Ensikosketus kantamiseen Lintsillä

Tänään oli meidän kauan odotettu Oton työpaikan järkkäämä Lintsireissu ja säät tietysti osuivat taas kerran kohdalleen ja vettä tuli koko päivän kuin esterin tiedätte-kyllä-mistä höystettynä tuolla ah-niin-ihanalla syystuulella! Mutta mepäs ei onneksi säästä lannistuttu ja mä uskaltauduin jopa Oton kanssa Lintsin Rakettiin viiden vuoden tauon jälkeen ja teki mieli kiljua mutten kehdannut kun alakouluikäiset pikkupojat mun vieressäkin ottivat ihan rennosti. Tiara ihmetteli Lintsin menoa ja meininkiä ja odotteli nätisti meidän perhetutun Jaanan kanssa kun käytiin juuri tuossa mainitsemassani Raketissa ja parissa muussa Lintsin klassikkolaitteessa murun kanssa. Laitesaldo jäi sään (ja mun panikoinnin) takia aika vähäiseksi (Raketti, Viking -laiva ja Vekkula), mutta eniten me odotettiinkin Ravintola Caruzellon perhebuffettia joka ei todellakaan ollut pettymys.

                Lintsireissu sattui mahtavasti juuri kantokiertueen ensimmäiselle päivälle, niin päästiin kantorepun kanssa heti oikein tositoimiin. Ensimmäisenä voin todeta että vaunuja oli huomattavasti mukavampaa työntää Lintsin eteläportin mäkeä ylös ilman tuota (ainakin) 10-kiloista pikkuneitiä kun Otto kantoi Tirriskää Tulassa. Niin uhkarohkeiksi me ei täysinä kantountuvikkoina heittäydytty että oltaisiin lähdetty täysin ilman vaunuja matkaan, ovathan ne kätevät myös tavaroiden kuljetukseen, mutta repusta mulla itselläni ei ole toistaiseksi kuin pelkkää hyvää sanottavaa. Kuosi on tyylikäs, eikä muuten tunnu selässä yhtään pahalta (varsinkaan siihen mainitsemaani Baby Björnin rintareppuun verrattuna)! Tänään tosiaan Otto pääasiassa kantoi Tiaraa ja mä huolehdin niistä tyhjistä tavarakärryistä, mutta varmasti tulen vielä itsekin reppuun tutustumaan viikon aikana vielä eilistä varaslähtö-ensitestiä paljon perusteellisemminkin. Otto on myös luvannut kirjoittaa sen Isi testaa kantamista -postauksen omista kantokokemuksistaan, tänään tosin tuolla kaksilahkeisella paras kaveri + Wii -pelikonsoli veivät voiton Bloggerista 6-0 joten saatte tyytyä mun referaattiin Oton sanomisista, mutta toivottavasti se kelpaa!

                  Tulalla kantaminen ei kuulemma tuntunut sen kummemmalta kuin että kantaisi hyvää ja tukevaa selkäreppua ja Ottoakin miellytti Tulan yksinkertainen ulkoasu. Buffetissa oli kätevää pitää neitiä repussa niin saatiin kerrankin hakea koko perhe kaikki yhdessä ruokaa eikä toinen joutunut istumaan pöydässä odottelemassa. Se mitä meidän pitää kovasti harjoitella, on neidin reppuun asettelu (selkäpuolelle) yksin, se kun ei meiltä vielä onnistunut paketissa mukana olleista yksinkertaisista ohjeista huolimatta. Lisäksi täytyy ottaa varmaankin taapero-jatkopala käyttöön, koska Tiara ei enää ole mikään ihan pieni vauva. Tiara itse viihtyi repussa ainakin aluksi aika hyvin, mutta aina viimeistään n. puolen tunnin kanniskelun jälkeen neiti heittäytyi veteläksi ja roikotteli päätään taaksepäin, alkoi nimittäin olla jo kova kiire päästä tutkimaan Lintsiä jalkaisin eikä repusta käsin. Välillä annettiin neidin siis tutkimusmatkailla, välillä nukahtaa pienet päikkärit vaunuissa ja välillä tuijotella maailmaa aikuisen korkeudelta kantorepussa. Vaunut + kantoreppu -combolle ensimmäisenä testauspäivänä arvosanaksi täysi 10!

 Ihana, ihana Tula! Jos tilaan Tulan itsellenikin vielä joku päivä niin toi kuosi on kyllä mun suosikki, ksinkertaisen tyylikäs musta-valko-harmaa. Sisällä eka kertaa reppua testatessa Tiara keksi heti "mukavan" jutun: "Hei mähän voin nyt tosi helposti repiä äidin ponnaria täällä ollessani, jee!!!" Äidistä se ei ollut ihan yhtä mukavaa, mutta onneksi me käytetäänkin tuota varmaan enemmän ulkona jolloin on neidillä tumput käsissä niin ei ehkä saa niin helposti tukasta otetta.

 Vasemmalla veltto-Tiara joka halusi maahan tepastelemaan ja oikealla vastaherännyt Tiara juuri ennen kuin lähdettiin kiipeämään Lintsin jättimäkeä ylöspäin.

Äidin ihana pieni tutkimusmatkailija onnesta soikeana! Tirriäinen näyttää ihan hurjan pieneltä näissä kuvissa kun se on mun vieressä, paljon pienemmältä kuin miltä oikeasti tuntuu että se on! Ihana ilopilleri♥

Tiara seisoo jo niin tomerasti ilman tukea että! Askelia tulee hienosti jos neiti saa pitää äitiä tai isiä yhdestä sormesta kiinni (lähinnä muodon vuoksi, eihän se siitä kauheasti tukea saa) mutta jos päästää irti niin Tiara ei liiku milliäkään mihinkään suuntaan. Eli taidot alkaisivat pikkuhiljaa riittää, mutta uskallus ei vielä. Ei meillä tässä mikään kiire ole mihinkään, mutta onhan se jännittävää nähdä lähteekö Tirriäinen kävelemään ennen synttäreitä, vielä on päälle pari viikkoa aikaa! Mä pistän sen kunniaksi nyt arvaus-gallupin pystyyn tuonne blogin oikeaan laitaan niin saatte käydä arvailemassa milloin Tirriskä ottaa ensiaskeleensa, katsotaan kuka osuu oikeaan!

Oli aika hauskaa ottaa Tiarallekin ruokaa buffetista eikä tyytyä vain siihen perus purkkivaihtoehtoon vain siksi ettei olla kotona. Tiara söi minilihapullia, kurkkua, tomaattia, pari valkosipuliperunaa, muutaman makaronin mun pastasalaatista ja osan karjalanpiirakasta munavoilla. Ruoka näytti maistuvan oikein hyvin ja jälkkäriksi nappasin buffetista Tiaralle ihanaa hunajamelonia ja sekin vaikutti olevan neidin mielestä oikein herkullista, vaikkakin Tiaralla tuntui olevan vaikeuksia hiffata ettei sen kuorta voi syödä. Mutta pääasia että masu tuli täyteen!

Kantokiertue jatkuu siis 9.9. asti ja tulen aiheeseen liittyen postailemaan niin paljon kuin vain juttua riittää! Nyt toivottelen mahtavaa sunnuntaipäivää kaikille ja hyvää yötä♥