sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Uusia ja ensimmäisiä

Meillä on ollut niin hulinaa tässä muutama päivä ettei ole ehtinyt edes kissaa sanomaan! Jarnon kanssa ollaan pyöritty ympäri Itäkeskusta ja shoppailtu tuntikaupalla ja eilen sitten oltiin naapurissa kylässä ja hiuksiakin on tullut värjäiltyä niin ei ole ollut oikein aikaa tulla koneelle, vaikka halua on kyllä ollut sitäkin enemmän. Nyt vihdoinkin löysin sopivan aikavälin tulla rustailemaan, vaikka tälläkin hetkellä meillä on Oton kaveri kylässä, kauppareissu, kävelylenkki, vessan siivous, pyykkivuori ja molempien hiusten värjäys vielä odottelemassa ja jossain välissä pitäis katsoa leffa ja laittaa lihapullia ruuaksi. Mutta ei, en mä valita, mun mielestä on ihanaa ettei ainakaan ole tylsää! Mutta nyt just heti mun on pakko hehkuttaa! Kattokaapas tätä kuvaa, sytyttääkö kenelläkään?

 
JEP, TIARAN SUUSTA LÖYTYI ENSIMMÄINEN HAMMAS!

Toissapäivänä Otto leikki Tirriskän kanssa ja yhtäkkiä alkoi vaan kuulumaan "Jumalauta muru, sillä on hammas! Tuu kattoon, tossa alhaalla!" Ja mähän menin ja siellä se tosiaan hengailee, alhaalla edessä pontevasti ikenestä läpi puhjenneena. Ja arvatkaa ketkä ei ole huomanneet mitään? No mutta ihan positiivista ettei olla huomattu mitään, mua etukäteen pelotti että hampaiden tulosta tulisi vaikeaa kun mua on niin monet pelotelleet että "kyllä Tiarallakin hymy hyytyy kunhan hampaat tulee ja säkin huomaat että äitiys on rankkaa!" mutta jaa, no eipä hyytynyt, tuolla se nytkin kiljuu innoissaan isin kanssa. Meidän ihana yksi-hampainen neiti<3 
                      Taputtaminen on myöskin alkanut luonnistumaan ja eilen Tiara ja Elias kommunikoivatkin oikein loistavasti kun oltiin naapurissa kylässä; Elias vilkutti Tiaralle ja Tiara taputti Eliakselle. Nyt pitää vielä opettaa Tiara vilkuttamaan ja Elias taputtamaan niin niillä on jo kaksi yhteistä hienoa taitoa! Tiara on myös alkanut itse nousemaan konttausasentoon nyt ihan parin viime päivän aikana, pitkään se on jo pysynyt konttausasennossa jos sen on siihen laittanut mutta nyt on itsekin alkanut nousemaan. Siinä se keikuttelee edestakaisin ja jossain vaiheessa horjahtaa masulleen, mutta tästä se lähtee! Tässäpä vähän kuvia eiliseltä naapurista:

Pojat pelaa Diablo kolmosta :D Mä en tykkää siitä pelistä ollenkaan! :D

Kaukosäädin oli hukassa :D Kaikki meni yhdessä ettimään :D

Tiara nousemassa konttausasentoon, sain just napattuu kuvan!

Ihanat ipanat<3

Pirpanaiset<3
Koko perjantai tosiaan pyörittiin Jarnon kanssa Itiksessä ja Tiara oli myös mukana, veteli puolet päivästä sikeitä kun vaunuissa alkaa aina väsyttää. Mä tein loistavia ostoksia (ainakin omasta mielestäni) ja voisin vähän esitellä niitä:


Super ihana kello, viltti, pillit ja cupcake-kuvioinen kahvipurkki - TIGER

Musta pallomekko ja pinkit shortsit Tiaralle - Lindex

Suloinen eläinbody Tiaralle - Lindex

Kello uudella paikallaan <3

Toi on niin niin niin semmonen ku oon aina halunnu!

