perjantai 12. lokakuuta 2012

Ulkoilua kirpsakassa syyssäässä

Koska mä oon tälläinen vilukissa, pääsi mun uusi talvitakkini käyttöön jo muutama päivä sitten kun mittarin lukemat laski alle +10 asteen, vaikka takkipostauksessani suunnittelinkin sinnitteleväni vielä. Mulla on aina kylmä, kun Otto tulee töistä kotiin ja toteaa kämpässä olevan jumalattoman kuuma on mun ensimmäinen ajatus että "älä nyt hulluja puhu!". Kotona mun päällä on aina vähintäänkin villasukat, pitkät housut/leggingsit/sukkahousut, pitkähihainen paita/toppi+villatakki ja yleensä siinä päällä vielä viltti. Vaikka kaikki muut on t-paidoissa, Tiara joskus vaippasillaankin ja silti melkein hiki päässä, on mulla vaan aina kylmä. Siksipä mulla oli eilenkin talvitakin alla pitkähihainen villatakin kanssa, sekä farkut ja villasukkahousut. Ja silti välillä paleli kun tuuli kylmästi. Miten ihmeessä selviän taas kerran talvipakkasista, kysynpä vaan! 
            Eilen nautittiin kuitenkin ihanasta syysilmasta äidin, Tiaran ja Mörkön kanssa ja oltiin monta tuntia ulkona. Ensin käytiin tekemässä viiden kilsan lenkki kun Tiara nukkui ja sitten päästettiin neiti mönkimään lehtikasoihin ja vähän keinuttiinkin. Eihän se Tirriskä niissä lehtikasoissa tosin mitään mönkinyt, lehdet oli niin hurjan pelottavia että Tiara istui vain tumput suorina ja jos yritti näyttää lehteä tai antaa käteen niin naama meni mutruun ja neiti puisteli kovasti päätään että "eiei". Mutta eipä sen ole niin väliksi, saatiin onneksi pari kivaa syyskuvaa napattua ja kohta lehdetkin vaihtuu jo lumeen. Saapa nähdä mitä Tiara lumesta sitten sanoo!

Mä oon nyt kyllästynyt niihin kollaaseihin ihan kokonaan, ja nyt on taas vuoro isokokoisten kuvien joista saa jotain selvääkin! Kuvat ovatkin isompia kuin koskaan ennen, mutta mun mielestä se on vaan hyvä juttu. Säädin noita leveyksiä vähän ja mun mielestä tää on nyt paljon kivempi. Mä haluaisin kovasti tehdä uuden bannerin blogille, samantyylisen kuin nykyinenkin mutta päivitetymmillä kuvilla. En tiedä vielä milloin sellaisen saan aikaiseksi, mutta luultavasti tässä muuttohässäkän jälkeen eli n. kuukauden päästä. Tuntuu ihan hullulta että muuttoon on enää alle kolme viikkoa! Mutta pakko kai se on uskoa kun kotikin on jo täynnä muuttolaatikoita ja sekasotkua! Vielä kun jaksaisi reippaasti pakata ja siivota eikä vaan tuijotella niitä laatikoita.. Nyt riittää muuttohöpinä tältä erää, tässä olisi vähän kuvia meidän ihanasta neiti nappisilmä Tirppanasta, joka poseerasi kiltisti äidille yökkäreissään heti aamutuimaan.


Mun pitäisi vihdoinkin alkaa toteuttelemaan taas toivepostauksia piitkäksi venyneen tauon jälkeen, tuolla on monen monta kivaa aihetta odottamassa! Lisäksi ajattelin tehdä ruokapostaus pt. kolmosen tässä kunhan saan kerättyä sopivan määrän herkkureseptejä, oon nimittäin löytänyt pari aivan ihanaa uutta ruokajuttua! Mä toivottelen nyt kaikille maailman parasta viikonloppua!

Onko mulla yhtään kohtalontoveria vai olenko ainokainen vilukissa joka palelee kesät talvet?

PS: Tuosta sivusta löytyy nyt tuo Instagram-widget kun vihdoin älysin miten saan sen tuohon laitettua! 

