sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Ihmejuttuja

Naurattaa, hirvittää ja säälittää. Huomasitteko tuon anonyymin kommentin edellisessä postauksessa johon oli linkitetty jonkun blogi? Kommentissa kerrottiin et blogin kirjoittaja on kopioinu mun raskauden aikaisen masukuvan ja läntänny oman naamansa siihen päälle. Ei siinä mitään tää on jo ihan tuttu juttu kesältä kun oli toinen samanlainen joka Irc-galleriassa oli toiminut samoin mutta mua hirvittää se että toi bloggaaja oli kopioinu sinne toisten vauvojen kuvia ja ultrakuvia ja esitti että niissä kuvissa on sen oma rakas pikkuneiti. Miksi joku kokee tarpeelliseksi keksiä itselleen elämän? Ja miten joku kehtaa väittää jonkun toisen lasta omakseen.. Kaikenlaisia pellejä liikenteessä kyllä. Onneksi se blogi on jo poistettu niin ei tarvi enää pelätä et se kopioi kohta meidänkin pikkuneidin kuvia sinne. Toivottavasti kenenkään teidän muiden äitibloggaajien lasten kuvia ei ollut siellä, mua vaan hämäs kun jotenki näytti hirveen tutulta ne blogin bannerissa olleet vauvakuvat, ihan varmasti oon jonkun blogissa ne nähny aiemmin..
                          Käytiin tänään pitkästä aikaa Oton kanssa yhdessä jossain, nimittäin Itäkeskuksessa. Oli kyl kiva kun ei tarvinnu mennä yksin kauppaan enää kun murukin alkaa jo tervehtyä. Kierreltiin kaupoissa ja tein aivan täydellisen löydön, mekon ristiäisiin! Mutta pidän teitä jännityksessä ristiäispäivään asti myös tän asian suhteen koska musta on kiva sit yllättää oikeen kunnolla. Sen verran voin paljastaa että mekko ei kyllä varmaan oo mikään perinteinen ristiäisiin puettava mekko, siinä on mm. nahkaa, mutta täysin asiallinen kumminkin eikä liian paljastava tai mikään bilemekko jos asustaa oikein. Tässä vähän kuvia tältä päivältä:






Tuima tuijotus :DD Pikkuneidillä on selkeesti pahat mielessä :D♥

Ihana mutrusuu neitonen♥
Sitten asiasta kukkaruukkuun. Otto puhuu täydellistä ruotsia ja oon itekin käynyt koulua ruotsiksi joten puhun sitä suhteellisen sujuvasti mut keskenään puhutaan aina suomea. Me tutustuttiin suomenkielisten kavereiden kautta vaikka oltiin oltu yli puol vuotta vierekkäisissä ruotsinkielisissä kouluissa. Mutta se pointti oli että mä haluaisin hirveesti että pikkuneitikin oppisi jo pienestä asti ruotsinkielen ja että Otto puhuis ruotsia neidille ja mä suomea.Tuntuu vaan jotenki tosi hassulta ku meidän kotona on aina puhuttu suomee niin että Otto alkaiskin yhtäkkiä puhumaan ruotsia neidille. Kokeiltiin tänään parin tunnin ajan ja se tuntu hassulta :D. Mut siinä ois kyllä puolensa että osais kaksi kieltä jo pienestä asti joten luultavasti pyritään siihen et Otto nyt alkaa puhumaan pikkuselle aina pelkkää ruotsia. Onkos mulla blogin lukijoina muita jotka opettaa lapsilleen kahta kieltä lapsesta asti? Tai onko mun lukijoina sellaisia jotka on itse kasvaneet kahden tai useamman kielen kodissa? Millaisia kokemuksia teillä on, onko ollut helppoa oppia/opettaa toistakin kieltä vai onko se vaikeuttanut jotenkin elämää?

Kiitos vielä kaikille teille ihanille lukijoille kannustavista kommenteista joita laitoitte eiliseen postaukseen, ootte parhaita♥ Alan pian vastailemaan niihin kunhan kerkeän, siinä onkin aikamoinen urakka mut mukava sellainen! Ihanaa alkavaa viikkoa teille♥
PS: Mahtavaa että teitä lukijoita on bloggerin kautta jo yli 600!♥ 

76 kommenttia:

  1. Ihan mahtava idea, että puhuisitte tytsyllenne sekä suomea että ruotsia! Itse olen ihan suomenkielisestä perheestä, mutta kyllä se todella paljon esimerkiksi työnhaussa hyödyttäisi jos puhuisi myös ruotsia äidinkielenään. ps teidän pikkusen silmät on niin suloiset!

