tiistai 21. helmikuuta 2012

Tiara 5kk

Eilen meidän minitirriäinen täytti sitten viisi kuukautta. Ei oo enää ihan mini neiti, ennen niin yleiset "Miten joku voi olla noin pieni?!" kysymykset on vaihtuneet "Herranjumala ku se on jo iso!" -huudahduksiin. Vaikka pieni se on kyllä vieläkin, äitin ja isin ihana pieni. Meilläkin alkaa nyt pikkuhiljaa se kehitysvaihe neidin elämässä kun se oppii ne kaikkein isoimmat taidot, istumaan tuetta, ryömimään, konttaamaan, ehkä sanomaan ensimmäisen sanan, seisomaan ja lopulta sitten kävelemään. Ainakin nuo asiat kaiken järjen mukaan ovat jo sen verran lähellä, että kutsuisin Tiaraa ennemmin vaaperoksi kuin vastasyntyneeksi. Tai ehkä nyt on juuri se vaihe meneillään kun Tiara ei ole enää ihan pieni vauva, muttei kyllä todellakaan isokaan. No, kuka tietää mutta eipä sillä ole juurikaan mitään väliä millä nimellä mitäkin kehitysvaihetta tai ikäkautta kutsuu, tärkeintä on se että Tiaralla on hyvä olla ja musta tuntuu että neiti on kyllä ihan tyytyväinen oloonsa.
                Mä ajattelin tehdä tästä vähän samantyylisen Tiaran ikioman postauksen jonka tein pari kuukautta sitten kun neidille tuli ikää kolme kuukautta täyteen. Eli ajattelin kertoa mitä Tiara jo osaa, mistä se tykkää ja millainen ihana neiti se oikein on. 5-kuukautis -neuvola meillä tosin on taas vasta 2.3. joten tarkkoja mittoja en tiedä, mutta voisinpa tehdä taas villejä veikkauksia niin katsotaan sitten neuvolapäivänä osuinko oikeaan. 






Tiara osaa:
  • Hymyillä leveästi, naureskella ja kiljua ilosta
  • Huutaa innoissaan, kurluttaa ja jokellella sydämensä kyllyydestä
  • Päristellä kielellä, muutenkin kieli on aika kiva ja sitä voi näytellä kokoajan. Neiti päristää myös takaisin jos äiti tai isi päristelee kielellä ensin
  • Kääntyä masulta selälleen hienosti
  • Kääntyä selältä masulleen vaihtelevasti, joskus käsi on vähän tiellä mutta useimmiten neiti osaa jo laittaa käden niin ettei se häiritse kääntymistä
  • Kannatella päätä
  • Istua tuettuna ja vetää itsensä istumaan terhakkaasti
  • "Ryömiä", tarkoittaen sitä että ryömimistä yritetään jo kovasti ja tekniikkakin on melkein hallussa mutta liikkumista ei vielä kauheasti tapahdu
  • Syödä nyrkkejä ja sormia, neiti myös usein pitää pinsettiotteella kielestään kiinni ihan huvin vuoksi
  • Tarttua leluihin ja työntää ne suuhun, tai no tarttua oikeastaan ihan mihin vaan. Aina pitää olla jotain käsissä, lemppareita on esimerkiksi housut vaippaa vaihdettaessa. Puhdas vaippa kelpaa myös.
  • Huitoa kaikkea mahdollista; leikkimaton leluja, leikkikaarta sitterissä, kirjoja, lehtiä ja äidin ja isin naamoja
  • Pitää itse tuttipulloa ja syödä, joskus tosin se on vielä vähän huteraa mutta useimmiten onnistuu jo
  • Syödä paljon maitoa, purkillisen velliä ja kokonaisen purkillisen kasvissosetta joka päivä
  • Nukahtaa itse omaan sänkyyn
  • Nukkua koko yön putkeen
  • Herätä iloisena juttelemaan pinnasängyn reunapehmusteille aamulla ja herättää äidin mieluummin iloiseen jokellukseen kuin kitinään







