torstai 14. kesäkuuta 2012

Kesäfiiliksellä

Tiistaina vierailtiin Oton duunissa moikkailemassa Oton työkavereita (Otto tunnollinen työntekijä ei lomallakaan voi pysyä pois töistä). Oli hauska reissu ja Tirriskä viihdytteli kaikkia mm. rikkomalla aurinkolasinsa ja yrittämällä väkisin saada Oton energiajuomatölkkiä. Aurinkolasit saatiin korjattua ja sitten me tultiinkin kotiin kokkailemaan ja löhöilemään. Oton töissä oli tosi mukavaa mutta metromatkoista jäi kyllä vähän paha maku suuhun. Metrossa Tiara leikki tapansa mukaan mun juomapullolla ja joku nainen sitten koki tämän hirveänä vääryytenä ja vähintäänkin järjettömänä laiminlyöntinä. Onhan se nyt aivan hirveää että lapsi leikkii tyhjällä, muovisella limupullolla! Kuulemma on todella vaarallista sillä leikkiä ja saatiin sitten englanninkielinen saarna osaksemme. Kuunneltiin oikein kiltisti koko saarna ja parin minuutin jälkeen nainen lopetti onneksi. Sitten Tiara alkoi kujertelemaan ja hymyilemään sille ja se ei kehdannut sanoa enää mitään. Ois kyllä mun puolesta neiti saanut vähän päristellä tai ainakin näyttää kieltä mutta onneksi Tiara on mua älykkäämpi!
              Noustiin Vuosaaressa sitten metrosta pois ja mentiin hissiin johon sitten änkeytyi vielä mummo meidän kanssa yhtäaikaa. No mummopa sitten päätti osoittaa sormella Tiaraa ja täräyttää meille että "Onko tuo teidän?". Kun me ylpeästi kerrottiin että onhan se meidän (ois pitänyt vastata että ei kun naapurin Erkin mutta oltiin taas kohteliaita) niin tämä samainen ikääntynyt naisihminen sitten totesi että ei me voida olla vanhempia, että meistä tulee Tiaralle vain kavereita sitten kun Tiara on 15 -vuotias. Mä en oikeesti ymmärrä että miksi on niin vaikeaa suvaita parikymppisia vanhempia kun tämänkin varmasti yli 70 -vuotiaan naisihmisen nuoruudessa on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus pyöräyttää mukulat nuorella iällä. Ja mikä saa kuvittelemaan että mä en voisi olla aivan yhtä pätevä auktoriteetti sitten joskus teini-ikäiselle tyttärelleni kuin vaikkapa yli 30-vuotias ensisynnyttäjä omalleen? 
               En kyllä voi käsittää, savu nousi korvista suunnilleen mutta hymyilin kohteliaasti vain. Tuli kyllä niin ärsyttävä fiilis, miksi yhtäkkiä samana päivänä kaksi idioottia aukaisee suunsa kun normaalisti ihmiset joko eivät kiinnitä mitään huomiota tai tyytyvät katsomaan vain paheksuvasti. Ja kaikki tämä vain siksi, että me ollaan nuoria. Pahoittelut negatiivissävytteisestä aloituksesta postaukselle, mutta mulla vain pistää niin vihaksi se miten nuoria vanhempia saa muka kohdella aivan miten sattuu. Pitäiskö munkin tasa-arvon nimissä aina hississä alkaa kyselemään vaikkapa mua reilusti vanhemmilta äideiltä että ovatko he lapsenlapsensa kanssa liikenteessä? Ja ei, mä sitä aio tehdä, mulla ei todellakaan ole mitään minkään ikäisiä äitejä vastaan, enkä tosiaankaan aio alentua samalle tasolle tuollaisten ajattelemattomien ihmisten kanssa, mutta välillä on mukava leikitellä sillä ajatuksella että sanoisi jotakin takaisin eikä aina olisi vain kohtelias. Mutta nyt loppui angstaus ja kerron teille meidän ihanasta keskiviikkopäivästä!
               Eilen oli aivan mahtava ilma (tänään on kyllä vielä ihanampi!) ja me suunnattiin koko perhe kävelylle ja ottamaan aurinkoa Saran perheen kanssa. Käveleskeltiin Aurinkolahteen ja lopulta päädyttiin Uutelan kanavanrantaan kallioille istuskelemaan. Mä taisin olla ainoa auringonotosta kiinnostunut koska yksin mä bikineissä hengailin, mutta onneksi kauempana oli muitakin bikini-ihmisiä niin ei tullut niin tyhmä olo! Otto kerkesi jo polttamaan olkapäänsä n. kahden tunnin  ulkonaolon aikana ja mulla taas ei tapahtunut edes mainittavaa muutosta rusketuksessa siinä kahdessa tunnissa. Toivotaan että Tiara perii mun ihotyypin auringon suhteen, on varmasti todella inhottavaa lapselle jos on tosi vaalea ja palaa herkästi! Ainakaan toistaiseksi Tiara ei ole ruskettunut ollenkaan, eikä myöskään palanut vaan Sebamedin Baby -aurinkorasva ja vaatteet ovat tehneet tehtävänsä, hyvä! Tässäpä vähän kuvia eiliseltä! Niin ja kuvissa Tiaralla ei ole aurinkolaseja, koska neiti on oppinut ottamaan ne pois itse, suurimman osan ajasta me kyllä laitettiin niitä kärsivällisesti takaisin päähän mutta kuvien ottohetkellä keskityttiin niihin kuviin eikä aurinkolaseihin ja vasta sitten laitettiin ne tarmokkaasti taas kerran takaisin.

Ihana hymy neidillä!<3
Tiaraakin selkeesti häiritsi toi lanka ku on noin tommonen "hupsis" -ilme :----D
Tossa vasemmalla on mun päivänasu :--D
Tomera rakas<3
Mun kulta<3
Miten sulonen voi toinen olla<3
<3
Mun muru<3

Meil oli hauskaa Tirriskän kaa :DD
Sit vähä energiaa isille ja maissinaksuu tytsylle<3
Siis mikä toi Tiaran ilme on XD Tommonen saalistajakatse, ihan varppina katto kameraa sillä silmällä et kohta se nappaa sen ittelleen :D
Äitin pikkupallero<3
Ja siinä iso pallero kasvonaamion kaa XD
Illalla Tiaran mentyä nukkumaan me syötiin lättyjä ja katottiin leffoja Oton kanssa. Tänään vuorossa on kunnon siivouspäivä ja sitten mennään varmaan puistoon Tirriskän ja Oton kanssa vähän keinumaan. Huomenna Otto täyttää 22v! Mutta siitä lisää myöhemmin, tuun lauantaina postailemaan lisää koska nyt kutsuu imuri ja pyykkivuori kylppärissä! Ihanaa viikonloppua kaikille jo näin etukäteen!


Hei muut nuoret äidit, oletteko tekin törmänneet tuollaisiin "mukaviin" kanssamatkustajiin? Saa mielellään jakaa kokemuksia jos sellaisia löytyy!

