maanantai 1. lokakuuta 2012

Uusi kuukausi, uusi alku!

Ette uskokaan kuinka ikävä mulla on ollut tätä että saan tulla lörpöttelemään teille päivän tai viikon kuulumiset, kertoa mitä kaikkea ihanaa neiti on oppinut, sanonut ja tehnyt sekä tulla kyselemään teidänkin kuulumisianne! Nyt ajattelin vihdoin kamalan pitkäksi venyneen tauon jälkeen alkaa postailemaan normaaliin tahtiin, eli niin usein kuin kerkeän! Muuttohässäkkä tässä on vasta aluillaan ja tulee varmasti jonkinverran vaikuttamaan postaustahtiin jossain vaiheessa, mutta koitan silti postailla niin usein kuin kerkeän. Muutto on tosiaan kolmen viikon päästä keskiviikkona, enkä millään enää jaksaisi odottaa! Eilen käytiin taas kerran kurkkimassa uuden talon liepeillä että miltäs siellä oikein näyttää ja nyt oli hommat jo niin hyvällä mallilla että pihalla olivat istutuksetkin valmiina ja lasten leikkipaikka oli ihanasti laitettu, jopa meidän sukunimetkin löytyivät jo rapussa olevasta taulusta! 
            Uuteen kotiin on tullut hamstrattua sisustustavaraa verhoista seinätarraan ja perjantaina käytiin katsomassa meille uusi sohvakin joka tuodaan viikon päästä maanantaina meille kotiin, jes! Sohva on juuri sellainen ihanuus jonka meille halusinkin, eli tummanharmaa vuodekulmadivaani (mikä sanahirviö!!) ihanalla kangasverhoilulla joka on kuulemma lapsiperheeseenkin juuri sopivan kestävä ja pestävä. Mun pitäis vaan vielä jatkaa enemmänkin tuota tavaroista luopumista kuin niiden hamstraamista, toisinsanoen vieläkin löytyisi myytäviä huonekaluja jos kiinnostusta löytyy! Meidän sohva on jo myyty, sekä dvd-hylly mutta ollaan nyt tultu siihen tulokseen että uusitaan myös tv-taso (toisinsanoen meidän musta kirjahylly jää tarpeettomaksi) ja sisustusvärit menee uusiksi eli mm. punaisesta IKEAn nojatuolista olisi päästävä eroon. Laitelkaa ihmeessä sähköpostia couturecouture@windowslive.com, myynnissä myös sänky, vanha tv-taso (tai ei vanha, mutta se joka oli käytössä ennen kirjahyllyä), mustavalkoinen työpöytä ja vaikka mitä muuta! En vieläkään ole saanut aikaiseksi noita laittaa myyntiin FB-kirppikselle tai huutikseen joten nyt on vielä hyvä sauma napata mitä haluaa (jos haluaa).
                Postauksen kuvamateriaali on tällä kertaa täysin mun puhelimen kamerasta peräisin, eli toisinsanoen laatu vähän on mitä on. Blogitauon aikana myös kamera on pysynyt tauolla ja sinne on kertynyt vain muutama hassu kuva, joten oon sitten räpsinyt puhelimella ettei ihan kokonaan oo tapahtumat jääneet ikuistamatta. Mä aattelin nyt kertoa vähän tauon tapahtumista, jutut eivät ole kronologisessa järjestyksessä mutta eiköhän noista vähän saa käsitystä siitä mitä me ollaan puuhasteltu!

Blogitauon aikana ollaan...