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti Oton pitää puhua ruotsia pikkuselle! Mun oma isä osaa kans täydellistä, ihan Ruotsin ruotsia, mutta ei sitä mulle koskaan puhunu ja oon ollu siitä katkera.

    VastaaPoista
  3. Ei se poistanu blogia, vaihto vaan osotetta ja mulla niiin ärsyttää ku oon varma et toi yks ultrakuva joka tossa bannerissa on niin oon nähny sen jonku muun blogissa, siis kenen blogia luen ja kenen se kuva OIKEESTI on.

    Kaikenlaisia ihmisiä sitä on.:/

    VastaaPoista
  4. Minulla on suomenruotsalainen mies ja itse olen suomenkielinen ja me olemme alkaneet heti vauvamme synnyttyä puhumaan hänelle minä suomea ja mieheni ruotsia. Näin lapsestamme kasvaa suomenruotsalainen ja hän taitaa ruotsin kielen samoin kuin suomen. Yhdelle ystävälleni sen sijaan on puhuttu vain suomea lapsesta saakka, vaikka hänen isänsä on suomenruotsalainen ja tämä ystäväni on hyvin katkera vanhemmilleen asiasta. Jiren EHDOTTOMASTI suosittelen, että puhutte lapsellenne alusta saakka kahta kieltä, vaikka se aluksi tuntuu hölmöltä, tottuu siihen hyvin nopeasti :). ps. teillä on maaaaaailman söpöin vauva <3

    VastaaPoista
  5. Kaksikielisyys on rikkaus, suosittelen! Mä olen vauvasta asti kuullut äitiltä ruotsia ja isältä suomea. Nyt itse puhun Joelille ruotsia ja Sami suomea. Olihan se hassua aluksi,kun ollaan Samin kanssa aina puhuttu suomea keskenään eikä Sami pahemmin ymmärrä edes ruotsia. Tuntui tyhmältä kun puhuu lapselle kieltä mitä mies ei ymmärrä. Nyt Sami ymmärtää jo jonkun verran ja osaa sanoja ruotsiksi. Jos te kerta Oton kanssa kummatkin osaatte ruotsia niin tää juttuhan on teille entistä helpompi, kun ei tarvitse miettiä mitä toinen sanoo jos puhuu ruotsia :)

    VastaaPoista
  6. mut mietin et ku tolla on tosta keskosvauvastakin kuvia, et onko noiki kopsattuja :/

    VastaaPoista
  7. Moikka Iina! Oon ite suomenruotsalainen ja oppinu just äidin kautta ruotsin ja isän kautta suomen niin voin sanoa että kannattaa todellakin koska pikku neidillä tulee olemaan tosi paljon hyötyy siitä! Ja mulla on englanti ja ranskakin todella paljon helpompaa kun on vahva ruotsi ollut aina pohjalla. Jos teillä teettää vaikeeta se yhtäkkinen ruotsin puhuminen niin laittakaa pikkunen sitte taaperona ruotsinkieliseen tarhaan ja siit ruotsinkieliseen kouluun! Sanon vaan että kannattaa koska siit on oikeesti hyötyy! Terkut koko perheelle, sun blogi on aivan ihana <3

    VastaaPoista
  8. http://jennyy-meandmylife.blogspot.com/

    tossa sen tyypin uus osote. Hitto mua säälittää ne, joilta se on pölliny noi kuvat :(

    VastaaPoista
  9. Aiheeseen liittymätön kysymys, mutta vastailetko nykysin Formspringissä enää kysymyksiin? :) Mulla on meinaa näkyny että olisit viimeks vastaillu reilu kuukausi sitten, varmaan voi olla vaan tässä päässä vikaa mut silti. :D

    VastaaPoista
  10. No huhhuh tota tyttöö joka ton huijauksen teki :o sillä oli näköjään _erityisen megapontisen_ tylsää ku tommosta keksi!
    Muttajoo,nätti oot taas kerran ja asu on ihana (:♥
    Pikkuneitiki on söpö,erityisesti tossa ''tuhma-ilme''-kuvassa :D ♥

