tiistai 26. kesäkuuta 2012

Juhannusfiiliksissä vieläkin

Me ei juhannusta ehditty juhlimaan kuin muutama tunti, mutta meillä oli sitäkin hauskempaa. Juhannusaatto alkoi tukkajutuilla siellä Neean luona ja sieltä sitten suunnattiin mun tädin mökille juhannusaterialle. Mulla oli jo siinä vaiheessa kuumetta ja flunssaoireitakin ollut parin päivän ajan mutta sinnikkäästi mä halusin päästä jussin viettoon. Istuskeltiin mökillä patiolla, Otto kävi mun tädin miehen kanssa pelleilemässä jotain niiden uudella veneellä ja Tiara kiskaisi kunnon päikkärit. Perinteiseen mökkityyliin hyttyset iskivät rivissä kiinni mun jalkaan ja siihen kasvoi huikeat paukamat, mutta se ei kyllä menoa hidastanut, toisinkuin alati vuotava nenä.
           Tiarasta huomasi kuinka se oikein nautti kun sai olla ulkona ja köllötellä viltin päällä leikkien. Neiti ei kitissyt kertaakaan ja ihanan grilliaterian jälkeen me hengailtiin vielä hetki jonka jälkeen lähdettiin Oton kanssa piipahtamaan Netan luona juhannuspippaloissa. Äidin oli tarkoitus laittaa Tiara nukkumaan ja meidän tulla sitten omin avuin yöllä takaisin äidin luo, mutta piipahdukseksi se meidän reissu tosiaankin vain jäi sillä meidän oli pakko soittaa äiti hakemaan tunnin jälkeen (joskus ysin aikaan illalla) kun mulla oli niin kova kuume ja nuha että oli pakko päästä nukkumaan. 
            Lauantaina mä olin niin huonossa kunnossa että päätettiin sunnuntain lennon sijaan napata Mummulta ja papalta auto lainaan ja hurauttaa Oton, äidin ja Tiaran kanssa Helsinkiin. En mä olis mitenkään voinut lentää sillä nuhalla, korvathan siinä olis huutaneet hoosiannaa ja Tiarallakin oli kyllä pientä nuhanpoikasta joten auto oli oikea vaihtoehto. Matka sujui onneksi suhteellisen sutjakkaasti vaikka mä yritinkin nukkua mahdollisimman paljon kun kuumekin paukkui melkein neljässä kympissä. Sunnuntai ja eilinen on kuluneet lähinnä sängynpohjalla makoillen, vaikka eilen piipahdinkin lääkärissä todeten taas kerran että siitä ei ole mitään hyötyä. Paitsi sain mä ehkä hikoiltua kuumetta vähän pois kun puhisin raivosta odottaessani kolmatta 15 minuutin pituista kertaa hissiä Tiaran kanssa. Vikalla kerralla sitten hissi pysähtyi kerrosten välille ja mun ah niin ihanaa flunssapäänsärkyä säesti mukava hälytysäänen piipaus sen faktan lisäksi että tosiaan oltiin jumissa hississä. No päästiin onneksi nopeasti pois mutta ei kyllä tee taas vähään aikaan mieli mennä testailemaan terveyskeskuksen superhissejä.
           Tänään äiti suuntaa (multa flunssan saaneena) takaisin Ouluun että mummu ja pappa saa auton taas käyttöönsä. Hirmuinen ikävä tulee kyllä äitiä, mutta oon ikionnellinen siitä että äiti sai olla läsnä kun Tiara oppi paljon uusia asioita! Samantien kun astuttiin Oulussa ulos lentokentältä ja äiti otti Tirriskän syliinsä niin alkoi sellanen papatus ja naureskelu että! Tiara on kyllä ihan mummun tyttö, ja on mahtavaa huomata että Tiara muistaa ja tunnistaa jo oman mummunsa vaikka välillä onkin kuukausien taukoja näkemisessä.  Olisihan se ihanaa asua lähempänä, mutta ehkä vielä joskus! Ja onneksi äiti tulee pian uudestaan mun serkun kanssa kylään meille! Mutta nyt on vuoro kuvien:





Seuraavista näennäisesti iloisen juhlavista kuvista voitte lähemmin tarkastelemalla bongata mm. mun tulipunaisen nuhanenän (josta btw tällä hetkellä irtoaa nätisti nahkaa!), mun nuhan takia ylirohtuneet huulet, pilalle menneen rusketuksen (kannattaa siis tottakai levittää itseruskettavaa juuri ennen kun on menossa kolmen tunnin hiustenvärjäysoperaatioon jossa tietenkään ei kastella ihoa ;)) ja mun ainokaiseksi jääneen juhannussiiderin jonka olis kyllä voinut jättää senkin juomatta kun oli niin hirveä olo. Nyt alkaa onneksi jo elämä voittaa, rusketus on kuorittu pois ja uusi on  jo tulossa tilalle, nenään on laitettu rasvaa ja huuliin myös ja olokin on jo hieman helpompi. Vaikkakin se täytyy sanoa että väsyttää aivan pirusti kun mulla on nukahtaminen yskän takia monen tunnin työn ja tuskan takia, viime yön nukuin puoli-istuvassa asennossa (sen jälkeen kun olin herättänyt Tiaran kolme kertaa mun räkäisellä yskälläni joka kuului myös tyynyn läpi oikein kiitettävästi).