122 kommenttia:

  1. se on niin naurettavaa että kaikki vanhat ihmiset tulee pärisemään tollasesta, mahtoiko mummo edes kysyä ikäänne vai päättelikö vaan että ootte jotain 18ikäluokkaa? tosi törkeetä mun mielestä ettei edes vanhat ihmiset tiedä missä kohtaa pitää se suu supussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Ja ei kysynyt meidän ikää kun päätteli vaan :---D vanhat ihmiset on usein paljon pahempia käytökseltään kuin tämä heidän niin kovasti inhoama nykynuoriso :DD

      Poista
  2. Kommentoin nyt ekaa kertaa, mut pakko ny sanoo, että on kyllä yks mun suosikki blogeista! Nii tohon nuorten äitien paheksuntaan aloin kommentoimaan.. Kyllähän niitä paheksuvia katseita on ihan pari tullut, mutta onneks on myös niitä mukavia mummoja, jotka tulee ihastelemaan tuota pientä otusta. Itse oon siis 18-vuotias ja 3 kk tyttö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ihana että jaksoit kommentoida :)! Kiitoksia paljon<3 Ja on siis onneksi niitä mukaviakin ihmisiä jotka tulee juttelemaan ja hymyilemään, mutta kyllä ne jää yleensä enemmän mieleen ne inhottavat tyypit, harmi sinänsä :/ Mutta ihanaa kesää sinulle ja tytöllesi :))

      Poista
  3. Tosi inhottavia kommentteja. Mitä se sille mummolle kuuluu, minkä ikäisenä muut lapsia tekee.. Mä en taida olla kuin pari/kolme(?) vuotta sua vanhempi, mutta en ole koskaan saanu edes paheksuvia katseita. Ainakaan en ole huomannut.
    Silloin kun Emppu oli vielä pikkuvauva, mua ärsytti tosi paljon kun kaikki mummelit tuli kertomaan kuinka sillä on nyt varmaan nälkä ja kuinka kannattaisi antaa sille tutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sen pitäisikään kuulua kellekään mummolle mut niiden mielestä kaikki asiat on niiden asioita :DD Ja kyllä mä ehkä pukeutumisellani provosoin niitä mummoja kyyläämään enemmän, joten siksi ehkä saadaan niitä pahoja katseitakin niin usein, vaikka eihän kenelläkään pitäisi olla mitääm pikeutta tuómita toisia vain ulkonäön perusteella.. Meille taas ei oo neuvoja tullu koskaan kukaan tuputtamaan, sitä päivää innolla odotellessa, eikun :DD Mut hei ihanaa kesää teidän perheelle ja kiva että kommentoit :)!

      Poista
  4. Ikävää että ihmisten pitää puuttua tuolla tavalla muiden vanhempien kasvatukseen olisi mielummin kehuneet lastanne , kun se on niin sulonen :) Tosi monet saa nykyään nuorena lapsia ja ei siinä mitään vikaa pitäisi olla tai kenellekkään mitään sanomista jos joku haluaa lapsen niin kai nyt jokasella on oikeus lapsia hankkia silloin kun haluaa! :) Sun blogii on aina niin kiva lukea ja muistakaa työ ootte hyviä vanhempia tommosia nipottajia löytyy aina mut niistä ei pidä välittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on :(Onneksi suurin osa ihmisist' on kumminkin niitä mukavia, mutta kyllä tuollaisety ahdasmieliset ihmiset jää harmittamaan :/ Ihanaa että tykkäät blogista ja kiitoksia vain paljon sinulle<3

      Poista
  5. Meitä on paheksunut vain 1 ihminen meidän kuullen. Hän oli ikätoverini ja vanha luokkalainen, joka koki järkytyksen kuullessaan, että ei lapsemme ei ole vahinko. Siihen asti yritti kokoajan lääppiä mahaa ja lässyttää. Ilmeisesti olisi ollut suotavampaa tehdä lapsi vahingossa, mutta minkäs teet. Kaikkia ei voi miellyttää :) Pelkään, että joku mummeli tulee ipanan synnyttyä meitäkin arvostelemaan, sillä voi olla etten säästele sanoissa. Toi vaan on niin raivostuttavaa ja voi olla etten kykenisi vain tyynesti hymyilemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ompa ikävän kuulonen toi sun vanha luokkalainen, itselläkin tosin oli vähän samanlainen ystävä mut enää ei onneksi olla tekemisissä. Ja oli mullakin kyllä pokassa pitelemistä, ei ollut kaukana etten ois vastannut hyvin ikävästi takasin :D Ja ei siinä mitään pahaa oo jos antaa samalla mitalla takas, mä vaan oon yleensä niin viilipytty etten jaksa alkaa sanomaan mitään :D Ihanaa loppuodotusaikaa sulle ja mahtavaa kesää!

      Poista
  6. Aaah ihana nähä et Suomessakin on kivat säät eikä vaan sada koko ajan! :) Ite muutin Italiaan viime viikolla ja katsomo.fi kiels multa kaikki tv-ohjelmat ni kiva pystyy seuraa ees tätä blogia et on jotain ajanvietettä vapaalla :D Tiara on ihana kuten aina ja säkin näytät niiiiin onnelliselta ja nätiltä :) Turha välittää negatiivisista kommenteista, itsehän tiedätte parhaiten että lapsi on ihan yhtä rakastettu kuin vanhempien pariskuntienkin lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no täällä sai kyllä onneksi pari päivää nauttia kivoista ilmoista ennen kun noi sateet taas tuli takas :/ Ja voi hitsit oon sulle kade kun oot sinne päässy muuttamaan! Kiva jos jaksat seurailla mun blogia vaikka varmaan Italiassa löytyy paljon muutakin tekemistä :DD! Ei me välitetäkään, vaikka onhan sellaiset silti inhottavia! Ihanaa kesää sulle sinne Italiaan!

      Poista
  7. Mekin ollaan törmätty vaan yhteen vähän kapeakatseisempaan ihmiseen, mun oman äidin kaveriin. Kaikki äidin kaverit on samaa ikäluokkaa, mutta vaan yks on ottanu meidän vauvauutisen vähän huonommin vastaan. Oon nähny sitä vaan muutaman kerran mahan kanssa, ja silloin tulee tökeröjä kommentteja. Äitiä ne kommentit taitaa kyllä kuohuttaa enemmän ku mua :-D Kaikki muut tutut ja vähän tuntemattomammatkin onkin sitten ollu innoissaan uudesta tulokkaasta :-) Ja tosiaan, oon vielä suakin nuorempi, enskuussa vasta 18v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä taas kaikki tutut on tukenu, ja tuttujenkin tutut mutta noi random ihmiset tuntuu olevan niitä kapeakatseisia :/ On kyllä inhottavaa varsinkin jos omasta lähipiiristä löytyy sellaisia ilkeitä ihmisiä... Mut hyvä jos sun äiti pitää kumminkin sun puolia :)!

      Poista
  8. Oi ihana Tiara, kuinka sulone joku voi olla!♥ Haha mulla kans synttärit huomenna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä sulosin<3 Ja aijaa, onnittelut sullekin :)!

      Poista
  9. No johan nyt sattu samalle päivälle tollaset ärsyttävät valittajat. Me ollaa säästytty noilta onneks, mut vierestä seurattii viime viikolla kun vanhempi nainen kovaa äänee bussissa huusi naiselle jonka lapsi itki rattaissa että "minulla on 7 lasta ja tiedän koska lapsi kärsii.. ottakaa lapsi sylii sieltä kun selvästi kärsii yms yms" Äiti koitti siinä rauhallisesti puhua lapselle vaan että pääset pois heti kun mennään bussista ulos.

    Että onhan noita, joka kaupungissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huhhuh! On niitä vissiin joka kaupungissa joo, onneksi me ei olla törmätty tommosiin "neuvojiin" vielä :D

      Poista
  10. Höh? En nyt tiedä tuliko edellinen kommenttini perile, mutta kirjoitan silti uudestaan. Meille on kerran tultu sanomaan, ettei meillä voi olla lapsia, koska olemme itsekin (20-vuotiaita) lapsia! :D Eiku lainasin tän meidän puolivuotiaan tyttösen siskolta juuuuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuli just kans yks sanomaan et eeihän teillä lapsia voi olla kun tosiaan ollaan VASTA 20v. :D Ihme porukkaa liikkuu kyl ainaki täällä pääkaupunkiseudulla huhhuh

      Poista
    2. Voi huhhuh, ihmeellistä porukkaa tosiaan :D!