    VastaaPoista
  11. ehdottomasti kannattaa kahta kieltä puhua! :) ihana vauva teillä! milloin kerrot nimen? :)

    VastaaPoista
  12. Mä kasvoin kaksikielisenä: espanja ja suomi. Kävin kouluni espanjaksi aina neljänteen luokkaan asti, koska asuttiin silloin siellä. Mulle oli kyllä vaikeaa käydä yhtäkkiä koulu suomeksi kun muutettiin suomeen. En muutenkaan tykännyt olla kaksikielinen, sekoitin helposti kieliä keskenään ja saatoin puhua samassa lauseessa kahta kieltä sekaisin jne. Tästä syystä en halunnut opettaa lapselleni espanjaa, puhumme vain suomea. :) ruotsi tosin voisi varsinkin etelä-suomessa toimiakin, kun siellä saa helpommin ruotsinkielisiä kavereita ja koulujakin kaiketi on.

    VastaaPoista
  13. ite oon aina ollu siitä katkera, että en oo kaksikielinen :D ois niiiin siistiä puhua kahta kieltä äidinkielenä! joten antaa mennä ja opettakaa neidillenne ruotsikin, onpahan sillä helppoa sitten koulussa ruotsin kanssa! :)

    VastaaPoista
  14. Huhu.. Miten joku kehtaa viedä toisten kuvia ja laittaa ne muka omakseen?.. KAttelin myös tuota hänen bannerin kuvaa, ja siinä kuvassa jossa on valkoinen toppi päällänsä jo aika ison mahan kanssa niin vasemmassa nimettömässä on sormus? ja 28 lokakuuta on päivittänyt kuinka ei ole ollut yhteydessä lapsen isään ainaskaa puoleenvuoteen... Liekö kaikki kuvat kopioitu, paitsi omasta naamasta..Kuinka ihmiset voi olla typeriä... Mutta ihania kuvia jälleen teidän neidistä! :) suloinen ku mikä!

    VastaaPoista
  15. Ihan sairasta, et toi blogi on pelkkää valetta ja täynnä kopioituja kuvia! Oon nähnyt ton blogin ennenkin ja suorastaan säikähdin, kun luin täältä, et se on täyttä p*skaa :( sairas toi tyttö/kuka lie on!!!!

    VastaaPoista
  16. Itse en ainakaan koskaan oppinut ruotsia kunnolla koulussa, enkä ajattelut koskaan kieltä tarvitsevani(asuinhan Oulussa.)
    Nyt myöhemmin rakastuin Vaasalaiseen mieheen ja kahden vuoden kaukosuhteen jälkeen muutin Vaasaan. Täällä noin 50% ihmisistä puhuu ruotsia ja töitä saadakseen kieli on melkein välttämätön. Nyt tuntuisi melkeen taivaan lahjalta jos toinen vanhemmistani olisi ollut ruotsinkielinen ja olisin kielen oppinut siinä kätevästi!
    Että ehdottomasti vauvvallekkin ruotsia, ei se siitä ainakaan kärsi :)
    Niin ja Iina vaikutat ihanalta ihmiseltä, mukavaaa loppu syksyä! Sun blogisi piristää mun päiviä!

    VastaaPoista
  17. Mun mielestä toi kakskielisyys ois hyvä idea! Topiaksen äiti puhuu kans täydellistä ruotsia ja Topiasta harmittaa ku hää ei ite sit oppinu täydellistä ruotsia / hälle ei opetettu ruotsia kaikennäkösten syiden takia (vanhempien ero jne) :(

    Mut oiku ootte pikkuneidin kans nättejä ja hyvin oot palautunu raskaudesta ! <3

    VastaaPoista
  18. ite oon kasvanu kakskielisessä perheessä, iskä ja sen suku puhu mulle pienest asti ruotsii ja sitte se jäiki vähä vähemmälle mutta siitähä on vaa hyötyy vanhempana !