 ...Käveleskelty uuden kodin ympäristössä ja ihasteltu maisemia, enää 23 yötä muuttoon!
 ... Ulkoiltu ja neiti on nukkunut monet, monet päikkärit vaunuissa!
 ...Ulkoiltu vähän lisää! Miten toi neiti onnistuukin aina sammumaan istuma-asentoon ilman tuttia rattaisiin? Tiara on sellanen että se vaan alkaa nukkumaan jos nukuttaa, ihan sama ollaanko kaupassa tai vaikka rock-konsertissa, neiti pistää simmut kiinni ja alkaa koisimaan!
 ...Ja vielä vähän ulkoiltu! Ja ulkoilutettu myös ihanaa nallepipoa jonka Nona-kummi antoi synttärilahjaksi kera samanlaisten lapasten ja kaulaliinan!
 ...Leikitty mummun kanssa ja saatu mummulta aivan ihana mun serkun ja hänen avovaimonsa tuunaama keinutuoli Tiaralle ihanilla viidakon eläimillä ja neidin nimellä varustettuna! Tirriskän piti testata keinua niin seisten kuin istuenkin ja tuo seisominen näyttäisi kiinnostavan edelleen enemmän vaikka ahkerasti ollaan koitettu opettaa että keinussa pitäisi istuskella. Ehkä se siitä ajan kanssa oppii!
 ...Oltu kipeänä, kuten Tiaran kuumeisista silmistä varmaan huomaakin. Oli se toinen niin raasuna kun makoili ja nukkui vain kokoajan ja välillä yritti jutella ja naureskella vaikka ihan selvästi oli aivan kauhea olo. Onneksi kuume laski ja neiti on terve!
...Shoppailtu! Tästä puuttuu puolet ostoksista kun en oo vielä kerennyt niitä kuvailemaan ja osa on narulla kuivumassakin kun oon pessyt ahkerasti pyykkiä, mutta löydettiin Tirriskälle ainakin kuvassa näkyvät parit perusbodyt ja -villatakki, ihana ihana ballerinahame, valkoinen nallepipo sekä fleece vk-haalarin alle. Itselleni ostin meikkejä, paidan ja ihanat viininpunaiset leggingsit joille tuo kuva ei tee kauheasti oikeutta joten pitääkin esitellä ne hieman tarkemmin kunhan tässä kerkeän!

Nyt mä luovutan, mulla on pää tosi kipeä ja tietokone ei kyllä ole paras kaveri siihen, mutta olin luvannut itselleni että tänään mä aloitan kirjoittamisen uudelleen enkä voinut/halunnut sitä lupausta rikkoa. Anonyymikommentointi lähtee nyt tämän postauksen myötä pois kokonaan, niin kauan olen sitä pähkäillyt ja nyt ajattelin sitten kokeilla, joten kiltit ihanaiset nimettömänä kirjoitelleet, jos jaksatte vain ja haluatte niin tehkää ihmeessä tunnukset niin voimme jatkaa jutustelua jatkossakin! Ihanaa alkanutta lokakuuta sekä viikkoa kaikille ja isot kiitokset vielä tsemppauksesta!♥♥

MITÄ TEILLE KUULUU?!♥

82 kommenttia:

  1. Oiii ihana Kiiiiiiitos tästä<3 tosi mukava kuulla taas teijän kuulumisia! :) ihania kuvia Tiarasta ja susta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvi kiittää hömppä♥♥ Pitää jutella taas fb:ssä pian, mulla on nimittäin asiaa ja haluun kuulla teistäkin tietty!! ;DD Kiitoksia muru♥

      Poista
  2. ihanaa että kirjoitat taas ! :-) ja voi kun Tiara on niin sulonen ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana että oot kaipaillut!♥ Ja on se kyllä sulosin♥♥

      Poista
  3. Ihana kuulla teistä taas, ikävä on ollut kova vaikka FB:ssä ja instagramisaa oonki seuraillu :)<3 Onko niitä muutoksia siis luvassa muuta kun tuo anonyymikommentoinnin poisto ? Toivottavasti ei, rakastan sun blogia tälläsenään :) Vitsit oottelen kans niin innolla teijän muuttoa ja kuvia uudesta asunnosta!! Kaikkea hyvää sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi aww, ihana!♥ Kiva että kaipailet ja että jaksat niissäkin meitä seurailla! Mä nyt ainakin ekaksi kokeilen tätä, jos tää toimii (niinkuin on tähänkin asti toiminut) niin en tee enää lisämuutoksia! :) Kaikkea hyvää sullekin ja kiitos paljon♥

      Poista
  4. Jeee, oot taas blogimaailmassa! : )

    voi ootan niin innolla kuvia sitte teidän uudesta kämpästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun voi taas postailla!! :) Ja mä niin ootan et saan kuvailla sitä!!

      Poista
  5. IHanaa että palasit taas postaileen! Ollu niiin ikävä näitä sun postauksia! ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana! Mullakin oli ikävä bloggailua♥ :)

      Poista
  6. Voi että kun on ihana taas päästä lukemaan sun ja perhees kuulumisia !♥ on se Tiaran hymy vaan kumma päivän piriste aina (: Kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos♥ :) Tirriskä on kyl semmonen päivänsäde että! :)

      Poista
  7. Jee ihanaa että alat postaan taas normaalisti! Ollu hirveä ikävä sun postauksia! ja taas oli niin ihana kuvia :) mistä tuo sun paita on ostettu, siis tuossa viimisessä kuvassa oleva? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii, ihana kuulla :) Kiitoksia hirmuisesti♥ Paita on Gina Tricotista! :)

