keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Vielä Oulua ja Neuvolaa

Jouluaattoiltana tulin siis kipeeksi mutta siitä huolimatta meillä oli kaikenlaista puuhaa Oulussa. Käytiin moikkailemassa kavereita ja sukulaisia sekä hakemassa joululahja Tiaralle Netta-kummitädiltä. Sunnuntai-iltana mun pikkuserkku Sanna tuli kihlattunsa kanssa käymään mun tädillä (jossa siis majailtiin) pienen Juho-vauvan kanssa joka on Tiaraa vain viisi päivää vanhempi. Meillä oli Sannan kanssa kuus viikkoa laskettujen aikojen välissä mutta Juho pysytteli masussa vähän pidempään ja Tiaralla taas oli kamala kiire ulos! Kyllä sen huomasi että ikäero on oikeasti vähän suurempi kuin viisi päivää. Juholla pysyi jo lelu todella hyvin kädessä ja meni suuhunkin mutta Tiara ei  vielä oikein osaa tarttua leluihin. Juho myös kannatteli päätä todella hyvin masulleen ollessaan ja Tiaralla taas ei pysy pää vielä niin kauaa ylhäällä kun alkaa väsyttää niskaa. Mutta eipä sillä väliä ole, hienosti kehittyy molemmat pienet! Tässä vähän kuvia meidän pötkylöistä:

"Uskaltaisinkohan ottaa Juhoa kädestä kiinni, on se aika söpö!"

"Nyt väsyttää, miten toi Juho jaksaa venytellä noin tomerana?"

"Naurattaa hirveesti ku te kokoajan höpötätte meille!"
Ihana Juho♥

Tiara juhon isin sylissä

Ja Juho Tiaran isin sylissä
 Oli kyllä hauskan näköstä kun vauvelit makas nassut vastakkain masulleen lattialla ja tuijotteli toisiaan. Tiaralla pääsi muutama naurun kiljahduskin ennen kun alko ärsyttämään se pään kannattelu. Kyllä ne selkeesti oli jo kiinnostuneita toisistaan ja oli ihana kattoa pieniä ihmeitä♥

Sunnuntaina käytiin myös mun toisella tädillä kylässä Haukiputaalla ja sieltä ajeltiin Jarnon kautta käymään Netalla. Tiara oli kyllä niin ihana ilopilleri vaikka olikin paljon uusia paikkoja ja ihmisiä. Oli kyllä ihana nähdä sukulaisia ja kavereita pitkästä aikaa.

Ihana Miki silittää Tiaran päätä ja Tiara kuolaa mun tädin housuille♥ Onneksi Miki osasi silittää varovasti päästä nii ei tarvinnu pelätä sen aukileen puolesta :)

Isi ja tytär Netan luona :)

Otolla on päällä uusi joululahjahuppari, lahjoista postausta myöhemmin koska iso osa on nyt kakkasina pyykissä tai muutenvaan jossain hukassa :D

Tiaralla velmu ilme ja päällä myös uusi joululahjahaalari♥

Meillä oli kyl niin fiksut jutut Oton kanssa♥ Mut hei Otto on hyvä letittämään! ;D
Sitten ois vielä neidin neuvolakuulumisia kerrottavana. Neuvola oli siis tänään 8.15 ja neuvolatäti karttoi mua ku ruttoa ku olin kuulemma niin flunssanen, onneksi älysin heti kysyä lääkäriaikaa ja sain sen 9.15. Lääkäri oli todella mielenkiintonen tapaus; ensin laitto mut hengittämään silleen lyhyitä ja syviä hengenvetoja kun ei kuulemma muuten kuullu hengitysääniä kunnolla ja sen jälkeen teki mulle puhallustestin ku olin ihan hengästyny ja väitti että mulla on astma. (Tokihan on happisaturaatio varmasti yhtä hyvä räkätautisella kun terveellä♥) Joudun nyt jonnekki jatkotutkimuksiin tammikuussa mut en kyllä usko et niissä näkyy mitään. Sitten se kans kysy et onko mulla anemia ku oon niin kalpee.. Haloo kai mä nyt oon kalpee jos mulla on kuumetta vaikka kuin paljon ja oon muutenki ihan sairas.. Sitten katto mun silmiä ja venytti silmäluomia ja totes että ei oo anemiaa. No miten se sieltä silmistä muka näky?? Kuumeen se mittas ja sano että "Joo on kuume". Ei sit viittiny kertoa paljonko sitä kuumetta tuli mitattua. Tän lisäksi se sitten kysy et minkä ikänen vauva meillä on ja tenttas että imetänkö. Sit ku kerroin että en imetä niin se halus tietää että miksen ja kun selitin nii se sano "Voitko kertoa yksinkertaisesti, minä haluan ymmärtää". Sit se toisti kaiken mitä olin just sanonu ja totes että "aijaa okei se on ihan ookoo". Sellanen arvauskeskusreissu tällä kertaa, nyt niitä neuvolakuulumisia (Suluissa 2kk mitat):

Paino: 5874g (4940g )
Pituus: 59,5cm (57,5cm )
Pipo: 40,1cm (38,7cm)
"Iloinen hymyilevä tyttö. Kasvaa tasaisesti. Ääntelee ja on kiinnostunut ympäristöstä."