      Poista
  11. Inhottava kommentti tolta mummolta kyllä! Huh. Tosi törkeetä mun mielestä tollaista ääneen sanoa, saahan sitä ajatella, mutta voi pitää mölyt mahassaan! :o Mä en muutenkaan käsitä, että mikä noita joitakin vanhoja ihmisiä vaivaa kun käytöstavat on totaalisen hukassa, niin kuin ilmeisesti toltakin mummolta. Me käytiin eilen mun miehen mummolla ja vaarilla (70+) näyttämässä vauvaa ekaa kertaa ja kun tehtiin lähtöä, niin miehen mummo kehtasi esittää vielä loppuun kysymyksen "Oliko ihan tahallaan tehty vai vahinko?" ja mä mietin, että ei vittu oo todellista! Missä on käytöstavat? Mun mielestä toi on asia, jota voi kyllä pohtia itekseen, mutta ei oo mun mielestä ihan soveliasta kysyä tollaista päin naamaa, varsinkaan kun on jo kerran raskausaikana sen mieheltä kysynyt. Piti vielä multa asia varmistaa. Vähänkö meinasin kilahtaa! :@

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä saa ajatella mitä haluaa mut ei sitä tarvitse ääneen tulla päivittelemään, monella mummolla on joo käytöstavat ihan hukassa! Ja voi apua toi mitä sun miehen mummo oli kysynyt, varmasti suututti! Onnea pienestä ihanasta nyytistä teille<3

      Poista
  12. Todella kummallista oikeesti, miten nuoria vanhempia karsastetaan pahasti, ihan niinku ne olis auttamatta huonoja vanhempia lapselleen. Itse olen vasta raskaana, joten en ole saanut osakseni samanlaista kohtelua, mutta "innolla" odotan sitä hetkeä kun vauva on maailmassa ja ihmiset olettaa, että ne voi sanoo ihan mitä tahansa...

    http://ihmeellinenelamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se todella on kummallista! Raskausaikana tosiaan ihmiset ei niin paljoa sanonut mitään, mut kyllä mua sillonkin mulkoiltiin :D Mutta ihanaa odotusaikaa sulle ja älä välitä idiooteista jos sellasia joskus osuu kohdalle!

      Poista
  13. Itsekkin olen törmännyt näihin ennakkoluuloihin , yleensä ventovieraiden vanhempien naisihmisten osalta. On tullut kommenttia, että miksi tehdä lapsia kun on itsekin lapsi, teiniäiti yms. Parasta tässä kuitenkin on, että olen jo 27 ( ilmeisesti hyvin säilynyt :D ), että en ihan nuorestakaan äidistä enää mene :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no sä oot kyllä hyvin säilynyt :D! Se on niin naurettavaa että ihmiset vain olettaa ja sitten tulee mussuttamaan eikä vaivaudu edes ottamaan selvää että ovatko he oikeassa vai väärässä oletustensa kanssa.... Mutta ihanaa kesää teidän perheelle!

      Poista
  14. tää ei nyt liity asiaan mitenkään mutta sun blogia on kyllä kiva lukea kun tullee melkein joka päivä uutta tekstiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia, haluaisin kirjottaa vieläkin useammin, nyt harmittaa kun on ollut niin vähän aikaa postailla :(

      Poista
  15. Noi kitisijät on niin tuttuja! Musta tuntuu, että aina julkisilla kulkiessa meidän kanssa on joku elämäänsä kyllästynyt valittaja kyydissä, jolla on jotain henkilökohtaista maailmaa vastaan. Ja sit se purkautuu meihin!

    Ylivoimaisesti paras oli, kun olin ihan itseni näköisenä (punatut huulet, tukka ponnarilla, nahkatakki, saappaat ja mustat housut) bussissa ton minin kanssa. Joku muori kyylää koko matkan ja sit lopuks totetaa, että "Kuule sielt päi mist mie tuun on siunlaisia hupakoita varten yks sana! Se on huora!"

    Olipa pikkusen naurussa pitelemistä. Se, että mamman värkki kasvaa sammalta ja torakoita ja että hän on valinnut elää elämänsä potentiaalisena vanhanapiikana ei liene nuorien äitien vika :D

    Ja mitä tulee tähän blogiin, ni mä oon jo pidempään seuraillu taustalla, kun meillä on niin samanikäiset leidit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, hirvee tyyppi se joka sano sulle tolleen! Miten voi olla tollasia ihmisiä edes olemassa -.- Musta kyllä tuntuu kans että aina on jotain hiekkapimppejä kyydissä meidän kanssa samaan aikaan kun pitää niin ilkeesti aina tuijottaa :DD Kiva että tulit kommentoimaan! Ja vähän kivaa et meil on samanikäset neitokaiset! Hauskaa kesää teille :)

      Poista
  16. Voi itku, voin vaan kuvitella miltä tommonen arvostelu tuntuu... Hatun nostot siitä että oot malttanut olla hiljaa, itse en ois varmaan pystyny ja sanonu suutuspäissäni takasin jotain hyvinki törkeää... :D

    ja ps. Noi Tiaran sandaalit on ihanat!! :D en kestä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, se kyllä oli suoraan sanottuna aivan perseestä :D! Teki munkin mieli tokasta jotain mut luulen et sitä mummoa ärsytti viel enemmän se et me oltiin niin ällö ystävällisiä ja kohteliaita :DD Ne on söpöimmät sandaalit ikinä, mäki haluun :DD!

      Poista
  17. samoja kokemuksia.. joku akka puistossa avautua että ONKO SUN LAPSI!?!? ja mun 1v pojalle sanoi että MISTÄS SE ÄITIS ON SUT PIERASSU KU ON NOIN LAIHA. ja jatko multa kyselemistä että onko todellakin sun lapses kun näytät niiiin nuorelta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäki kuulin tota raskausaikana et ei musta mahdu mitään vauvaa ulos ja edelleenkin sitä hoetaan että en mä voi olla äiti ku oon nii laiha :----D

      Poista
  18. voi ei, mä niin rakastan noita "oot nuoriäiti, et voi olla hyvä äiti" arvostelioita! :D

    Meille sattui kerran niin, että olimme menossa kauppaan, pienityttöni seisoskeli kaupanoven edessä ja samalla kaupan sisäpuolelta oli tulossa ihminen. Ovi olisi auvennut seuraan päin tyttöäni, mutta ehdin nopeasti napa hänet syliini, ennen kun olisi saanut ovesta päähän!

    Tyttö siinä vähän itkeskeli kun säikähti, että mitäs tässä nyt tapahtui.
    Ja eiköhän meidän perään tule huutelemaan joka ruova: "Lopeta se lapsen riuhtominen tai soitan lastensuojeluun!!!" Huutonsa jälkeen lähti kiireenvilkkaa vain pois, eikä edes jäänyt kuuntelemaan mitä hänelle sanoin.

    ELi minä pelastin lapseni saamasta ovesta päähän ja sitten joku rouva, joka ei ole yhtään tilanteen tasalla, katsoo asiakseen tulle huutelemaan minulle :D Pikkusen raivostutti!

    Kyllähän noita ihmisiä riittää, joilla on niin jännä elämä, että pitää alkaa toisten elämään puuttua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti mistä näitä ihmisiä oikeen sikiää! Miten voi olla tollasia olemassa! Sä toimit ihan oikein ja se rouva oli vaan ihan totaali idiootti....

      Poista
  19. Mulle ei oo ainakaan vielä mitään tollasta kukaan tullut päin naamaa sanomaan, mutta ei voi kun ihmetellä, että jollakin voi olla pokkaa! Tosi törkeetä! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että ei oo tullut, kukapa tollasia haluais elämäänsä :S

      Poista
  20. Älä välitä tollasista ilkeilijöistä, mun mielestä on hyvä että sulla on kasvatuksen suhteen jalat maassa eikä just silleen ''yhyy, lapseni leikkii tyhjällä vesipullolla, hän tulee olemaan isona masentunut koska oli vauvaiässä niin laiminlyöty!!!11'' :D Ja toi mummo, mitä ihmettä? Rouva on varmaan itse ollut 18 saadessaan ensimmäisen lapsensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo Tiaralla on kyllä kaikki mitä se tarvii ja ylikalliit luomupurulelutkin löytyy että ei se vesipullo sen ainoa lelu ole :---D Ja älä vaan, sen iässä kaikki sai nuorena lapsia!