    jos on ees pien mahollisuus puhuu lapselle vaikka virooki nii siis :-D tajusit toivottavasti pointin.
    ja koska suomi on (yllätys..) kakskielinen maa ja muutenki ruotsinkieltä tarvii lähes joka paikassa, ni mielummin opettelee pienenä jo ja osaa sitte vanhempana ja tietenki koulus siit on kovasti hyötyy :-)
    et tavallaa koulus kerrataa niit aiemmin opittui asioit (vaiks ne tuleeki joilleki vast ekaa kertaa) ja sitte siit pohjalt noustaa vaa ylemmäs.
    olipa sekava selitys mutta siis pointti on se, et kannattaa puhuu kaht kielt jos on mahollisuuksii :-)

    enemmän sitä katuu sit vanhempana siihe tyylii 'porukat puhu ruotsii mut ite en osaa' :-)

    VastaaPoista
  19. ihan hirveetä se blogi johon se on kopioinu ne kuvat! miten joku voi tehä noin! säälittävää... pisti pikkasen ärsyttään niiden puolesta keiden kuvia siel oikeesti on!

    VastaaPoista
  20. Mun mielestä olis tosi hienoa osata puhua kahta kieltä! Todellakin kannattaa opettaa neidille ruotsiakin, kun se kerran on mahdollista :) Pääkaupunkiseudulla ja esim. Vaasassa, sekä muuallakin työnsaanti on varmasti helpompaa jos on ruotsi sekä suomi hallussa... :)

    Ihmettelen kans tuota bloggaajaa joka pöllii toisten kuvia ja väittää omakseen, tosi säälittävää. Huhhuh ;o

    VastaaPoista
  21. Minäkin mietin laittavani pojun kansainväliseen päiväkotiin ja sitten kouluun. Niinkuin itsekkin olen tehnyt. Ajattelin myös, että puhuisin pojulle englantia vauvasta asti ja mies taas suomea.

    Kysäsin neuvolasta tästä ja hän ei pitänyt ajatuksesta. Hän sanoi, että jos äidinkieli on suomi niin kannattaa sitä myös puhua sitä niin kauan kuin hän sen opii vahvasti. Sitten vasta ottaa vieras kieli mukaan. Kahden kielen puhuminen sekoittaisi vauvan ajatukset joten puhe kehittyy hitaammin.

    Tästä on myös elävä esimerkki minulle. Nimittäin erään tuttuni perheessä. isä puhuu vain englantia ei osaa suomea. ja äiti taas puhuu suomea. Ja tyttö on nyt kolme vuotta ja puhe on mitä on. Eli ei lähellekkään sitä mitä ikäistensä pitäisi olla.

    päätin siis luopua haaveista kaksi kielisyydestä. Toki ajattelin pojan silti laittaa kansainväliseen kouluun koska silloin varmasti äidinkieli on vahvasti takaraivossa :)

    En nyt siis puhu puolesta enkä vastaan. Koska itse ajattelin samoin kuin sinä. Olisihan se hienoa jos vauva osaisi kahta kieltä. Mutta...

    VastaaPoista
  22. tohon kieli juttuun aattelin sanoo et no itelläni ei oo tollasia taustoja mutta miun serkulla siellä helsingissä on kaksos pojat jotka on puoliks turkkilaisia niin ne on opettanu ihan alusta asti molemmat kielet niille suomen, sekä turkin, on oppinu molemmat kielet niiku et ymmärtää hyvi mut tietty hei puheet saattaa pikkase hidastuu sen takii ku pitää oppii puhuu kahta kieltä ja ne on oppinu nyt paremmi sen helpomman eli turkin paremmi, ainaki mitä oon ite nähny :) mut toi on tosi hyvä idea ja siellä päi se ois vielä plussaa et ois melkee äidinkielenää molemmat kielet :)

    VastaaPoista
  23. en suosittelis tota kakskielisyyttä ennenkuin pikkunen on oppinu kunnolla suomenkielen koska siin voi käydä niinki hassusti ettei pikkuinen tuu oppimaan ollenkaa kumpaakaan kieltä täydellisesti, mikä vaikuttaa hänen menestykseen esimerkiks koulussa. kannattaisin sitä et ootatte et pikkuinen oppii eka täydellisesti suomen kielen ja vasta sen jälkee puhuisitte hänelle myös ruotsia. koska vauva kuitenki menisi aika varmasti sekaisin kahdesta kielestä, on se kuitenki aika haasteellista eka oppii ees yks kieli ja kaikki muut perustoiminnot.

    oon just tuoreeltaa lukenu niin paljon psykologiaa et sillai tiiän sillai aika hyvin mist puhun.. :) mut tehkää minkä näätte parhaaks (:

