EPÄsynnytyskertomus

Varmaan suurin osa teistä on miettinyt että miksi en oo postannu viikkoon ja syy siihen on se että vietin juuri viisi yötä kätilöopiston päivystysosastolla. Voin kertoa että kokemuksena toi sairaalareissu on yks mun elämän ahdistavimpia ja oon maailman onnellisin että pääsin eilen kotiin. Aattelin nyt kertoa teille tälleen mun päivistä sairaalassa ja siitä miksi sinne jouduin alunperin.

Lauantai 10.9.2011 rv 34+3
En ollut koskaan ennen edes tuntenut tai huomannut kunnolla yhtään supistusta mutta perjantai-iltana mulla alkoi  säännölliset supistukset alle 10min välein jotka oli myös jonkin verran kivuliaita. Ne supistukset meni kumminkin ohi parissa tunnissa ja menin nukkumaan normaalisti. Lauantai-aamuna supistukset jatkuivat taas ja tulivat jo viiden minuutin välein, soitin kättärille ja ne sanoi että "no tuu nyt käymään mut tuskin siinä mitään on". Lähdettiin sitten Oton kanssa taksilla käymään siellä ja mut laitettiin heti käyrille ja siihen piirtyi tasaisesti supistuksia ja vauvan hyvät sydänäänet.
                     Käyrien jälkeen lääkäri tutki mut ja ultrasi ja ensimmäinen järkytys oli siinä että vauva josta on kokoajan neuvolassa sanottu että "hienosti on edelleen raivotarjonnassa" olikin perätilassa. Neuvolatäti oli just edellisenä päivänä kehunu mulle kuinka pää tuntuu selkeesti alhaalla ja että varmaan kiinnittyy pian, mut tais neuvolatädillä mennä pahemman kerran perse ja pää sekasin koska mä oisin kyllä tuntenut jos meidän 2,5kiloiseksi arvioitu vauva ois perjantain ja lauantain välillä kääntyny täydellisesti eripäin.
                     Seuraavaksi lääkäri päätti järkyttää mua kertomalla että mun kohdunkaulakanavaa on jäljellä alle 1cm ja kohdunsuu on yhdelle sormelle auki ja että en todellakaan ole kuulemma menossa kotiin vaan jään sairaalaan sisälle. Otto lähti sitten kotoa hakemaan mulle tavaroita ja mä sain tunnin aikana neljä Nifangin -nimistä supistuksia estävää lääkettä ja kortisonipiikin jonka tarkoitus oli kypsyttää vauvan keuhkoja. Nifanginit eivät lopettaneet supistuksia mutta supistukset muuttuivat kumminkin epäsäännöllisemmiksi ja vähemmän voimakkaiksi. Illalla supistukset taas lisääntyivät ja sain lisää Nifanginia ja uuden kortisonipiikin 12h kuluttua edellisestä. Vietettiin ilta Oton kanssa mun huoneessa ihmetellen että mitä ihmettä tässä on just tapahtunut ja kymmenen aikoihin murun piti lähteä kotiin ja mä jäin yksin mun huoneeseen.


Sunnuntai 11.9.2011 rv 34+4
Sunnuntaina sain vielä kaksi kortisonipiikkiä ja lisää Nifanginiä ja mulle sanottiin että kunhan kaikki kortisonipiikit on annettu he eivät enää aio estää vauvaa syntymästä jos vauva päättäisi syntyä. Mulle myös sanottiin että pääsen maanantaina kotiin jos supistukset loppuvat. Olin päivän aikana useaan kertaan käyrillä ja supistuksia piirtyi kokoajan tasaiseen tahtiin.

Maanantai 12.9.2011 rv 34+5
Aamupäivällä osastonlääkäri tutki mut ja sanoi että kohdunsuun tilanne ei ole edistynyt ja pääsen kotiin. Odottelin sitten että Otto pääsee töistä ja mennään yhtä matkaa ja sitten Otto tulikin siinä iltapäivällä ja mut laitettiin vielä viimeisen kerran käyrille. Supistukset olivatkin tosi voimakkaita ja tulivat taas alle 5min välein joten kätilö päätti että eri lääkäri tutkii mut. Edellisestä tutkimuksesta oli siis noin 6 tuntia ja sitten mut tutkittiin ja yhtäkkiä lääkäri ilmoitti että kohdunkaulakanava on kokonaan hävinnyt ja mä oon 3cm auki. Mun kotiinlähtö peruttiin ja sain taas Nifanginia ja määräyksen täydellisestä vuodelevosta vaikka mulle oli just edellisenä päivänä luvattu et kortisonipiikkien jälkeen vauvaa ei enää esteltäisi syntymästä.
                      Kätilö ja lääkäri molemmat sanoi että nyt on enää päivistä kiinni ennen kuin vauva syntyy ja Nifanginit voivat hidastaa synnytyksen edistymistä korkeintaan parilla tunnilla. Makasin siinä sitten koko illan  ihan paikoillaan ja en saanut edes  ruokaa hakea itse.. Ajattelin että eihän tää voi olla totta et meiän neiti syntyy jo nyt, kuukauden etuajassa mut pakkohan se oli uskoa kun mulle niin sanotttiin. Oltiin kyl ihan häkeltyneitä Oton kanssa mut kumminki onnellisia koska meille sanottiin et vauvalla ei oo mitään hätää vaikka syntyiskin nyt koska hän on niin hyvän kokoinen jo. Otto lähti sitten taas yöksi kotiin ja lupasi tulla heti takaisin jos soitan että siirryn synnytyssaliin.


