lauantai 26. toukokuuta 2012

Ei millään pahalla

Ilmiö nimeltä "Ei millään pahalla" on tullut mulle tutuksi oikeastaan vasta blogimaailman kautta ja se suututtaa mua aivan silmittömän paljon. Tuon virkkeen siivittämänä kun tuntuu joidenkin mielestä olevan sallittua sanoa ihan mitä vaan. Mä oon jo pitkään pohtinut tekeväni postauksen tästä aiheesta, mutta aina on kohteliaisuus vienyt voiton, "enhän mä nyt voi kirjoittaa näin negatiivissävytteistä tekstiä julkisesti". Mutta nyt mä ajattelin, että miksipäs ei, miksi en toisi aihetta esille ja koettaisi herättää keskustelua. Ja olishan se tosiaan ihan hauskaa jos vaikka löytyisi muitakin tämän ilmiön huomanneita! Mutta nyt siis asiaan.
           Se, että ei muka tarkoita millään pahalla antaa monen mielestä oikeuden suoltaa niin törkeitä loukkauksia, että niiden ei kyllä minkään järjen mukaan voi ajatella olevan hyvällä tarkoitettuja. Mä oon ihminen joka haluaa ja yrittää nähdä kaikissa jotain hyvää, joskus jopa liiallisuuksiin asti. Siksi mun on niin vaikea käsittää miksi kukaan haluaa tietoisesti pahoittaa toisen mielen. Ja paino nimenomaan sanalla "tietoisesti", kyllähän sä kommenttia kirjoittaessasi tiedät olevasi ilkeä jos sun pitää sinne loppuun tuo fraasi lisätä. Mitä sillä voittaa että saa toisen pahalle tuulelle tai pari kyyneltä poskelle? 
               Mä oon itse ajatellut aina niin että jos joku ihminen (joka ei ole minua loukannut mitenkään) oikein ottaa muuten vaan päähän niin silloin oikea ratkaisu ei ole lapsellinen haukkuminen nimettömänä, tai edes nimellä. Silloin vika on siinä, että olen itse eri mieltä kyseisen ihmisen kanssa, ei siinä ihmisessä joka on omalla foorumillaan (esim. blogi tai facebook-profiili) mielipiteensä ilmaissut. Jos tämä ihminen pyytää aatteistaan mielipidettä, niin silloin saatan lähteä keskusteluun rakentavassa hengessä mukaan. Mutta silloinkin avainsanat ovat "rakentavassa hengessä",  ei omaa mielipidettään ainoaksi oikeaksi väittäen tai täysin perustelemattomia haukkuja ladellen. Mutta mulla ei koskaan tulisi mieleenkään mennä muuten vaan sanomaan jollekin negatiivisiä, ilkeitä asioita ja vielä suuttua siitä jos haukkujeni kohde harmistuu, koska muistinhan toki laittaa kaiken ilkeyden kumoavan "ei millään pahalla" -fraasin sinne loppuun. 
             Tuon fraasin taakse verhoutuminen, se ei vain ole oikein. Jos sulla on pakottava tarve sanoa jotain ilkeää toiselle, niin silloin sussa itsessäsi on jotain vikana, ja todella pahasti onkin. Mä en nyt tarkoita tällä tekstillä kaikkia kommentteja joihin nuo sanat sisältyvät, koska joskus saan myös asiallisia ja mukavia kommentteja joihin nuo sanat on kirjoitettu. Mutta toisaalta asiallisuuskin on petollista, onko sekään oikein että toista saa haukkua vaikka rumaksi tai läskiksi kunhan sen vain ilmaisee korusanoin ja muistaa lisätä loppuun "ei millään pahalla"? Mä oon oikeastaan ihan sujut normaalien haukkumakommenttien kanssa, niiden joissa on vain täysin perusteeton ulkonäköön liittyvä loukkaus tms. ne kun voi ruksittaa suoraan roskaposti -osioon asiattomina, mutta näiden "ei millään pahalla" -kommenttien kanssa mä oon ihan hukassa. Mitä niille pitäisi tehdä?
            Onko se mun omaa arvoa kunnioittavaa jos julkaisen vaikka hypoteettisen kommentin jossa lukee "mun mielestä sun nenä on aika kookas ja oot selkeästi kyllä nauttinut liikaa herkkuja, ei millään pahalla"? Tai piilottelenko mä silloin ihmisten todellisia, täysin asiallisia mielipiteitä jos taas en julkaise sitä? Edelleen mun päässä pyörii se perimmäinen kysymys, "MIKSI?". Miksi toisilla on niin kova tarve tuoda omat inhottavat ajatuksensa muidenkin tietoon? En todellakaan väitä olevani itse joku pyhimys joka ei koskaan ajattelisi toisista ihmisistä mitään pahaa tai inhottavaa, sillä se on täysin inhimillistä. Ei kukaan voi aina rakastaa kaikkia ja kaikkea, mutta mulla ei ikinä, ei koskaan tulisi mieleenkään mennä haukkumaan ketään jonkin niin vähäpätöisen seikan takia kuin vaikkapa tämän takkuiset hiukset tai ripsiväripaakut. Miksi pahoittaa toisen mieli ilman mitään järkevää syytä kun asian voi pitää omanakin tietonaan?
            Mun mielestä ei oikeastaan ole olemassa mitään oikeaa, tai edes tekosyytä  joka oikeuttaisi toisen tavallisen ihmisen haukkumisen tai mustamaalaamisen. Tietysti murhaajat, pedofiilit ja muut oikeasti pahat ihmiset ovat asia erikseen, mutta sekin johtuu heidän teoistaaan, ei kukaan hauku murhaajan kulmakarvoja vaan on kauhuissaan siitä mitä murhaaja on tehnyt; murhannut toisen ihmisen. Mä oon sillä kannalla, että jos mulla ei ole mitään hyvää sanottavaa niin mä pidän pääni kiinni. Tiedän myös että on olemassa ihmisiä jotka etsimällä etsivät ihmisistä "virheitä" ja kiertävät esimerkiksi ympäri blogimaailmaa niistä mainitsemassa. On todella surullista joskus keskustelupalstoja tekemisenpuuttessa selaillessa huomata, että ne sisältävät monta ketjua joissa pyydetään linkkejä vaikkapa teiniäitien tai kehitysvammaisten ihmisten blogeihin. Sitten niissä ketjuissa yhdessä haukutaan jotain tiettyä kirjoittajaa ja tunnetaan itsensä niin hyviksi ihmisiksi kun ei olla teiniäitejä ja osataan kirjoittaa täydellisiä lauseita. Mikä ajaa ihmisen noin säälittävään tilaan, että pitää oikein tarkoituksella etsiä mukamas itseä jollain tavalla huonompia ihmisiä jotta tuntisi itsensä paremmaksi? Mun mielestä toi on jo ajatuksenakin niin säälittävää, että on kauheaa ajatella että jotkut ihan oikeasti toimivat tuolla tavoin.
               Mutta palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, tuohon kolmen sanan ärsyttävään yhdistelmään, mä en oikeasti voi käsittää mikä tuon yhdistelmän funktio on. Kuka se on keksinyt ja miksi? "Ei millään pahalla, MUTTA.." ja "blaablaablaaablaa, ei millään pahalla". Kumpi noista on ärsyttävämpi, se että heti kommentin alussa tietää että nyt tulee kakkaa niskaan, vai se että nuo kolme sanaa lisätään kommentin loppuun niinkuin ne jotenkin poistais täysin ilkeän sävyn kommentista, jota se ei tosiaankaan tee. Mä en tiedä, henkilökohtaisesti tuo jälkimmäinen combo harmittaa mua kyllä vielä enemmän, mutta pointti on jokatapauksessa se että nuo sanat ovat täysin turhia. Jos aiot tarkoituksella loukata, niin loukkaa sitten kunnolla äläkä naamioi sitä muka-asialliseksi lässytykseksi. 