      Poista
  8. kiva lukea taas sun kirjotuksia :) toi tiaran punanen haalari on ylisöpö ja iiiihana ballerinahame!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kuulumisia on kaipailtu! Mäkin oon kaivannu teitä lukijoita :)!! Ne on kyllä ihania molemmat! :)

      Poista
  9. voi ku näyttää kivalt toi 'uus' ympäristö :)
    ja oli toi kyl hyvä päätös ottaa anokommentointi pois, nyt iteki jaksaa kirjautuu useemmin bloggeriin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä maailman ihanin paikka asua ihan varmasti! :) Ja kiva ettei anonyymikommentoinnin pois ottaminen ainakaan haittaa! :))

      Poista
  10. iina ootte kyllä niin ihania! mulla ei oo muuta sanottavaa ku se että ootan aina sulta uusia postauksia ja en voi ymmärtää miten voit olla noin kaunis ja äää en osaa edes pukea kaikkea sanoiksi <3 ja onnea tulevaan uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, kiitos ihanuus♥♥ Mikä suloinen kommentti! Mahtavaa syksyä sulle :)♥

      Poista
  11. Voi vitsi kuin söpö Tiara on noissa keinukuvissa, apua! :)

    Mitäs tänne, rv 10 ja ka-ma-la olo jälleen kerran... Piristi kyllä tunnelmaa, kun tulin tsekkailemaan josko olisit postannut ja täällähän tämä odotti! Mistä löysitte muuten teille uuden sohvan? Kuulostaa ihan sikahyvältä, mekin meinaan tarvittaisiin tänne uusi sohva kun (vihdoin) miehen vanha ja ruma sohva meni rikki. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä neiti suloisuus♥♥

      Onnea hirmuisesti raskauden johdosta ja ihanaa raskausaikaa sulle!!♥ Meidän uusi sohva löytyi Lanternan Sotkasta, laittelen sitten tarkempia infoja kun sohva meile saapuu maanantaina :)!! Toivottavasti löydätte kivan sohvan :)

      Poista
  12. Kiva ku oot takasi täällä! Innolla aina odotan sun postauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, kivaa tulla takaisin kun on noin ihania lukijoita ;D

      Poista
  13. Tosi kiva kuulla teidän juttuja pitkästä aikaa! Kuvat ei oo ollenkaa huonolaatuisia, mitä nyt puhelimen kautta näkee :) ja muutenki tosi kivoja kuvia ja ostoksia :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanuus♥ On nää koneella katottuna vähän huonolaatusii, ainakin jos vertaa järkkärikuviin :DD mut hyvä jos sitä ei pahasti huomannu!

      Poista
  14. Toi Tiaran hymy, kerta toisensa jälkeen se valloittaa mun sydämeni. Ihanaa alkanutta Elokuuta teillekkin :)

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Ihanaa!tätä päivää olen odottanut:) tein tunnuksenkin nyt tässä :D onnea uuteen kotiin! Itekin kauheesti tekee mieli sisustaa mut nyt viimeiset kaks kuukautta on ollut kauheita kipuja välilevyn pullistuman takia ja tällä hetkellä makaan sairaalassa odottamassa leikkaukseen menemistä :(
    Tiara on kyl niin hymytyttö <3 itsellä kauhee ikävä omaa poikaa ja kohta olis 3v synttärit niin toivottavasti pääsen äkkiä kotiin juhlimaan niitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww ihana että jaksoit tehdä tunnuksen!! Ja voi raukka sua, toivottavasti sulla on jo selkä parempana nyt!! Varmasti on kova ikävä omaa poikaa, toivottavasti pääset juhlimaan niitä synttäreitä! Tsemppiä kovasti sekä multa että hymytytsy-Tiaralta!♥ :)

      Poista
  17. Noi legginsit näyttää kyl ihan mustilta tossa kuvassa :) Mut kivaa että viininpunaiset, eikä niin "tavallisen tylsät" mustat. Ihanaa että syksyn väreissä on tuota viininpunasta, mulla on vielä hakusessa täydellinen neule!

    Ihana kuulla teistä pitkästä aikaa<3 toivottavasti kaikki paskan jauhanta loppuu kun ei ole anonyymikommentointia :) Iloista syksyä teille!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin näyttää, puhelimen salaman laatu on aika surkea :DD! Viininpunanen ei oo ennen kauheesti sytyttäny mua mut nyt oon ihan ihastunu siihen! Täydellinen neule on kyllä mullakin hakusessa, kerro ihmeessä jos satut löytämään! :)

      Kiitoksia hirmusti ja iloista syksyä sinnekin koko perheelle :)♥

      Poista
  18. OMG siis sä NIIIn matkit multa ton pinkin röyhelöhameen, mä ostin mun tytölle tollasen jo heinäkuussa!!!