Tiara tykkää: 
  • Kun sille lauletaan ja loruillaan, lemppareita on Pää olkapää peppu -laulu sekä Mörrimöykky. Körö körö kirkkoon on myös kiva. 
  • Kun luetaan kirjoja. Parhaita on semmoset kirjat joissa on jotain tunnusteltavaa ja rapisteltavaa, kirjat peileillä varustettuna on myös ihan neidin lemppareita.
  • Kun vaihdetaan vaippaa tai puetaan vaatteita päälle, miinuksena kypärälakki joka on neidin ikuinen inhokki, (niin on kyllä äidinkin mutta pakko käyttää :D)
  • Nukkua ulkona vaunuissa, parvekkeella tai vaunulenkillä saa parhaat päikkärit
  • Käydä kylvyssä ja hihkua ilosta kylpyankoille ja -sammakoille joita meillä on jo iso liuta
  • Kun isi höpöttää sen kanssa aina heti kun tulee töistä kotiin
  • Istua syöttötuolissa ja syödä sosetta niin että napa ruskaa, kun lusikka lähestyy niin Tiaralla on suu apposen ammollaan ja kädet ja jalat vispaa joka suuntaan kun on niin jännää
  • Pitää asioita kädessä ja repiä; lehtiä, vaatteita, leluja, äidin hiuksia, isin naamaa ja nenää
  • Nukkua mummun kanssa pikkupäikkäreitä
  • Ihmetellä Mörkö-koiraa jonka olemassaolon se on vihdoinkin rekisteröinyt
  • Kuunnella hevisaurusta isin kanssa
  • Katsella jääkaapin ovessa ja magneettitaululla olevia kortteja ja magneetteja
  • Sophie the Giraffesta, se on ehdottomasti lempparein lelu tällä hetkellä
  • Vau -kirjasta saatu mini kirja/helistin/peili kahvoilla on myös todella kiva
  • Makoilla karvapeitolla ilkosillaan ja mennä peiton alle piiloon ihan itse
  • Äidin puhelimessa olevasta My baby phone -sovelluksesta jossa on yksinkertainen vauvoille tarkoitettu "puhelimen numeronäyttö" kirkkailla väreillä ja sitä kun huitoo ja painelee niin kuuluu erilaisia sointuja ja lastenlauluja, välillä myös puhelimen pirinää
  • Isin leuasta, varsinkin jos siinä on vähän parransänkeä niin se kutittaa kivasti
  • Kun sen masuun päristelee ja pöristelee tai nuuskuttaa
  • Kun antaa sille pusuja poskille ja nuuskuttaa sen nenua
  • Kun naksuttaa kielellä tai maiskuttaa, se kirvoittaa aina iloiset naurut neidiltä




Tiara on:
  • Äidin arvion mukaan tällä hetkellä n. 7,1-7,2kg painoinen
  • Samaisen arvioijan mukaan n. 64cm pitkä
  • Iloinen ja tyytyväinen vauva
  • Riehakas ja riemukkaan äänekäs, osaan myös olla rauhallinen silloin kun väsyttää
  • Kova syömään ja nukkumaan
  • Vaatekokona tällä hetkellä 62 (vain muutama vaate) ja 68
  • Rakas ja ihana pieni iso tytsykkä <3









Sellainen on meidän neiti tällä hetkellä, tai no ihana ja rakas se on aina mutta noi jutut on sen luonnetta, lemppareita ja taitoja juuri tässä viiden kuukauden iässä. Mulla on vielä yksi postaus julkaisematta, mutta valmiina ja julkaisen sen iltasella. Nyt ajattelin pyhittää ainakin seuraavat pari päivää pelkästään kommentteihin vastaamiseen, koska se tulee viemään aikaa kun niitä on kertynyt mahtavan suuri kasa! Sitten kun kaikki kommentit on vastattu, ilmestyy seuraava postaus ellei nyt mitään järisyttävää tapahdu ennen sitä. Tämän pienoisen postaustauon/ kommentteihinvastaamistauon aikana toivoisinkin että pitkästä aikaa esittäisitte postaustoiveita! Mulla oikein sormet syyhyää päästä paneutumaan johonkin aiheeseen oikein kunnolla joten toivottavasti teillä on jotain ideoita! Vanhat toivepostauksethan löytyvät tuolta Toivepostaus -tagin alta ja toivoisin sinne vielä rutkasti lisää sisältöä teidän toiveiden mukaisesti. Mutta juu, palailen vielä illalla, nyt alan leikkimään juuri päikkäreiltä heräilevän 5kk vanhan ihanan neitiseni kanssa<3

63 kommenttia:

  1. voi kuinka suloinen hän onkaan <3 meiän elias oli tänää 4kk neuvolassa 69,2cm pitkä ja 8135g! :D tää on ihanaa aikaa kun toinen oppii joka päivä jotain uutta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ookkin, meidän ihana neiti<3 Ja voi kuinka hienosti teidän Elias kasvaa! On kyllä ihana seurata noiden pienten ihanuuksien kasvua ja oppimista!

