lauantai 15. lokakuuta 2011

Ristiäisasiaa

Meidän kastejuhlaan on siis vielä reilusti aikaa kun kastepäivä oli sovittu alkuperäisen lasketun ajan mukaan joulukuun kolmannelle päivälle, mut parempi alkaa valmistautua ajoissa vai mitä? Mä koko raskausajan odotin et pääsen järjestämään kastejuhlaa ja nyt voin hyvillä mielin alkaa tekemään valmisteluja kun aikaa juhlapäivään on enää vähän päälle kuukausi. Ajattelin tilata kutsukortit neidin kuvalla varustettuna hyväksi havaitulta Ifolorilta kunhan vaan saisin napattua jonkin kutsukorttiin sopivan kuvan joka ei ole heilahtanut ja jossa pikkuneiti ei irvistä eikä haukottele.
                         Juhla pidetään meillä kotona ja vieraita ajateltiin kutsua parikymmentä suunnilleen. Voi tulla kyllä hieman tiivis tunnelma täällä meidän kaksiossa mutta ei se mitään, sopu sijaa antaa. Me juteltiin Oton kanssa pitkään juhlapaikasta ja tultiin siihen tulokseen että meidän mielestä on kiva järjestää pienempi ja intiimpimpi tilaisuus ihan vaan kotona. Mun suvussa on aina ollu perinteenä pitää ristiäiset kotona eikä kirkossa joten se tuntuu luontevalta.
                          Me ei olla mitenkään super uskonnollisia, tai no Otto ei edes kuulu kirkkoon mut Otto kumminkin suostui siihen et vauva kastetaan koska se oli mulle tärkeetä. Mun mielestä kastaminen on ihana perinne ja kaunis tapa antaa lapselle nimi. Ja en mä koe että uskonnontunneista tai rippikoulusta ois mulle mitään kauheeta haittaa ollu elämässä, jos meidän neiti ei sitten tulevaisuudessa halua kuulua kirkkoon niin hän voi sitten erota kirkosta. Ja eihän rippikouluunkaan oo mikään pakko mennä jos se ei kiinnosta, mut mun mielestä rippileiri oli tosi hauska kokemus ja sieltä jäi ihania muistoja.

Mutta se varsinainen asia oli siis se että pian me ostetaan neidille kastemekko ja nyt ajattelin kysyä teidän mielipidettä erilaisista kastemekoista. Mä oon aika varma että en halua sellasta ihan perusmekkoa, mut laitoin sit kumminkin vertailun vuoksi nyt sellaisestakin kuvan. Oon valinnut neljä ehdokasta sen perusmekon lisäksi:






 Mitäs piditte mekoista? Ootteko enemmän perinteisen kastelookin ystäviä vai tykkäättekö erikoisemmasta? Mun suosikkeja on ehkä numerot 1. ja 2. mut on noi muutkin kyllä kivoja. Valinnan vaikeus! Kaikki mekot siis Babystylen valikoimasta josta tykkään ehkä eniten nyt ku oon tätä verkkokauppojen kastemekkotarjontaa käyny tällä viikolla läpi. Jos tiedätte jonkun kaupan/verkkokaupan jossa ois vielä erilaisia mekkoja niin vinkatkaa ihmeessä!

Mä postailen illalla tai huomenna sitten meidän viikonlopusta näin yleisesti mut tulin nyt tässä välissä tekemään tällasen♥ Yritän myös nyt viikonlopun aikana saada sen uuden bannerin aikaiseksi vihdoin! Ihanaa lauantaipäivää kaikille lukijoille♥


Miten te ootte antaneet lapsillenne nimen? Ootteko pitäneet ristiäiset vai nimiäiset, isot vai pienet? Kotona, kirkossa vai jossain muualla? Ja tekin lukijat joilla ei vielä omia lapsia ole; mitä mieltä ootte kastamisesta näin yleensä? Jos antaisitte lapselle nimen niin haluaisitteko nimiäiset vai kastejuhlan?

75 kommenttia:

  1. Haluaisin kastejuhlan koska kuulun kirkkoon.
    Parhaita mekkoja oli 3 ja sit toi ihan vika, oli ekakin ihan ok (:

    VastaaPoista
  2. Meillä oli kastejuhla läheisellä seurakunta talolla, mukana vaan läheiset. :) Meiän tytöllä oli mun suvun kastemekko, jossa mut ja mun sisarukset jnejne on kastettu. Sellanen kokonaan päältä kaunista pitsiä ja yksityiskohtia ja sit siihen voi vaihtaa vaal, punasen/ vaal. sinisen rusetin sen mukaan kumman kastaa :) Ja siinä meiän loputkin lapset tullaan kastaan ja toivottavasti niittenkin lapset :D