      Poista
  21. Aivan ihania kuvia! :) ps. Teillä on kaunis perhe!

    VastaaPoista
  22. Me asutaan maalla, ja käydään kerran pari viikossa ton viereisen kaupungin isommissa marketeissa. Siellä on yks kassamummo joka aina mulkoilee meitä eikä tervehdi jos mennään sen kassalle, eka harkitsee et alkaiskos sitä vetää näitä tavaroita läpi vai ei.. Sit vähän aikaa mulkoiltuaan alkaa hyvin hidaseleisesti jokaisen piippaamaan tavaroita, ensin tietty tutkii että mikäs se on :D Hymyilee meijän pienelle miehelle ja jatkaa mun ja mun miehen mulkoilua. Ei sanaakaan sano, pelkän hinnan mumisee niin hiljaa ettei siitäkään saa mitään selvää. Enää en suostu menemään sen kassalle, jonotan vaikka hitto vie puolet pidempään kun meen sen kassalle! :D Ja me ollaan 22-vuotiaita. Meille on tulossa toinen ni kyllä ne keski-ikäset naiset aina mulkoilee tosi halveksivasti ja sillon ei kyllä tämä suu pysy kiinni vaan kailotan kovaan ääneen "ihme kyylä" ja sillon niiden päät kääntyy tulipunasena muualle muina miehinä ku ei ois koko asiaa koskaan tapahtunutkaan :D Ja meillä se kommentoija on mun oma täti. Se on ihan katkera siitä, ku mä tein meijän suvun meijän ikästen ekan lapsenlapsen eikä sen pojat, jotka on vanhempia. Se kyllä jaksaa aina kommentoida että nyt saa heittää elämälle hyvästit 20 vuoden ajaks, enää ei nukuta, ei syödä, ei tehdä ikinä mitään mitä halutaan. Ja sen vitsit on niin ala-arvosia muutenkin. Sano mun miehelle kun esikoista odoteltiin, et sit ku vauva on syntynyt ni miehen pitäis laittaa mulle naru kaulaan ja juoksuttaa auton perässä että lähtee raskauskilot. Hehheh, alkaa kohta valua vedet silmistä ku niin kovasti naurattaa............ Ja kun odotin esikoista, ni mun täti tuli vitsillä puukottamaan mua mahaan.. Kun olin kyykyssä ni yritti tönästä mut siitä selälleen.. Vähän taitaa olla katkera :D Ihme kostoiskuja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herranjumala mikä akka ! Ei oo kaikki muumit laaksossa jos raskaana olevaa naista pitää maahan pukkia Ö__Ö Katkeruus se vaan on niin perseestä :D

      Poista
    2. Mä sain myös suvun puolelta osakseni paljon negatiivisuutta. Äitini ja hänen sisarukset ovat kaikki saaneet lapset päälle kolmekymppisinä ja naimisissa. Mä päätin hankkia lapsen kihlattuni kanssa yli kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen 23 vuotiaana. Kun olin raskaana esikoisemme kanssa, äitini suku usein hämmästeli sitä, kun emme halunneet naimisiin ennen lapsen syntymää. Kuulin kuinka selän takana puhuttiin siitä, että lapsi oli varmaan vahinko ja että pysyimme yhdessä vain lapsen vuoksi... Kun lapsi oli syntynyt, niin koko ajan oli joku tiuskimassa (ei siis neuvomassa rauhallisesti) "että syötä se jo, sillä on nälkä" "anna se lapsi mulle, niin näytän miten tämä ja tämä tehdään". Ja jos käänsin selkäni, niin mummoni laittoi lapsen lautaselle ISON voinokareen, koska kuulemma syötin häntä liian vähän ja väärin. Reilun vuoden jaksoin kuunella sanomatta vastaan. Sitten kirjoitin pitkän kirjeen, jonka lähetin kaikille sukulaisille. Kerroin siinä tuntemuksistani ja laitoin loppuun, että olen todella onnellinen ja että en tässä elämäntilanteessa tarvitse ympärilleni ihmisiä, jotka eivät osaa olla iloisia puolestamme. Nyt olemme naimisissa (nämä negatiiviset sukulaiset eivät saaneet kutsua häihin) ja kolmas lapsemme syntyi toukokuussa. Osa sukulaisista on tullut pyytämään anteeksi, mutta esim mummoni ei pysty nielemään ylpeyttään. Hänen kanssaan en ole enää missään tekemisissä.

      Poista
    3. Mä oon oikeesti ihan järkyttynyt jo näistä jutuista! Mistä tollasia katkeria, ikäviä ja sairaita ihmisiä oikein riittää :S ja miten kukaan voi edes vitsillä uhata raskaanaolevan naisen mahaa ja lapsen turvallisuutta! AIvan hirveää oikeasti :S Ja alempi anonyymi, tuo on varmasti ollut todella vaikeaa kirjoittaa kirje ja lähettää se kaikille mutta se oli varmasti hyvä ratkaisu, ainakin ne ehkä vihdoin tajusivat mitä olivat tehneet... Voimia teille molemmille ja oikeastaan meille kaikille nuorille vanhemmille! Niitä tarvitaan kun löytyy niin paljon ikäviä ihmisiä...

      Poista
  23. Toi on oikeesti jotenki outoo, et ennen kaikki sai nuorena lapsia ja sit jos nykyää saa nii heti tulee vittuilua niiltä jotka on ite niitä lapsia synnyttäny nuorena -.- Niiiin pinnallista. Älä välitä jostai mummoista, kaupungilla jotku iha vieraat mummot on ruvennu arvostelee mua koska mul sattu olee mustat vaatteet ja kajaalia " voi noita nykynuoria ku pitää naamaki sotkea ". Eli mistäpä ne ei valittais, ei kannata vaa välittää vaikka se suututtaaki :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan on :S! Ja kyllä se vaan totuus on että me "nykynuoret" ollaan reilusti kohteliaampia ja avarakatseisempia kuin ne meitä paheksuvat ja halveksivat ihmiset...

      Poista
  24. Voi miten inhottavaa tuo mistä alussa kerroit... Mua oikeesti ihmetyttää että just vanhat ihmiset enimmäkseen paheksuu, ja nimenomaan siks ihmetyttää koska mun käsittääkseni ennen vanhaan saatiin lapset tosi nuorena? Ja ootte sentää jo yli kakskymppisiä ettekä mitään teinejä enää :D Huhhuh. Alko oikee kihisee päässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan... Kyllä siinä kihisi meilläkin, mutta oon ylpeä siitä ettei alennttu sen ihmisen tasolle ja alettu räyhäämään :)

      Poista
    2. Se oli kyllä kypsästi tehty! En tiiä olisinko samaan pystynyt :D

      Poista
  25. oisit haistattanut pitkät paskat noille kahdelle valittajalle! sille englantilaiselle sanonut: "smell shit!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. smell shit XD ehkä fuck you ois kuitenki parempi..