      Poista
  2. Tuntuu oikeesti, et vastahan Tiara synty :) Aika menee hurjan äkkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiks tunnukki! Oon ihan sekasin kun se on muka jo noin iso :D!

      Poista
  3. oiiiii ihana Tiara! apua kuinka suloinen joku voi olla : ) ja taitava tyttökin jo! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ookin aivan ihana<3 :) Ja on se kyllä taitavakin, ihana pieni<3 :)

      Poista
  4. oiiiii ihana Tiara! apua kuinka suloinen joku voi olla : ) ja taitava tyttökin jo! ;D

    VastaaPoista
  5. Voi miten suloinen pieni hän onkaan!<3 Hurmaava hymy muuten. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on kyllä niin hurmaava ihana hampaaton hymy :D<3

      Poista
  6. Voi eii ihania kuvia! Mäkin haluun vauvan <33! :D

    Olis muuten ihana nähä videota tosta syömis tapahtumasta ja miksei ylipäätään muustakin Tiarasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa vauvakuume tarttuu kyl äkkiä tosta meidän päivänpaisteesta ;D

      Mä kuvasin itseasiassa eilen yhden videon ja ajattelin julkasta sen tässä mahdollisimman pian!

      Poista
  7. On kyllä suloinen tyttö :) Tulee vauvakuume uudestaan kun kattelee näitä kuvia, vaikkei teidän tyttö mikään pieni enää ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä niin ihanan sulonen neiti :)<3 Mullaki kyllä vauvakuume alkaa tulla jo takasin :D

      Poista
  8. Voi ei kuin Tiara on kasvanu:) Ihana ku melkee joka kuvassa hymy korvissa! On teillä sitten niiin sulonen tyttö^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosiaan kasvanu ihan hurjasti! :D On se maailman ihanin hymytyttö<3

      Poista
  9. Ihana Tiara <3 :) Nii ja musta ois kiva saaha joku videopostaus Tiarasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä<3 Ja mä kuvasin jo yhden videon ja ajattelin pian julkaista ;))

      Poista
  10. Oon jo pitkään ihastellu, että Tiaralla on kyllä aina hirveen ihania vaatteita ! Noi housut tässä on super söpöt. Ja on se vaa sulonen koko tyttö. Veikeitä ilmeitä ja hymy nousee itelläki korvii ku kattelee noita sulosia kuvia (: Ja kuulen melkei mielessäni ne Tiaran riemun kiljahdukset mistä kirjotit ku voin kuvitella miten söpöö se on ! Hyvää jatkoa koko perheelle (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noille pienille tehdään kyllä niin ihania vaatteita onneksi, rakastan shoppailla Tiaralle kaikkea! :D Se on kyllä niin sulonen neiti ja ihana ku se on just alkanu oikeen kiljahtelemaan ja selittämään ihan urakalla :D Hyvää jatkoa myös sulle ja kiitos ihanasta kommentista :)<3

      Poista
  11. Ihana Tiara postaus :) Miten teidän Tiara ja Mörkö-koira tulee toimeen? Meillä on kaks kissaa ja oon miettiny, että miten käy kun perheenlisäys ilmaantuu :/ jännityksellä odotan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että tykkäsit! :) Tiara ja Mörkö tulee ihan hyvin toimeen, neiti on oikeestaan vasta nyt alkanu huomaamaan Mörkön olemassaolon ja Mörkö ei oo koskaan ollu mitenkään mustasukkanen, aina sievästi käyny nuolasemassa neidin kättä tai varvasta mut naamaa ei oo yrittäny nuolla tai mitään :) Onnea tulevasta perheenlisäyksestä!