    Mun mielestä noista kivoimmat oli 3 tai 4 jos siinä olis ollu punanen rusetti väriä tuomaan :)

    VastaaPoista
  3. 3&4 oli mun mielestä kivoimpia:) 3 oli ehkä vielä vähän parempi mun mielestä, koska siinä oli toi ihana pinkki rusetti:) mut 4 oli kivan moderni.
    en malta odottaa minkä pikkunen saa nimekseen, oon tääl kokeillu arvailla ja mun veikkaus on että annatte sille jonkun vähän erikoisemman nimen, eikä mitään perus minnaa:D
    nytku kirjotin tän tähän ni sit sen nimi on ainakin minna:D
    ei sillä et minna ois mitenkää tyhmä nimi!

    VastaaPoista
  4. Meilla vauvan ristiaiset tullaan pitamaan Suomessa. Ollaan tulossa Suomeen jouluksi ja halusin jarjestaa ristiaiset Suomessa, koska kuten sanoit son kaunis perinne/tapa antaa ja julistaa lapsen nimi. Taal Englannissa kirkossa saatetaan kastaa 5 lasta kerralla ja mul tulee siita ihan sellanen 'liukuhihna' olo. :(
    Must on ihanaa et siel on vaan ne tarkeimmat ja laheisimmat ja juhla on kaunis ja intiimi. :)

    Meilla kulkee suvussa kastemekko,joka on meidan mummin tekema ja ollut mun isan, sen sisarusten kuin myos mun ja mun sisarusten paalla. Meidanki pikkunen saa sit laittaa ko. mekon paalle juhlapaivana :)

    Kaikki noi mekot on sulosia! Voin uskoa et on valinnanvaikeuksia!
    Pikkunen ei oo vielakaan ilmottanut tulostaa, jospa ens vkl mennessa, meillakin on sylissa vihdoin se oma pienokainen :)) Lupaan tulla ilmottelemaan.

    VastaaPoista
  5. Meillä kastejuhla pidettiin kotona vain vanhempiemme ja kummejen läsnäollessa. Olisin halunnut ihan vaan nimiäiset, mutta miehen puolelta uskonnollisuus on vahvasti esillä, että olimme lähestulkoon pakotettuja järjestämään kastejuhlan. Edelleen kaduttaa, etten pitänyt päätäni. Pääasia, että poika sai kuitenkin nimen! :D

    VastaaPoista
  6. heips! mä heti tykästyin tohon 1, se on todella kaunis mekko :) ja sitte 4 on kanssa kiva, vähän erilainen, mutta itse ottaisin tuon 1 :) meillä pidettii ristiäiset vanhmepieni kotona ja vieraita oli noin 30. Juhlat oli ihanat ja pappi puhui kauniisti, ihanaa kun pappi mainitsi monesti minut ja mieheni kauniisti puheessaan :) mielestäni kotona pidettävät juhlat on ihanat ja meille sopiva vaihtoehto :) itse en tykkää kirkossa ristiä, kotona on niinkuin sanoitkin paljon intiimimpi tunnelma :) me odotellaan täällä vieraita ja pikkumies nukkuu päikkäreitä :) seuraavaa postausta odotellessa <3 ps. huomasin tässäkin kuinka makumme ovat samanlaiset ;)

    VastaaPoista
  7. Tuo viiminen on mun mielestä kaikkein kivoin c:

    VastaaPoista
  8. musta 3 on ehkä kivoin ja toi vika :) mustaki pienet ja intiimit juhlat perheen kanssa on parhaat :)) ootan niin innolla et kuulen teidän pikkuprinsessan nimen !

    VastaaPoista
  9. ihania kaikki, mutta 3 vie selvästi voiton! :))

    VastaaPoista
  10. Tosi kauniita mekkoja mutta mun mielestä nro:4 on kyllä ylitse muiden! :)

    VastaaPoista
  11. Itekkään ei olla mitenkään uskovaista sorttia :D Mutta silti oli kyllä ihan itsestään selvää että kastetaan kyllä silti :) Jotenkin se mun mielestä vaan tuntuis tyhmältä ettei oo pappia mukana siinä ;o
    Mun mielestä ehkä hienoin mekko on kolmonen :) Meillä oli lähinnä ehkä tommonen kun tuo alin, se kulkee meillä suvussa kaikilla :)

    VastaaPoista
  12. mä tykkäsin eniten viimesestä ja sit myös tosi paljon tosta 3.! näköjään vaaleanpunaiset rusetit iski minuun... :D

    VastaaPoista
  13. ensimmäinen on mun mielestä ehdottomasti tyylikkäin ja kaunein!:))

    VastaaPoista
  14. 3 ja 1,2 on hienoja :)