"Mullapa on maailman paras isi! Mut on toi lamppu kyl nyt isii jännempi!"
 Sain napattua neidistä muutaman kuvan joissa lelu jopa pysyy kädessä! Tässäpä vielä muutaman sellanen:
"Naminami uusi Brion helistin! Kyl se vähä aikaa pysyy jo handus jos oikeen kovasti yritän!"

"Mä en kyl älyy yhtään mitään nyt joten tyydyn puristamaan tätä helistintä rystyset valkosina!"
"Tää Sophie The Giraffe oli kyl aivan ihana lahja! Kiitos Nettuli!"

"Voi hitsi tää on jännä!"
Rokotuksetkin meni hyvin, vähän neiti itkaisi mutta rauhottui onneksi nopeesti. Oli se kyllä sydäntäsärkevää kattoa ku toista satutetaan eikä se yhtään ymmärrä että miksi, mutta onneksi Otto oli mukana. Nyt vaan toivotaan ettei Tiaralle tuu kuumetta tai masuvaivoja, käytiin kyllä ostamssa suppoja varmuuden vuoksi. Neuvolatäti sanoi että iltamaidon joukkoon voi alkaa sekoittamaan jo osan porkkanaperuna- tai maissivelliä niin jatkuu yöunet yhtä hyvinä kun tähän asti. Soseitakin voi kuulemma maltillisesti maistella maku per viikko. Naurattaa kun sillon neidin 3kk-postauksessa tein arviot painosta ja pituudesta, meni kyllä ihan metsään ku pituus ei oo vielkää yli 60cm ja paino taas meni 300g:lla yli mun arvauksesta. Taidan olla itekki aikamoinen arvauskeskus, lol.Nyt mä jatkan tätä ihanaa niistämistä ja yskimistä. Toivottavasti lääkärin määräämä yskänlääke alkaa pian purra tähän räkätautiin ja voisin vaikka viettää kivan uudenvuoden Oton ja Tirriäisen kanssa kotosalla. Hauskaa iltaa kaikille teille ihanille! Ja vastailen kommentteihin sitä mukaa kun kerkeän/jaksan.. Ei o mikää kovin mukava olotila just nyt :( Mä palailen! Moi♥

29 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihana toi teiän tyttö ♥ hiano letti (y)

    VastaaPoista
  2. toi eka kuva missä tiara on kirahvin kanssa <3 iiiihhh mikä ilme :D

    VastaaPoista
  3. Olen kai missannut täydellisesti ton ihmetysjutun... jaksaisitko nopeesti (jos pystyy?) selittää miksi et imetä ?:) olet mahtava äiti ja sinulla on upea poikaystävä

    VastaaPoista
  4. Ihana Tiara<3

    Lääkärikäynti kuulosti mielenkiintoiselta... Silmäluomien sisäpuolien kurkkaaminen kuitenkin selittyy sillä, että jos ne ovat kovin haaleat, veressä on liian vähän hemoglobiinia: punertava väri kertoo sen sijaan normaalista Hb:stä :)

    VastaaPoista
  5. Oton hiukset oli kivasti tuolla Netan luona =)

    VastaaPoista
  6. Hahah! Kiva letti sulla! :D:D Hauska toi velmu ilme Tiaralla!
    Herranjestas mikä lääkäri! :O
    Parane pian ja muista levätä!♥♥

    VastaaPoista
  7. Kannattaa kokeilla yskään ennemminki höyryhengitystä, kuin ottaa yskänlääkettä. :)

    Toivottavasti paranet pian!

    VastaaPoista
  8. On ne kyllä söpöjä nuo meijän pienet ihmeet <3

    VastaaPoista
  9. Teidän tyttö on kyllä niin ihanan veikeä tapaus. :)

    VastaaPoista
  10. Ei apua, ehkä maailman ihanimmat kuvat noist pötkylöist! Varsinki toi toka :DD Aws ♥

    VastaaPoista
  11. "Hellanletta sentää"
    Mulle on iskeny joku ihmeen vauvakuume!!! :D

    VastaaPoista
  12. Miksi sä et imetä?

    VastaaPoista
  13. Minäki mietin tuota imetysjuttua. Toisaalta ymmärrän sen, jos et edes ole siitä maininnut. :)
    Kaikkea hyvää sulle ja Otolle ja pikkuneidille!

