Missä mun VAUVA!

Aihe josta tulee puhuttua lähestulkoon jokapäivä ainakin yhden, ellei useammankin äidin kanssa. Lähinnä silloin kun oma tai jonkun toisen äidin mukula on ollut neuvolassa ja tänään oli meidän vuoro. Tuli sitten taas havahduttua siihen "mihin ihmeeseen tää aika vaan häviää?" -tunteeseen. Siellä ne kehui meidän neitiä erittäin jänteväksi useaan otteeseen (neuvolatäti ja -lääkäri) ja kuulemma Tiara osaa istua poikkeuksellisen hienosti ikäisekseen (vaikkei sitä mitenkään olla harjoiteltu), ei kuulemma heilu tai huoju ollenkaan vaan lähestulkoon istuu tuetta. Kuulemma saadaan alkaa syöttämään syöttötuolissa sosetta jos syöttötuoli on olemassa. Ja meillähän on, nimittäin huomisesta alkaen kun äiti tuo meille mun kummipojan vanhan syöttötuolin.
                            Oon mä sen silleen itekkin huomannut että Tiara haluaa jo istumaan kun jos se vaikka pitää mua sormista kiinni niin se vetää jo itseään sitterissä istumaan ihan helposti. Sylissäkään makuuasento ei kelpais enää ollenkaan, edes silloin kun on maitopullon aika. Miten ne voi kasvaa niin nopeasti?! Mua vähän arveluttaa vielä tuo syöttötuoli-idea, onhan toi kumminkin vielä niin pieni neiti vaikka kuin olis jäntevä ja eihän se selällekään vielä varmaan ole hyvä jos paljoa istuttaa, mutta tuskinpa se pahaa tekee jos 15 minuutin sosehetken päivittäin viettäisi tuettuna tuolissa. Ja en mä usko että neuvolalääkäri meille mitään sellaista neuvois joka voisi Tiaralle olla vahingoksi. Pitää miettiä vielä, ei tässä mikään kiire ole mihinkään. Ensin aion ainakin maalata puunvärisen syöttötuolin paremmin meidän keittiön väreihin sopivaksi, nimittäin limenvihreäksi. Pitää suunnata piakkoin maalikauppaan niin saa senkin valmiiksi
sitten.

"WIHIIIII!"

"Koska oon oppinu pitää käsii tällee, ni mä pidän niit ain tällee. Niin kerta!"

"No moi, kyl mä äiti tiiän et oon maailman söpöin ja isompana isi ei voi kieltää multa mitää ku vähä räpyttelen ripsii!"

                            En aio kyllä kiiruhtaa tämän asian kanssa, Tiara on kumminkin vasta 4,5kk vanha. Mutta mitäs muuta siellä neuvolassa kerrottiin? Tuosta tekstistä en tällä kertaa pahemmin saa selvää muuta kuin miljoona "OK" merkintää ja viimeisen lauseen joka kuuluu "Kasvaa ja on kehittynyt erittäin hyvin". Kyllähän tuo lämmittää ylpeän äidin mieltä kun pikkuapinaa kehutaan. Hangon keksinä siellä työntelin vaunuja ja into piukassa tungin neitiä uuteen haalariin. Äidin ylpeys on mielettömän ihana tunne kyllä. Tiara oli siis myös kasvanut tosi hyvin, tässäpä vähän näitä mittoja näin 4kk iässä (suluissa 3kk mitat):

 Paino 6860g (5874g)

   Pituus 63cm (59,5cm)

                        Pipo 41,7cm (40,1cm)                     

"Mä oon jo NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN pitkä neiti!"

"Eikä haittaa vaikka oon vähän pälvikalju, se on mun JUTTU!"

Onneksi Tiaran kasvu on alkuvaikeuksien jälkeen ollut kokoajan huimassa nousussa ettei oo tarvinnut pelätä. Painoa ja pituutta tulee kuulemma juuri oikeassa suhteessa ja neiti kasvaa hienosti niinkuin pitääkin. Kaukana on ne ajat kun pelkäsin kokoajan että paino laskee entisestään kun se alimmillaan oli vain 2600g, nythän tuo paino on jo pian triplaantunut! Ihan huikeeta, pituuttakin on tullut syntymän jälkeen 17cm! Nyt sitä ehkä taas ymmärtää paremmin että miksi nuo pikkuihmiset tarvitsee sitä unta niin paljon kun alkaa miettimään kuinka paljon tuollaisten numeroiden saavuttaminen voi oikeen väsyttää!

