-tab koska me ei tarvita jättikokoista ipodia kun eipä siinä ipadissa oikein muita ominaisuuksia ole kuin samat mitkä ipod touchissakin :D Yksi ipod touch ja yksi iphone riittää toistaseksi meidän perheelle erittäin hyvin :) Ja mä en kyllä ikinä haluaisi käyttää samaa konetta/puhelinta/mitä vaan yli viittä vuotta kun ne on niin vanhentuneita jo siinä vaiheessa :D Kyllä meillä vaihtuu elektroniikka parin vuoden välein vaikkei rikki oliskaan! Eniten mua sun kommentissasi hämmentää se että miksi ihmeessä sä luet mun blogia jos sua joka postauksessa ärsyttää sama asia? :DD Mä ainakaan en tuhlaa aikaani sellaisille blogeille joissa on joku asia mikä toistuu aina eikä miellytä mua, pitkät postaukset on vähän niinkun se "THE juttu" mun blogissa, joten pitkinä ne tulee kyllä pysymäänkin :)

      Poista
    2. anteeks mut on pakko kommentoida! ipad ei tosiaan oo mitenkää kestävä tai erityisen laadukas.. en sitte tiiä miten huonoja noi muut on jos kerran ipadii sanotaa hyväks:D mulla ainaki jumittaa ja lagittaa älyttömän usein, ja on ollu vikaa kaikissa nappuloissa mitä siitä löytyy (eli 3) + näytön kääntyminen ja ääniongelmat.. saattaa olla että kaikista löytyy ongelmia mutta mulla menee hermo tohon ipadiin:D
      ps, iina sun postaukset on koko blogimaailman parhaita runsaskuvaisuuden ja -tekstisyyden ansiosta ;)

      Poista
    3. tää blogi on yks parhaimmista blogeista just näitten pitkien postauksien ansiosta! kun nää on sellasia et ne jaksaa lukee silti vaikka pariinki otteeseen :)) mua ei haittais yhtään jos nää ois pitempiiki ;)

      Poista
    4. oon samaa mieltä eli pitkät postaukset on tosi jees ja etenkin siihen päälle vielä kuvatekstit :D

      Poista
    5. mulle tulee aina postauksen lopussa sellanen olo et äh, joko tää loppu?!:D

      Poista
    6. iina & lukijat 1 - klara 0 :DD
      jotenki hämmentävä toi klaran kommentti, mikä olikaan sen pointti?
      oman mielipiteen saa sanoo, mut mun mielestä tota tyyliä ois voinu muuttaa vähäsen ystävällisemmäks! =)

      Poista
    7. On ihan kamalan epäekologista ostaa uutta elektroniikkaa joka toinen vuosi. Ihan tätä maailmaakin voi ajatella, eikä pelkästään mitään huipputekniikkaa. aika vähän kuitenkin niistä elektroniikkalaitteiden osista pystytään kierrättämään.

      mutta siis ei ollu tarkotus olla mitenkään ilkee tai inhottava, kun sanoin, että sun postaukset on kamalan pitkiä. luen sun blogia lähinnä sen muotiosuuden takia, koska sulla on välillä tosi kivoja vaatteita. lapsettomana mua ei erityisen paljon Tiaran kuulumiset kiinnosta, vaikka tosi sulonen muksu onkin. :)

      ja mariialle täytyy sanoo, etten väittänykään, että ipad olis mitenkään erityisen laadukas, koska mulla ei tietoa siitä ole. mun kokemus applen tuotteista on se, että ne on tosi laadukkaita ja kestäviä ja se on mulle tärkee juttu. ja kokeilin just ipadii ja vaikutti ainakin mun tarpeisiin sopivalta eikä lagannu ollenkaan.

      Poista
    8. ja sen verran pitää sanoo vielä, että tossa mun ekassa kommentissa ei ollu yhtään mitään vittuilua. ainakaan en tarkottanu sitä niin. :) en jaksa kuluttaa aikaani ja energiaani siihen, että vittuilisin tuntemattomille ihmisille netissä. kuulosti vaan siltä, että saisit paljon juttui ilmaseks. :) tääkään ei oo vittuiluu, mutta ei kannattais olla noin herkkänahkanen ja ottaa ihmisten tavallisii kommentteja loukkauksina, jos kirjottaa kaikille avointa blogia. :)