    VastaaPoista
  14. Jos sulla tulee aina ensin nuha ja sit nousee kuume ja tulee oikein kunnon flunssa niin osta semmonen nenäkannu ja ala huuhteleen nenää aina säännöllisesti, vähän ällöttävää ehkä, mutta toimii :D Lyhentää flunssan kestoakin mulla ainakin, normisti varmaankin olis joku 10pv flunssa mutta menee puolessa ajassa ohi kun tekee tarpeeks ahkerasti. Ja hyvä nukkuakin kun ei tartte niiskuttaa koko aikaa! Paljon kaikkea hyvää ja hauskaa uuttavuotta, söpö tuo Tiaran lahjahaalari!

    VastaaPoista
  15. voi kun näytätte ihanan onnellisilta kaikki! mitä nimiä mietitte, jos tiara olisikin ollut poika? voisitko tehdä postausta tiaran ulkovaatteista, vai onko sellainen jo ollut ja mennyt multa ohi? :) mä odottelen toista lasta syntyvän hetkellä minä hyvänsä ja jostain syystä sun blogi on koukuttanut ihan täysin nyt kun on aikaa lukea kunnolla :) (sohvalevossa selkäkipujen takia)

    VastaaPoista
  16. Awws!♥ tiaralle paljo terkkuja ku on niiiiin sulonene!! ;)♥ miten sulla on noin valkoset hampit? ;o ♥ :)

    VastaaPoista
  17. Jotenkin hauskaa kun luesken tätä sun blogia säännöllisesti, ni meijen tytsy sai kanssa joululahjaks tollasen kirahvin :D ja mullakin nyt kamala flunssa ja kuume :D jännää yhteensattumaa :D mutta hyvää uutta vuotta sinne teijen pikku perheelle :)

    VastaaPoista
  18. Oioioi sulla on varmaan maailman söpöin tyttölapsi ! c: voi vitsi, sydän suli kun toinen on niin söpö !

    http://braverateats.blogspot.com/

    VastaaPoista
  19. Näytät niiiiin onnelliselta! :')

    VastaaPoista
  20. Eikä mikä söpöliini, toi rusettipantajuttu on loistava! :)Jännä, miten vauvojen kasvonpiirteet muuttuu tosi nopeesti kun ne kasvaa, aluksi kaikki näyttää jokseenkin samoilta, mutta muutamassa kuukaudessa tulee sellasia piirteitä jotka pysyy tunnistettavissa ihan aikuisenakin vielä. Tiarakin alkaa jo näyttää "itseltään" ja ihan eriltä kuin esim. 1-2kk sitten! Huomasin myös vasta, että tytössä on nykyään sunkin näköä eikä pelkästään daddyn. :) Kaunis lapsonen.

    P.S. Oon se sama huppeliavautuja, mutta nyt pistin ihan oman naamani kehiin ettei tuu kommentoitua niin tökeröjä asioita...

    VastaaPoista
  21. Onpas söpöjä noi Tiara ja Juho yhessä :) tulee mieleen ihan minä ja mun pikkuserkku, oltiin justiin samanlaiset pieninä :D oot aivan upeen olonen tyyppi, ja varmasti mahtava äiti! Tsemppiä paranemiseen :) <3

    VastaaPoista
  22. Ompa sievä napero siellä! <3

    -E

    VastaaPoista
  23. Oi ku sulosia natiaisia, ja ihana tiedän tyttö tuossa rusettipannassa, ihanku joku balettitanssija (: ! Ja sulle sopis tosi hyvin parta! (;

    http://marshmallowdesire.blogspot.com/

    VastaaPoista
  24. voi Tiara<3<3<3<3 niin maailman söpöin!!
    Hyvää Uutta Vuotta koko perheelle!!:)
    Aleksandra

    VastaaPoista
  25. Teillä on kyllä tosi nätti tyttö ja tytöllä nätti nimi :)

    VastaaPoista
  26. millA: Onhan tuo maailman ihanin♥ Hahah kiitos :D

    Charlotte: Hahah se on nii vempula, aina tekee noita ihania hassuja ilmeitä :DD!!

    Anonyymi 19.38: Mä oon kyllä joskus aika piankin Tiaran syntymän jälkeen kirjotellu muutamaankin kertaan tosta imetysasiasta, käy vaikka syys-lokakuun postauksista+kommenteista kurkkimassa! :) Liittyy lähinnä Tiaran ennenaikaisuuteen ja pienipainoisuuteen se miksei imetys sitten onnistunutkaan :/ Kiitos paljon♥♥

    J: On se♥ Ja joo oli erittäin mielenkiintosta :D Ja hei, hyvä kuulla et se sit sentään osas JOTAIN :DDD! Kiitos ku kerroit :D

    Sini: Se osaa kyl laittaa ne hyvin sillon ku sillä on keesi, mäki tykkään :))

    Aino: Hahaa kiitti :D! Joo onneksi mä paranin jo tosta ihme lääkäristä huolimatta :D!