    VastaaPoista
  15. Me kuulutan miehen kanssa molemmat kirkkoon, niin meillä ei ees käyty keskustelua että kastettaisko Joonaa vaiko ei. Me ei mitään himo uskovaisia siis kylläkään olla, Joonakin saa ite valita että haluaako käydä rippikoulua ja jos vanhempana haluaa erota kirkosta niin oma valintansa, mutta musta se on kanssa ihana tapa antaa lapselle nimi :)
    Me pidettiin Joonan ristiäiset mun vanhempien kotona, en olis halunnu kirkossa pitääkkään kun mun mielestä kirkot on vähän sellasia kolkkoja ja kylmiä, tai että sellasen kivemman ristiäistapahtuman mun mielestä sai "kotona" (siis tässä tapauksessa vanhemmillani). Me kutsuttiin molempien vanhemmt+sisarukset, mun mummot ja papat sekä sitten Joonan kummit. Seuraavana päivänä sitten pidettiin kotona rääppiäis kahvit meiän omille kavereille.
    Joonalla oli ihan perus kastemekko, mikä kulkee meillä suvussa.
    Mun lemppareita noista mekoista on toi 5 eli ihan perus, mutta toisaalta sitten tykkään kyllä vähän erikoisemmistakin ja niistä mun lempparit on 3 ja 4 :)
    Nättejä mekkoja on kyllä kaikki mitä oot tohon valinnu.

    VastaaPoista
  16. Meidän tyttö kastettiin kotona muutamaa päivää vaille 1kuukautisena. :)
    Kastemekkona oli sama mekko mikä mulla on ollu 20vuotta sitten,mun nimikirjaimetkin löytyy helmasta :) mekolla on tunnearvoa ku ukkini täti oli sen minua varten tehnyt :) tällä hetkellä mekko komeilee kehyksissä tytön huoneessa :)

    VastaaPoista
  17. Semmonen tuli mieleen et olisitko halunnu vauvalle ristiäisiin sellasen kastemekon mikä on kulkenut suvussa jos olis mahdollisuus saada sellanen? :)

    VastaaPoista
  18. meillä oli oliverilla toi ihan sama kastemekko ku kuvassa 2! :D mun mielestä se on noista muistakin kaikista nätein edelleen ;D

    VastaaPoista
  19. 3. ja viimeinen on mun mielestä jotenkin mummomaisia :D

    VastaaPoista
  20. Eikö teillä ole suvussa kulkevaan kastemekkoa :)?? Sama mekko jossa sinut tai otto on kastettu?
    Mutta kaikki kivoja 1 tai 2 olisi kivoimpia !

    VastaaPoista
  21. Viimenen on ihanin! Ei oo mitään sulosempaa ku vauva jolla on mekko missä on tommonen kaulus :3

    VastaaPoista
  22. toi viimeinen on aivan ihana, mut myös kolmonen on kiva kun siinä on tuota vaaleanpunaista :)

    VastaaPoista
  23. Kyllä mun mielestä toi perinteinen on kaikista kaunein :)

    Meillä oli läheisessä kappelissa ristiäiset, ja noin 70 vierasta. Oli mukavaa kun kaikki läheiset olivat paikalla, mutta seuraavalle lapselle pidetään kyllä intiimit juhlat ihan läheisimmille sukulaisille. (kunhan se seuraava lapsi joskus tulee) Joelin ristiäisiin saatiin hyvällä tuurilla sama pappi joka on minut kastanut :) Perinteisesti meidän suvussa ristiäiset on pidetty kotona, mutta tuo vierasmäärä olisi ollut ihan sairasta meidän pieneen kämppään. Kastemekkona meillä oli uusi kolttu, koska suvussa kiertänyt kastemekko on muistaakseni varustettu vaaleanpunaisella rusetilla :P

    VastaaPoista
  24. Mun mielestä toi 1,2 ja 3 on kivoja =)

    VastaaPoista
  25. Kyllä perinteinen munkin mielestä paras! :) mutta tuo 3 myös! Meillä pidettii ristiäiset ja ne pidettii mun iskällä ja sinne tuli pappi eikä mekää mitää uskovaisia olla. :D

    VastaaPoista
  26. mun mielestä eka ja vika on kaikkein parhaimpia;)

    VastaaPoista
  27. mun mielestä 2 ja 3 mekot oli kivoimmat :) Meillä on kotona pietty ristiäiset aina kotona, mut sitko saan oman pennun nii piän varmaan vaa jokku nimeämiset ja muutama vieras vaan ellei lapsen isällä oo paljooki asiasta sanomista :)

    VastaaPoista
  28. Ykkönen tai vika kastepuku :)