      Poista
  12. Alotin lukemaan tätä blogia vähän ennen kun Tiara synty ja tuntuu et se oli ihan vasta. :o Tiara on niin sulonen pikku tyttö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaki tuntuu että vastahan se neiti synty ja herranjumala siitä on pian puoli vuotta! On se kyllä maailman sulosin<3

      Poista
  13. Voi jessus Tiara on kaunis tyttö ! Niin herttanen ja just semmonen, että sen massua tykkäis "pärisyttää huulilla", jos tajuat :D Varmasti tajuat :) Ja oon samaa mieltä Helluwin kans, video vauvelista ois kiva !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin herttanen ja ihana<3 Ja mä päristelen sen massua varmaan puolet päivästä ku se on semmonen ihana pallo! :D Ja videota on tulossa piakkoin ;)

      Poista
  14. Puhuit aikasemmassa postauksessa siitä, että sun kasvot turpos raskauden aikana ni ois jännä nähä vertailevaa kuvaa ennen raskautta, sen aikana ja jälkeen, jos sulla vaan on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla on kyllä ollut montakin kuvaa täällä jotka on otettu ennen raskautta, sen aikana ja jälkeen mutta voisinhan mä tehdä jonkun sellasen että ne ois vierekkäin niin sen eron huomais :D!

      Poista
  15. I H A N A blogi! Löysin tämän vasta pari päivää sitten ja olen jo lukenut varmaan kaikki postauksesi! Mahtavaa, että jaksat postailla pitkiä postauksia ja usein! (hmm… kiva postaus-sanan toisto :D)

    Tiara on aivan valloittava nuori neiti! Ota joskus videota hänestä ja näytä se meille. :)

    Onko täällä jossain sellaista postausta, jossa äitisi vastaa kysymyksiin (lähinnä siis raskaudestasi / Tiarasta / isoäidiksi tulosta)? Olisi mielenkiintoista lukea siitä.

    Kirjoita päivärutiineistanne ”tarkasti”. (Tarkoitan siis esim. 12:30-14 päiväunet tms.) Sekin oli kiinnostavaa!

    Hehe, tuli varmaan tosi selkeää tekstiä! Olen vieläkin aivan hurmaantunut blogistasi :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vooi ihana että jaksoit kahlata koko blogin läpi! Kiva että tykkäät ja tervetuloa mukaan lukemaan! :)

      Tiara on kyllä ihana neiti<3 Videonkin kuvasin ja ajattelin sen julkaista mahdollisimman pian! Mä voisin kyllä kysäistä äidiltä haluaisko se tehdä postauksen, kyllä se varmaan onnistuisi :)

      Ja voisin tehdä kyllä tollaisen päivärutiinipostauksen, mä oon aiemmin kerran tehnyt mutta se on kyllä muuttunut reilusti niistä ajoista :)

      Terkkuja sinne ja kiitos kommentista!

      Poista
  16. Heippa :) En oo ennen kommentoinu, mut oon lukenu tätä sun blogia nyt jo jonkin aikaa :) Mulla on itellä nyt aivan kauhea vauvakuume meneillään ja ollaan mun miehen kanssa miettitty että alettais omaa vauvaa yrittään tossa ens syksynä kun oon saanu käytyä ton koulun loppuun :) Olis kiva jos voisit tehä jonkun postauksen siitä mitkä vauvatavarat on ollu teille hyödyllisiä ja tärkeitä ja mitkä taas ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva että nyt kommentoit! :) Tuo onkin loistava postausidea ja voisin tehdä kyllä tuollaisen vauvantarvikepostauksen :) Kiitos ideasta!

      Poista
  17. Toivepostauksena Oton unelmahäät! Oli kiva lukea Oton versio ja kuinka yhtenevät unelmahäät teillä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa hauska idea! Pitää kysyä jos Otto suostuu tekemään :D

      Poista
  18. Ihana. ♥

    Mulle tulee Tiarasta mieleen mun siskontyttö, se oli vauvana kans aina tosi hyväntuulinen, ja tykkäs myöskin kiljuu, huutaa ja nauraa ihan innoissaan! :D ...Jopa niin kovasti että mun toisen siskon poika, joka on lähes samanikänen, pelkäs sitä pienenä. :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä maailman ihanin<3 Ja aww, ihanalta kuulostaa sun siskontyttö :D Samanlainen ilopilleri kun meidän neiti :D!