    VastaaPoista
  24. Meillä, niin kun varmaan tiiätkin, on puhuttu koko ajan suomea ja persiaa. Mun käsittääkseni sitä ehdottomasti suositellaan, mutta niin että se kieli myös pysyy sitten koko ajan teidän tapauksessa Otolla ruotsina. Keskenään toki puhutte Suomea, mutta muuten. Mutta joo, en usko että siitä ainakaan haittaa on :) Ja mekin ollaan aateltu, että jos työajat vaan sallii niin laitetaan Ilias englannin kieliseen päiväkotiin kun täyttää sen vaaditun 3 vuotta :)

    VastaaPoista
  25. Hei kannattaa varmaan vesileimata kuvat jotenkin ettei päädy vääriin käsiin :)

    VastaaPoista
  26. Hei, tää kysymys ei koske oikee mitenkään tätä postausta, mutta sähän oot asunu oulussa joskus? Ite oon aatellu muuttavani sinne parin vuoden päästä, ni aattelinku sulta kysyä onko siellä jotai hyviä ns. naapurustoja mitä suosittelisit? :) jossai missä olis iha semi rauhallista ja niii:) kiitos jo jos vastaat :)

    VastaaPoista
  27. Vähän vissiin huomionkipeä tuo likka mikä tota blogia pitää. Kävin itekki kattomassa ja kyllä pisti vähän epäilyttämään toi sen touhu.. Ja heti ekassa postauksessa pisti silmään ne erittäin sameat ultrakuvat, joissa mun mielessä toisessa lukee yläkulmassa jorvin sairaala ja toisessa Oulun kaupungin sairaala :D Dumbass!

    Mutta ikäväväähän tuo on kun toisten kuvia manipuloi ja käyttää ominaan, varsinkin jos nuo kuvat keskosvauvasta on jonkun toisen, niin kun luulen että on :/

    VastaaPoista
  28. tosi kivasti hiukset ja ihana meikki ja asu ja pikkunen!! <3

    VastaaPoista
  29. Meidän sukulaiskaksostytöille on puhuttu pienestä asti kahta kieltä (tyttö nyt jonkun 4-5 v.) Äiti puhuu ruotsia ja isä tytöille suomea, keskenään vanhemmat puhuu suomea. Tytöt puhuu vähän miten sattuu, suomea ja ruotsia sekaisin :/

    Suosittelisin kysymään tota joltain asiantuntijalta, neuvolasta tai muualta, että suositellaanko tuota, että vauvasta asti puhutaan molmepia kieliä, vai niin kuin täällä on otettu esille tuo, että ensin toinen kieli kunnolla ja sitten kakkoskieli mukaan. Veikkaan, että tossa meidän sukulaistytön tapauksessakin olis pieneen mennyt se ettei ensin ole toista kieltä opetettu kunnolla, mutta enhän mä asiantuntija ole niin en voi faktana sanoa! :)

    Mutta kannustan kyllä opettamaan tytön kaksikieliseksi, tavalla tai toisella. Se on rikkaus, ja itse olen kateellinen niille ketkä suomen ja ruotsin handlaavat yhtä hyvin! Se on suuri rikkaus ja etu =)

    - Emma

    VastaaPoista
  30. Ei voi olla totta! Olin tai siis olen lukijana tuossa kyseisessä blogissa ja järkytyin kun kuulin, että se on huijausta! Ja vielä enemmän järkytyin kun huomasin yhden kuvista, missä esiintyy muka hänen keskosena syntynyt vauvansa, niin olevan kuva erään kaverini pojasta joka syntyi keskosena. Alkuperäisessä kuvassa kaverini pitää poikaansa sylissä, mutta tässä blogissa olevassa kuvassa kaverini on rajattu kuvasta pois ja kuva käännetty "toisinpäin." Sairasta! -,-


    T. Viivi

    VastaaPoista
  31. kävin kattoo tuon huijari blogin minkä linkin joku oli tänne aiemmi laittanu, niin heti pisti silmään tuo masu kuva joka sillä on tuossa ylhäällä, sen käsi on on tosi tosi tumma siinä, mutta oikeella olevassa naamakuvassa se tyyppi on ihan vaalea! ja tuossa masukuvassa näyttää siis ehkäpä jopa ulkomaalaiselta kun iho on niin tumma ja kynnet vaaleet.. :-/