      Poista
  16. Oon koko ikäni asunu Oulussa ja ikinä en toppilaan tai kaketsulle muuttas :D Olin kaketsulla töissä nyt alkukesästä ja kerran tuli yks juoppo käet veressä vastaan höpöttää omiaan... Ei ollu kivvaa. Toppilasta sen verran, et joku nisti oli bussipysäkiltä lähteny seuraa mun yhtä tutua sen kotiovelle asti ja oli sit lähteny kävelee muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaketsu on kyllä oikeesti aika pelottavaa seutua, en oo siellä asunu mut oon käyny monta kertaa ja kyllä siellä aina tuli oltua aika varuillaan kun liikkui :D! Toppilassa oon itse asunu vuoden ja mulla on sieltä itselläkin pari tosi ikävää ja pelottavaa kokemusta, mutta silti tykkäsin jostain kumman syystä asua siellä :D Mut Tiaran kans en kyllä sinne muuttais!

      Poista
    2. Kaukovainiolla asuu korkeintaan mummoja, päiväsaikaan ei mitään ongelmaa. :) Paitsi ostari!!!:D ja ne juopot justii! hyhhyyh

      Poista
    3. ite asunut pari vuotta kaketsulla ja minkäänlaista häiriötä ei ole ollut, ite ainakin tykännyt=) paitsi joskus tosiaan ne juopot huutelee ostarilla:D

      Poista
  17. Tää ei nyt liiity aiheeseen , mutta minkälaista babyoilia sullla onn tai minkä merkkkistä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :D Mulla on liberon babyoilia, se on just jees ja sillä saa meikitkin hyvin pois silmistä :D!

      Poista
  18. Mä oon koko elämäni asunu tapaninvainio/ylämalmi (rauhallisella pientaloalueella, ei lähellä asemaa)alueella ja itähelsinki on ollu aika semmonen nounou alue vaikka hengasinki yhessä vaiheessa hirveesti vuosaaressa.

    Nyt me kuitenki löydettiin täydellinen kämppä myllypurosta ja aijotaan uhmata kaikkien tyhmiä puheita kyseisestä alueesta muuttamalla sinne ens kuussa!:)
    Ihmiset on turhan ennakkoluulosia ja yleensä ne jotka puhuu pahaa ei oo ite edes asunu kyseisellä alueella! Pelkkä malmi sana aiheuttaa monelle kylmänväreitä mut on siellä rauhallisiakin alueita :)
    Ei sais tuomita vaan sen takia et on joskua huonoon aikaan kävelly jonku ostarin ohi!:P

    Mä aijon viihtyä itähelsingissä, ihan sama mitä muut on mieltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin Itä-Helsinki oli aina ihan nounou ennen kun sit saatiin tää kämppätarjous täältä ja sit me vaan repästiin ja muutettiin ja nyt on kyllä käsitys muuttunu ihan täysin :)! Myllypurossa mulla asuu paljon kavereita ja se on mun mielestä ihan mukava paikka, eikös sitä oo nyt uudistettukin kauheesti! :) Se on kyllä totta että ihmiset on usein turhan ennakkoluuloisia ja melkeinpä kaikilla asuinalueilla on ne hyvät ja huonot puolensa! Ja yleensä kaikki ostarit alueesta riippumatta on suht huonoja paikkoja keskellä yötä esim :D Itä-Helsingissä on helppo viihtyä ainakin mun mielestä!

      Poista
    2. Huomaa et oon kirjottanu tän yöllä ku toistan sanaa "alueella" about kahteenkymmeneen kertaan : D
      Mullei oo ite mitään tietoa millanen myllypuro oli ennen muutenku mitä oon muilta kuullu mut sinne on tosiaan tullu se uus ostari(luojan kiitos ne on kuulemma sopinu ettei siihen tulis mitään baarikapakoita!), paljon uusia asuntoja ja uus terveyskeskus. Ollaan käyty siellä pari kertaa ajelemassa ja kattomassa, mun mielestä näyttää oikeen kivalta!
      Ohan siellä tosin se joku neulanvaihtopiste jossain ja leipäjonokin :D mut tarviiko niissä sitten hengata?!

      Ostarit on kamalia joo, ihan sama missä ne sijaitsee!