                              Tässä iässä vauvoilla on myös ne ikävemmät juttunsa, kuten vierastus joka meillä jyllää ajoittain todella pahana. Eilen Sascian ja Helmin vieraillessa meillä Tiara kiukkusi kuin viimeistä päivää, meillä ei kyllä nähtävästi olla sitten ollenkaan vieraskoreita. Tosin tänään sitten Nona-kummitädin kyläillessä neiti oli niin aurinkoisena ja juttua piisasi alusta asti taukoamatta eikä hymykään hyytynyt hetkeksikään. Mutta kai se on vähän päivästäkin kiinni, ei sitä aina jaksa olla iloinen ja seurallinen vaikka ois vähän vanhempikin kun sen 4,5 kuukautta. 

"Moi oon maailman söpöliinein äitin ja isin muru<3" (Kuolan matka äidin karvapeitolle<3)

                              Innolla nyt odotellaan sitten seuraavaa isompaa juttua, ensimmäistä hammasta. Monta kertaa oon täällä itsekin epäillyt hampaan tuloa ja sitä on mulle muutkin äidit sanoneet että pian tulee hampaita jos kuolaa ja kiukuttaa mutta vielä sitä ei ole ainakaan näkynyt epäilyistä huolimatta. Tänään lääkäri sanoi että ikenet on alhaalta niin turvoksissa että pian kuulemma hammas sieltä on tulossa, mutta katsoo nyt, en mä ala sitä mitenkään kyttäämään enkä usko että ihan viel puhkeaa, tai mistäs sitä tietää. Mutta tulee sitten kun on tullakseen! Onnistuinpa taas olemaan selkeän epäselvä kirjallisessa ulosannissani, mutta ehkä te ymmärsitte mun pointin? 

"Äitillä meni hermo ku kokoaja valutin sosetta ruokalapun välistä bodylle ja se riipas koko ruokalapun pois!"

"Mä vähä söin itekki ku oon niiiiin iso tyttö jo!"

"Sit piti hymyillä kameralle nii luovutin ton lusikan kaa, ihan turha kapistus! Lopuksi äiti pyyhki mun nassun tohon bodyyn ja vaihto mulle puhtaat vaatteet, se oli kivaa!"

                             Toinen juttu mikä usein näihin neuvolapostauksiinkin liittyy, on vertailu. Kukapa äiti sitä ei harrastais? Usein tulee vertailtua toisten äitejen kanssa painoja, pituuksia ja uusia taitoja. Mä en itse henkilökohtasesti koe sitä mitenkään huonona asiana, eikä mulle tule mitenkään paha mieli jos joku on ollut samassa iässä meidän Tiaraa isompi/pienempi/taitavampi/jäntevämpi/hoikempi/iloisempi. Mulle se on ihan sama, mutta musta on hauskaa keskustella tästä aiheesta. 

                            Jokainen vauva kehittyy ihan omaan tahtiinsa eikä vertailun pitäisi todellakaan tarkoittaa mitään kilpailua, mun mielestä se on lähinnä hauska puheenaihe. Varsinkin vähän vanhempien muksujen äideiltä on kiva kysellä että missä vaiheessa on tapahtunut mikäkin kehitysaskel ja miettiä sitten että milloinkohan meillä tapahtuu sama. Se auttaa valmistautumaan ja varautumaankin, opettaa hahmottamaan missä iässä suunnilleen kannattaa miettiä kodin särkyvien juttujen nostamista korkeammalle ja missä vaiheessa ostaa jarrusukkia. On myös ihana haaveilla että "ehkä kesän aikana Tiara saattaa jo ottaa ensimmäiset askeleensa/ Maalis- huhtikuussa meillä ehkä istutaan tuetta lattialla/ kuulenkohan ennen syksyä neidin suusta ensimmäisen sanan" jne.

Menipä kyllä taas ihan ohi aiheen näin loppuviimeksi, mutta ei se oo niin vakavaa. Eiköhän tästä neidin tärkeimmät neuvolakuulumiset tulleet esille jo! En saanut taas sormia yhtään hidastamaan tahtia, tota tekstiä vaan syntyi kuin itsestään (tiedä sitten onko se hyvä vai huono juttu) mutta toivottavasti en liikaa kumminkaan jaaritellut! 

Mitä mieltä te muut äidit olette vertailusta? Hyvä vai huono juttu?