Uudet plehat mulle - Glitter 


 Mulla oli ennen tommoset tismalleen samanlaiset vuonna 2010 paitsi ilman tota roikkuvaa narua, mut hukkasin ne sairaalaan kun olin lentänyt meidän talon alaovesta läpi ja olin ihan pihalla aivotärähdyksestä. Siis hyi mulla menee kylmät väreet vieläkin kun muistelen, siitä ovesta puuttui lasi mutta siihen ei oltu laitettu mitään teippauksia tms jotka ois varottanu ja mä nojasin kyynärpäällä "lasiin" jota ei sit ollutkaan ja tein ilmassa voltin jonka jälkeen rämähdin selälleni kivipäällysteiselle kadulle, JEE! Onneksi ei sattunut mitään vakavampaa ja pääsin nopeasti ambulanssilla sairaalaan, vaikka aluksi pelotti kun en pystynyt liikkumaan ollenkaan enkä saanu hengitettyä. Mutta joo, siitä asti on harmittanut aurinkolasien hukkuminen mut nyt onneksi sain uudet tilalle, toivottavasti mulle ei vaan käy noi päässä mitään ikävää niinkun edellisten kanssa!

Ihana leopardipaita - Gina Tricot
Mitäs tykkäsitte meidän ostoksista? Mä oon niin rakastunut tohon kelloon ja en ollut uskoa silmiäni kun huomasin hintalapusta että täydellisyydellä oli hintaa vaivaiset 7 euroa (ja se ei edes ollut alennuksessa :D)! Sitten mulla ois vielä muutama kuva perjantailta ja eiliseltä:

Jarppuli ja Tirppuli<3

Pörröpää ja sotkuinen perjantaiaamun keittiönpöytä :DD

Tiara tykkää leikkiä lusikoilla, se aina spottaa ne heti jos on jossain lähettyvillä ja hakkaa pöytään :D

Mun murut<3 Nyt jo ikävä Jarnoa :(

Kauppaan lähdössä!

Äidin ihana rakas neiti<3
Ja niin, ne hiukset! Tässä on kuvat tällä hetkellä hiuksissani vallitsevasta välivaiheesta joka on saavutettu yhden raitavaalennuksen jälkeen:


Nää kuvat on otettu aamulla puoli yhdeksän aikaan kun olin just heränny ja toi valaistus on vähän tyhmä, mut siis nää on tuosta vielä jonkin verran vaaleammat/ punertavammat. Tänään kipaisen vielä kauppaan hakemaan luultavasti tälläisen sävytteen:

Kuva täältä
Ja sitten vaan sormet ristiin ja toivon että näyttää hyvältä. Saatan ottaa ehkä yhden asteen tummemman vielä mutta tavoitteena on siis kylmä ruskean sävy koska mulle ei ollenkaan sovi punertava tukka. Mä olin niin kärsimätön että ajattelin kokeilla ensin itse ja istua kampaajan tuoliin vasta sitten jos ei onnistu, mutta katsotaan nyt että mitä tästä vielä tulee. Jos tämänpäiväinen värjäys natsaa odotetusti niin laitan ehkä vielä yhdet vaaleat raidat parin viikon päästä, mutta nyt aion ottaa tosi rauhallisesti tän vaalentelun kanssa ettei tukka kärsi. Mutta blondia en siis enää koskaan halua takaisin missään nimessä, tavoitteena on lähinnä saada joskus oma luonnollinen tukanväri eli juurikin ylläolevassa kuvassa oleva ja piristeeksi sitten vähän vaaleamman ruskeita raitoja. Oton hiuksiin on ostettuna Musta väri jossa on liila vivahde ja kohta lätkäisen sen sille päähän. Mä vaikka päivittelen illalla/huomenna kuvat sitten että mitä meidän hiuksille tapahtui! Mitä ootte mieltä mun tukkasuunnitelmista?

Olen myös vihdoin saanut kokkailtua tarpeeksi erilaisia ruokia kovasti toivottua ruokapostaus pt. kakkosta varten joten sellainen on luvassa myös heti kunhan kerkeän kirjoittaa reseptit ylös! Nyt alan tosiaan värjäileen Oton hiuksia, mut ihanaa päivää teille kaikille!