      Poista
    2. Nojoo, ois tehnyt kyllä mieli olla hyvin epäkohtelias mut mä olin kohtelias koska tiedä et se ärsytti niitä vielä enemmän kun en provosoitunut :D

      Poista
  26. edellisessä neuvolassa ennen turkuun muuttoa neuvola lääkäri kohteli mua aika alentavasti ja paheksuen nuoren ikäni takia.nyt Turussa neuvolan henkilökunta kohtelee paljon paremmin ja paheksuvia katseita tulee vain muilta raskaana olevilta ja ohi kulkevilta varsinkin nyt kun maha on ruvennu näkymään muillekkin.Tiedän kyllä jo että en tuu nyökytteleen ihmisille kohteliaasti vaan sanon takasin jos ne rupeevat jotain selittämään nuoresta iästä.Tähän asti anoppi on ollu vain näreissään kun toinenkin miniä saa lapsen jo 18vuotiaana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä tarvitsekaan olla kohtelias, ellei itse halua. Mä halusin siksi olla kohtelias koska se luultavasti ärsyttää niitä vielä enemmän jos ei provosoidukaan :D Mäkin sain jo raskausaikana kyllä niitä katseita, usein myös niiltä muilta raskaanaolevilta.. Onnellista odotusaikaa sulle :)

      Poista
  27. Ihana kuvateksti toi "päivän asu tossa vasemmalla!" :D Huhhuh mitä ihmisii teil tullu vastaa o.o Sikses huvittavaa, ku teen vanhustyötä, ni koko ajan ne kyselee et jaahas koskas sä niitä lapsia teet, ihan ku se olis oletus et tällasella 20v (kohta 21!) olis automaattisesti vähintää tulossa lapsi. Sanon aina vaan et ei meillä ole ku kaks karvasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :DD Ja joo se on niin kakspiippunen juttu, osa on niin kaksinaismoralistisia ja paheksuu nuoria vanhempia vaikka on itsekin tullut nuorena äidiksi ja osa taas haluaa tuputtaa omaa elämäntapaansa kaikille muillekin ihmisille :D Karvaset vauvat on ihania!

      Poista
  28. Just itsekin aloin miettii tuota että eikös ne ennenkin lapset tehty just nuoremmalla iällä kuin nykyään suurin osa tekee, niin sitten mainitsitkin siitä. :D No mutta katsos kun joillekin ei vaan mikään oo hyvä. Semmosia ihmisiähän riittää (niissä vanhuksissa myös, ei tosiaan oo kaikki vanhukset mitään herttaisia tapauksia! :DD), ja ne varmasti ottaa kyllä päähän mutta onneks sä sentään osaat sit hillitä itses! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän ne tehtiin joo :D Ja mä luulen että niitä ikäviä ihmisiä ärsyttää eniten se jos niiden jutuista ei provosoidu vaan hymyilee vaan nätisti :D Koska sitä ne just haluaa että ne sais syyn mussuttaa oikein olan takaa :D

      Poista
  29. Mulle ei oo onneks kukaan tullut mitään tollasta sanomaan. Raskausaikana kuulin että mun siskopuolen täti oli ihmetellyt, että ompa jännä ratkasu pitää lapsi. Mä käskin sanoo sille takas, että sen tädin vanhemmilta oli kans tosi jännä ratkasu pitää se (täti). Eipä oo sen jälkeen rouvasta mitään kuulunu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah aika hyvin sanottu sulta :DD Meni varmaan joo rouva hiljaseksi!

      Poista
  30. Ihan kauheita ihmisiä! Mä en tajuu et miten jollain on pokkaa olla niin ilkee tai edes puuttua toisten asioihin?? tai siis sellasin asioihin että lapsi leikkii vesipullolla tai minkä ikäiset vanhemmat on.. mulle kukaan ei oo vielä tullu mitään sanomaan (onneks) mut oon huomannu kuinka jotku vanhemmat naiset kattoo pidempään mut tajuun asiam ehkä vasta kotona :DD mut suurimmals osaks oon saanu hymyjä ihmisiltä :) mut voi olla että sitte ku ollaan siinä iässä että käydään puistoissa ni saattaa joku kokea tehtäväkseen kommentoida jotain :D no siihen on vielä aikaa että ehkä mä kehittelen hyvät vastarepliikit jo valmiiks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mekin suurimmaksi osaksi niitä hymyjä saadaan, mutta noi ikävät jutut on yleensä ne jotka jää eniten mieleen :/ Ja joo mäkin innolla odottelen sitä ku aletaan käymään puistoissa että ihmiset alkaa neuvomaan... Toistaseksi ollaan käyty enimmäkseen vaan tossa oman pihan vauvakeinussa kiikkumassa :D Joo kantsii kehittää hyvät vastarepliikit XD

      Poista
  31. voi että kun jotkut ei osaa pitää noita mölyjä mahassaan.. eiköhän se nyt oo jokasen oma päätös koska niitä lapsia tekee! Kyllähän te nyt silti ootte Tiaralle vanhempia ja auktoriteettejä, kun tiara on 15, vaikka ette ookkaa mitä 50v sillon -.- ja sit toi vesipullolla leikkiminen .. en keksi mitää pahaa mitä siinä vois lapselle käydä, jos valvotusti pyörittelee käsissään jotain tyhjää muovipulloa? :o mut joo herranjumala tuota sun kroppaas! täydellinen :)
    +repesin tolle sun päivänasu mytylle :D:DD ootte ihania<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan, mun mielestä se on vaan hyvä että me ollaan suht nuoria silloin kun Tiara on teini-iässä, on ehkä omakin nuoruus sen verran muistissa vielä että osaa suhtautua avarakatseisemmin nuoren oikutteluihin eikä provosoidu niin helposti :D Ja en mäkään kyllä käsitä mitä kauheaa on vesipullolla leikkimisellä..... Kiitos ihan hirmuisen paljon ja itse olet ihana ja niin oli kommenttisikin<3

      Poista
  32. joo mä itekin synnytin pojan 19-vuotiaana ja siis nyt kun oon jo 23v niin silti tulee välillä pitkiä katseita varsinkin jos bussissa meidän uhmaikäinen poitsu jotain rupee kiukuttelee niin heti katotaan et voivoi nuori äiti,mut sit jos jonkun 30v naisen lapsi itkee niin ei mitään.mä en siis tota tajua mut onneks oon oppinu olla välittämättä sellasista :D ja kerran tässä vähän aikaa sitten semmonen tapaus töissä tapahtui kun oli uus työntekijä joku parikymppinen niin ihmetteli ihan suu auki ku kerroin että mulla on lapsi " mä luulin et sä oot teini..tai siis nuori" :D :D juu kiitos vaan mut kyllähän nuorillakin on lapsia :D mutta te ootte kyl ihana pikkuperhe! <3 :) -Jellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Se on ihan tavallista että nuorillakin on lapsia ja mun mielestä se on vaan niin törkeää että nuoria vanhempia kohdellaan välillä kuin pohjasakkaa. Kiitoksia vain paljon ja oletpas itse ihana<3

      Poista
  33. anteeks että nyt kysyn ja aivan menee asian vierestä ,mutta otto on tosi ihanan olonen isä tiaralle :) , mutta olen huomannut että puhut vain äidistäsi etkä isästäsi eikö hän ole mukana elämässäsi? tosiaan en halua loukata ja ei tarvitse vastata jos koet asian liian henk. kohtaseksi hyvää kesää teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otto on maailman ihanin isä Tiaralle :)<3 Ja mulla itselläni ei ole isää, ei siinä sen enempää, mut mulla on maailman paras äiti :) Hyvää kesää sullekin!

      Poista
  34. Mulle on vaan hymyilty onneksi, mutta välillä on annettu niitä paheksuvia katseita.