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole millään tavalla sanoa että mulle ei saisi antaa kritiikkiä tai mitään mun ajatusmaailman kyseenalaistavaa palautetta, tän tarkoituksena on herättää ihmisiä miettimään tätä aihetta. Noita kolmea sanaa. Haukkumista. Mulle saa edelleenkin antaa kritiikkiä ja mä pyrin siihen vastaamaan parhaani mukaan, kuten positiivisiinkin kommentteihin. Mutta mä en koe rakentavaksi tai asialliseksi kritiikiksi esimerkiksi haukkumakommentteja mun, mun lapsen tai vaikkapa mun kavereiden ulkonäöstä, vaatteista tai vaikkapa siitä jos meillä on vessassa likainen lattia. Ja nämäkin olivat vain hypoteettisia esimerkkejä, tällä kirjoituksella en myöskään nosta ketään tiettyä kommentoijaa tai tiettyä kommenttia esille.

Tuokaa ihmeessä ajatuksianne esille, olisi mielenkiintoista keskustella aiheesta jos se mitään ajatuksia edes herättää! Ainiin, ja ei millään pahalla ;).

PS: Palailen illalla hieman normaalimman postauksen kanssa ja vastailen kommentteihin tässä päivän mittaan kunhan ensin olen vähän ulkoillut meidän ihanan neidin kanssa! Hauskaa päivää kaikille!

73 kommenttia:

  1. Oot taas niin oikeassa! Kaikella hyvällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, ihana olet :D! Kaikella hyvällä!

      Poista
  2. Samaa mieltä olen! Mä olen tosi positiivinen luonteeltani ja ehkä siksi mun on vaikea löytää syitä sille, miksi jotkut kokee tarvetta huomautella turhista/tyhmistä/ärsyttävistä asioista negatiiviseen sävyyn. Mä oon sitä mieltä, et jos ei ole hyvää sanottavaa, niin sit ollaan hiljaa. En koe mitään tarvetta pahoittaa toisen mieltä vaan siks et joku asia ärsyttää mua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä oon ihan täysin samoilla linjoilla sun kanssa, en mäkään halua koskaan pahoittaa kenenkään mieltä, varsinkaan turhan takia :)

      Poista
  3. oon niin samaa mieltä!! joskus oon käyttänyt tota silleen että en oikeesti oo tarkottanu pahalla mut aattellu ettei se toinen vaan ymmärrä sitä pahalla.. mut toi et tahallaan laittaa jotain ilkeetä nii on kyllä ihan perseestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen takia noi kolme sanaa on aika pitkälti menettäneet varsinaista merkitystään eli sitä että oikeasti ei tarkoiteta pahaa, koska niin moni käyttää tuota vain ilkeilläkseen lisää.. Se on tosi surullista, olisipa sunlaisia ihmisiä enemmän!

      Poista
  4. Hyvä teksti! Herättää varmasti keskustelua. :)

    Oon huomannu, että varsinki nuoriso haukkuu kaveriensa nähden tai kuullen muita ihmisiä sen takia, että ois ite kaveriensa silmissä ns. "kovempi" tyyppi. En tietenkään yleistä, eihän tätä tee läheskään kaikki nuoret.
    Se taas on ihan typerää ja lapsellista touhua, että haukutaan ihmisiä, joita ei edes tunneta. Toki ihmiset arvostelee muita ihmisiä omassa mielessään, mutta parempi olisikin pitää ne omat arvostelut ihan siellä omassa pääkopassa. Ulkonäköasioihin ei kauheasti taas voi itse vaikuttaa, jos esimerkiksi on iso nenä tai hörökorvat.
    Netissä on tosi helppo arvostella ja haukkua muita ihmisiä nimettömänä, mutta kuinka monella ois oikeasti pokkaa sanoa päin naamaa niitä solvauksia, mitä nettiin tulee kirjoiteltua? Ajattelen yleensä aina, kun johonki kommenttia kirjoitan, että voisinko sanoa tätä asiaa sille henkilölle päin naamaa, jolle tätä kommenttia oon kirjoittamassa. Mun mielestä jokaisen pitäis ajatella asiaa toltakin kantilta ennen, ku tulee nettiin muita haukkumaan.