41 kommenttia:

  1. Hihii piristit mun ruokavälkkää tällä postauksella! :) aivan ihania kuvia ja varsinki nuo kuvat missä tiara istuu lehtien päällä! :) mää en eka kovin tykännyt tuosta sun takista mutta nytkö sulla on se päällä niii se on aivan ihana ja sopii sulle tosi hyvin! :)

    muaki palelee aina syksyllä ja talvella ja tää on jo neljäs viikko ku istun takki päällä koulusa ku en tarkene ottaa sitä pois, mulla tosin vielä on syystakki koska talvitakkia en vielä oo ostanut :o mutta kuulostaa aika hurjalta tuo et koko ajan palelee :D ja hyvät viikonloput teillekki! :)

    ja nii, oottelen innolla nuita toivepostauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia :) Ihana että tykkäsit!! Ja siis mulla oli itelläki ensin ton mun takin kanssa semmonen olo et onkohan se nyt ihan mun juttu kun olin ensin ajatellut armeijanvihreetä parkaa :D mut sit ihastuin siihen!!

      Voi sua raukkaa! Muistan ku muaki aina koulussa paleli ja istuin takki päällä :DD

      Mukavaa viikkoa sulle :)

      Poista
  2. Mä oon myös kauhee vilukissa! Valittelen aina täälä äitille että on niin hiton kylmä vaikka mittari näyttää +23.. :-D makaan soffalla kauheen peittokäärön alla, jaloissa villasukat ja päällä lämpönen villapaita, niin silti tuntuu että ei sekään riitä! Eli mä en taida selvitä talvesta.. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahh joo mulla on ihan sama!! :D miten me oikeesti selvitään talvesta!! :D

      Poista
  3. Itsellä on jopa kesällä neuletakki päällä ennenkuin on se +25! Silloin voin olla ilman. Muuten on kylmä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep nimenomaan :DD! Mulla on kans aina kesälläkin kunnon varustukset kunnes on se +25, muuten tärisen kylmästä :D

      Poista
  4. Minä palelen, aina! Ja kivaa et säki pistit nää isommat kuvat, mullaki on ollu nää joku pari kk ja ite oon vieläki iha rakastunu ylisuuriin kuviin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi raasuja meitä palelijoita! :D Joo noi isot kuvat on kyllä kivempiä :))

      Poista
  5. Voi kuule, toinen vilukissa ilmottautuu! Tuolla nimellä mua on kutsuttu ihan lapsesta asti koska palelen oikeasti _aina_ :D Kotona oon just aina viltteihin kääriytyneenä ku muut on jossai t-paidoissa ja sitte katon niitä O_o -ilmeellä :D

    Meiän tarvii hankkii talvipakkasiks sellaset jäätävän valtavat vaahtokarkkitoppatakit! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah niin muakin!! Siis joo aina pitää olla viltti ja villasukat :D!

      Meilläpäin ne on Michelin mies toppatakkeja :D Mut vaahtokarkki kuvaa kyl ihan yhtä hyvin :D!

      Poista
    2. Michelin-vertaus on kans tuttu :D Mulle jäi vaa mielee ku ostin yks vuos sellasen jättimäisen pinkin toppatakin ja pojat sano mua vaahtokarkiks :D

      Poista
  6. täältä löytyy kanssa yks viluri(vilukissa)!! tilasinkin just jump in:in kotiasuks ja ai että se on lämmin, suosittelen kaikille viluisille! :) ompas teillä muuten kauniit kotimaisemat, syksyn värit on vaan niin kauniit. ja Tiara kyllä kasvaa kovaa vauhtia, on se vaan niin suloinen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi pitäis varmaan itekki tilata joku sellanen :D Noi ei vielä oo meidän kotimaisemat mut onneksi enää kaksi viikkoa niin sitten voi ihailla noita joka päivä :)!! Tirriskä on kyllä niin iso tytsy jo :))

      Poista
  7. Mä palelen kanssa! Nahkatakilla kuljen ulkona, ja en vaa viitti siirtyä vielä talvikamppeisiin kun kuvittelen olevani ainoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no mä ainakin kuljen jo talvitakilla nii et ois ihan ainoa :D!