Tiistai 13.9.2011 rv 34+6
Mut herätettiin aamulla jo seitsemän jälkeen uuteen lääkärintutkimukseen ja lääkäri teki taas sisätutkimuksen ja kohdunsuu oli kuulemma auennut sentin lisää ja olin nyt jo 4cm auki. Lääkäri tutki mua yhteensä varmaan puoli tuntia ja se tuntu ihan hirveeltä, varsinkin kun se ei selittäny mitään ja kouri vaan. Mulla oli oikeesti jo kyyneleet silmissä. Yhtäkkiä lääkäri alkoi puhumaan jostain väliseinästä joka kuulemma saattais estää alatiesynnytyksen ja kuulemma hänen piti keskustella ylilääkärin kanssa. Mä en saanut sit syödä enkä juoda moneen tuntiin mitään koska oli olemassa mahdollisuus et joutuisin sektioon samana päivänä.  Parin tunnin syömättömyyden jälkeen kätilö tuli kertomaan että "väliseinä" josta mulle ei edelleenkään kerrottu mitään ei kuulemma olisi este alatiesynnytykselle ja sain syödä vihdoin aamupalaa.
                       Olin edelleen täydellisessä vuodelevossa koska vauvalle olisi parempi jos pysyisi masussa keskiviikkoon asti ja olisi tasan 35-viikkoinen. Siinä sitten makoiltiin Oton kanssa koko päivä ja mietittiin et onkohan meillä oma pikkuinen jo seuraavana päivänä sylissä. Epätodelliselta se tuntui mut silti aika ihanalta, varsinkin kun meille sanottiin et vauvalla ei oo hätää vaikka syntyiskin. Supistuksetkin piirtyi käyrille kokoajan tasaisen voimakkaina mut mulla ei kumminkaan ollu kovia kipuja. Illalla vielä eri lääkäri teki mulle sisätutkimuksen ja sanoi että kohdunsuun tilanne on pysyny samana ja Otto voi vielä lähteä kotiin.


Keskiviikko 14.9.2011 rv 35+0
Keskiviikkoaamuna sain vihdoinkin luvan liikkua koska vauva oli 35-viikkoinen ja kätilöt kertoi että lantiota pyörittelemällä ja pysyttelemällä pystyasennossa voisin edistää synnytyksen etenemistä. Mä siinä sitten heiluin koko päivän ku heinämies ja keinuin ja kävelin portaita alas ja ylös kanttiiniin Oton kanssa. Oli ihanaa vaihtelua monen päivän tylsän sängyssä makaamisen jälkeen kun sai liikkua. Supistuksetkin tuntuivat ehkä hieman voimakkaammin ja pidin kuumavesipulloa alaselällä ja ajattelin että olin aina kuvitellut et avautumisvaiheen supistukset ois paljon kivuliaampia.
                      Illalla mulle tultiin taas tekemään sisätutkimus ja yhtäkkiä lääkäri ilmottaa että "Mistä neljästä sentistä te ootte kokoajan puhunu? Mun mielestä tää ei oo kuin kaksi senttiä ja kohdunkaulakanavaakin on vielä sentti jäljellä. Ja mikä ihmeen väliseinä, täällä on minimaalisen ohut ylimääränen limakalvo joka ei tosiaan vaikuta synnytykseen yhtään mitenkään". Lääkäri oli aivan ihmeissään että miksi mulle on sanottu että synnytys tapahtuu ihan lähiaikoina kun ei tilanne ollut edistynyt lähes ollenkaan. Hän sanoi että saattaa mennä vaikka yliaikaiseksi vielä, kaikki on kuulemma mahdollista. Mä sit kysyin että voisinko sit vihdoinkin päästä kotiin kun kerran mitään ei tapahdu mut jouduin sit olemaan vielä yhden yön tarkkailussa.