EDIT: Niin ja tässä hammashehkutuksessani unohdin tietysti mainita sen tärkeimmän, eli Tiara täytti tänään jo kahdeksan kuukautta!  Mä teen Tiarasta varmaankin kaksi postausta näiden kahdeksan kuukauden kunniaksi, toisen siitä mitä kaikkea nää kahdeksan kuukautta on merkinneet mulle ja miten paljon meidän äiti-tytär -suhde on oikein kehittynyt tässä ajassa! Toisen teen perinteiseen tapaan sitten kun ollaan parin viikon kuluttua käyty neuvolassa ja kerron sitten mittoja, taitoja ja tykkäyksen kohteita 8 kuukauden iässä. Mutta nyt ADIOS murut<3

73 kommenttia:

  1. Aivan ihana toi Tigeristä ostettu kello <3

    VastaaPoista
  2. Hyvältä vaikuttaa, tosin ottaisin asteen tummemman värin koska ei toi sun tukka ainakaan noissa kuvissa oo vielä kutosen tummuusluokkaa kauttaaltaan mut tsemppiä projektiin :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no noi on noissa kuvissa aika paljon tummemmat mitä oikeesti, mut nyt aloin silti itekki miettimään et uskallankohan ottaa sitä kutosta :O Ehkä otan tosiaan asteen tummemman värin, kiitti ku sanoit :))!

      Poista
  3. Voi vitsit kiva toi kello, tollasta ollaan etitty itekki mut ei täältä päin suomee vaan löydy :/ ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään kyllä :) Ja toivotaan siis että Tiger leviää pian muuallekin Suomeen! :)

      Poista
  4. hei osaisitko neuvoa missä tää tiger on kampissa ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika lähellä Lidliä, eli sitä käytävää Lidliä kohti mistä Espoon bussit lä'htee! :)

      Poista
  5. Ihana kello. Oispa Oulussaki tuo liike niin löytäis vähän erikoisempia tavaroita :D Toivottavasti sun hiuksista tulee kivat! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä! Ja joo, Oulussa sais kyllä olla monta muutaki ihanaa liikettä, vaikka viime aikoina sinne on kyl tullut kauheesti uusia kauppoja onneksi :D

      Poista
  6. kuka toi jarno on ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jarno on mun rakas ystävä jo monen monen vuoden ajalta :)

      Poista
  7. Vitsi mitä ostoksii, toi kello! Ihan loistava :D ja tukkasuunnitelmat kuulostaa kyllä just passeleilta.

    Onnee 8 kk vanhalle ykshampaiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa eiks ookki siisti kello! Ja nyt on jo kaksihampainen<3 Neiti kiittää!

      Poista
  8. Ihania kuvia! :) noi hiukset on musta just hienot! :)

    VastaaPoista
  9. Ihana Tiara, onnea ekasta hampaasta ja onnea 8 kuukauden iän saavuttamisesta !
    Oletpa tehnyt hyviä ostoksia, hauska toi kello. Mä haluaisin samanlaisen, mutta vain valkoisena tai vielä mieluummin hopeana ! Älä vaalenna tukkaa liikaa, mä tykkään kun se on oikea ruskea... :) Rutistushalauksia teille kaikille ! Terveisin Mummumamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tommosii kelloi on hopeena formalessa! :) Värikäskin on iha söpö :P

      Poista
    2. Onnea neidille jo kahdesta hampaasta äiti :D!<3 Ja se ois kyllä hieno valkoisena tai hopeanakin se kello! En vaalenna liikaa, ruskeesta mäkin tykkään! Haleja sinnekin<3

      Poista
  10. Pakko sanoo et oon aina ollut aivan super vauvavihaaja ja synnytyspelkoinen ( enkä siks tiedä miks oon ees lukenu tätä blogia jo yli vuoden :D) mut tässä pikkuhiljaa on alkanu mieleen hiipiin pelottavia ajatuksia et ehkä joku päivä mustakin vois tulla äiti, ihan vaan tän sun blogin takia... APUA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah aww :DD Niin, no en mä ketään yritä käännyttää mut aika ihanaa jos oot muuttanut käsitystäsi vauvajutuista positiivisempaan suuntaan mun blogin ansiosta :D! Kyllä äitiys ja oma lapsi on niin hienoja juttuja et en kyllä ois mistään hinnasta halunnu jättää kokematta, mut toisaalta ihmisetkin on erilaisia :) Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos ihanasta kommentista :D!

