Raskaustesti

Perjantaina tuli siis tasan vuosi siitä kun mä tein positiivisen raskaustestin, kuten monet teistä arvasikin. Mä muistan sen päivän kuin eilisen, torstai 17.2.2011. Edellisenä iltana oltiin katsomassa Johanna Tukiaista ja Otto tuli meille yöksi. Meidän oli pitänyt ostaa testi jo silloin keskiviikkona, mutta se vaan "jäi". Torstaina sitten käveltiin Oton kanssa meidän lähiapteekkiin, siellä ei tietenkään ollut yhtään muita asiakkaita ja yli-innokkaat myyjät tulivat heti kyselemään josko me tarvittais apua. Siinä sitten soperrettiin että no jos semmosta raskaustestiä ois mahdollista löytää jostain päin apteekkia. Saatiin jopa ostettua testi ja sitten Oton piti lähteä töihin. Mua ei oo varmaan ikinä pelottanut niin paljoa kun sillä hetkellä siinä apteekin edessä. Mä halasin Ottoa kun viimestä päivää enkä halunnu että se lähtee mihinkään.

                   Otto sitten lähti töihin ja mä menin kotiin pyörittelemään testiä kädessä, kattelin ja kattelin. Ohjeetkin luin moneen kertaan mutten saanut tehtyä sitä, mä en halunnut tehdä sitä koska ajattelin etten jaksa sitä pettymystä siitä etten olekaan raskaana. Mä halusin nauttia vielä edes hetken siitä kutkuttavasta tunteesta että "oon ehkä raskaana". Mä pakkasin testin laukkuun ja lähdin Tiaran kummitädille Nonalle yöksi koska mun piti tehdä Nonalle Vanhojentanssikampaus. Koko bussimatkan meiltä Vantaalle mä panikoin ja aattelin että en ikinä uskalla tehdä sitä testiä. Nonan kanssa ihmeteltiin niilläkin varmaan tunti kunnes Nona sanoi että "NYT ihan oikeesti Iina mennään tekemään se testi!"

                   Niin me sitten lukkiuduttiin Nonan yläkerran vessaan ja mä pissasin paniikissa tikkuun. Samantien kun ensimmäinen pissatippa osui tikun testikohtaan, siihen ilmestyi kaksi tulipunaista viivaa. Voitte uskoa että hämmennys oli suuri; koko päivän olin henkisesti valmistanut itteeni pettymykseen ja sitten yhtäkkiä testi näyttikin positiivista! Me Nonan kanssa kiljuttiin vaan ja mä nauroin ja itkin ja tärisin ja en tajunnut mistään mitään. Se oli mun siihenastisen elämän hämmentävin mutta onnellisin hetki. Selvittiin vessasta ulos jotenkin ja sitten mä soitin Otolle kädet täristen. "Mä tein sen testin nyt. Se oli positiivinen". Puhelimen toisessa päässä oli hyvin hiljainen Otto ja vastauksena oli jotain epämääräistä mongerrusta. Me sovittiin että soitellaan illemmalla ja mä olin taas ihan paniikissa. Ajattelin että nonni, nyt se jättää mut. Mä menin Nonan kanssa alakertaan pilkkomaan vihanneksia illan tortilla-ateriaa varten ja kädet täristen en meinannut saada edes paprikaa palasiksi. En mä kyllä saanut oikeen syötyäkään vaikka tortilloista tykkäänkin.

                 Illalla Otto sitten onneksi soitti ja kertoi olleensa kaupan kassalla kun mä soitin ja sen takia ei ollut oikeen pystynyt puhumaan kunnolla. Otto sanoi ne just oikeet sanat "Sä et oo yksin tässä, mä en oo menossa mihinkään." ja vihdoin mä pystyin huokaisemaan helpotuksesta ja nauttimaan siitä tiedosta että joskus hamassa tulevaisuudessa musta tulee ihan oikee äiti. Seuraavana päivänä meninkin sitten Otolle viikonlopuksi ja me köllittiin peiton alla kattelemassa salkkareita ja leffoja. Otto silitti mun masua ja mikään ei ollu koskaan tuntunu niin oikeelta kun just se hetki siinä niin. Olin maailman onnellisin nainen.

              Näin meni mun alkutaival matkalla äidiksi, mulle tää on edelleen huikea jännitystarina kun muistelen noita päiviä ja jännittävää se oli oikeastikin. Noi päivät määräsi ainakin osittain sen, miten ja kenen kanssa mä vietän mun loppuelämän ja mä oon niin onnellinen siitä että kaikki on menny just näin. Jos haluatte jakaa oman tarinanne niin kysyisin että millainen hetki raskaustesti on ollut teidän elämässä muut mamit? Missä olette tehneet sen, yksin vai jonkun muun kanssa? Mitkä fiilikset heti testin jälkeen?

Raskaustestitarinan lisäksi ajattelin tehdä tän Vauva-lehden raskaustestin joka mulla oli tarkoitus tehdä jo raskausaikana mutta se unohtui kun se loppuraskaus olikin käsillä nopeammin kuin kuvittelin. 

Olen syönyt mitä vain, suolaista ja makeaa.