      Poista
  19. oon aina kuullut vaan sitä että Helsingin Kontula on törkee pummi-slummialue ja sielä asuu vaan rikollisia tyylillä. tiesin, että yksi minun parhaista ystävistäni sielä asustaa ja kauheana ihmisenä hänen ulkoisesta olemuksestaankin päättelin, että voin hyvin kuvitella hänen sielä asuvan. eräänä päivänä tuli kyseisen ihmisen kanssa aiheesta puhetta ja ilmeni että hän asuu Kontulassa, omakotitalossa. mitä ihmettä?!?! Kontulassa on muutakin kuin kerrostaloja? ja asuu kuulemma vielä Kontulan ns. "paremmalla puolella" (onko semmonenkin olemassa...)

    kyllä aukeni silmät vähän omille ennakkoluuloille :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no Kontulaa kohtaan on mullakin ollut ennakkoluuloja, luulen että aika monella :D Ja hassu juttu, en mäkään tiennyt et siellä on omakotitaloja!! Kyllä sitä aina löytyy ilmeisesti ne hyvät ja huonot puolet joka lähiöstä :D

      Poista
  20. Mä meinasin ostaa mun kummipojalle myös tommosen viiksibodyn, oli niin älysöpö, mut en tiedä miks se nyt sit jäi sinne kauppaan.. :-D Mutta täällä Raumalla on ainakin pari aluetta, johon mä en ikinä haluais muuttaa; Sinisaari, jossa on tosi paljon kaikkia juoppoja ja huumehörhöjä. Tietysti siellä on myös paljon "tavis"ihmisiä, mutta huolettavan paljon sieltä noitakin löytyy :-/ Toinen on Lajo, jossa asuu äitini serkku, ja tää on sanonut meille, että ei siellä uskalla päästää lapsia ulos yksin leikkimään, kun ei tiedä mitä kaikkea voi tapahtua :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi ihana body! :D Kyllä ne löytyy vissiin joka paikkakunnalta ne pelottavat alueet joihin kukaan ei hirveästi haluaisi muuttaa. Mä aion kyllä pitää siitä huolen että me asutaan aina sellasessa paikassa että sitten kun Tiara on isompi niin ei tartte esim. pelätä että koulumatkalla sattuis jotain tms. vaikka koskaanhan sitä ei voi tietää, ei ne kalliimmat ja hienommatkaan alueet niin turvallisia ole, se tuli huomattua kun siellä Eirassa asuin ja usein oli meidän lähialepan edessä kaikkia spurguja mustine silmineen ja kilisevine viinapusseineen :S

      Poista
  21. Vastaukset
    1. Eiks ookki XD Ikävä teitä, millon nähäääääään<3

      Poista
  22. Siinä Vuosaaren lähistöllä Rastilassa on se ihana camping-alue :) Se on ihana paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo käyny mut metron ikkunasta oon kurkkinu et ihana uimaranta siihen ainakin vissiin kuuluu :)!

      Poista
  23. moi Iina! pakko nyt kommentoida, oon seurannut sua jo pitkään! oot vaan niin ihana, Tiarasta puhumattakaan ja niinkun joku sanoi aikaisemmin että olet hänen esikuva niin et ehkä ole mun esikuva mutta kun joskus saan lapsia niin en todellakaan halua rupsahtaa vaan pysyä yhtä upeana kuin sinä! <3 jaksat aina huokua positiivisuutta ja vaikutat todella onnelliselta ja se näkyy susta! toivon että jonain päivänä voin olla yhtä onnellinen kuin sinä. halusin vain piristää sun päivää ja kertoa että olet ihana <3

    VastaaPoista
  24. laatikko vartalo, tä XD ihanat hiukset

    VastaaPoista
  25. Oulussa en koskaan haluais muuttaa kaketsulle tai rajakylään enkä tuiraan, mutta sekin saattaa olla vaa ennakkoluuloista kiinni :D. Kauniit asut teillä molemmilla ja söpö Tiara :))

    VastaaPoista
  26. aww mäki haluun jo tollasen ihanuuden!:)
    -yks 95

    VastaaPoista
  27. Oulussa en kyllä muutas kaketsulle tai toppilaan. Tetenkin ennakkoluulot ja huhupuheet on tuonut nuo alueet sellaiseksi ei tonne paikoiksi.