    Mutta kerran kun matkasin junalla kaksosten kanssa, ja toinen pojista itki ihan levottomasti, oltiin juuri syöty ja kaikkee, mutta kello oli sen verran paljon että väsymys alko painaa päälle niin joku saakelin mummo tuli antaa mulle neuvoja että mitä mun tulis tehä! Hetken siinä jaksoin kohteliaasti kuunnella mut sit suutuin ja sanoin kyl tosi ilkeesti että jos vois huolehtia vaan omista asioista..
    Ei mulla kävis mielessäkään neuvoo ketään toista äitiä jos sen vauva itkee :D se nyt on ihan normaalia et joskus lapsi hermostuu, ni mikä mä nyt oon siihe sanomaan mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymyjä mekin onneksi useammin saadaan, mutta kyllä niitä paheksuviakin katseita tulee valitettavasti.. Noihin neuvonantajiin me ei onneksi olla törmätty vielä mutta voin vaan kuvitella kuinka raivostuttavalta se tuntuu kun joku tulee neuvomaan miten pitäisi toimia oman lapsen kanssa! Ja ei mullakaan tosiaan tulis mieleenkään, se on normaalia että lapset joskus hermostuu ja ei se tarkoita sitä että se johtuis äidin iästä tai olis muutenkaan äidin vika :D!

      Poista
  35. Aii juma**** !! Prkl ku pistää vihaksi aikuiset ihmiset jotka ei osaa käyttäytyä !! ..Teen itse asiakaspalvelu työtä, jossa on tullut huomattua ettei osalla ihmisistä ole minkään näköisiä käytöstapoja. Töissä on pakko vaan hymyillä ja nyökytellä..auta armias jos joku tulee mulle siviilissä päätään aukomaan !!
    Hienoo että pystyit olemaan sanomatta mitään, mut kyllä miä olisin napauttanu takas. Eihän ne muuten ikinä opi ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin oon tehnyt asiakaspalvelutyötä joskus ja vielä sitä kaikkein ärsyttävintä, puhelinmyyntiä ja kyllä siinä välillä teki mieli sanoa takaisin kun joku oli oikeen törkeä, mutta piti vain olla kohtelias :D Ja niin voihan se olla ettei ne ikinä opi jos ei sano mitään :D mä ajattelin sen niin et sitä muoria ärsyttää vielä enemmän jos oon oikeen ällö kohtelias, koska sit se ei saa mitään syytä haukkua meitä enempää :D

      Poista
  36. Se on kumma kun vanhat ihmiset aina valittaa ettei nuorilla ole käytöstapoja, mutta kyllä se on toisin päin! Tuntuu että ne luulee että ne voi sanoa ihan mitä vaan koska ne on vanhoja! :( Mutta iloa ja onnea teidän perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on, ei niitä käytöstapoja löydy kyllä usein vanhemmiltakaan ihmisiltä.. Kiitoksia paljon ja ihanaa kesää sinulle :)!

      Poista
  37. Moikka Iina! Kommentoin tässä ihan ekka kertaa, vaikka oon jo pitkään seuraillut tätä sun blogia :)

    Ihimeellisiä tuommoset mummelit, joilla ei enään tunnu tosiaan olevan muuta sisältöä elämässään kuin toitottaa "totuuksiaan."
    Oon itte ollu tässä menneet kuukaudet asiakaspalvelutyössä ja oon valitettavasti joutunut panemaan merkille, että tuommoisia ihmisiä (varsinkin näitä vanhempia rouvia) jotka tuntuvat elävän silkkaa häijyyttään, on olemassa suorastaan kiusallisen paljon. Luulisi tosiaan, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä enemmän osaisi käyttäytyä, vaan EEEEEEEI. Häijy mummo lienee yhtä vakiintunut sanapari kuin angstinen teini :D
    Että kyllä tässä on saanut opetella nöyryyttä ihan kunnolla, ettei ala viskomaan takaisin muutamia valittuja sanoja... vaan silti täytyy ihailla sun kykyä kohteliaisuuteen noinkin vittumaisessa tilanteessa, ehkä itsekin joskus vielä hillitsen temperamenttini kunnolla!

    Hmm mulla piti olla vielä jotain fiksua sanottavaakin vielä mutten muista enään tähän hätään mitä se oli...
    No eniveis, teillä on ihana perhe! Nää oot kypsän ja tosi mukavan oloinen neito sekä loistava äiti suloiselle Tiaralle, kattokoot jotku mummut kuinka kieroon tahansa. En ole itse mikään maailman suurin vauvafani myönnettäkööt, mutta Tiara on kyllä ihana ja vaikuttaa oikein hauskalle tapaukselle! :D Oli jännä nähdä teitä ihan livenä silloin, kun pyörähditte Oulun KappAhlissa, moikkasin teitä silloin yläkerran kassan takaa :) Ja pitäisikö tähän vielä lisätä, että olin silloin aikoinaan joskus vuonna nakki ja peruna sun synttärijuhlissa Hietasaaressa ;)

    Nonni, ilmaisinpahan minäkin olemassaoloni tänne...aurinkoista ja oikein muksaa kesää teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipähei! Kiva että tulit kommentoimaan ja ihanaa että olet jaksanut seurailla mun löpinöitä! Ja mä muistankin kun moikkasit meitä Kappahlissa, olin tosi otettu siitä ja oli ihana et moikkasit! Hauskaa että oot ollu mun synttäreillä, ne oli kyllä hauskat bileet vaikka oonkin "hieman" muuttunut niistä ajoista :DD

      Häijyt mummot tuntuu kyllä tosiaan olevan yhtä yleisiä kun angstiset teinit, hyvin sanottu :D! Varmasti asiakaspalvelutyössä on vaikeaa kun aina pitäisi olla niin pirun kohtelias vaikka kuinka olisi ärsyttävä ja ilkeä asiakas... Mutta ihailen niitä jotka sitä työtä silti jaksavat tehdä iloisella nassulla päivästä toiseen!

      Mukavaa kesää sullekin ja ehkä me tullaan taas piipahtamaan Kappahlissa ens viikolla :D!

      Poista
  38. Täälläpäin teinit teki lapsen ja mummut & papat sai sitten hoitaa lapsensa jälkikasvun teinimamman bilettäessä (isä oli tietty poissa kuvioissa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meitä ihmisiä on niin moneen lähtöön, mun mielestä ei voi yleistää mitään tapauksia vain iän perusteella kun kyllä niitä loistovanhempia ja mätämunia löytyy kaikissa ikäluokissa..

      Poista
  39. Voin usko, että nuo kommentit ovat tuntuneet pahoilta, mutta ei kannata antaa niiden masentaa, koska se on ihan selvää, ettei Tiara näyttäisi noin iloiselta ja tyytyväiseltä, jos te ette hänestä huolta pitäisi. :-) Jatkakaa vain samaan malliin ja näyttäkää niille kaikille hapannaamoille, että te ootte mitä parhaimmat vanhemmat Tiaralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Tiara kyllä näyttää ihan itse kaikille hapannaamoille että se on täydellisen tyytyväinen ja onnellinen mukula! Kiitoksia vain paljon ja ihanaa kesää sulle!

      Poista
  40. Olen tosi surullinen puolestanne, että olette kohdanneet tuollaisia ihmisiä. Teidän perheessä on selvästi kaikki hienosti.

    Työni puolesta voin kuitenkin valitettavasti todeta, että aika useat kovin nuorten vanhempien lapset joutuvat viimeistään kouluiässä suuremman syrjäytymisuhan alle. (Ja ennenkuin joku ehtii kommentoida niin vaikka Tiaralla, naapurin Pupella ja serkun Vipellä on kaikki tosi hyvin ja nuoret vanhemmat niin näin ei aina ole.) Ongelmia on kaikenikäisissä ja -laisissa perheissä, mutta tilastollisesti useammin juuri kovin nuorten vanhempien perheissä. Tämä selittyy osin sillä, että oma identiteetti vielä kehittyy ja vanhemmuuden vastuu ja elämänmuutos tulevat kuitenkin tuntumaan liian isolta taakalta omaan elämänkokemukseen ja maailmankuvaan nähden. Tulee eroja, puolisot vaihtuvat ja perheolosuhteet ovat rikkonaisia. Aina ei ole ammattia ja usein myös taloudellinen epävarmuus tuo riitoja perheeseen.