      Poista
  11. Arvaa kuinka ikävä mulla on jo teitä! Faktahan on myös se, et Tiarasta on tullut mun lempivauva ♥
    Jokaisella tytöllä täytyy olla oma gay kaveri ;DDD !
    Niin, ja Iinan laittamat ruoat on parhaita mitä oon syöny nam nam ♥ ja en puhu kakkaa, vaan täyttä faktaa.
    Niin, ja pian nähdään taas, ja jätetään/minä jätän sähellyksen vähemmälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi muru niin meilki sua!<3 Ja Tiara on paras ja sä oot mun paras gayfriend ;D<3 oot ihana jarppulijarppadaamuruli<3 Pian onneks nähään juu ja kiitoksia muru<3

      Poista
  12. täälläkin yksi onnekas joka menetti poikaystävän keskiviikkona.... meitsi 0, diablo 1. unohtui se 19kk päiväkin aika näppärästi herralta pelaamisen lomassa..

    VastaaPoista
  13. Ihana pikku yksihampainen! Jo niiiiiiin vanha ?? Vastahan se syntyi! :D Niin se aika menee ja kohta sillä on koko hammasrivistö valmiina ja sitten on jo valmiit missinalkeet vuodelle 2030! Niin kaunis on missin äitikin! Sulle sopii tummemmat hiukset, siis juuri tuollaiset. Jotain pikkuyksityiskohtia esimerkiksi raitoja, ei vaaleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, tosin nyt jo kaksihampainen :D<3 Aika menee ihan liian nopsaa! Ja hahaa, saapa nähdä tuleeko Tirriskästä missi, ulkonäköä ainaki löytyy ;D Kiitoksia paljon<3 Ja joo mäkin tykkään suht tummista, mut musta kyllästyttää jo!

      Poista
  14. supersöpö toi kello ! ja ihana tiarakin taas<3 onnea tirriskälle hampaasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookki<3 Ja neiti on kyl ihanin ja nyt jo kaksihampainen<3 Tirriskä kiittää!

      Poista
  15. Ihania juttuja tuol Tigerissa näyttää olevan, oon megakateellinen siitä naulakostakin minkä ostit joskus haha :D

    Ihanaa ku Tiaran hammas tuli "salaa" :) Mä luulin et meidän jätkällä oli helppoo ku tuo vaan kerran yöllä itki kun ne kaks alalegoa putkahti :D Nyt se tekee kahta uutta noiden alaetuhampaiden viereen ja se on meillä ollu vähän vaikeempaa.

    Vaikee uskoo et 8 kk jo tullut täyteen :) Meillä myös parin päivän päästä.. Oon malttamattomana ruvennu suunnitteleen jo 1vee-synttäreitäki, vaikkei haluais ajatella et mun vauva on kohta niin iso jo! Nomutta, ihanaa viikkoa teille pikku yksihampaisen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa siis joo Tiger on kyl niin ihana kauppa! Just semmonen krääsätaivas :D! Ja joo meillä tuli nyt salaa toi toinenkin hammas, saas nähdä miten sitten seuraavat tulee :) On kyllä ihan huikeeta että on jo 8kk tullut täyteen ja mäki malttamattomana suunnittelen jo 1-v synttäreiden tarjoiluja ja mekkoja XD! Ihanaa viikkoa teillekin!