Kaikenkaikkiaan meillä oli tosi kiva juhannus, vaikka tää tyhmä flunssa sitä vähän pilasikin. Flunssa on tarttunut jo Otolle ja äidille, toivotaan että Tiara säästyis tältä koska jos tää on jo aikuisellekin näin kauheeta niin entäs sitten tuollaiselle pikkupallerolle! Lääkäri onneksi eilen tarkisti Tiarankin korvat samalla kun tutki mut ja siellä ei näkynyt mitään. Mulla on vielä muutama juttu takataskussa ja ne toivon mukaan ilmestyy julkiseksi tänne vielä tämän päivän mittaan! Adios ja hauskaa päivää kaikille<3

PS: Muistakaas käydä kurkkimassa kaksi aiempaa postausta jos ette ole ehtineet/huomanneet!

34 kommenttia:

  1. Ootpa kaunistunu! Pakko sanoo että toi tukka sopii sulle älyttömän hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Vautsi tota tukkaa! Oon kade! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa kiitos ihanuus<3 Ja on sullaki makee tukka, mulle ei ikinä sopis punanen mut sulle se väri on ku tehty!

      Poista
  3. Ihanat hiukset! Sopii todella hyvin :) mitä ruskettavaa käytät kun oot aina niin hurjan ruskee :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia<3 Mä käytän Yves Rocherin ir-suihketta! Se on parasta<3

      Poista
  4. oot mahtava! ja tuo tukka sopii sulle niin paljon paremmin ku se edellinen :)

    VastaaPoista
  5. Oi kun oot kaunis, ja tosi hyvä toi uus tukka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, mäki oon kyl tyytyväinen tähän tukkaan vihdoin :)!

      Poista
  6. Oottelen et millon tänne tulee kaikki kommentit et miksi olit "dokaamassa" vaikka olit kipeä.. :DD

    VastaaPoista
  7. nuha+kuume ja lentäminen = koettu. siis en voi sanoin kuvailla sitä kivun määrää, miten paljon korviin sattu noustessa :s muistan vaan sen että lentokoneessa en viittinyt vieraan vieressä kauheesti nyyhkytellä mut pidin silmiä kii, jotta pystyin vähän tirauttamaan huomaamattomasti. hyhhyh ! mutta ei sieltä ulkomailta oikeen muulla keinolla ois kotiin päässy, ku lentämällä.
    mut ihania kuvia ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä voin vaan kuvitella, siksi mä en nyt lentäny mut pakkohan se on tosiaan lentää jos ei oo muita vaihtoehtoja :( Kiitoksia paljon<3

      Poista
  8. ''ihana'' kuulla etten ollut ainoa juhannuspotilas..itsellä oli kans korkea kuume ja niin kipee olo etten jaksanu sängystä nousta, noh angiinahan se tällä kertaa sitte oli :( nyt jo parempi. mut harmittaa sairastaa näin kesällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voieiii, toivottavasti oot parantunut jo! ANgiina on ihan pyllystä :(

      Poista
  9. oot ihanan positiivinen vaikka ootki ollu 40 asteen kuumees juhannuksen :o oot paras<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww no ei sitä murehtimallakaan parane :D Mut kyl mä Otolle ja äidille valitin ku oli nii kökkö olo :D! Kiitoksia ihana<3

      Poista
  10. harmi kun oot ollu kipeenä :( mut pakko sanoo et ihanat noi hiukset !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo oli kyl nii inhottavaa tulla kipeeks just juhannuksena :( Mut kiitoksia paljon<3

      Poista
  11. ihania kuvia! :) ja toi sun tukka <3 ihan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunotar<3 Mä kyl oon edelleen sun tukasta erittäin kade! :D

      Poista
  12. ootteko deryan kans vielä millasissa väleissä? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kysymystä jankutetaan tosi usein.. Mitä se muita kiinnostaa millaset välit niillä on?

      Poista
    2. Hahah joo tää tuntuu olevan joku kaikkien lempikysymys, tai tiedä sitten kuka siellä kyselee mut on mulla pieni aavistus :----D Ei olla minkäänlaisissa väleissä oltu varmaan puoleen vuoteen kuten olen täällä kertonut ja ei tulla olemaankaan, thats it :).

      Poista
  13. superhyvä sun uus tukka! pari kuukautta pitää oottaa että pääsen ite värjäilemään, kerran jo raskauden aikana värjänny ja toista kertaa en uskalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Ja aijaa mä kyllä värjäsin muutamankin kerran raskausaikana hiukset, ei se ainakaan viime vuonna vielä ollut kiellettyä :D Ja ihan normaali Tirriskästä tuli :D!

      Poista
  14. tosi kiva juhannus ollu teillä :) Ja oikeesti noi hiuksen on jotain niin ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli meillä sitä kipeenä oloa lukuunottamatta :D Ja kiitoksia hirmusti nättimys<3

      Poista
  15. oon nähny monella tollasia aurinkolaseja. mistä noi on? :)

    VastaaPoista
  16. voi ei,itelläkin juhannus meni kaameassa flunssassa ja nyt antibioottikuuri päällä.. :( noh ensi vuonna paremmin ;) vaikka eipä rauhallinen jussi pahitteeksikaan ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo ei rauhallisessa jussissa mitään pahaa ole mut ainahan se on kivempi olla terve :D!

      Poista

Kiitos kommentistasi♥