Alussa mun oli ihan pakko syödä jotain kokoajan koska mulla oli kokoajan etova ällötys olo vaikken oksennellutkaan. Pahoinvointi meni onneksi aika aikaisin ohi, mä sairastin todella rajun oksennustaudin jonka jälkeen en enää voinut pahoin tai ainakaan en huomannut sitä enää samalla tavalla. Silloin oli menossa muistaakseni rv 9. Pahoinvoinnin mentyä ohi mulla alkoi terveellinen kausi, söin kokoajan salaatteja ja join pelkkää vettä, ja joka aamu herkuttelin yhdellä kidius-vanukkaalla. Terveellinen kausi loppui joskus loppukesästä kun masulla alkoi jo olla kokoa ja sitten mulla tuli taas sellainen olo että voisin syödä mitä vaan ja kuinka paljon tahansa. Tää kausi ei kestäyt kauaa koska sitten neiti alkoi viedä jo sen verran tilaa että mulla ei mahtunut kuin pienen pieniä annoksia kerrallaan masuun. Hyvä että ei mahtunut, en halua ees tietää millanen lihapulla musta ois tullu isoilla annoksilla kun jo noi pienet annokset sai mut kasvamaan niin järjettömän suureksi :D!

Kahvin tuoksukin on saanut minut voimaan pahoin.

Ei oikeastaan, kahvin tuoksussa ei ollut mitään vikaa mutta en voinu juoda kahvia koska siitä seurauksena oli ihan järjetön närästys.

Voisin nukkua aamusta iltaan.

Ensimmäisen puoliskon raskaudesta mä nukuin ihan kokoajan, mä saatoin nukkua 15-20 tuntia päivässä ja en koskaan jaksanu valvoa myöhempään kuin yhteentoista illalla vaikka oisin heränny tosi myöhään. Sitten alkoi se maaginen puolivälin pirteys ja mä aloin kukkumaan yöllä ja heräilemään aikasin aamulla järjestelemään vauvanvaatteita. Lopussa mä olin myös aika väsynyt mutta närästys ja pissahätä valvotti mua tosi usein ja nukuin vaan lyhyitä pätkiä.

Suonenvetoa, närästystä ja turvotusta. Kaikkea on ollut.

Suonenvetoja mulla oli ehkä muutaman kerran loppuraskaudessa keskellä yötä. Ne oli aivan kamalia mutta ei niitä tullut kuin ehkä pari kertaa. Närästystä mulla oli ihan hulluna elo-syyskuussa ja rennie oli mun paras kaveri vaikkei sekään aina auttanut. Närästys iski aina kun menin nukkumaan ja se oli kyllä suoraan sanottuna ihan perseestä. Mutta selvisin siitäkin! Mulla ei ollut turvotusta oikeestaan missään muualla kuin naamassa, kädet ja nilkat mulla oli ihan normaalit kokoajan mut naama turpos kun pullataikina.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.

No kyllä oikeestaan, ainakin ekat 30 viikkoa. Kyllä mulle tuli hyvä fiilis mun masusta, niin isosta kuin siitä pienemmästäkin jo ja olihan se kivaa saada ekaa kertaa elämässään vähän naisellisia muotoja. Lopussa mulla oli niin hankala olla että ei oikeen ollut seksipommit ekana mielessä, mutta en mä tuntenut itteeni kyllä mitenkään epäseksikkääksi norsuksikaan (vaikka ois ehkä pitäny :D).

Paino on siirtynyt uusille kymmenluvuille.

Joo kahdesti, ensin meni viidenkympin raja rikki ja lopuksi vielä kuudenkympin.

Tunteet ovat olleet pinnassa.

Joo! Mä itkin joka päivä, ainaki viis kertaa. Mä koin raskausaikana vain suuria tunteita, jos olin ilonen niin olin ihan mielettömän ilonen ja jos itketti niin mä itkin sitten kerralla ainakin yhden Niagaran putouksen verran. Otolle hatunnosto siitä että se aina lohdutti mua!

Hyvä äiti imettää pitkään.

Hyvä äiti antaa lapselleen aikaa ja rakkautta. Jos imetys onnistuu hienosti niin loistava juttu, jos ei niin ei se mitään. Meillä ei onnistunut eikä se tee musta yhtään huonompaa äitiä, mutta toivon myös että imetys sujuisi paremmin jos meille joskus suodaan toinen ipana. Jos ei suju sittenkään niin sitten ei vaan voi mitään, hyvinpä tuo meidän neiti ainakin on näyttänyt kasvavan korvikkeella.

Olen suunnitellut synnytykseni.

Kävinhän mä Haikaranpesässä suunnittelemassa ja tiesin etukäteen että haluan epiduraalin mutta muuten mun synnytys kyllä oli kaikkea muuta kuin sitä mitä olin kuvitellut. Ennenkaikkea nopeampi, helpompi ja miljoona kertaa ihanampi<3

Nyt tuli kuvaton postaus mutta ei hätää, mulla on kolme postausta kesken tällä hetkellä kun vähän kertynyt tota asiaa viikonlopun aikana, teen ne niin nopeasti  loppuun kuin ehdin mutta tänään luvassa vielä vähintään yksi postaus, ehkä jopa kolme :D! Ihanaa alkuviikkoa kaikille <3