    Ite pyrin siihen, että jos kaverin käytös alkaa ärsyttään niin sanon kyllä asiasta, mutta yritän sen tehdä kuitenki sillä tavalla, että en loukkaa kaveriani. Silloin, ku mun mielipidettä kysytään niin yritän kertoa aina rehellisen mielipiteeni, eihän mielipideasioista sais koskaan kiistellä. Jos mun mielipiteestä kuitenki syntyy väittelyä niin yleensä painotan sanoja "mun mielipide".

    Me kaikki ollaan erilaisia, mutta samanarvoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkään tuo oman mielipiteen painottaminen ei sovi läheskään joka tilanteeseen. Tarkoitin tuota painottamista lähinnä silloin, kun joku kysyy muiden mielipidettä. Oon vaan huomannu, että jotku ihmiset ensin kysyy muilta mielipidettä ja sitten, ku vastaus ei välttämättä miellytäkään niin siitä nostetaan hirvee haloo ja väittely lähtee käyntiin. En ymmärrä, miksi pitää kysyä muiden mielipidettä jos ei ole valmis vastaanottamaan myös negatiivisia kommentteja, enkä nyt siis tarkoita suoraa haukkumista vaan just niitä ASIALLISIA kommentteja ja mielipiteitä. :D

      Poista
    2. Voi kiitos, mukavaa että tykkäsit! :)

      Niinhän se on että nuorena on niin kovat paineet, pitää haukkua toisia jotta itse vaikuttaisi siistimmältä tyypiltä, ihan sama ketä haukkuu ja mistä.. Ja se mitä sanoit että netissä on helppo haukkua on ihan totta, anonymiteetti antaa täydelliset olosuhteet ilkeiden juttujen laukomiseen.. Mäkin kyllä mietin aina kommentoidessani, että sen kommentin pitää olla sellainen jonka kehtaisin sanoa myös päin naamaa.

      Ja tuo mielipiteen kysyminen, oon siinäkin kyllä ihan samoilla linjoilla sun kanssa. Jos itse kysyy mielipidettä niin silloin pitää olla valmis vastaanottamaan kaikenlaisia näkökulmia, kunhan ne tosiaan kerrotaan asiallisesti :D

      Poista
  5. Sää puit sanoiksi sen kaiken mitä mää oon yrittäny saada mun ajatuksista ulos, mut en oo osannu muotoilla sitä oikein. Ei mulle tuu ilkeitä anonyymikommentteja josta oon tosi kiitollinen, mut mua ahistaa oikeesti lukea muiden blogeista kommentteja joissa on iha naurettavia haukkumisia ja kaikkea paskaa en oikeesti vaan voi ymmärtää niitä ihmisiä jotka niitä lähettelee. Mikä niitten elämässä on menny pieleen että niihin on kertyny niin paljon pahaa että se on pakko purkaa muihin ja ainoa nautinto on saada toiselle paha mieli..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä onnekas kun niitä ei sulle tuu, mut toisaalta mä en usko et susta voi ees keksiä mitään pahaa sanottavaa ku oot nii herttanen! Mulla kun on mun menneisyys Oulussakin niin ihmisten on niin helppo tuomita :DD Ja mä en kyllä voi ymmärtää sitä että miten paljon pahoja asioita vaaditaan jotta ihminen muuttuu ilkeäksi ja katkeraksi haukkujaksi? Oon mäkin kokenut paljon kaikenlaista ja niin varmasti moni muukin, mut silti en kierrä netissä haukkumassa muita...

      Poista
  6. siis lol mikä teksti, ei millää pahalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Ehkä tota "siis lol mikä teksti, ei millään pahalla ;)" ei oo laitettu ihan vakavissaan... :D Että ei kannata heti olla noin hyökkäävänä Mirka sunkaan. :)

      Poista
    3. Ehkä ei, ei kannattais tulla jo valmiiksi huonolla tuulella kommentoimaan :D varsinkaan, kun oma teksti menee teini-ikäisen tasolle. Anteeksi vaan omasta puolesta :)

      Oli ihan pakko tulla korjaamaan, etten ole itse se idiootti täällä!

      Poista
    4. No et sä Mirka mikään idiootti ole ollut! Kaikilla on joskus huono päivä ja ei tuosta anonyymin alkuperäisestä kommentista kyllä oikeasti ota selvää onko se laitettu läpällä vai piruiluna :D

      Poista
    5. Siis mä olen toi toinen anonyymi, ja en oo sama ku ensimmäinen anonyymi. :D

      Poista
  7. No ei millään pahalla, mutta...;) Ymmärrän sua tavallaan ja toisaalta taas en. Musta julkista blogia kirjoittamalla tavallaan asettaa itsensä kaikenlaiselle arvostelulle alttiiksi (tietenkin onneksi suurinosa siitä on positiivista). Tuntuu tavallaan musta yhtä "turhanpäiväiseltä" huomiolta kirjoittaa, että sulla on kivat housut tai teillä on sotkuinen keittiö. Ymmärrän kyllä, kumpi näistä viesteistä on mukavampi vastaanottaa. Ethän sä nyt kadulla kävellessä voi sanoa kellekään, että sulla on ruma paita, mutta jos joku ottaa itsestään vaikka kymmenen kuvaa blogiinsa mun mielestä rumassa paidassa niin musta on tavallaan ihan yhtä oikein sanoa oma mielipide, oli se sitten niin, että paita on kaunis tai ruma. Mutta ihan asiallinen kysymys, että miksi haluaa antaa negatiivista palautetta, miksi ei antaisi vaan positiivista? Sitä kuitenkin usein mietin tässä blogiviidakossa, että kaikki asiat ei ole vain mielipiteitä (niinkun ruma tai kaunis paita;). Esimerkiksi lapsen kasvatuksessa ja hoidossa monet asiat on tieteellisesti tutkitti ja todistettu, että joku toimintamalli on parempi kuin toinen. Minusta siihen ei voi vaan kuitata vastaukseksi, että "me tehdään tälleen, tee sä toisin" tai "mun mummo ja serkku ja naapurikin on aina tehnyt näin". Pitäis voida sanoa, että tiedän, että joku toinen tapa on enemmän oikein tai parempi, mutta me tehdään silti näin koska... Tämä nyt ei koskenut mitenkään erityisesti teidän perhettä, jossa selvästi kaikki on hyvin.:) Että ei millään pahalla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä taas on eri mieltä tuosta julkisesta asemasta, ei se mun mielestä millään tavalla oikeuta ketään käyttäytymään ilkeästi toista kohtaan, että tämä on julkisessa asemassa. Tokihan siinä tosiaan asettaa itsensä arvostelulle alttiiksi jos kirjoittaa julkista blogia tai esiintyy vaikka chattijuontajana tv:ssä, koska silloin useampi ihminen näkee sut, useampi haukkuja näkee ja tavoittaa ja tulee kommentoimaan ilkeyksiä. Mutta julkisessa asemassa oleminen ei anna kenellekään toiselle oikeutta tulla haukkumaan.