      Poista
  16. Kyllä ne hampaat kiukuttaa sitte kun niitä alkaa tulee useampia saman aikaisesti :)toki lapset ovat yksilöitä, söpö tirriskä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meille tuli toinenkin tässä heti perään, ei kiukuttanut :D Mun mielestä on ihan turha manata että "kyllä ne sitten kiukuttaa" kun ei kukaan voi etukäteen tietää miten jonkun toisen lapsi reagoi mihinkään :D Lapset nimenomaan on yksilöitä ja Tiara on maailman kultasin ja sulosin<3

      Poista
  17. Oiii miten Tiara onkaan kasvanut!! Oon lukenu sun blogia jo ennen Tirriskän syntymää ja se on nyt jo noin iso tyttö :'D Ja sun hiukset on tosi kauniinväriset ja toivottavasti noi ei oo epäonnen-aurinkolasit ;) Kaunista kevättä ja lämpimiä päiviä! :D

    xoxo Janna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookki, se on kyl niin iso muru jo vaikka on se vielkin vähän vauva<3 Ja joo mäki toivon et noi ei oo epäonnen lasit! Kiitoksia vain ja sitä samaa sinulle ihana :))<3

      Poista
  18. Näytetään kummatkin tykkäävän samaoista Lindexin vaatteista pikkusilla! :D

    VastaaPoista
  19. Mun on pakko hehkuttaa. Halusin kotikonstein tummanruskeesta hieman vaaleemman ruskeen ja ostin colourB4-värinpoiston, joka ei sisällä ammoniakkia ja tästä tukasta tuli tosi hyvä. Asteen pari vaaleempi kauttaaltaan, muttei oranssi! Tähän vois nyt laittaa esim. ton sun valkkaaman sävyn. :) (Ohjeet kannattaa lukee hyvin.) Nii ja tukkakaan ei menny huonoon kuntoon ku viimeistelyaineen jälkeen laitto tehokosteuttajan. En tiiä, mitä ois käyny ilman sitä, mut näin on hyvä. :) Tiara on ihan huippu typy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki katoin niitä, mut meillä oli cittarissa vaan sitä kaikkein vähiten vaalentavaa ja ne kaks muuta oli loppu :( Mut aattelin et voisin koittaa joskus myöhemmin sitä sitten, kiitos että kerroit positiivisen kokemuksen siitä! Ja Tiara on kyl huipuista huipuin vauva<3

      Poista
  20. Minkä kokoisia vaatteita teidän tyttö tällä hetkellä käyttää? Itse odotan tällä hetkellä ja laskettu aika on lokakuun alussa (ja luultavasti on tyttö tulossa). Joten ajattelin, että teidän tän hetkinen vaatetilanne vois vastata sitä mitä meillä olis sit vuoden kuluttua...?;) Voisin alkaa varata vauvalle jo jotain kevätvaatetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt ollut käytössä jo pidemmän aikaa 74 -koko ja sitä varmaan käytetään vielä kuukausi-pari, 74-kokoiset on standardiltaan 6-9kk ikäiselle :) Toivottavasti tästä oli apua! Ikinähän ei voi varmasti sanoa miten vauva sitten lähtee kasvamaan, kun jotkut kasvaa niin hurjan äkkiä ja toiset taas vähemmän nopsaan, mut eiköhän tuo 74 ole ainakin jossain vaiheessa kevättä/kesää sopiva :)

      Poista
    2. Kiitti!:) Juu mäkin arvelin, että ainakin 74 vaatteet tulee olemaan käytössä viimeistään sit kesällä:)

      Poista
  21. Kyllä toi Diablo3 on taas vieny kaikki miehet johonki omaan pieneen pelimaailmaansa :D Siltä ainaki välillä tuntuu, mut ehkä se innostus joskus lakkaa siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Toivottavasti joo se innostus lakkais XD On meil jo vähän onneksi laantunut!