    Pitäisin perinteiset ristiäiset pienehköllä porukalla eli vain läheiset sukulaiset ja ystävät kutsuttaisiin. Kotona luultavasti, koska olis kodikkaampaa ja ei olis vieras ympäristö pikkusellekkaan. Täytyy sit muistaa, että jos kastaa kristinuskon kasteen ni sitten sitoutuu kasvattamaan lapsensa kristunuskon mukaisesti eli pitäis patistaa lasta käymään rippikoulu myös tai ainakin vanhemmat ja kummit ovat sitoutuneet noudattamaan kristinuskon kasvatusta.. :---)

    VastaaPoista
  29. mun mielestä tuo viiminen on hienoin :)

    VastaaPoista
  30. 1 ja 2 on mun mielestä kivoimmat. :)

    Elielin ristiäiset pidettiin mun kotona, perheiden ja kummien läsnäollessa. :) Eliel kastettiin samassa mekossa, missä minutkin ja kaikki sisarukseni, sekä siskoni kolme lasta on kastettu. Mummoni tekemä mekko, erityisen tunnearvokas siis. :)

    VastaaPoista
  31. 4 on tosi kiva : ) vähän erilainen!
    mä pitäisin kanssa omalle lapselle ristiäiset. en ole mikään uskovainen tai mitään, mutta mielestäni nimeäiset ovat vähän... hmhm pelkistetyt. tuntuu että se nimi vaan tokaistaan ja that's it.

    VastaaPoista
  32. Tyksin eniten tuosta ekasta vaihtoehdosta. Se on yksinkertainen, mutta silti hieman prinsessamainen:)

    VastaaPoista
  33. Vaikka ei omia lapsia (vielä) ole niin olen kyllä ehdottomasti kastamisen puolestapuhuja. Meillä oikeastaan kaikki suvussa taitavat kuulua kirkkoon edelleen niin kyllä uusin tulokaskin saa oman osansa meidän kirkkoperinteistämme. Juhlien järjestyspaikasta en osaa sanoa, jos silloinen koti soveltuisi ristiäisjuhlien viettoon niin toki siellä voi pitää juhlat.

    VastaaPoista
  34. Mä ottaisin ton 1.
    Musta siinä on kaunis pinta, ja ilman pinkkejä rusetteja sama kastemekko menis sit myöhemmin esim pojalle, jos sellaisen joskus saatte, tai jos teidän kastemekosta tulis ns. "suvussa kulkeva" kastemekko, se kävis tosiaan kummalle vaan. Toisena vaihtoehtona toi 4, ihastuin tohon sen helmaan!

    VastaaPoista
  35. EHOTTOMAST TOI NORMAAAALI KASTEMEKKO JA PERINTEINEN <3 IHANA :-)

    VastaaPoista
  36. Tykkäsin eniten 1. ja 3.
    Ite haluisin sitte omille lapsilleni ristiäiset kotona,jossa olis noin 20-30 vierasta :)
    Mun omissa ristiäisissä oli about 25 vierasta+vanhemmat ja veli ((:
    -Aino

    VastaaPoista
  37. ite tykkään hirveästi tuosta ¤ vaihtoehdosta : ) perinteinen, mutta siinä on kuitenkin jotain särmää :) Tiia Vanhatapion lastenmallistossa on myös aivan IHANA kastemekko!

    VastaaPoista
  38. Itse pitäisin vain nimiäiset :) mielestäni ei edes vanhemmilla ole oikeutta päättää mihin uskontoon kukaan kuuluu, ja sitä paitsi protuleirillä on ihan yhtä kivaa kuin rippileirillä, ei vaan tarvitse opetella mitään ylistyksiä ulkoa ;)

    VastaaPoista
  39. Eka ja viimeinen :)

    VastaaPoista
  40. Mielestäni kivoimmat kastemekot olivat 1. ja ihan vaan Perusmekko :)
    En kuulu kirkkoon, eikä minulle pidetty minkäänlaisia nimenantojuhlia, mutta voisin kyllä pitää omille lapsilleni nimiäisiä. Minulla ei ole aikomusta liittää heitä kirkkoon ilman heidän ns. lupaansa. Olen nimittäin samaa mieltä Anonyymin kanssa, joka kirjoitti kommentin tänne 15.10. klo 20.32. Siitä tulikin mieleeni, että kannattaisi pistää Pikku-Neiti käymään myös Prometheus-leiri sitten jossain vaiheessa. Siellä oppii paljon kaikkea tarpeellista aikuiselämään liittyen ;)
    T: tuleva appari

    VastaaPoista
  41. 1 tai 3 on paras :) mutta kauniita kaikki!