      Se on ihan totta, mitä sanoit esimerkiksi lastenkasvatuksellisista näkemyksistä blogeissa, että jos joku ihan tahallaan vaikka kaivaa verta nenästään laittamalla kuvan itsestään viinapullon kanssa lapsi sylissä, niin tottakai silloin ihmisillä on oikeus sanoa että tänä kirjoittaja toimii väärin koska silloin on kyseessä pienen lapsen turvallisuus. Mutta lastenkasvatus on sellainen asia joka jakaa aina mielipiteitä, on useita erilaisia toimintamalleja monissakin asioissa, joista useampi saattaa olla tieteellisesti hyväksi havaittu (aina pitää ottaa huomioon se että tilanteet ja lapset ovat erilaisia), mutta silti moni puolustaa vain sitä omaa toimintamalliaan eikä ajattele sitä että jokin toinen tapa saattaa toimia toisessa perheessä paremmin. Siksi ainakin mä itse pyrin perustelemaan aina kaikki mun näkemykset tarkasti, koska en halua aiheuttaa väärinkäsityksiä. Joskus niitä tosin syntyy silti tai mun perusteluista huolimatta joku muu saattaa olla itsepintaisesti sitä mieltä että minä toimin väärin ja sille mä taas en voi yhtään mitään.

      Mun mielestä sun kommentti oli ihan asiallinen, enkä sitä millään pahalla ottanut, ethän sä millään tavalla hyökännyt mua tai meidän perhettä kohtaan vaan kerroit vain omia näkemyksiäsi kuten tekstissä pyysinkin lukijoita tekemään :)!

      Poista
  8. Hyvä kirjoitus ja ihan täyttä asiaa! :-)

    Mä surffailin yks ilta näitten tunnettujen muotibloggareiden (OPRIN) yms blogeissa ja silmäilin kommenttejakin ja mietin, että mitä ihmettä ihmisten mielessä pyörii kun ne kommentoi sellasta kuraa mitä tuollakin oli paljon. Just nää älyttömät ulkonäköön viittaavat "Hyi sulla on ruma nenä" "Näytät huoralta"..voisko vaikka pitää ihan omana tietonaan jos siltä tuntuu tai vaikka poistua sieltä blogista jos ei bloggarin naama/elämäntavat or whatever kyseistä henkilöä miellytä! Tosi julmaa tarkoituksellisesti aiheuttaa toiselle mielipahaa, en voi käsittää miksi kukaan sellaista haluaa tehdä :/ Usein kyse on varmaan ihan silkasta kateudestakin, joka ilmaistamaan ihan väärällä tavalla, mitä en kyllä sitäkään ymmärrä!

    Itsekin odotan innolla milloin joku päättää mun blogiin eksyä kuraa kirjoittelemaan, mutta koitan paksuunnuttaa nahkaani jo nyt ja asennoitua siihen, että jätän ne ihan omaan arvoonsa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa että tykkäsit! :)

      Se on oikeasti kyllä hirveää miten julmia ihmiset osaavat olla, eikä sitä voi käsittää. Ulkonäköön liittyvät kommentit voi sattua todella paljon jos joku haukkuu vaikka jotain itselle arkaa asiaa! Mä oon itse sen verran sinut mun ulkonäön kanssa että mua ei paljoa kiinnosta jos jollain on siitä negatiivista sanottavaa, mutta raskausaikana ne kommentit joissa mulle toivottiin kohtukuolemaa ja vammaista lasta satutti oikeesti todella paljon :/ On hirveää tietää että maailmassa on niin paljon niin sairaita ja ilkeitä ihmisiä ja tähän samaan maailmaan mun oma lapsi tulee kasvamaan...

      Toivottavasti ilkeitä ihmisiä ei eksy sun blogiin, mutta jos vaikka sattuukin eksymään niin ne tosiaan kannattaa jättää vaan täysin omaan arvoonsa, eikä murehtia niitä. Kaikkea hyvää sulle ja kiva että kommentoit! :)

      Poista
  9. Ei millään pahalla, mutta oon sun kanssa täysin samaa mieltä! Mun mielestä on törkeää lisätä ilkeään kommenttiin ''ei millään pahalla, älä ota tätä henkilökohtaisesti''. Ei en ota henkilökohtaisesti sitä että ensin sain haukut ja siihen perään vielä kiellon loukkaantua niistä, sillä kukapa loukkaantuisi ilkeästä kommentista joka on kirjoitettu pelkästään rauhan ja ystävyyden nimissä?

    Varsinkin kun nää kommentoijat tekevät samaa kuin minä, eli kätkeytyvät nimettömyytensä suojiin. Siinä taas paistaa ihan oman itsen kypsymättömyys ja elämän sisällöttömyys jos ei oikeasti ole muuta tekemistä kuin yrittää pilata toisen päivä ilkeillä kommenteilla (ei muutama kommentti varmaan maailmaa kaada mutta jos niitä tulee koko ajan...).

    Ehkä nää ilkeät ihmiset ovat sulle vaan kateellisia (minkä he kieltävät jyrkästi!!) tai sitten heillä on oikeasti jonkinasteinen tunnevamma, jos eivät osaa asettua toisen henkilön asemaan.