      Poista
  19. Voi kuinka ihunia kuvia!♥
    Vaikuttaa hirrrveen(tiiät kyl jos katot Putousta ;) ) tyytyväiseltä pikkuneidiltä! :) Mitään toivepostausideoita mulla ei nyt tuu mieleen... Vaikka sun lempiasioista yms ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa tuosta neidistä saa kyllä niin sulosia otoksia! Ja on hän kyllä ihan hirrrrveen tyytyväinen tytsy<3 :) Kiitos postausideasta! :)

      Poista
  20. Voi miten ihanan sulonen pikkuneiti Tiara onkaan! <3 Hymyileeki niiiiin nätisti :)

    Niinku moni muukin jo ehotti, niin joku pieni video Tiarasta, ja miksei vaikka koko teidän perheestä, olis tosi kiva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä ihana neiti<3 Ja juu pitää mahdollisimman pian laittaa videota näkyviin kun sitä on paljon toivottu! :)

      Poista
  21. MULLA OIS SULLE IHAN LOISTAVA POSTAUSIDEA, JONKA HALUISIN OTON TEKEVÄN! mun mielestä ois tosi kiva päästä kuulemaa oton selitykset näille kaikille ja ainaki ite oon saannu nauraa välillä vedet jopa ihan silmissä kun joku miespuolinenhenkilö on näitä koittanu selittää!:)

    Haaste; Käske jonkun miespuolisen selittää seuraavat sanat ja vastata kysymyksiin.


    Kylmävahaliuskat:

    Legginsit:

    Valokynä:

    Tamponi:

    Mitä eroa on puuterilla ja meikkipuuterilla?:

    Mitä eroa on hajuvesissä eau de toiletella ja eau de parfumillä?:

    Push up:

    Louis Vuitton:

    Tuubitoppi:

    Vuokkoset:

    Eyeliner:

    Mitä eroa on kuorinta- ja meikinpuhdistusaineella?:

    Ranskalainen manikyyri:

    Kulmakynä:

    Pedikyyri:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa pitää kysyä jos Otto suostuu tekemään :D! Kiitti ideasta :D!

      Poista
  22. Niin suloinen Tiara ja on muuten ihan isänsä näköinen..
    Kopio suorastaan!!! :)

    VastaaPoista
  23. pakko kysyä et itkeekö/mulliteleeko tiara koskaan? ja herääks se oikeesti ilosesti eikä itkien?:D aina kirjotat kuinka ihana se on (niinku varmana onkin) mut mietin vaa et onks hänellä koskaan kiukkua?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päikkäreiltä (siis partsilta) Tiara yleensä herää joko kitisten tai sit hiljaa tuttia mussuttaen hengailee vaan siellä ja kun käyn kurkkaamassa nii huomaan vasta et se on hereillä :D! Mut muuten yleensä ensimmäisenä vastassa on iso hymy ja jokellusta! Kyllä Tiara osaa kiukutakin ja mutristella naamaa, lähinnä juuri silloin kun meillä on vieraita käymässä koska meillähän ei tietenkään Tiaran mielestä saa käydä vieraita ;) :DD Mut muuten on kyllä aina aika aurinkoinen :D

      Poista
  24. Ihana postaus! ♥

    http://hannappuus.blogspot.com

    VastaaPoista
  25. Minkä ikäisenä rupesitte pitämään Tiaraa mahallaan?Millä tavoin olette tukeneet motoriikan kehittymistä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiara on kyllä ollu mahallaan aina, joskus pariviikkoisena kääntyi aina itse mahalleen vaikkei ees laitettu mutta sitten se taito hävisi jotenkin ja vasta viimeaikoina ollaan taas uudestaan alettu kääntyilemään :D Mutta siis tosi pienestä asti ollaan kyllä pidetty masulleen aina kun neiti on niin päin viihtynyt :)

      Motoriikkaa ollaan tuettu varmaan ihan normaalisti? Pidetty paljon lattialla, hyppyytetty ja leikitetty sylissä ja jumpattu muutenkin, tietysti toi leikkimatto ja lelukaarikin varmaan on auttanut siinä että neiti on oppinut huitomaan ja tarttumaan leluihin :) Ja kääntymään ollaan koitettu innostaa ihan pienestä asti silleen että ollaan laitettu joku kiinnostava lelu ym. silleen toiselle puolelle että neidin on pakko kääntyä esim nähdäkseen mistä jännä ääni kuuluu jne. :D