    Kristina Rautiainen: Sitä se äitiki sano ja mulla viel ois semmonen höyryhengitysjuttu mut ku aina pienenä inhosin sitä nii jotenki en saa aikaseksi hengiteltyä vaikka tiiäne t se auttais :( Paranin onneksi, johtuikohan teidän ihanien lukijoiden paranemistoivotuksista? :D

    Sanna: No on♥ Ja laitan niitä kuvia, perkele ku aina unohtuu!

    Sormikas: On se kyllä, niin ilonen ja pirtee :D♥

    Anonyymi 23.00: Hahah ne on kyl nii sulosia molemmat :D!♥

    Jarno: Ihana oot mun vauvakuumepoika :D♥ Voin nii kuvitella et sinä+hottis jäbyli+adoptoitu kiinalainen pikkutyttö= Maailman söpöintä :D♥

    Anonyymi 10.37: Lue vaikka tuon aiemman samaa kyselleen anonyymin kommentin vastaus :)

    Fani: Hihii♥

    Veronika: Oon siitä kyllä aiemmissa postauksissa ja niiden kommenteissa maininnut, käy kurkkimassa syys-lokakuun postauksia :))Kaikkea hyvää myös sulle!

    Anonyymi 12.06: Mulla alkaa aina kamalalla kurkkukivulla flunssa, mut toi nenäkannu kyl vois olla hyvä silti! Onhan se vähä ällö joo mut jos kerran auttaa! Kiitos vinkistä :) Kaikkea hyvää myös sulle ja ihanaa uutta vuotta 2012! :)

    Anonyymi 13.38: Onnellisia me ollaankin, mukavaa että se välittyy myös kuvista :D! Ja ei me varsinaisesti ees mietitty pojan nimiä missään vaiheessa ku mulla oli tyttöfiilikset niin kauan jo ennen rakenneultraa :D Ja ei oo ulkovaatteista postausta mutta voinpas sellasen pyöräyttää, kiitos ideasta! :) Onnea odotukseen ja mukava kuulla et oot koukuttunu mun blogiin, tuuhan useemminkin kommentoimaan! :)

    Anonyymi 14.48: Mä annoin sille halipusuja! :D Ja en mä tiiä, aina ollu hyvät hampaat eikä koskaan reikiä :D Ja käytän colgaten valkasevaa hammastahnaa, en tiiä vaikuttaako se :D

    Anonyymi 15.33: Hahah aijaa, onpa hassua! :DD Hyvää uutta vuotta teillekin♥ :))

    Sweswe: Aww, onhan tuo meidän pallero kyl maailman sulosin neiti♥

    Anonyymi 18.38: No niin mä oonkin, kiva että se näkyy :))

    Noora: Se on kyl hauska, taisin ostaa sen heti ku saatiin tyttölupaus! :D Ja se on ihan totta, nyt Tiara on alkanu kyl saamaan semmost ihan omaa ulkonäköö eikä näytä enää vaan pelkältä vauvalta :D Ja ihan totta, on tullu enemmän samaa näköö nyt mun kanssa. must tuntuu et kaikki vauvat näyttää aluks niiden iseilt :D On se kyl kaunis♥ Ja HEI!!! Et sä mitää tökeröä kommentoinu, päin vastoin :) En vaa uskaltanu julkasta sitä sun myöhempää kommenttia ku en tienny haluutko et se näkyy, mut hyvä että nyt tulit kommentoimaan! :) Kaikkea hyvää sulle ja tuu jutteleen useemminki♥

    Amalia: On ne kyllä, niistä tulee viel hyvät kaverit! :D Kiitos ihan hirmusen paljon ja kaikkea hyvää sulle♥

    J-E: Onhan se♥♥

    Empa: Voi kiitos paljon! :DDD Musta tulee sirkukseen parrakas nainen :DD

    Alexandra: On se kyllä♥ Hyvää uutta vuotta sullekin! :)

    Anonyymi 1.18: Kiitos paljon :))

    VastaaPoista
  27. Voi luoja miten sulonen tuo Tiara!!♥ aivan yli ihana!<3 :) tää sun blogi on aivan uskomattoman kiva! luen joka päivä ootko kirjottanu tänne jotai uutta(-: tooosi ihana blogi, rakastan! yks mun suosikki blogeja ehdottomasti ! :-)♥

    VastaaPoista
  28. Ihana blogi sulla! Ja oot tosi kaunis ♥
    Ps. Hyvää uutta vuotta ! :]

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