    Älä välitä niistä :) ja hyvin sä vedät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, se on kaikkein naurettavinta että ensin loukataan ja sitten suututaan kun toinen loukkaantuukin siitä mitä on sanonut :D En olis tota paremmin voinut sanoa kun sä!

      Mä en tiedä mistä tuo ilkeys pohjautuu (mun tai kenenkään muunkaan bloggaajan ilkeiden kommentoijien siis), kateuden he tosiaan itse aina jyrkästi kiistävät mutta eivät koskaan silti osaa selittää mikä muukaan heidät saa käyttäytymään niin törkeästi :D Itsestä tuntuu hassulta ajatella, että kukaan olis mulle kateellinen, mutta enpä keksi muuta syytä minäkään. Eikai niillä kaikilla ilkeillä voi mitään oikeita jättisuuria ongelmavyyhtejäkään olla elämässään, jos on niin aika surullista..

      En välitä niistä ja kiitos mukavasta kommentista, kaikkea hyvää sulle :)!

      Poista
  10. Mä oon huomannu ton saman ilmiön monissa eri yhteyksissä ja se miten ihmiset tuota ei millään pahalla sanontaa käyttävät on väärä. Itse olen äärettömän suorapuheinen ja tuon mielipiteitäni välillä turhankin kärkkäästi esille. Sen lisäksi osaan päästää suustani vihaisena tai ärsyyntyneenä sammakoita jotka saattavat muita loukata. Pääpointti on kuitenkin se, että ihmiset jotka eivät tunne minua ja osaa odottaa laukomisiani saatan heille sanoakkin "anteeksi että sanon suoraan, mutta..." Tällöinkään en koe tarvetta haukkua kenekään ulkonäköä ainakaan ilman että kukaan kysyy edes mielipidettä asiasta.
    Blogeissa on se huono, että jos bloggaaja esim kokeilee uutta huulipunaa ja kysyy lukioiden mielipidettä ei voi odottaa pelkkää hyvää, ja jos joku tavallinen positiivisia kommentteja normaalisti kirjoittava ano ei pidäkkään huulipunan sopivuudesta on hänellä oikeus se sanoa.
    Tulipa paasausta : D Ainakin tuli mielipide julki ja arvostan sitä että otit asian puheeksi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tapa todella on väärä miten sitä sanontaa yleisimmin nykyään käytetään ja sen takia niiden sanojen todellinen merkitys on hämärtynyt kokonaan. Nykyisin aina nuo sanat kuullessani mä ainakin otan niitä seuraavat lauseet kettuiluna, vaikkei niitä niin olisi tarkoitettukaan koska 99% nuo sanat sisältävistä kommenteista tosiaan on puhdasta ilkeilyä.

      Ja nuo ulkonäköön liittyvät mielipidekysymykset -- tottakai silloin saa sanoa oman mielipiteensä jos sitä kysytään. Mutta jos kirjoittajalla on huono itsetunto ja hän ei ole valmis ottamaan myös negatiivista palautetta vastaan vaikka siitä huulipunasta niin silloin ei kannata kysyä. Mä itse oon oikeesti niin sinut mun ulkonäön kanssa että mua ei negatiiviset kommentit siihen liittyen hetkauta ja siksi uskallankin kysellä mielipiteitä. Mä loukkaannun ihan muista asioista kuin omaan pärstään liittyvistä :D.

      Kivaa jos tykkäsit siitä että toin tän asian esille ja ei pieni paasaus koskaan ole pahitteeksi :D! MUkavaa kesää sinulle :)

      Poista
  11. Ei millään pahalla...



    Anteeks. Oli pakko. :D

    VastaaPoista
  12. Sulla on kyl tosi hienoja nää mielipidekirjotukset. Mulla oli pitkään yläasteella sellanen "kaveri" joka aina jokasta vastaantuliaa haukku..milloi oli muka liian lihava ja milloin ruma. Sen kanssa oli aina nii ärsyttävä kulkea koska sillä oli aina pahaa sanottavaa muista. Ja myönnän sen kanssa ku kolme vuotta samalla luokalla oli ja joutu sen juttuja päivästä toiseen kuuntelemaan ni välil lähin itekki siihen mukaan että ajattelin muista vaa kaikkee huonoja ja negatiivista. Hävettää nii hirveesti ku oli niin tyhmä joskus aikoinaan. Nykyään aina jos kuulen jonku haukkuvan jotai ihmistä ni tulee vaan sellai olo et säälittää sen toisen puolesta koska se ei ansaitse tommosta nimittelyä tai haukkumista. Onneks virheistä oppii ja on nykyää vanhempi ja viisaampi. Toisen mielen voi pahottaa niin pienelläkin jutulla joten toivottavasti kaikki osais miettiä aina ainaki kaks kertaa mitä suustaan päästää.
    Iina oot ihana jatka samaan malliin! :)

    -Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla oli kans samanlainen! Tää tyttö, "kaveri", arvosteli ihan oudoista asioista, niinku et "Maijan farkuissa on vetoketju TAKANA, mitä järkee huoh" ja tää ei valitettavasti ollu keksitty esimerkki... Ja ku neiti e itsekään mikään täydellisyys ollu ni ärsytti aina suunnattomasti, ja varsinki toi että omatki mielipiteet muuttu negatiivisemmiksi. Onneks oon tästä ihmisestä päässy jo eroon, on vaan taas ilmaantunu läheisyyteen samankaltasia ja heti jo huomaa miten taas muuttuu ajatukset ilkeemmiksi. :(

      Poista
    2. Mullakin on ollut tuollainen kaveri joskus ja se on kyllä inhottavaa että itsekin silloin ajattelee enemmän negatiivisesti, onneksi nykyään munkaan ympärillä ei enää ole noin negatiivisiä ihmisiä :)Onneksi tosiaan virheistä oppii! Kiitoksia vain paljon ja ihanaa kesänodotusta teille molemmille! :)<3

      Poista
  13. Asiallinen teksti, itse oon monesti miettinyt samaa mutta nyt sä osastit pukee ihan oikeen asian hyväksi tekstiksi. Hyvää kesää sulle, Otolle ja Tiaralle!!