    VastaaPoista
  28. Todellakin on lähiöpelkoja ja tuntuu et ihmiset pitää miuta ihan kermaperseenä, kun en esim. Tampereella (kun asun) muuttais ikinä Hervantaan! Kävin myös kerran vuosaaressa, tulin metrolla ja pelotti koko ajan vaan lisää mitä lähemmäs tulin ja sitten kun jäin pois niin hirvee määrä spurgui, miust tuntu! Mut ennakkoluuloista pääsee kyllä myös yli. Kaikissa asioissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei varmaan moni muukaan (minä mukaanlukien) haluais muuttaa Hervantaan!:D

      Poista
    2. Itse 17vuotta Hervannassa asuneena ja talvella pois muuttaneena en kyllä takasi muuttais enää !:D niin paljon kaikkia juoppoja ja muita hörhöjä eikä mitää rauhaa muutenkaa nii ei oo kyllä yhtään ikävä sinne :)

      Poista
    3. Itse oon asunut kolme vuotta hervannassa ja olen ollut todella tyytyväinen! Vaikka muutin tänne rauhalliselta maaseudulta ja todella suuret ennakkoluulot harteillani.

      Kuten monta kertaa näissä kommenttejen seassa on todettu, joka ikisessä lähiössäkin on niitä "parempia alueita". :) Itse asun pienkerrostalossa omakotitaloalueella. Todella rauhallista ja naapureina pelkästään opiskelijoita, joilla on lapsia.

      Toki hervannan keskustassa on juoppoja, varsinkin nyt kun tänne tuli se koti noille kodittomille juopoille, mutta en ole kokenut, että niistä olisi muuta kun esteettistä haittaa. Ja pakkoko siellä niiden seassa on pyöriä :) Ne istuu aina tasan tarkkaan melkeenpä yhdellä paikalla, helppo välttää.

      Ennemmin liikun hervannassa yksin (ja vaikka myöhällä & pimeällä) kuin Tampereen keskustassa. Eihän täällä ole kun lepposia teekkareita, poliisiopiskelijoita ja ripaus ulkomaalaisia (näistäkin suuri osa lepposia teekkareita)..:)

      Poista
  29. Ihana gif! :) <3 Ja pakko vielä kommentoida, että pikkuisella taitaa olla tänään nähdyistä päivän asuista ehdottomasti hienoin t-paita! ;)

    VastaaPoista
  30. Ei nyt liity aiheeseen mitenkää mut mikä luuri sulla siis on? :) Joku Samsung Galaxy?

    VastaaPoista
  31. Mua ei sais kyllä kans ikinä kaketsulle asumaan eikä varmaan toppilaan..
    Ollaan tykätty tosi paljo asua kaakkurissa kyllä :) Nyt on vaan etsinässä vähä isompi ja takapihallinen kämppä jostain päin oulua kuhan sopivalla vuokralla löytys :)

    En tosiaan kans ymmärrä mitä kellekkään kuuluu poltatko vai et..
    Muistelesin et olit Tiaran odotus ajan polttamatta ja sehän on jo hyvä:)

    Itekki lopetin ku odottelin tuota esikoista ja olin odotus&imetys ajan polttamatta, mut sitte retkahdin.. Nyt sitte lopetin taas ku plussa tuli :) saas nähdä kuinka käy kunhan tämä toinen vauva on syntyny ja imetys loppuu.. Eihän siinä järkeä olis enää alottaa ku on pitkään polttamatta, mutta on vissiin aika syvällä mielen syövereissä tuo nikotiiniriippuvuus:D

    Ohoh tulipa romaani tuosta tupakki hommasta nyt :D

    VastaaPoista
  32. Mulla on aina ollu ennakkoluuluoi itiksest koska tallinnanaukiol on aina kaikkii sekopäitä :D ja kontulassa ku asuin ni joku kaveri ei uskaltanu tulla keskustasta meille koska 'pelottaa'..Mun mielest kontulas oli just kiva asuu ja nyt itikses täs prisman vieres näis uusis talois on aaaaivan sika rauhallinen piha eikä yhtää spussee näkyny tos viel :DDD Ootteko muuten Kallahdessa käyny,siel on kuulemma tosi kiva ranta :)

    -petra ja bella 10kk :D

    VastaaPoista
  33. Moikka. Oon ihan pihalla Helsingin asuinalueista, mutta ne kiinnostaa kovasti. Voisikko tehdä jonkun postauksen että kertoilisit miten itte muutit Helsinkiin ja minne siellä ja kaikki muutot sen jälkeen, plus vähän tietoa niistä asuinalueista joissa asuit? Mie en edes tiedä mikä on Helsingin keskusta, tai miten pitkä matka sieltä Vuosaaresta on sinne keskustaan.. Joten jos kirjoitat niin voitko kirjoittaa silleen idioottivarmasti :D Hieno lisä olis joku kartta :D