    VastaaPoista
  32. Asioissa on monta puolta. Itse olen kasvanut yksikielisessa perheessa, mutta tavannut paljon kaksikielisia ihmisia joilla se on onnistunut. Pari kaveria on kertonut katkeruudesta vanhempiaan/toista vanhempaansa kohtaan siita syysta etteivat ole saaneet kasvaa kaksikielisiksi. Toisaalta sitten on tuo mahdollinen hitaampi oppiminen, mutta uskon etta se silti toimii.
    Sen olen kuitenkin kuullut, ettei lasta kannata pakottamaan vastaamaan molemmilla kielilla, vaikka vanhemmat silti jatkavatkin keskenaan eri kielien puhumista. Vaikka lapsi jossain vaiheessa haluaakin puhua esim pelkastaan suomea, niin suosittelen silti jatkamaan! Vaivannako palkitaan:)

    Minulla on kanadalainen poikaystava, ja haluaisin tulevaisuudessa lastemme osaavan seka englantia etta suomea. Mutta tehkaa kuitenkin niiku ite parhaaksi naatte:)

    VastaaPoista
  33. En noita muita kommentteja lukenut, joten en ole varma onko seuraavasta jo kirjoitettu :D Mutta itse kannatan todellakin sitä, että opettaisitte ruotsin heti alusta alkaen. Itseäni harmittaa etten kyseistä kieltä osaa, koska sitä tarvitsisi töissä välillä. Pieni lapsihan voi oppia (muistaakseni) kolmeen ikävuoden paikkeilla jopa seitsemää kieltä yhtäaikaa, ja ylläpitää taitojaan. Opettajia täytyy vain olla seitsemän, eri joka kielelle eri ihminen opettamaan.

    En malta odottaa että ristiäispostaus ja pikkuneidin nimi ilmestyy! :)

    VastaaPoista
  34. Kyllä ne suosittelevat opettamaan pienestä asti lapselle moemmat kielet. :) sehän on suuri lahja lapselle kun saa valmiiksi kaksi kieltä.. Joillakin voi viivästyttää hiukan puheen kehitystä mutta kyllä se puhe sietä tulee, ja toisaalta voi olla että oppii nopeasti ja rupeaa puhumaan nopeasti :) ja mieluummin alusta asti toinen suomena ja toinen ruotsia eikä sitten keskenkaiken koska lapsi oppii ja mieltää sanoja koko aika kun hänelle puhuu niib tottuu sitten jo siihen että isä puhuu ruotsia :) -sofia-

    VastaaPoista
  35. Hieno idea kasvattaa lapsi heti pienestä pitäen kaksikieliseksi :) Me aiotaan toimia samoin meidän lapsen kohdalla, kunhan tuolta nyt ensi syntyy :) Itse oon siis virallisesti kaksikielinen, todellisuudessa tuo toinen kieli on aika ruosteessa, mutta kun mieskin puhuu sitä ja sujuvammin kun minä, niin sellanen perus-kieli aiotaan opettaa, muistuupa itellekin taas toinen kieli :)

    VastaaPoista
  36. Suosittelen kysymään ammattilaiselta tosta kielijutusta! :) Tiedän perheen missä lapsille puhutaan kahta eri kieltä, on puhuttu siis ihan pienestä pitäen ja onhan se tosiaan rikkaus, MUTTA nämä lapset eivät osaa kumpaakaan kieltä "täydellisesti" eli siis hyvin sekavaa mun korvaan tuo puhuminen. Itse oottasin, että oppii joko suomen tai ruotsin ja sitten vasta toinen kieli mukaan :) Kaksikielisyys on rikkaus ja suosittelen sitä kyllä kans, mutta vasta ajan kanssa :)

    VastaaPoista
  37. Mun poikaystävä on suomenruotsalainen ni oon jo päättäny monia vuosia sitten että ku me hankitaan lapsia mä puhun suomea ja mun poikaystävä ruotsia. Oon ite käyny kielikylpyluokan eli osaan itsekkin sujuvasti ruotsia mut en halua kuitenkaa meidän perheestä kokonaan ruotsinkielistä. Ja mun äidin mies on myös suomenruotsalainen ni meidän lapsi oppii sitä kautta myös ruotsin, että meidän lapsesta on tulossa ihan suomenruotsalainen joka me laitetaan sitten myös kielikylpy luokalle niin että molemmat kielet tulee saman verran käyttöön :)