    -Maisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maisa ja ihanaa kesää sullekin :))

      Poista
  14. Go Iina! Et tiedä miten monta kertaa oon myös tähän törmännyt - ja tätä miettinyt. Muutenkin ihmisillä on ihmeellinen tapa aatella, että onhan sitä suotavaa heittää toisten niskaan vaikka mitä paskaa. Miksi, oi miksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Anniina mäki oon törmänny ja miettiny tätä juttua niin paljon että oli pakko ottaa esille :D! Ja samaa mäki oon miettinyt vaan että miksi miksi miksi! Kiitos ihana Anniina<3

      Poista
  15. Tää oli niin asiaa. Oon ite aika... hmmm miten sen ny sanois... erikoisen näköne, ja tuntuu että ihmiset saa tulla arvostelee ulkonäköä ton fraasin perusteella. Esim. oot aika lyhyt mut siis ei millää pahalla, ei millää pahalla mut ooksä varma et oot suomalainen tai kaikista paras on se et ei millää pahalla mut sä voisit rajottaa tota sun syömistä (tämä kommentti tuli joltai täysin randomilta kahvilassa) ja en todellakaa pidä itteeni mitenkää lihavana ja viihyn mun kropassa. Näköjää kyseinen petollinen kolmen sanan yhdistelmä on suojakilpi, minkä takia loukkauksesta ei voi suuttua koska "se ei oo millää pahalla"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa kyllä käyttäydytty törkeästi sua kohtaan! Just tota mä tarkotin että se on niin pyllystä että noiden sanojen turvin voi muka sanoa ihan mitä vaan vaikka tosiaankaan se ei ole niin!

      Poista
  16. Erittäin hyvä teksti! Oon aina miettinyt noita samoja juttuja ja mua suorastaan alkaa v*tuttaa jos tulee kommentti joka alkaa sanoilla ' ei millään pahalla ', koska mä en osaa ottaa sitä sillai positiivisesti, että se kirjoittaja ei oikeesti tarkota mitään pahaa. Toivottavast tajusit :D mut hyvä et otit tällasen esille :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :))<3 Ja joo, niin muakin vituttaa jo valmiiksi enkä myöskään kovin helposti osaa sellaista ottaa positiivisena vaikkei pahaa olisi tarkoitettukaan...

      Poista
  17. Joku lapsellinen on taas päättänyt kommentoida vähä jonka taas olis voinu pitää oman pään sisällä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä joitakin lapsellisia on kyllä todellakin tää netin ihmeellinen maailma pullollaan :/

      Poista
  18. Mä oon kans tätä miettinyt ja oon itekki vastaanottanu tollasia "Ei millään pahalla" -kommentteja. En ymmärrä miten sellaset kommentit sitten pitäs ottaa, kun ei niitä voi ottaa kun sillä pahalla. Jos siellä ei lukis tota "Ei millään pahalla", niin siinä tapauksessa ne kommentit vois ehkä ottaakkin hyvällä tai ainakin siihen jäis se mahdollisuus, että saa itse päättää kuinka kommentit vastaanottaa. :D Toi lause oikeen korostaa sitä, että halutaan sanoa ilkeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Oon tismalleen samaa mieltä sun kanssa ja just noin se on :D! En vaan ois osannut sanoa sitä noin hienosti kuin sä:)

      Poista
  19. Aivan totta. Ja yks ärsyttävimmistä on "se on vaan MUN mielipide" - ei kaikkea ikävä kyllä voi sen taakse laittaa. Nykynuoret on niin selkärangattomia ettei oo munaa sanoa seisaaltaan sitä minkä istualtaanki, joten... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on toinen :D ärsyttää ihan yhtä paljon!

      Poista
  20. Niin hyvä asiateksti! :) Osaat kirjottaa hyvin ja oot todellakin osannu tän asian pukea hyvin sanoiksi. Osaisimpa minäki!

    Mä oon ite niin hirveen kiltti ihminen etten ikinä pysty olemaan muille ilkee tai sanomaan jotain typeriä mielipiteitä jos vaikka kaverin paidan väri ei miellytä. Että en sitte oman luonteeni takia ymmärrä niitä jotka on tosi sanovia persoonia ja antaa mielipiteensä esille helposti, oli se sit negatiivinen tai positiivinen... Mullakin oli yläasteaikoina kaveri joka haukku kaikkia, puhu paskaa omista kavereista selän takana ja jopa haukku meitä kavereitaan päin naamaa :--D Esim jos mulla oli leopardikuvioinen paita päällä olin pissis ym. Ja kaikki vaan sen takia et toi kyseinen ihminen oli niin sairaan kateellinen kaikille ja olis halunnu ite olla samanlainen. Oon ilonen et pääsin siitä ihmisestä eroon.

    Toivottavasti kaikki anonyymit ottais oppia tästä sun tekstistä! Nehän ne yleensä perusteetonta paskaa muiden blogeihin jauhaa :-D Ja toi teiniäiti juttu on kans ihan sairasta, ettiä nyt tarkotuksella nuoria äitejä ja puhua paskaa niistä! Luulen ettei niillä ihmisillä oo elämää. Mun mielestä nuoret teiniäidit on tosi rohkeita kun ne uskaltaa ottaa vastuun lapsestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon<3 Ihan ekaksi täytyy kyllä pyytää anteeksi sitä että tää vastailu venähti näin pitkälle :(!

      Mulla on ihan sama juttu että oon kiltti ja positiivinen ja yliempaattinen ihminen ja sen takia munkin on niin hankala ymmärtää tahallista ilkeilyä :/ Ja onpa mullakin ollut just tuollainen selkäänpuukottajakaveri, ne taitaa olla meidän kaikkien naisten kaveripiireissä aika yleisiä :/

      Ja mä oon samaa mieltä, nuoret äidit on rohkeita koska uskaltavat nuoresta iästään huolimatta ottaa vastuun lapsestaan :) Kiitos ihanasta kommentista ja mahtavaa kesää!