    VastaaPoista
  42. Annoin sulle tunnustuksen, käy kattoo meidän blogista! :)

    -Epa

    VastaaPoista
  43. 1 ja 4 oli ihanii :) mut nättejä kyl kaikki

    VastaaPoista
  44. 1&4 ovat mun mielesta ihanimmat. Ei ollut kylla mitaan ehdotonta eita.
    Ite haluaisin kastejuhlat ja harkitsisin kirkkoa.
    Mun pikkuveljella oli kirkossa ja siina oli yksi muukin vauva. tai siis itse kastaminen oli kirkossa, sitten se "juhla" oli kotona.
    Se toi erillaista juhlavuutta, eika ollu liukuhihnalla olo. Ku se toinen vauva oli laheinen ystavaperhe meille. :D

    VastaaPoista
  45. Ensimmäinen mekko näyttää parhaimmalta! :D
    Myös minut ja kaikki sisarukseni (kuten myös heidän lapsensa) on kaikki kastettu kotona. :) Eipä kai siitä kasteesta tosiaan mitään haittaa ole, ja kirkosta voi sitten myöhemmin erota, niin kuin itsekin olen tehnyt. :D

    VastaaPoista
  46. Toi ensimmäinen mekko on aivan ihana <: tykästyin siihen todella paljon :) hyvä että pidätte kastajaiset, se on vanha ja ihana tapa minun mielestä :) <3

    VastaaPoista
  47. Noista vaihtoehoista kyl toi perinteinen on parhaimman näkönen;> Mut myös nro 1 ja 3 :)

    VastaaPoista
  48. Ehdokas 3 on jotenkin todella suloinen ♥ !

    VastaaPoista
  49. Näin unta susta ja Otosta että oltiin yhessä Tallinassa :D

    VastaaPoista
  50. mun mielestä toi eka mekko on ehottomasti paras!:)

    VastaaPoista
  51. Ensimmäinen on myäs mun mielestäni paras vaihtoehto :) Varsinkin, jos tulee myöhemmin lapsia ja olisikin sitten poikien vuoro, niin ehkä vähän liian prinsessahienoja nuo toiset pojalle :) Paitsi tietysti jos ei halua sellaista mekkoa, joka jatkossa kulkee suvussa.

    VastaaPoista
  52. 1 ja 4 on parhaimpiii!! niistä jompikumpi, molemmat niistä oli kivan erilaisia! tuo viimeinen oli ehkä vähän liian perustylsä :))

    VastaaPoista
  53. Toi nelonen on kyllä ihanin ! <3 mut kaikki on kyl söpöjä : )

    VastaaPoista
  54. Meillä vietettiin ristiäisiä isovanhempien, kummien ja muutamien sukulaisten läsnäollessa. Juhlapaikaksi valitsimme miehen lapsuudenkodin. Minä en kuulu itse kirkkoon, mutta halusin kuitenkin, että lapsi kuuluu. Isän kuuluessa myös lapsen sai erillisen sopimuksen allekirjoittamalla kirkon jäseneksi.

    Tulevia pieniä ajatellen, numero kaksi on monikäyttöinen ja yksityiskohtia lisäämällä siitä saa sekä tytölle että pojalle sopivan. Niitä rusetteja ja ruusukkeita saa minun mielestä ostettua erikseen tai tehtyä itse.

    Meillä oli käytössä suvun vanha kastemekko, johon aina ristiäisten jälkeen kirjaillaan lapsen nimi ja kastepäivämäärä :)

    VastaaPoista
  55. 2. tai 3. on tosi söpöjä, vaikka toi perusmekkokin on ihana ! ite pitäisin varmasti kasteen, koska se tuntuu jotenkin velvollisuudelta ja perinteeltä, mitä en jättäis välistä. Ja lapsi voi sitten mennä häpeilemättä rippileirille, jos tahtoo kun on kastettu. Itteni on kastettu kotona, mutta oman lapsen varmaan kastaisin ihan kirkossa, vaikka en ole uskossa tai ennen kuulunutkaan kirkkoon.

    VastaaPoista
  56. Tykkäsin todella paljon mekoista 1&4. Valinnan vaikeus on varmasti :) Mutta kaikki ovat todella söpöjä :) 1 ja 2 ovat kuitenkin monikäyttöisiä jos ajattelee tulevaisuutta.

    Olen lukenut blogiasi jo pitkän aikaa ja nyt vasta sain aikaiseksi kommentoida. Tykkään tyylistäsi todella paljon ja ihanaa kun kuvia on melkein päivittäin! Ihanan söpö pikkuinen.