      Poista
  8. Itekki oon aika vilukissa :D Viime kuussa aloin pitää villasukkia ja nyt oon muutaman kerran menny kouluu talvitakin kanssa, kun täällä päin aamusin on parhaimmillaan 3 astetta lämmintä :D Mut päätin nyt, että kulen vielä ainakin tämän kk:n ilman toppatakkia, koska ostin itelle ihanan syystakin joskus pari viikkoo sitten ja en haluu vielä luopua siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ihanaa että teitä kohtalotovereita löytyy, ärsyttää kun kukaan ei yleensä koskaan ymmärrä miten voi olla muka niin kylmä :D kyllä sitä vaan voi!!

      Poista
  9. Tuo neidin haalari on kyllä tosi kivan näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana, ootan silti et saadaan neidin talvinen ihanuus-haalari käyttöön!! :D

      Poista
  10. Tänään vedin collareissa, topissa jonka päällä oli huppari ja tennareissa ja kieltämättä oli hieman sormilla kylmä tuolla +2 asteessa. Mies taas kulkenut koko kesän pitkät kalsarit housujen alla, eikä tainnut huppariakaan riisua kun oli niin kylmä (minä oksensin kuumuudedta aina kun mittari meni yli +15 ja aurinko paistoi). Odottelen vielä syystakkikelejä ja toinen kyselee joko olen pessyt hänen toppavaatteensa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah voiei!! :D Siis mä taas en ymmärrä miten jollain voi olla noin lämmin!! Sillon kun on +15 nii mä palelen jos ei oo jotain syystakkia vähintään päällä :D

      Poista
  11. Outoa ajatella, että jollain voi olla noin kylmä:D itselläni taas on aina melkeen kuuma ja koulus jos kävelee takki päällä ni hikihän siin vissii tulee!xD ja öisin nukun aina ikkuna auki, joskus jopa talvisin. ei oo mitään flunssii tullu:p isoil pakkasil ikkuna ei oo ku raollaa!

    Mut söpöjä kuvia taas Tiarasta ja sä niin kauniina:) kiva takki!

    Hyvää syksyä ja onnea uuteen kotiin!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah musta on outoa ajatella että jollain voi olla noin kuuma!! :D

      Kiitoksia paljon ja ihanaa syksyä sullekin♥♥

      Poista
  12. Mäkin oon hirmunen vilukissa! :D Nukun jo tähän aikaan vuodesta viltin ja kahen täkin kanssa... Ja mullakin on talvitakki käytössä :)
    Söpö Tiara kun hymyilee!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah noni hyvä että en tosiaan oo ainoo vilukissa!! :D

      Poista
  13. Kannattaa käydä tarkistuttamassa kilpirauhasarvot. Vajaatoiminnan yksi (monilla ehkä jopa selkein) oire on paleleminen. Itellä palelu helpotti, kun sai arvot kohdilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa itseasias mitattiin ne just olikohan toukokuussa ja oli onneks ihan normaalit! Mut mä oon kyllä palellu ihan pienestä asti aina, kai tää on joku mun ominaisuus vaan :D

      Poista
  14. Teijän pitää lähteä meijän kanssa joku päivä taas ulos, niin Elias näyttää mallia miten pyöritään lehdissä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin pitääki, tänään mennään jos ei sada!! :D

      Poista
  15. Täällä myös yksi palelija. Melkein ympäri vuoden on villasukat jalassa.

    Mistä Tiaran pipo on? Voisko sitä käyttää talvellakin? Mulla on meidän neidille etsinnässä musta talvipipo pinkin haalarin kaveriksi. :)

    Kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
  16. Mä oon kanssa oikea vilukissa! Villasukat jalassa melkein ympäri vuoden. :D Ja kunnon kerrospukeutumista ulos lähtiessä.

    Mistä Tiaran pipo on? Voisko sitä käyttää myös talvella? Mulla on etsinnässä meidän neidille musta talvipipo pinkin haalarin kaveriksi ja en oo löytäny mitään.

    Kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan kerrokset ja villasukat on ihan must-juttu täälläkin :D!!

      Tiaran pipo on Stockmannilta ja siihen kuuluu kans kaulahuivi ja lapaset! Kaikissa kunnon fleecevuori et kyllä noi ainakin pienillä pakkasilla menee oikein hyvin :)!

      Kiitoksia♥♥

      Poista
  17. Ihania kuvia. Ootko kokeillut lisätä kuvatessa vähän ISO-arvoa, vai tuleeko kuvista silloin tosi rakeisia? Mietin vain, kun muutama otos on hieman tummia. Muuten kaikin puolin mainioita. :-)

    Tuosta palelemisesta tuli mieleen: ootko kuullut käsitettä kylmistä ja kuumista ruoista? Kiinalaiset ja intialaiset ovat siis tutkineet tuhansia vuosia sitten, mitkä ruoat kylmettävät ja lämmittävät kehoa sisältä päin. Logiikka siis ihan se, että kylmällä ilmalla pitäisi syödä lämmittävää ruokia ja lämpimällä kylmiä. Löysin aiheesta tällaisen linkin:

    http://www.raw-foods-diet-center.com/warming-foods.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!! Siis huomasin itekin kun puhelimella selasin et noista alemmista ei melkeen nähny mitään, mut sit taas kun katon koneella niin ne on ihan selkeitä :O Niin se vaan vaihtelee! Oon ihan tumpelo kameran kans mut kyllä mä niitä jotain osaan säätää, en kyllä tiedä sen nimee mut vaikuttaa just tohon valohommaan :DD

      En oo kyllä kuullut kylmistä ja kuumista ruuista, mut kuulostaa jännältä, pitääpä käydä lueskelemassa :) Kiitos vinkistä :)!

      Poista
  18. Minä OLIN vilukissa, just samallainen ku sinä ja voi että se kylmyys oli perseestä! Sitte muutin kotoa omaan kämppään joka on semmonen tulipesä että huhhuh. Täälä ei ikinä kellään oo kylmä. Ja sit ku lihoin myös nii läski lämmittää, suosittelen sullekin kun oot niin laiha, en ihmettele et sulla on kylmä ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah voi mäki toivon et meidän uudessa kämpässä ois lämmintä!!! :DD Ja siis mä kyllä tiiän et varmaan se siihen hoikkuuteen liittyy mut kun sille ei oo tehtävissä mitään, ei auta ruokavaliomuutokset enkä jaksa käydä salilla lihaksia kasvattamassa :( :D niin mä pysyn palelevana tikkuna, toistaiseksi :D

      Poista
  19. Voisitko mennä ehdoille siihen cosmopolitanin tähti-bloggaaja kisaan? :) Oisit paras vaihtoehto ketä äänestää. Oot ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ootpas ihana!! Mä mietin sitä ensin mut ei se oikeen oo mun juttu :/ Mut oon tosi otettu että ehdotit, kiitoksia♥♥

      Poista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseisen tekstin olen lukenut kyllä ja siihen oman vastauskommenttinikin kirjoittanut, löytyy tämän kuun jonkin postauksen kommnttiboxista, en nyt muista minkä. Kyseisen tekstin kirjoittaja on kommenttini vastannutkin ja itsekin todennut että hänen tekstinsä ei välttämättä päde minun blogiini, joten en ymmärrä miksi tätä tekstiä pitää edelleen tunkea mun naamaan kokoajan. Jos mun blogi olisi täynnä tarinoita Tiaran vessajutuista tai alastonkuvia tai kertomuksia noloista sattumuksista niin ymmärtäisin huolenpidon, mutta kun ei ole eikä koskaan tule olemaan. Nää on näitä näkemyseroja kun ei huomata että maailma muuttuu vaan jämähdetään sinne omaan nuoruuteen jolloin asiat olikin vähän eri tavalla ja silloin lapsena blogissa esiintyminen olisi ollut peräkylän Maija-Marjatalle kauhea taakka.

      Poista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