      Poista
    2. Elä kultapieni huijaa, ei se oo mihinkään laantunut. :DD

      Poista
  22. oon sulle aikasemminki laittan kommenttii, mut jostai kumman syystä et sitä julkaissut??
    Hienoo, että teijän lapselle hampaiden tulo tuli ongelmitta, mutta en ymmärrä miksi sun pitää hehkuttaa teidän perheen täydellisyyttä, kun se ei varmastikkaa sitä ole. et ikinä kirjota tänne mistään teidän riidoista tai mistään huonosta, ette te kuitenkaa niin täydellisiä ole.. miks pitää vetää sellasta kulissia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas jaahas taas tämmösiä kommentteja..mikä siinä on ku toisilla ihmisillä ei saa mennä hyvin ja ne saa nauttia siitä? Tai että JOTKUT ei osaa olla muitten puolesta onnellisia vaan pitää olla ilkeä ja kateellinen? Kateellinen toki voi olla ilmankin että on ilkeä ns hyvä kateellisuus on ihan ok mut semmonen et aletaan arvostelemaan muita ja olleen ilkeitä ni joo ei. Tämä on Iinan blogi ja Iina ehkä päättää mitä haluaa tänne kirjoitella..enkä ihmettele yhtään miksei ole aiemmin sun kommenttia julkaissut jos tämmösiä ovat joka kerta..

      -Nina

      Poista
    2. Missä kohtaa mun blogissa lukee että meidän perhe on täydellinen? Mä en koskaan ole niin väittänyt enkä tuu väittämään. Mä en voi ymmärtää miksi se kutittaa noin kovasti sun pyllyä jos me ollaan onnellisia ja meillä menee hyvin? Ja toiseksi, vaikka meillä joskus oliskin riitoja niin miksi mä tulisin tänne jakamaan mun ja Oton kahdenkeskisiä asioita 5000:lle päivittäiselle vierailijalle? :D Se että mä kirjoitan meidän elämästä tänne blogiin sen verran kuin itse haluan ei ole mitään kulissia vaan puhdasta itsesuojelua, mä en todellakaan ole ihminen joka levittelee netissä mitään yksityisasioita :)

      Ja Kiitos Nina, komppaan sua ihan täysin!<3

      Poista
  23. Ihana aurinkoinen Tiara! Tulee näistä kuvista meidän poika mieleen. Oli ja on edelleen tuollainen aurinkoinen, reipas ja iloinen lapsi. Hymyilee ja nauraa paljon, tykkää hassutella ja halia. Ikää pikkumiehellä nyt 1v8kk.

    Meillä ei muuten ikinä hampaiden tulon kanssa ollut mitään ongelmia. Ihan huomaamatta on putkahdelleet suuhun, nyt kaikki jo tulleet. Pari kertaa (ekoja poskihampaita ja kulmahampaita tehdessä) oli muutaman päivän lähes syömättä, muuten ihan oma aurinkoinen itsensä.

    Muutenkin kun monet täällä sua pelotelleet että kyllä se Tiarakin alkaa kiukutella ja ei kaikki sitten ole enää vaan ihanaa... niin pakko sanoa että meillä kyllä välillä poika kiukuttelee ja huutaa. Varsinkin kun ei montaa sanaa vielä osaa ja en ymmärrä mitä haluaa. Kuitenkin ne on vaan pieniä hetkiä päivästä ja menee nopeasti ohi, muu aika hymyillään ja hassutellaan. :D Ei tunnu yhtään pahalta pienet kiukut (toki harmittaa toisen puolesta) kun muuten hymyillään ja halaillaan ja leikitään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä se pelottelu tulevista kiukuista on ihan naurettavaa, jotkut lapset kun vaan sattuu olemaan aurinkoista ja reipasta sorttia jotka ei pienistä hetkahda. Toki varmasti joskus kiukuttaa ja ärsyttää iloisiakin lapsia, mutta miksi niistä pitäis murehtia etukäteen, se on se pointti! Mieluummin nauttii niistä ihanista ja iloisista hetkistä kuin käyttää kaiken ajan seuraavan kiukkukohtauksen odotteluun :D Ja niistä hampaista, kaikki lapsethan on erilaisia ja mun mielestä sekin on tyhmää kun jotkut tulee tänne niilläkin pelottelemaan, ja aina jos sanon että joku sujui ilman kiukkua meillä niin ne kyllä keksii seuraavan aiheen joka varmasti sitten kiukuttaa tai menee pieleen Tiaralla :------D Ihanaa kesää teidän perheelle ja kiitos ihanasta kommentista<3

      Poista
  24. Ihaana toi kello ja noi sun uudet aurinkolasit :D Mäki haluun tollaset lasit :D Ja ihana Tiara <3 :)

    VastaaPoista
  25. ota sit kuvii niistä hiuksista paljon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin kaksi kuvaa, toivottavasti niistä sai ees jotain selkoo!