    Kastajaiset kuuluu tyhmällä tavalla pitää vaikkei uskoisikaan jumalaan ja saahan lapsi sitten itse valita kumpaa haluaa Ei siitä varmastikkaan ole mitään haittaa jos käy rippikoulun. Pitäisin omalle lapselle kastajaiset koska kuulun kirkkoon ja kyllähän siinä on oma rituaalinsa. Suvussa on aina ollut tapana kastaa kaikki lapset mummin kulta vadilla kotona joten tätä odotellessa :)

    VastaaPoista
  57. mekko 4 on aivan ihana !(:

    VastaaPoista
  58. Sun blogi on aivan ihana ja kirjoitat tosi kiinnostavia juttuja. Tosi mukava ku postaat joka päivä ja sun lapsi on tosi kaunis. :) Oot kyllä itseki. Mietin että susta tulis oikeasti hyvä malli!

    VastaaPoista
  59. Anonyymi 14.04: Mä tykkään kans noista kaikista melkeinpä :D On se perinteinenkin kaunis :)

    Maryanneh: Mä tykästyin siihen kans mut Otto ei ollu nii innossaan :D

    PienenTytönÄiti: Toi on just ihana et on se suvun oma kastemekko joka kiertää :)

    Sanskud44: Veikkauksesi osuu oikeaan, kyl me aika erikoinen nimi annetaan mut muuta en paljasta ;D Ja pinkki rusetti me varmaan muutenkin laitetaan, oli mekko mikä tahansa :) En millää jaksais oottaa et saan paljastaa pikkuneidin nimen!! :D

    Kiki: Aijaa, jännä et siellä kaste on noin tollanen ei spesiaali juttu, kyl ymmärrän et haluutte tulla Suomeen kastamaan :). Voi hitsi mä tääl jännään sun puolesta et millon synnytät, hyvä et tuut sitte ilmottamaan! Ei siinä enää kauaa varmasti mee! TSemppii♥

    Tilkkutäkki: No sehän se on pääasia et saa nimen! :D Meilläkin käytiin kyllä keskustelua et ristiäiset vai nimiäiset mut tähän ratkasuun nyt sit kumminkin päädyttiin :)

    Minna: Mäki haluaisin et se pappi puhuis jotenkin nätisti eikä vaan sillee et "hoidetaan tää nyt äkkiä pois alta" :D Juu meillä on kyl aika samanlainen maku, se on tullu ilmi jo monta kertaa ;DD

    Nora: niin sitä perinteistä ilmeisesti tarkotit? :) Seki on kyllä omalla tavallaan aivan ihana :)

    Anonyymi 14.28: Mäki odotan innolla et saan paljastaa sen teille!! :D

    Tiina: Noi tähdet on kyllä söpöjä :)

    Anonyymi 14.52: Toi nelonen on mustaki ihana mut Otto ei tykkää :((

    Ansku: Nii on se kaste kyl semmonen ihana perinne, mustaki ois tuntunu tosi hassulta pitää pelkät nimiäiset :O Ja toi kolmonen on kyl söpö mut on se perinteinenki kaunis :)

    Sini: Vaaleenpunanen rusetti me varmaan laitetaan jokatapauksessa, iskee nimittäin muhunkin ;D¨

    Minna: Se on kyl ihanan yksinkertanen ja sellanen herkkä :)

    Anonyymi 14.59: Jep, ne on kyl kivoja :)

    Anna: Mekin varmaan pidetään sitten rääppiäiset viel kavereille, kun ei kyl tosiaan kaikki mahdu kerralla :D Ja se on ihana perinne et suvussa kulkee kastemekko :) Mun mielestä kaste on kans ihana tapa antaa nimi eikä mitenkää rajota lapsen lopullista valinnanvapautta kun tosiaan lapsi saa itte valita just et meneeks riparille vai ei ym :)

    NaNsu: Voi kun ihana idea kehystää mekko! Mäki haluan :)

    Anonyymi 15.37: Itseasiassa tähän aiheeseen liittyen kirjottelenkin huomenna postauksessa ;)

    Charlotte: Se on kyl aivan ihana! Just semmonen moderni eikä ainakaan yhtää mummomainen ;DD

    Anonyymi 15.41: Tästä kirjottelen huomisessa postauksessa :))

    VastaaPoista
  60. Ninni: No on toi perinteinenkin mekko kyllä kaunis :)

    Olivia: Meidän mekkooon tulee jokatapauksessa kyl vaaleanpunaista :)

    Jensku: Ois kyllä ihana pitää tollaset isot juhlat jonne sais kaikki mahdolliset läheiset, mut toisaalta on kiva että tilaisuus on vain kaikken lähimmille :) Voi ku ois kiva kun sais tollasen "tutun"papin meillekin, mut ei kyllä oo mitään tietoa ees sen papin nimestä joka mut on kastanu nii ei o oikein mahdollista :D

    Anonyymi 16.13: On ne kyllä, ihanan moderneja :)