      Poista
  21. Oon aivan samaa mieltä tässä asiassa. Mun mielestä ihmiset voisivat pitää omat negatiiviset mielipiteensä oman pään sisällä... Ja törkeyden huippu on just toi "ei millään pahalla". Miks ihmeessä se ihminen tulee sanomaan asiasta jos ei muka tarkoita sitä pahalla... :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan! Juuri samaa mäkin oon miettinyt, ei ymmärrä ei..... :/

      Poista
  22. Minä kyllä tietyllä tapaa ymmärrän tuon "Ei millään pahalla" -kommentin. Ihmiset on kuitenkin niin erilaisia. Itse esimerkiksi oon todella suorapuheinen, ja saatan sanoa asioita, sekä omia mielipiteitäni välillä vähän turhankin suoraan, erityisesti jonkun muun mielestä. Antaessaan omasta mielestään rakentavaa palautetta, voi heittää ilmaan tuon eimilläänpahalla kommentin, ihan vaan siitä syystä, että varautuu kommentin vastaanottajan herkkyyteen. Toinen voi olla huomattavasti herkempi kuin itse on, jolloin kannattaa ottaa huomioon oman kommenttinsa sävy. Itse en ainakaan halua lähteä antamaan itsestäni sellaista kuvaa, millainen en todellakaan ole (toisinsanoen en haluaisi antaa itsestäni esimerkiksi tekopyhää kuvaa sanomalla asiat "liian kauniisti"). Jos itse käytän tuota "ei millään pahalla" -kommenttia, niin tosiaankin tarkoitan sitä! Haluan tuoda julki,että tämä on mielipiteeni, jolla en toista osapuolta tahdo loukata, mutta haluan kuitenkin heittää mielipiteeni ilmaan, ajatellen siitä olevan mahdollisesti jotain hyötyä. Toiset vaan ottavat asiat herkemmin negatiivisesti, kuin mitä toinen on sen tarkoittanut.

    Mutta siitä olen täysin samaa mieltä, ettei ketään voi tulla tuon väitteen kanssa suoraan haukkumaan. On asioita, joista täytyy osata olla hiljaa. Niitä on esim juuri toisen ulkonäkö, sekä sellaiset asiat joille toinen ei oikeesti voi mitään. Jos ihmisellä on vahvoja, tunteita herättäviä/kuohuttavia mielipiteitä, ne on osattava tuoda julki inhimillisesti ja _myös toisten mielipiteet huomioiden_! Vihaan sitä mitenkä ihmiset haukkuvat kärkkäästi toisille tärkeitä asioita, vain siksi etteivät itse pidä niistä. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa musiikki. Voi hyvin sanoa ettei pidä kyseisestä bändistä, ilman sen suurempaa haukkumasanojen tulvaa. Ja toisten aliarvoiminen, haukkuminen ja negatiivisessa mielessä julkisesti arviointi on mielestäni aina väärin.

    Yritin nyt vähän nostaa esille tuota toistakin puolta tästä aiheesta, toivottavasti sain herätettyä vähän ajatuksia siihenkin suuntaan! Ja tosissaan, sen "ei millään pahalla" -kommentin puolustaminen liittyy ehdottomasti vain niihin kommentteihin, jotka eivät sisällä mitään suoria haukkuja, vaan vähän suoremmin ilmaistuja mielipiteitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ihan totta, noita sanoja voi käyttää ihan ystävällisestikin, siihenhän ne on tarkoitettu että ei halua loukata eriävästä mielipiteestään huolimatta, mutta juuri se mun pointti oli tossa tekstissä että ne sanat on täysin oikeestaan menettäneet merkityksensä siksi että niitä käytetään niin paljon vääriin tarkoituksiin ja siksi on jo todella vaikeaa erottaa kuka tahallaan ilkeilee kommentillaan ja kuka vain kertoo oman asiallisen mielipiteensä.

      Oon ihan samaa mieltä sun kanssa siitä että juurikin ulkonäkö ja omat synnynnäiset ominaisuudet on sellaisia joita ei saisi haukkua, niihin liittyvät kommentit voi osua todella arkaan paikkaan. Ja musiikki on myös hyvä esimerkki, tiedän että se on monille todella tärkeää ja joku oikeasti saattaa loukkaantua jos omaa lempibändiä mollataan oikein olan takaa.

      Hienosti nostit toisenkin puolen esille ja oon sun kanssa ihan samaa mieltä, mä en vaan suutuspäissäni kirjoittaessani jaksanut olla kauhean positiivinen noita sanoja kohtaan :DD Kiitos kattavasta ja kivasta kommentista :)!

      Poista
  23. Tämä oli iina aivan tajuttoman hyvin kirjoitettu! Itsekin olen sellainen ihminen että en todellakaan menisi sanomaan pahaa kenestäkään ihmisestä! Ja muutenkin tuo että tullaan blogiin antamaan ilkeitä kommentteja juu kyllä kriitiikkiä pitää ottaa vastaan ja sitä tulee, mutta miksi pitää tulla toisen blogiin oikeen tahallaan haukkumaan toista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Fani! Ja sä vaikutatkin juuri sellaiselta ihanuudelta joka ei loukkaisi hyttystäkään :D! <3

      Poista
  24. Tosiaan tuntuu, että ihmiset ei edes sisäistä tätä hokemaa "ei pahalla, älä ota henkilökohtaisesti". Jos tulee sanomaan toisen henkilökohtaisista asioista jotain negatiivissävytteistä (koskien esim. ulkonäköä, pukeutumista, syömistottumuksia jne.) niin siinähän juuri mennään henkilökohtaisuuksiin, halutaan olla inhottavia. Eli toisin sanoen halutaan päästä nälvimään jostain asiasta ja olemaan ilkeitä, mutta jotta voisi todistella itselleen olevansa vain kiltti ja kritiikkiä kylvävä ihminen, lisätään loppuun "ei millään pahalla". :D Ylipäätänsäkin ulkonäöllisistä asioista, syömistottumuksista ja tällaisista voisi pitää ne kritiikit ja negatiiviset asiat oman päänsä sisällä. Ei se oma päivä siitä pilalle mene, vaikka ei pääsisikään haukkumaan toisen paitaa rumaksi tai hiuksia hirveiksi.