      Poista
  26. Ihanaihanaihana postaus! ♥ en jaksa alkaa kirjottaa romaanii joten tiivistän vaa noi ;)

    VastaaPoista
  27. Sulonen Tiara! :) Mukavaa että ensimmäinen hammas tuli ongelmitta. Meillä kans poika 8kk sai kaksi alahammasta jo 5kk iässä ja ne tuli kans ihan huomaamatta. :) Nyt on sitte kaks ylähammastaki suussa ja niiden tulo olikin kivuliaampaa, ei pojalle oikein ruoka maistunut, vatsa meni sekasin ja pientä lämpöäkin oli.

    Mun mielestä Tiarasta on tullut jotenki enemmän Oton näköinen nyt kun se on kasvanut isommaksi. :) On siinä toki sunkin näköä.

    Ihanat noi sun hiukset! Millä värjäsit nuo raidat sun hiuksiin? :) Oon ite miettiny raitojen tekemistä ja miettiny että millä ne tekis.. :)

    -Aino-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä suloinen<3 Ja ompa hauska et meil on samanikäiset muksut! Joo täytyy kattella että miten sujuu toi hampaiden tulo, toivottavasti yhtä helposti kuin tähänkin asti :) Mustakin tuntuu et Tiara näyttää kokoajan vaan enemmän Otolta! Mut sit taas välillä huomaan omiakin piirteitä jonkun verran... Mä tein noi Swarzkopfin Blonde värillä ja sävy oli silver tai ice tai platinum jotain XD hitto ku en yhtää muista ja heitin sen paketinki roskii! Mut se oli ihan hyvä :) Ihanaa kesää teille!

      Poista
  28. Diablo 3 on ihan paras, ite tykkään siitä hirveesti :D oma mies ei siitä niinkään paljoo innostunu kun minä, haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa no mut hei hyvä noin päin! Itte en tajuu peleist mitää XD

      Poista
  29. Mahtavaa et Tiaralle puhkes hammas! Siitä alkaa kehittyy jo iso tyttö!♥ :)
    Heh,joku muuki on näköjään sun lukijoista Aino-niminen ;D en oo siis sama kuin toinen! ;)
    Ja ihanat hiukset sulla!♥ Jaja kivoja ostoksia oot ostellu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä<3 Sillä on jo kaksi ihanaa pientä hampulia<3 Ja hihii joo on toinenkin Aino vissiin, mut kyl tunnistin sut silti samaksi Ainoksi kuin ennenkin! Kiitoksia paljon ja hauskaa viikkoa!<3

      Poista
  30. http://i.imgur.com/R3OGP.jpg?1 mitä mieltä oot tästä :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä tää on ? ;o

      Poista
    2. Nojaa, mitähän tohon nyt sanois :D Mä oon onnellinen siitä et oon jo useamman kuukauden tiennyt keneen voin luottaa ja keneen en :D

      Poista
  31. http://couturecouturee.blogspot.com/2012/03/ulkonakoasiaa.html
    Tiedän kyllä et sulle tulee paljon kommentteja ja niihinkin menee aikaa vastata ja sulla on pieni lapsi, aattelin et jos oisit unohatnu vastata noihi loppuihi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo unohtanut! Mä muistan kyllä ja mä varmasti aion niihin vastata vielä :D olen vaan hyvin hidas, anteeksi!

      Poista
    2. Okei, ei se mitään c:

      Poista
  32. http://i.imgur.com/R3OGP.jpg?1

    Siisti kaveri sulla. :D Säki siä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siiiis... Onks toi Derya laittanu tollasii kommenttei nimettömänä kaikille vai mikä tää oli? :O

      Poista
    2. Nojaa, ei oo kyllä mun kaveri enää ollut pitkiin aikoihin :D

      Poista
  33. http://www.unionfive.fi/product_details/22947/ ONKO SÖPÖ?? =))

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