      Poista
  26. Ihana Tiara postaus! :) Ihana sanalta ei voi välttyä näemmä kukaan, joka katsoo blogiasi, koska Tiara on vain niin valloittava :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! :D Ja joo no aika monen mielestä Tiara taitaa kyl olla tosi valloittava tapaus<3 :D

      Poista
  27. oon muuten huomannu et teillon aina joka kuvas keittiös kaikki maailman kaapit auki :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah joo mä en osaa kyl ikinä laittaa kaapinovia kiinni, eikä Ottokaan :D Mutta ei se oo niin vakavaa jos vähän kaapit on auki ;D

      Poista
  28. tee sellanen postaus et vaikka kysyisit ensin lukijoilta mistä ne haluu kuvia.. esim sun lempivaate, lempihajuvesi ymym mitä nyt ehdotetaankaa ja sit kuvaisit ne :) toivottavasti älysit :D ja tiara on kyllä superihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon itseasiassa tehnyt tämmösen jo! Mut voisin tehdä uudenkin varmaan! Ja on se kyllä ihana neiti<3

      Poista
  29. Ihana taas<3 Tiara on kyllä niin perustyytyväinen lapsi ku olla ja voi! :) ainaki minkä kuvan saa sun tekstien lisäksi niistä tärkeimmistä, eli kuvista! :) ja mielettömän ihania vaatteita<3

    Siis pitikö postausehotuksia laittaa tähän vai tuonne missä oli vanhoja ? No, laitan tähän :D
    ~ teidän koti tällähetkellä ? kuvina tai videona, ja onko Tiaralla joku oma nurkkaus? :) siitäkin ois kiva nähä päivitettyä kuvaa.
    ~ aijottako rueta käymään jossain vauvajumpassa tai vastaavissa joskus tai ootko miettiny että "laitatko" Tiaran sitte joskus hiukka myöhemmin johonki harrastukseen? :)

    Hauska, huomaa kyllä että itellä pyörii vaan tietyt jutut nyt mielessä, viikonloppuna on muutto karjasillalle ja mietin mihin harrastuksiin alakaisin poikasia ohjaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana itte oot taas<3 :D Ja on se kyllä niin tyytyväinen, välillä itteeki hämmästyttää mutta osaa se tietty myös kiukutakin aina välillä :D

      Ja tähän piti laittaa postausehdotuksia! Kiitos hyvistä vinkeistä, pitääpäs alkaa toteuttelemaan! Just itseasiassa vaihdettiin olkkarin järjestystä ja nyt ois tarkotus alkaa rakenteleen Tiarallekin omaa semmosta nurkkausta kun nyt on kaikki vaan ollu aina hujanhajan :D

      Ihana ku muutatte Karjasillalle, mun paras kaveri asuu siellä! :D

      Poista
    2. Jee kiva! :D Ei oo sitten kaukana x) Missä siellä? Meillä on suvantokatu 3 ssa koti :)

      Poista
  30. Toivepostaukset: Otto vuosien varrella

    Kuvapostaus kodista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen toiveesi toteutuu jos tuo herra suostuu ;D Ja kuvapostaus kodista, se oiskin kiva! Pitää tehdä heti kun saadaan tää kämppä taas lopulliseen järjestykseen kun meillä on muutostyöt kesken ympäri huushollia :D Kiitos toiveista!

      Poista
  31. Aivan ihana postaus!! Ihanasti kerroit miten Tiara on kehittynyt ja mistä se tykkää yms.! :)

    VastaaPoista
  32. Sun blogi on yksi mun lemppareista! Käy kurkkaamassa mun blogia jos kiinnostaa. :)

    Tiara on kyllä niin suloinen tyttö ja voi että miten paljon hän osaa jo! :)

    Mulla on kauhee vauvakuume, ollut jo neljä vuotta.. :D Mutta jos ei ehkäisy petä, niin taidetaan poikaystävän kanssa odotella viel muutama vuosi. :)

    Kaikkea hyvää teille koko perheelle!! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