    VastaaPoista
  34. Itse en missään nimessä muuttaisi Kaukovainiolle, Rajakylään enkä Toppilaan. Toisaalta moni kyseisissä paikoissa asuva ei ole kohdannut erikoista "vaaratilannetta" tai mitään ahdistavaa. Esim. Rajakylässä on paikkoja, joissa voisin jopa kuvitella joskus asuvani. Nämä paikat ovat kuitenkin vähän kauempana Rajakylän ostarista. Kaukovainiosta moni sanoo, että ei se edes ole vaarallista aluetta, mutta jotenkin kammoan sitä kuitenkin. Toppilasta olen kuullut paljon negatiivista ja nähnyt siellä vähän kaikenlaista porukkaa, joten se ei todellakaan olisi valitsemani asuinalue. Tosin kaikissa paikoissahan on tietysti puolensa ja lähiöissäkin on eri "osia", hyviä ja huonompia.

    Joku oli maininnut Kaijonharjun. Ennen Kaijo oli paikka, jonka moni kiersi mielellään kaukaa. Nykyään se on kuitenki rauhoittunut tosi paljon, eikä siellä oikeestaan liiku enää edes paljoa porukkaa iltaisin/öisinkään. Toki sielläkin on niitä vähän tieltään eksyneitä (niinkuin varmasti joka paikassa) ja on ne perus pubien kanta-asiakkaat. Asun kuitenkin melko lähellä Kaijoa ja ei minua siellä pelota yölläkään liikuskella.

    Tässäpä mun mielipiteet näistä Oulun paikoista! :)

    Ja niin, olen kuullut, että Kannelmäessä myös saattaisi asua vähän hämärää jengiä? En toki mitään tiedä, kun en ole Helsingissä paljoa aikaani kuluttanut :D

    VastaaPoista
  35. Mä oon miettiny, et asutteko siis Aurinkolahdessa lähempänä Vuokin metristä ku Rastilan? Mietin vaan ku otolla oli se postaus, ni siinä se oli aamulla Rastilan metroasemalla :DD. Itse oon asunu Meri-Rastilassa sekä Vuosaaressa. Rastila vaikuttaa alueena ihan ookoolle, uusia talojakin. Mutta se Meri-Rastilan puoli.. Nounou. Ikinä en oo pelänny niinku siellä, koko ajan joku viheltää perseelle ostarilla tms. Myös talot on ihan hirveitä, ainakin se missä asuin niin sisältä ja ulkoota. Käytännössä slummia. Tuntu myös, että siellä asu lähinnä juoppoja (jotka ei sinänsä mitään tee), mutta jaksoin aina ihmetellä miksi naapuritalossa on usemmalla mitä erikoisempia kamoja parvekkeella: mm.jääkaappia löytyi yms. Aurinkolahti on tosi kiva kun niin uusia ja erikoisia taloja, sellasia vähän hassuja :D. Eikö siellä oo tosi kallista asua?

    VastaaPoista
  36. oi apua toi tiaran valkonen body missä on noi viikset ja lasit on ihan tuhottoman ihana ! tiara on muutenkin niin sulonen pieni tyttö ♥

    VastaaPoista
  37. Onkohan toi teidän tablet parempi ku joku iPad esim, kun ne on niin kauheen isoja, ja toi näyttäs olevan pikkusen pienempi. Ainakin iPadia pidellessä kädet väsyy jos pitää tolleen. D: Mutta oon kyllä sitä mieltä että nää tabletit on ihan turhia kapistuksia, hyvällä puhelimella ja läppärillä pärjää kyllä! :)

    VastaaPoista
  38. porvoossa en muuttais periaatteessa sillan toiselle puolelle tai en ainakaa kamppulaan, kunnon spurgu-slummi alue.. enkä mielellään kevariinkaan vaikka oon asunukki siellä monta vuotta nuorempana, mut lähiöt muuttuu. Parhaimpia paikkoja porvossa ehdottomasti on huhtinen, vanha kaupunki, keskusta, pappilanmäki, pappilanpelto, jernböle :) että vinkkinä vaan jos joskus tulis mieleen muuttaa tänne :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