    Mutta kuten sanoin, te olette esimerkillinen perhe, josta monet vanhat sekä nuoret voisivat ottaa oppia!

    Ja ellei lasta oikeasti kohdella huonosti niin kenelläkään ei ole oikeutta puuttua toisten vanhemmuuteen kohtaamallanne tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin tiedostan sen että valitettavan usein ongelmia löytyy juuri nuorista perheistä vaikka niitä ongelmia kaikissa ikäluokissa onkin, mutta silti se ei todellakaan - kuten itsekin totesit - anna kenellekään oikeutta tulla ilman syytä haukkumaan vain iän perusteella. Enhän mäkään mene haukkumaan vaikka jotain mummoa dementikoksi vain sen perusteella että hän on vanha ja dementia on vanhuksilla yleistä.

      Ja mä luulen että osasyynä siihen että nuoret joskus kokevat vanhemmuuden niin raskaaksi että ongelmia syntyy on se että heitä ja heidän kykyjään epäillään niin paljon, ei luoteta, ei tueta ja heti kun pyytää apua (vaikka läheisiltä) syytetään huonoksi vanhemmaksi. Jos on 30v äiti ja pyytää hoitajaa vaikka laivareissun ajaksi niin se on täysin hyväksyttävää ja okei mutta jos 18v äiti tekee saman niin se on maailman suurin vääryys.. Meillä ei tosiaankaan ole mitään tälläistä tullut vastaan onneksi, mutta olen kyllä kuullut joistakin nuorista perheistä joille näin on käynyt ja se on mun mielestä hirveän surullista. Kaikkia vanhempia iästä huolimatta pitäisi tukea mun mielestä, eikä haukkua ja arvostella. Ja en siis sano että sinä olisit tehnyt näin vaan tarkoitin yleensä! Kiitos asiantuntevasta kommentista ja kehuistasi meidän vanhemmuuden suhteen! Mukavaa kesää sinulle!

      Poista
  41. Ihana hattu teidän neidillä,mistä toi on ?:)

    VastaaPoista
  42. Itellekkin tuli huono fiilis noiden mummeleiden saarnoista! : (

    Kummalista, että sekaantuvat teidän elämään, koska ennemminhän lapset juuri tehtiin nuorina! Ehkä noilla mummeleilla ei oo lapsia ja ovat siitä katkeria ja nyt niiden piti purkautua teille : /
    Mutta mun mielestä kaikkien pitäis suhtautua lapsen saamiseen Suomessa positiivisesti, koska meillä on kuitenkin hyvät hoitomahdollisuudet, ilmainen koulunkäynti, täällä saa tukia jne..Meitä suomalaisia on muutenkin vain 5 (vai 6?) miljoonaa, joten sehän on just hyvä että lisää lapsia syntyy!! Esim. Amerikassahan se nyt on ihan eri juttu jos saa lapsen nuorena, koska siellä
    lapsesta huolehtiminen on kalliimpaa ja usein nuoret äidit ja isät ovat köyhiä.

    Ja ootte tosi ihana pari, voi Tiara on niin sulonen lapsi! : )
    Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, ennemmin Suomessakin pitäisi suhtautua positiivisemmin nuoriin vanhempiin ja auttaa ja tukea, eikä paheksua ja väheksyä :/ Suomeen kyllä mahtuu lisää kansalaisia ja täällä tosiaan on ainakin monia muita paremmat tuet lapsiperheille :)

      Kiitos ihan hirmuisesti ja kaikkea hyvää myös sinulle :))

      Poista
  43. Mä en kanssa ymmärrä tuota "äitikin näyttää vielä ihan lapsi olevan" ja superhymy. Tosiaan, "ennenvanhaa" kun oli ihan normaalia tehdä lapset nuorina ,heti parikymppisinä. Itseasissa "Biologisesti ajatellen naisen hedelmällisyys on parhaimmillaan alle 23-vuotiaana." Eiköhän sekin jo kerro jo tämän olevan aivan normaalia, kun luonto on näin sen järkeillyt! Mutta kai se johtuu paljon siitäkin että ennen pukeuduttiin säädyllisemmin ja ehkä näytettiin ns "aikuisilta". Myönnän, että itsekkin näytän aivan 15 vuotiaalta hiukset ylhäällä pikkumyy ponnarilla, vaikka olenkon "jo" kohta 22 vuotta. Mutta miksi ihmisen ulkonäön annetaan määrittää ihmistä niin paljon? Onneksi täällä Savossa päin, eivät ihmiset kehtaa tulla sanomaan päin naamaa... Ne sanovat sen selkäsi takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään! Ja mun mummokin oikeen kannusti ja oli iloinen kun kerroin mun raskaudesta, mun mummo on saanut mun äidin silloin kun oli just täyttänyt 21 ja se oli ihan normaalia silloin ja sen pitäis olla ihan yhtä hyväksyttävää nykyisinkin. Kyllä mäkin usein näytän nuoremmalta kuin mitä oonkaan, mutta sitä en mäkään ymmärrä miksi ulkonäön perusteella määritellään niin paljon! Ja hahaha kyllä täältäkin niitä seläntakana jauhajia löytyy, paljonkin :D

      Poista
  44. Juu on todella yleistä että kommentoidaan tai vähintään mulkoillaan. Tosin näytänkin luonnostani hyvin kuolleelta ja ulkonäkööni en paljon kiinnitä huomiota joten en voi ihmetellä. Tosin alhaisimpaan pisteeseen pääsi pullukka perhe, joka tuijotti häpeilemättä raskaana olessani minua ja veljeäni ja selkeästi oletti pikkuveljeni (n. 15 vuotias silloin) olevan lapsen isä... :D Ja toki nämä lapsenhoitoneuvojat ovat aina vauhdissa, kerran koko bussi keskusteli siitä, mitä teen äitinä väärin ja miten minun tulisi hoitaa lastani. Jopa oli miellyttävä reissu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahh voiei mikä väärinkäsitys! Ja kauheaa että on tollaisia lastenhoitoneuvojia ja vielä jossain bussissa! Meillä ei sellasia ole tullut vielä vastaan ja toivottavasti ei tulekaan :D

      Poista
  45. Moikka !

    Löysin tän siun blogin eilen jotain ihme kautta, ja tästä tuli kyllä yksi suosikkini ! :) piti nimittäi lukee siun kaikki postaukset!.

    Me asutaan kanssa maalla, meillä ei nuo mummelit oo niin suuressa osassa kun tää suurinpiirtein sama ikäluokka. Esimerkkinä on miun serkku joka odottaa nyt esikoistaa (19v) niin tuntuu koko kylä tietävän paremmin heidän asiat kun hyö ite, mm. kylällä puhuttu ettei lapsi olisi serkkuni miehen tai että se oli todellinen känni illan moka yms.. mutta sitten minua myös ihmetyttää nämä osa porukkaa täällä. Toinen hyvä esimerkki on itse ikäinen pariskunta (20v) ja heille tuli esikoinen KUKAAN EI tällä kylällä ole pahaa puhunut heidän selkänsä takana saatikka sanonut sitä heille ääneen.. Joten miksi iihmisten pitää tehdä toisista silmätikkuja!? Eikö jokainen voisi elää sitä elää mikä on, ettei tarvitsis puuttua toisten asioihin.. Oon myös monesti miettinyt mitähän paskaa itelleni sataa niskaan kohan rupean esikoistani odottamaan. Myös työkaverini on yksi sellainen ihminen joka ei sulata raskaus uutisia vaikka itse on minua paljon vanhempi, mutta tottakai hänen ystäviensä raskaudet ovat ok mutteivat työkavereiden.. Tätäkin olen miettinyt että en varmaan uskalla iloisia uutisia kertoa kunhan se joskus on ajankohtaista niin kenellekkään PAITSI oman perheen kesken tietysti.. Mutta nyt taisin hieman jo karata aiheestasi.