    Rakentava kritiikki jostain asiasta on eri asia. Jos sitä osaa antaa fiksusti ja kivalla tavalla, ei tarvitse edes mainita erikseen ettei kommentin ole tarkoitus pahoittaa mieltä. ;) Valitettavan harva sitä taitoa osaa, valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, olen tismalleen samaa mieltä! Itselleenhän siinä vain se kommentoija todistelee olevansa ihana ihminen niitä sanoja käyttämällä. Ja nimenomaan, jos osaa ilmaista itsensä ystävällisesti ja asiallisesti niin silloin niitä sanoja ei tosiaan tarvitse käyttää, sekin on kyllä niin totta että harva sitä osaa... Kiitos hyvästä kommentista ja ihanaa kesää!

      Poista
  25. Tän asian vois ehkä tiivistää näin:

    "Ei millään pahalla, mutta ei millään hyvälläkään"

    Eikö se aina tuota meinaa?

    VastaaPoista
  26. Ihan asiaa, mutta törkeydeksi menee sekin kun joskus on nähnyt kun joku kirjottaa oman _asiallisen_ mielipiteensä ja kirjottaa tuon tekstin vaan siksi, ettei halua loukata sitä jonka asiaa kommentoi/kritisoi. Tätä näkee aika usein kun lukee keskustelua äitiydestä/lapsenkasvatuksesta. Kaikkein törkeintä mielestäni oli kun luin keskustelua siitä että saako synnäriltä tutin ja miksi joissain sairaaloissa kielletään tutti. Eräs oli kommentoinut joukkoon että miksi ihmiset haluaa tarjota lapselle heti tuttia, että eikö voisi koittaa 'pärjätä' ilman, varsinkin jos lapsi on ns. perustyytyväinen. Tästä suivaantuneena monet olivat tätä 'ei millään pahalla'-ihmistä alkaneet mollaamaan, koska hän oli tullut arvostelemaan toisten tutin antamista.. Surullista on molemmin puolin jos väärinymmärretään :) Ite oon sen verran nynny että tuli tosi paha mieli sen puolesta kuka oli ehdottanu tutitta olemista ja saanut järjettömät vihat niskaansa, oon ite ihan samaa mieltä sen kanssa että ei tutti ole mikää pakollinen juttu ja ite en edes osta tuttia jos ei ole tavallaan pakko, siis että vauvalla olis kovat mahavaivat yms. :) hope so että ymmärsit pointin, ihan asiasta kirjoitit mutta yritetäänpä ymmärtää kaikki myös toisia ihmisiä, kaikki ei tarkota pahaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta että noiden sanojen väärin ymmärtäminen on inhottavaa puolin ja toisin. Siksi ne niin usein ymmärretään väärin, koska niitä nykyisin käytetään paljon useammin loukkaamistarkoitukseen kun siihen mihin ne oikeasti on tarkoitettu... Kyllä mullekin tulee aina paha mieli jos jotain toista ihmistä loukataan. Ymmärsin sun pointin ja kyllä mä ymmärrän toisia ihmisiä, kaikki ei tosiaan tarkoita pahaa mutta valitettavan moni kyllä tarkoittaa :/ Ihanaa kevättä sinulle ja kiitos että kommentoit!

      Poista
  27. Ei millään pahalla,mutta susta tulis kyllä loistava kirjailija (; luen aina näitä sun avautumisia,sillon ku et oo postannu uutta :-D oot huipputyyppi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww voi kiitos :D!<3 Kyl kirjottaminenkin kiinnostaa mua, ois nii mageeta kirjottaa oma kirja :D!

      Poista
  28. Ei millään pahalla mut mun blogiin tuli just tänään tommonen kommentti, eikä ollu eka kerta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo ne tuntuu olevan harmillisen yleisiä :D

      Poista
  29. Aivan ihana ja ajankohtanen postaus!
    Itseäni on nyt koko kevään "piikitellyt" kymmenen vuotta vanhempi serkkuni ja ihan vielä kasvotusten.
    Aina hän kyllä lisää ton "ei millään pahalla" arvostelunsa loppuun.
    Viimeksi tänään illalla mietin, että mikä hitto siinä on että on pakko keksiä jotain negatiivista sanottavaa tai huomautettavaa.
    Tänään serkkuni sanoi: "sun ei karo vielä kannattais värjätä hiuksia ja ottaa kiharoita kampaajalla, koska oot kuiteski vielä aika nuori, mutta en mä tätä sano millään pahalla, mut haluun vaan varoittaa.
    Mielestäni ei kyllä tosiaankaan serkullani ole mitään puuttumista mun hiuksiin tai muuhunkaan.
    Kaikenlisäksi serkkuni vetoaa siihen et kun oot vielä alle kaheksantoista mä voin "vähän" neuvoo sua.

    Heh,tulipas aika pitkä kommentti,mutta oli ihan pakko kertoo tästä mun kokemasta "ei millään pahalla" ilmiöstä.

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!
      Ja voi hitto että on ärsyttävää, ja vielä se että on kumminkin suht läheinen ihminen kun sukua ja kaikkea! Toivottavasti sun serkkusi rauhottuu ja tajuaa että käyttäytyy typerästi... Ja pitkät kommentit on parhaita, ihanaa loppuviikkoa sulle!

      Poista
  30. Täyttä totta tämä! Ja hyvä lopetus tuo "ei millään pahalla" hehe :)

    VastaaPoista
  31. Huippu postaus Iina. Oli kyl pakko kommentoida, et ei millään pahalla ;)) <3

    VastaaPoista
  32. Ei millään pahalla on melkein yhtä ärsyttävä kun se, et jaellaan hirveen pitkä mielipide jostain asiasta.. Tyyliin "et todellakaan saa laittaa 5,5 kk:n ikäist syöttötuoliin!!!!" ja perään "mut tää siis on vaan mun mielipide.." :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä vaan :D! tuttu juttu toikin!

      Poista
  33. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