    Eiku :D

    Halusin kerrankin päästä heittämään läppää anonyymikommenteista bloggarien vaatekopioinnin suhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah voivoi :D toi on kyl nii vanha juttu jo!! Mut ihana ballerinahame♥♥

      Poista
  19. Jee oot takas:) Kaikkea hyvää teiän koko perheelle. Ootte niin symppiksiä ja saatte aikaan mussa aina "tollanensöpöstelymiesjavauvamullekinnytheti" fiilikset. Sulla on elämässäs tällä hetkellä kaikki mistä oot varmaa ikinä haaveillut ja oot onnellinen ja saat rakastaa ja olla rakastettu. Oo ylpee omasta elämästäs ja yritä jättää kadehtivien naljailut omaan arvoonsa, vaikka se välillä varmaan vaikeeta onkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa olla takaisin kun on noin ihania lukijoita kuin sä :)!! Kiitos ihan hirmuisen paljon sun mielettömästä kommentista, et uskokaan kuinka hyvä mieli mulle tuli!! Mahtavaa syksyä sulle :)♥

      Poista
  20. Oli niiin ihana ylläri kun päivitit! Poden täällä tosi huonoa oloa ja fiilis muutenkin vähän maassa. Satuin sitten vilkaseen josko tänne ois tullu jotain uutta, ja suuri kiitos piristyksestä! <3

    Tiara on kyllä niin ylisulonen että! Tuttavan lapsikin muuten ruukaa seisoskella tollasessa keinutuolissaan, istuminen ei oo siinä niin mieluista... Mikähän siinä keinussa pänöttämisessä niin viehättää? :D

    Iso kiitos ja rispektit siitä, että jaksat kaikkien anonyymien typeristä kommenteista huolimatta jatkaa blogailua. Tää oikeesti valasee mun arkea niin paljon, kun mies on intissä ja mähötän usein yksin kotona ikävän kourissa. Kuvat on tosi kivoja ja on mukavaa, että jaksat kirjottaa pidempiä juttuja teidän päivistä ja mitä ootte puuhaillu. Sun blogia on aina niin kiva lukia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi raasu, toivottavasti sulla on jo parempi olo sekä mieli!♥ Kiitos itsellesi ihanasta kommentista!!

      Mikähän siinä tosiaan on että tossa keinutuolissa pitää seisoa? :D Ei mulla tulis pieneen mieleenkään että jos saisin oman keinutuolin nii seisoskelisin siinä :DD

      Kiitoskiitoskiitos vielä sulle!♥ Voimia inttileskeyteen ja vietä siitä huolimatta ihana syksy :)!!♥

      Poista
  21. Jeii, postauksi on jo kovasti odoteltukin! :) p.s. Oikean päätöksen teit, kun jätit anonyymikommentoinnin pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että on kaipailtu!! Kiitoksia :)♥

      Poista
  22. Tiara on kasvanut ihan hirveästi! :D Siis miten viikossa, tai kahdessa tuommonen pikku pirpana voi olla jo noin iso!? Tirriskä ei ole enään pikku pikku pallero nyytti, joka tuhisee vieressä. Tiara ei ole enään vauva eikä ihan vielä lapsi, mutta hän on Tiara. Tirbula, josta tulee kyllä mahti tyttö, miesten magneetti (niin sitten vähän isompana) ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kyllä on :D Se on jo iso omatoiminen taapero!! Joo se yrittää kovasti jo nyt olla miesmagneetti kun aina julkisilla paikoilla alkaa jutteleen kaikille tuntemattomille MIEHILLE!! :D Naisille vaan jos ne juttelee eka sille, mut miehille aina :DD!

      Poista
  23. kiva päästä lukee, kirjotat hyvin! :) tiara on niiiin suloinen lapsi :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon sekä minun että tirppanan puolesta :)♥♥

      Poista
  24. jeeeeeeeeee oon ootellu koko ajan kuumeisest et millon postaukset jatkuu, ja nyt ah finally!! :) jee<3

    VastaaPoista
  25. mistä toi sun vihree takki on!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on H&M:ltä ja palvellut uskollisesti jo vuodesta 2009! :D

      Poista
  26. Jee, eilen liityin sun blogin lukiaks ja mun onneks jatkoitki heti bloggailujaki sitte. :) Hyvä ajoitus ja kiva blogi ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no sulla oli kyllä tosi hyvä ajoitus sitten!! Kiitoksia paljon ja tervetuloa mukaan :))♥