    Annnnnakaro: Se taitaa olla Suomessa aika yleistä et kastetaan vaikkei uskonto niin hirveesti merkitsiskään, ainakin meidän suvussa on kaikilla näin :D

    Anonyymi 16.17: Kivoja on kyllä molemmat mekot :)

    Ella: Eipä se kaste mikään pakollinen oo, yhtä kiva vaihtoehto nimiäisetkin on jos ei millään tavalla koe uskontoa omakseen :)

    Heidi: Toi tähtikuvio taitaa olla aika tykätty kun niin monet teistä valitsi sen suosikikseen :)

    Anonyymi 16.58: Toi oli munkin mielestä tärkein syy et pidetään kotona että on pikkuiselle tuttu ympäristö :) Eiköhän jokainen koe kasteen ja lapsen kasvatuksen omalla tavallaan, en mä ainakaan lasta aio pakottaa mihinkään mitä hän ei itse halua, ja on mutkin kastettu mut ei oo kotona mitenkään hirveästi mitään kristillistä kasvatusta korostettu vanhempien tai kummien taholta.Jokainen tavallaan vai mitä? :)

    Jenna: Perinteinenkin näyttää olevan kovassa suosiossa teidän lukijoiden keskuudessa :)

    Sirkku: Meillä on samanlainen maku :) Ihana et teillä on tollanen tärkeä perinnekastemekko :)

    Chemicalle: Mäki tykkäsin nelosesta! Ja just tosta samasta syystä kaste on mulle tärkee, jotenkin se on paljon juhlavampi tapa antaa nimi ja nimenanto on mun mielestä kumminki sen verran ainutkertainen juttu et se pitää tehdä juhlallisesti :D

    Nita: Toi eka on kyl sulonen ja ihana, just niinku kuvailitkin et yksinkertanen mut prinsessamainen :)

    Anonyymi 18.27: Sama täällä! Ja koti on kyllä ihanan intiimi kastejuhlapaikka :)

    Anonyymi 18.34: Toi on kyl totta et se on kiva siinä mielessä et sopii kummalle vaan :)

    Milzu: Perinteinenkin on kyllä kaunis :)

    Aino: Aikalailla samoilla linjoilla oot siis kun mekin :) toi on aika hyvä vierasmäärä mun mielestä, kaikki läheisimmät mukana mut ei liian pienet ja mitättömät kemut kumminkaan :D

    VastaaPoista
  61. Nukke: Äh, tosta ei nyt näy et mistä vaihtoehdosta tykkäsit, harmi :( Mut joo toi Tiia Vanhatapion mekko on kyllä kaunis, ei tosin sovi ihan meidän budjettiin tällä kertaa, mut ehkä sit ku joskus meil on toisen muksun ristiäiset (toivottavasti :D) nii Vanhatapiolla ois vaik viel ihanempi mekko!

    Anonyymi 20.32: Nii, mulla ei oo kokemusta protuleiristä mut on sielläkin varmasti mukavaa :)

    BUUHANNA: ne on kyllä ihania! :)

    Anonyymi 21.44: Mäki tykkään niistä kyllä :)

    Janna: Ihan hyvä vinkki, pitää sitten katsoa pikkuneidin oman kiinnostuksen mukaan että meneekö hän molemmille leireille, toiselle niistä vai meneekö kumpaankaan, mullakaan ei oo häntä tarkoitus mihinkään pakottaa, tekee niinkuin tykkää :) eihän tää kaste mikään loppuelämän valinta oo eikä loppujenlopuksi vaikuta ees niin kauheasti elämään ellei neiti itse niin halua :)

    Moona: Munkin mielestä ne on kaikki nättejä mut on toi ykkönen kyl niin ihana!

    J-E: Kävin kattoon, toi oli toi sama haaste jonka juuri toteutin edellisessä postauksessa :D Mut kiitoksia silti♥

    Anonyymi 23.48: Mäkin tykkäsin noista kaikista! :)

    Salinnea: Hauska idea pitää yhteiset ristiäiset tai silleen et ainakin kastetapahtuma on yhteinen :)

    Anonyymi 7.05: Oon tismalleen samaa mieltä sun kanssa, kaikesta :D

    Fani: Mäkin tykkäsin siitä :) Ja kaste on kyllä ihana tapa munki mielestä :)

    Anonyymi 10.55: perinteinenkin on kyllä kaunis :)

    Jarno: Säki hurahdit tähtikuvioon, se on kyl tosi söpö! :)

    Anonyymi 14.21: Hahh aijaa hauska juttu :DD Mä haluun risteilylle!