    Siulla on tosi ihana lapsi ! :) Ja todella hyvin oot synnytyksestä palautunut ja raskauskilot pudottanut !

    Eikun jaksamisia, kusipäitä tähän maailmaan mahtuu.
    Ja kiitos ihanasta blogistasi, seuraan tätä tästäkin eteenpäin! :)

    - tiCru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa että jaksoit kahlata kaikki postaukset läpi ja vielä yhdessä illassa! Kiitos vain paljon ja ihanaa että tykkäät ja jäät seurailemaan :)!

      Kylläpä noita mussuttajia löytyy joka ikäluokasta, samoiten kuin joka kylästä ja kaupungistakin! Se on vaan niin naurettavaa että toiset otetaan silmätikuksi ja puhutaan pahaa kokoajan vaikkei mitään väärää olisi tehnyt. Tuo on myöskin törkeää jos sun työkaverisi käyttäytyy tuolla tavoin, miten tollasia ihmisiä voi edes olla olemassa!

      Kiitos ihan hirmuisen paljon, en mä kyllä mitään ole tehnyt kilojen eteen kun ne on vaan lähtenyt :D! Ja Tirriskä on maailman sulosin kyllä<3

      Ihanaa kesää sinulle ja iso kiitos vielä ihanasta kommentista!

      Poista
  46. Viddu ku on ollu törkeä porukkaa liikenteessä! =O Kyl mä puollan sitä että lapset tehdään suhtnuorena, kun vielä jaksaa. Oma äiti teki miun siskot 43 ja 44 v eikä jaksanut sit niitä enää hoitaa kun ne pääs teini-ikään vaan musta tuli ite niille se äiti parikymppisenä enkä saanu viettää normaalia lapsuutta/nuoruutta vaan sain ihan järettömän vastuun. Ite oisin halunnu ekan lapsen nuorempana kun 27 v, mutta kun ei heti tärpänny ;) Siltikin anoppi on sitä mieltä että oon 27 v liian nuori äidiksi vaikka hää ite pyöräytti ekan penskansa maailmaan ollessaan 22 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh mitä kaksinaismoralismia sun anopiltasi! Ja voi että mitä olet joutunut kokemaan teini-iässä, itsellä on tosín ehkä vähän samanlaisia kokemuksia,tosin mä en joutunut huolehtimaan sisaruksistani vaan mun äidistä mutta rankkaa sekin oli.. Mutta opetti se vastuuta ainakin! Kyllä se on ihan totta että nuorena jaksaa paremmin! Ihanaa kesää teidän perheelle :)

      Poista
  47. Laita Tiarasta jokunen naurava kuva tänne, loppuu tuo mummojen haukkuminen. Asioita ei pidä yleistää. Teinit 13-17 v (suurin lukijakunta) innostuu vähän liikaa ja kielenkäyttö sen mukaista. Mutta Tiara on niin ihana pieni päivänpaiste, että unohtuu teineiltäkin kiroilut:).

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täh? eikö täällä niitä just oo?:)

      Poista
    2. Mä en oikein ymmärtänyt kommentin pointtia, haluaisitko valaista mua lisää :D!

      Poista
  48. semmosia ne vanhat ihmiset on ! niitten mielestä nuoret ihmiset on niin lapsia melkein kolmekymppisinäkin vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin se usein tuppaa olemaan valitettavasti :D!

      Poista
  49. Voi että, blogi täynnä ihania kuvia. Ja hirmu suloinen tyttö sulla :) !
    Itse muistan kun olin esikoiseni kanssa puistossa kun hän oli vielä vauva, niin joku mummo tuli kyselee kovasti. Ja lopulta kävi neuvomaan - ihan kun ei tietäisi - ettei pientä vauvaa saa pitää suoraan auringonvalossa ja muuta vastaavaa. Itse olin nimittäin 19v kun synnytin esikoiseni :) Kukaan ei sinällään ilkeä ole ollut, mutta välillä ärsyttää että tuntemattomat ihmiset tulee pätemään ja neuvomaan miten hoidan omaa lastani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti ärsyttää! Mä en oo tuollaisia neuvojia vielä kohdannut, toivottavasti en kohtaakaan ikinä! Aivan törkeää kyllä tulla neuvomaan äitiä siinä miten toimia oman lapsensa kanssa... Kiitoksia paljon ja ihanaa kesää teidän perheelle :)

      Poista
  50. heii missä otto on töissä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otto tekee siistiä sisätyötä toimistossa, muuta en paljasta koska en halua kertoa liian yksityisiä juttuja täällä :)

      Poista
  51. Hei! Hyvä vinkki tuon ikäsen kans on jos haluaa ite ottaa aurinkoa niin ostaa teltta, jota on helppo kuljettaa mukana, lapsen saa sitte sinne kivasti auringolta varjoon ja ite voi olla auringossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi on muuten oikeesti hyvä vinkki, kiitos! :)

      Poista
  52. Tiara on niin ihana =) itte oon just 17 täyttäny ja ainaki viimeistää 18vuotiaana aattelin tulla raskaaks:P kauhee vauvakuume,ja ei kiinnosta yhtään mitä muut ajattelee oon nyt jo niin varma et oon vaan tosi ylpeee vauvasta =)

    VastaaPoista
  53. nyt ei liity postauksen aiheeseen oikeestaan, mutta mistä toi bikinin yläosta on ostettu? varmaan jossain postauksessa oot kertonukki mut ainaki mult menny ohi?

    VastaaPoista
  54. onkos sun biksu yläosat hm:ltä? = )

    VastaaPoista
  55. SIIS MITEN SÖPÖ TOI KUVA OTOSTA JA TIARASTA!! Ihan älyttömän hauska ja suloinen :) siis toi maissinaksuu&ediä kuva :D ihan mahtava!

    Ja voimia sulle tohon kun pitää purra hammasta ettei sanois takasi liian pahasti, mä oon nimittäin niin haukkana aina vahtimas ettei kukaan katokaan muhun päin pahasti ja saan kärsii aina kun en malta pitää suutani kiinni.. Mut täytyy ottaa susta mallia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah noi kaks on maailman sulosimpia yhessä<3

      Hahah mä oon vähän sellanen et en provosoidu helposti ja oon välillä ärsyttävyyteen asti kohtelias enkä sano pahasti :DD Mut sä voit ajatella sen niin että niitä ilkeitä ärsyttää paljon enemmän jos oot oikeen ällökohtelias etkä provosoidu ;D Hauskaa kesää sulle!

      Poista
    2. täytyy laittaa korvan taakse! Samoin teille mahtavaa kesää :)

      Poista
  56. Mä sain kuukauden vajaa 15-vuotiaana tyttäreni, pahemmin ei oo tultu mitään sanomaan mut kytätty sit senkin edestä! Paras esimerkki on varmaan kun oltiin kauppakeskuksessa ja imetin, ihmiset käveli seiniä ja ovia päin :-D

    VastaaPoista
  57. Pakko sanoa, hitto oot hyvässä kunnossa! Siis aivan uskomatonta että ei oo vuottakaan vielä siitä ku oot tuonu maailmaan ehkä kauneimman ja sulosimman lapsen ja oot jo nyt tossa kunnossa, huhhuh ;)

    VastaaPoista
  58. Mmmoi(: Ihana blogi! Ite oon vasta 13 , mut tosi törkeetä et nuoremille vanhemille tullaan puhumaan tolleen ;o
    Mun mielestä just nuoria vanhempia pitäis arvostaa, ne saattaa jopa ehkä paremminkin ymmärtää lapsen mielipidettä sitten kun se on vanhempi , kun ikäero ei oo niin iso! Tosi sulonen vauva ja hyvää kesää sulle!(:

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