Torstai 15.9.2011 rv 35+1
Eilen aamulla mut laitettiin taas käyrille ja sinne piirty sellasia supistuksia että paperissa ei riittäny tila kun oli niin voimakkaita. Sain kipulääkettä supistuksiin mutta se ei kyllä kauheesti auttanut. Olin käyrillä reilusti yli tunnin ja supistukset tulivat kokoajan suunnilleen kolmen minuutin välein. Otto tuli heti aamusta osastolle mun kanssa ja nukuttiin sit yhdessä siinä sängyllä ja odoteltiin. Yhdentoista aikoihin kätilö tuli kertomaan että mä pääsen kotiin. Me jäätiin kumminkin vielä odottelemaan kyytiä kahteen asti ja yhden jälkeen mulle tehtiin vielä yksi sisätutkimus. Lääkäri oli eri kuin keskiviikkona mutta hänkin ihmetteli että miten ihmeessä kukaan on voinut sanoa että kohdunsuu olisi 4cm auki. Tilanne ei siis ollut edennyt yhtään ja pääsin eilen kahdelta kotiin.

Siinä on pari kuvaa mun masusta ja tossa on yks käyrä oliskohan toi maanantailta? Eli toi oikeenpuolimmainen viiva on supistuskäyrää ja toi toinen on sit sydänäänikäyrää.

Nyt mä oon sitten ollut yhden yön kotona ja oon edelleenkin ihan sekasin ton koko sairaalareissun osalta. Mä en tykänny yhdestäkään lääkäristä joka mut tutki, jokainen niistä sanoi ihan eriä ja kyseenalaisti kollegoidensa havainnot jotenki tosi törkeellä tavalla. Ne puhui meille välillä niinku idiooteille vaikka me ei kertaakaan oltu itse väitetty et mun synnytys ois käynnistyny vaan muut lääkärit oli ihan itse sellasia merkintöjä tehneet. Olin jo lähellä joutua sektioonkin ja ihan turhaan vielä. Pakko sanoo että kätilöopiston lääkärit ei mun mielestä ollu mistään kotosin, ihan kamalia kaikki; ei tienny mistään mitään ja vaikka o8iskin tiennyt niin ei selittänyt asiallisesti meille mitään. Kätilöt sensijaan oli lähes poikkeuksetta ihania ja tosi mukavia, varsinkin kaikki  nuoremmat ja kätilöopiskelijat.
                         Toi koko sairaalareissu oli mun mielestä ihan täys farssi koska me saatiin kokoajan väärää tietoa ja nyt mulla on tosi epävarma olo kun oon kotona ja pelkään kokoajan et joku menee pieleen. Mun mielestä on myös ihan hirveetä että meille useaan otteeseen sanottiin että "ilman vauvaa ette kyllä enää lähde täältä kotiin", "kyllä se sieltä ennen loppuviikkoa tulee" ja "taitaa tulla tyttären synttärit vielä ennen äidin omia" (viitaten mun synttäreihin jotka on siis sunnuntaina) vaikka mitään tarkkaa tietoa mun synnytysajankohdasta ei kenelläkään ollut. Tottakai me sit uskottiin kun meille näin sanottiin ja oikeesti synnytys ei ollut edes käynnissä ja vauva saattaa syntyä vaikka kuukauden päästä.
                          Lopputuloksena on nyt siis se että mä oon 2cm auki, kotona, heti jos lapsivedet menee mun täytyy perätilan takia mennä makuuasentoon ja ambulanssilla sairaalaan koska on olemassa napanuoran esiinluiskahtamisen vaara. Muutenkin heti jos mun tilassa tapahtuu muutoksia mun pitää heti ottaa yhteys päivystysosastoon. Mun supistukset on vähentyneet ihan itsestään nyt kun niitä ei kokoajan provosoida ottamalla käyrää ja tökkimällä mun mahaa ja mulla on suhteellisen normaali olotila. Mulle on varattu kontrolliaika 26.9. ja mun pitää mennä lantion kuvaukseen rv36 jälkeen jotta voidaan selvittää onko alatiesynnytys mahdollinen mun lantion koon puolesta, jos ei ole niin sitten mulle varataan aika sektioon.

Ei menny tosiaan ihan niinku elokuvissa tää raskaus ja mua pelottaa et mitä kaikkee tästä vielä loppujenlopuksi tulee. Nyt ei auta kun toivoa parasta ja odotella, mut en tiiä musta tuntuu et sekoon tän epätietosuuden kanssa. Mä yleensä kirjotan tätä blogia aina teitä varten, en itseäni mut tää merkintä on nyt tällanen superpitkä koska haluan itse muistaa kaiken just niinku kaikki tapahtu ja sen takia kirjotin jokaikisen yksityiskohdan noin tarkkaan. Jos joku jaksoi lukea koko tekstin niin nostan kyllä hattua! :D Mutta joo tässä sen pidemmittä puheitta kiitän vielä tositosi paljon kaikkia jotka on mua tsempannu Facebookissa ja muutenkin, ootte aivan ihania ja en ois jaksanu tätä kyllä mitenkään ilman teitä♥  Ja täytyy myös kiittää Ottoa, ilman Ottoa mulla ois usko loppunu tähän hommaan jo aikapäiviä sitten, mut muru jakso olla mun tukena sairaalassa ja vakuuttaa että vielä kaikki menee hyvin♥