      Poista
  27. wohoo sä oot täällä taas!! ihanaa, oot mun seuraamista bloggareista varmaan tiheimpään tahtiin postaileva ja se on huippujuttu, koska meidän 5viikkoinen napero on tissillä kokoajan ja siinä sit saakin makoilla suuren osan päivästä sängyssä... mutta ihanaa kun mä saan taas lueskella kännykällä sun höpinöitäs imettämisen ohella! :D <3

    tiara on söpis ja en malta oottaa postausta teidän uudesta kämpästä :) sun kertoman perusteella se kuulosti niin mahtavalta. toivottavasti tää postaustauko teki sulle hyvää ja sait ihan uutta intoa kirjoittamiseen ja toivottavasti sait myös mielestä pois tyhmät kommentit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii paljon onnea omasta ihanasta pienestä!♥♥ Ja kiva että mun höpinöistä on tekemistä sitten imetyksen ajaksi! :D

      Kyllä mulla kirjoitusintoa löytyis vaikka muille jakaa jos vaan löytäis sitä aikaakin jostain tästä välistä, ärsyttää kun blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle nyt!! Kiitoksia paljon ja ihanaa syksyä teidän perheelle :)!

      Poista
  28. Olipa mukava lukea pitkästä aikaa teidän kuulumisia! :)
    Toivotaan, että tuo anonyymikommentoinnin poistaminen on toimiva ratkaisu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit, kiitoksia :)! Ja on se ainakin toistaiseksi onneksi toiminut!

      Poista
  29. Ihania kuvia ja niin kiva kuulla kuulumisia :) anonyymikommentoinnin poistaminen on hyvä idis, toivottavasti auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihana!♥ On se onneksi auttanut, toivottavasti jatkossakin! :)

      Poista
  30. Jei, oot taas täällä :-) niin paljon odotettu. Kiva lukea taas teiän kuulumisia ja kattella ihania Tiaran kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii ihana kuulla!♥♥ Kiva että tykkäät :)!

      Poista
  31. Teitä on odotettu kovin <3 ü
    halauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin odotetaan kovin että tuut meille kyläilemään ja kattomaan Tirriskää!! Haleja takaisin! :)♥

      Poista
  32. Teitä on odotettu kovin <3 ü
    Halauksia!

    VastaaPoista
  33. Jee, toivottavasti rupee taas tulemaan postauksia:) Sulla on kyllä tosi kiva blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä tulee niin paljon kun vain kerkeän tekemään!! Kiitos paljon :)

      Poista
  34. Kiva päästä taas lukemaan teidän kuulumisia! :) Ihania kuvia ja tuo teidän uusi asuinympäristö näyttää kyllä tosi kauniilta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja kiva kuulla!! :) En malta oottaa kyllä että päästään muuttamaan!!

      Poista
  35. Oi, ihanaa! En kestä miten ihana Tiara on!!:)

    VastaaPoista
  36. Oi, ihanaa! En kestä miten ihana Tiara on!! :)

    VastaaPoista
  37. Voi miten ihana lukea taas teijän tekemisistä!:)
    Tiarasta on tullut niin iso tyttö jo ja niin suloinen!:)
    Ja onhan se äippäkin siellä älyttömän kaunis!:)
    Mukavaa syksyä teillä kaikille!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww mikä kommentti, kiitoksia hirmusti♥ Tiara on kyllä tosiaan kasvanu ihan hirmusesti!! Ja onhan se suloisinkin♥ Mukavaa syksyä sinnekin!

      Poista
  38. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  39. ihana tiara ! ja toi sun paita on nätti (=

    VastaaPoista
  40. Oot mainittu blogitekstissäni bloggaajista, käy kattoo osuiko tekstini nappiin? :D http://paasausblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  41. voi että miten sulonen tuo nallepipo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä ihana, pikkusen liian iso viel mut toivottavasti neidin pää kasvaa äkkiä :DD

      Poista
  42. vitsi en malta odottaa et sitku saatte sisustettua uuden kämpän ja teet siitä postauksen:) rakastan kaikkii sisustus ja kämppä postauksii ja ootan sitä kun kuuta nousevaa, haha:D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana!! No mäki kyllä ootan ihan hirveesti et pääsen sitä sisustelemaan!! Eikä yhtään helpota ku kaikki uudet sisustusjutut on jo täällä paketeissaan ja odottaa vaan et pääsee uuteen kotiin esille :(( :D no, enää kolmisen viikkoa nii on muutto, ah!

      Poista
  43. hahah ihana toi hissi kuva ku tiara kattoo iha sillee "huoh taas se kuvaa ittees" :DDD

    VastaaPoista
  44. Hahah älä vaan :DD Tiara on tottunut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