    Anonyymi 14.42: Olipas lyhyt ja ytimekäs kommentti :D

    Essi: Se on mustaki tosi kaunis :))

    Aniina: Mustaki se on kyl kiva kun se sopii molemmille, pojille ja tytöille :) Ja musta se on ihana idea et suvussa kulkee perinnekastemekko! :)

    Anonyymi 18.24: Ne oli kyl ihanan erilaisia molemmat :)

    Anonyymi 19.42: Mäki tykkädin kyl kaikista niistä :)

    Jonna: Aijaa jännä et lapsen pystyy kumminkin kstamaan kirkkoon vaikka äiti ei kuulukkaan, mut hyvä systeemi et toi on mahdollista kumminkin :) Ja ihana että piditte miehesi lapsuudenkodissa risiäiset, itte oon muuttanu nii monta kertaa et mulla on yli kymmenen lapsuudenkotia ja mun äiti asuu yksiössä nykyään :D

    Sallaii: Kaste on kyllä ihana perinne :) En mäkään sitä halunnut jättää välistä :)

    Ninna: Voi kun kiva et nyt tulit kommentoimaan! Kiitos paljon♥ :) Ja niin se on ihan totta et ainakin viel toistaseksi kaste on enemmän sääntö ku poikkeus Suomessa, usko jumalaan tai ei :)

    Anonyymi 22.33: On se kyl kiva! :)

    Verku: Voi kiitos paljon, ihana kommentti♥ Mä oon halunnu aina malliksi mut oon liian lyhyt ja en usko et mulla muutenkaan ois tarpeeksi erikoiset piirteet et menestyisin :( Mut ois kyl ihana olla malli!

    VastaaPoista
  62. joo okei, arvelinkin ettet enää tee toista, mutta no, tiedätpä ainaki, että sellasen sait <3

    -E

    VastaaPoista
  63. Meillä oli samanlainen kuin tuo 1. Tosin meillä tuo "pitsi" helma oli vino. Tai siis sen reuna oli korkeammalla toisella puolen, vaikea selittää :D nro 1 on mun mielestä noista kaunein (edelleen).

    VastaaPoista
  64. Jos ei suvussa pyöri kastemekkoa, niin ottaisin varmaan ton nro2. Meillä on tytöillä pidetty perinteistä kastemekkoa, jonka mun äidinäiti on ommellut omasta hääpuvustaan. Sinne alle on sit v-pun/v.sin hihaton mekko ja samanvärinen rusetti/ruusuke edessä. Siin on meidät kaikki kastettu.

    Ristiäiset meillä pidettiin viimeks kotona, kaks aikasempaa yhdellä kerhohuoneella. Vihdoin oli tarpeeks iso kämppä että sai kaikki sukulaiset mahdutettua :D kotona suosittelen just sen takia, ettei tartte roudata kamoja eestaas ja saa siivota rauhassa kun jaksaa :) pistä vaan suunnitelmista lisää juttua tulemaan!

    VastaaPoista
  65. Mekkoehdokas 2 aivan ihana, mutta ei muissakaan ole mitään vikaa :)

    Mulla ei ole vielä lapsia, mutta pitäisin nimiäiset ristiäisten sijaan, eikä oikein muuta mahdollisuutta olisikaan, koska emme kuulu mieheni kanssa kirkkoon kumpikaan.

    Haluaisin kuitenkin tosiaan paljastaa vauvan nimen jotenkin juhlavasti ja kakkukahvien kera, enkä vain ilmoittaa sivulauseessa tutuille.

    Ristiäiset ovat hyvä valinta, jos oikeasti haluaa liittää lapsensa seurakuntaan. Suurin osa taitaa pitää ristiäiset kuitenkin vain tavan vuoksi ja unohtavat, että nimen antamisen kanssa kasteella on hyvin vähän tekemistä... :) Jokainen kuitenkin tavallaan - pääasia, että lapsi saa nimen tavalla tai toisella sekä ansaitsemansa juhlat!

    VastaaPoista
  66. mää tein työharjottelussa vuoden alussa tollasen kastemekon joka on alimmaisena :) nättejä

    VastaaPoista
  67. kolmas on ehdottomasti paras! ihan teidän neidin näkönenkin :)

    itse haluan perinteisen kastejuhlan sitten kun asia on ajankohtainen, usko on kuitenkin suuressa osassa mun elämää :)

    VastaaPoista
  68. Niin, sitä vaan että ihailen sitä rohkeutta mikä sulla on ollu kertoa sun kokemuksista :) Pelkästään se et selasin sun blogia teki mut kauheen iloseks, ihanaa että sulla on niin positiivinen elämänasenne!
    Onnea teidän pienelle perheelle :)

    Ja kastemekoista sanoisin ehdottomasti numero 2 ! Se on klassisen kaunis ja näyttäis ihanimmalta pikkuprinsessan päällä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