    VastaaPoista
  38. Mun mielestä olisi hyvä jos oikeesti lapsi oppisi jo pienestä pitäen puhumaan kahta kieltä, kun sen pienenä oppii niin se jää päähän, itse kun en osaa ku suomea ja englantia heikosti, ni kyllä mua oikeesti harmittaa :D sä oot niin kaunis noissa kuvissa että aijaijaij <3

    VastaaPoista
  39. Mun mielestä kaksikielisyys on ihan huippuetu lapselle ja toivoisin että mullekkin olisi skidinä puhuttu ruotsia.. nyt elämä voisi olla hieman helpompaa :D

    VastaaPoista
  40. Miksei kukaan sano tolle kyseiselle bloggaajalle mitään, tai voiko näitä bloggerin blogeja ilmiantaa?? Toi tyttö on kertonut asuvansa Kouvolassa joten on täysin mahdotonta että hän olisi käynnyt ultrattavana Jorvin sairaalassa ja Oulussa, kuten jo eräs anonyymi mainitsi kommentissaan noista ultrakuvista. Todella törkeetä, toiha on rikos käyttää toisten kuvia tolleen!!

    VastaaPoista
  41. ... Ikävä kyllä mäkin olen kokenut ton että kuvia varastettiin omasta blogista, tai oikeastaan koko blogi kopioitiin. Vaikka mulla ei ollut kun jotain 40 lukijaa niin silti joku kävi kaiken sen vaivan läpi että kopioi kaikki kuvat ja kirjotukset, aina sopivin väliajoin se linkkas sitten sen mun blogin ja kertoi omille lukijoilleen että oon feikki :D No ilmiannoin sen blogin ja se katoskin hyvin äkkiä :3 Se ajatus vaan että joku esittää elävänsä mun elämää hirvittää vieläkin.. Mutta toi nyt ei oo paha kun vertaa siihen että vie toisten lasten kuvia... Voi luoja että tekee mieli vetää palloon tota huomiohuoraa ;_;

    Mut nyt jotain ilostakin tähän niin ah, en malta oottaa että kerrot meille sulosen vauvas nimen XD Maailman ihanimmat silmät sillä on kans ja aww tulee ittellekki ihan vauvakuume tästä :3

    Itsehän aion metsästää mulle englantilaisen miehen ja kasvattaa kaks kielisen lapsen XD kuullostaa ehkä hölmöltä että oon näinkin jo suunnitellu mut musta ois niin hienoa että oma lapsi puhuis sujuvasti suomea ja englantia, hyvällä englannilla kun pärjää sitten ulkomaillakin jos muualle haluaa mennä vaikka opiskelemaan :>

    VastaaPoista
  42. Jos toinen vanhemmista on kaksikieline (oli kieli mikä tahansa), niin mun henk.koht. mielipide on, että kannattaa opettaa myös se toinen kieli lapselle! Vaikkei sitä nyt nuorempana niin osaisikaan arvostaa, niin vanhempana yleensä kaksikieliset arvostavat keilitaitoaan. Muistakaa kuitenkin, että jos aiotte puhua kotonakin ruotsia, niin se on aloitettava pian, ja mies ei sitten saa lipsua suomen puolelle lapselle jutellessaan, muuten suomen kieli äkkiä jyrää alleen sen ruotsin ja lapsi voi alkaa kieltäytyä puhumasta ruotsia, jonka seurauksena kielen opettaminen ei onnistu. Eli hienoa, jos haluatte tehdä lapsestanne kaksikielisen, mutta se on sitoumus myöskin ja siinä on pysyttävä, että onnistutte. :) Mutta hieno idea! Kannatan todella paljon jos vain mahdollisuuksia on!

    Ja toi kuva-juttu oli järkyttävä. Ite mietin, että laitanko omaan blogiini kuvia lapsestani. Päätin nyt laittaa, mutta nyt sit luin ton jutun, niin alkoi hirvittää... Toisaalta, meidän pojan kuvia on jo facebookissakin, josta niitä pystyy kuka vaan lataamaan ja käyttämään.

    VastaaPoista
  43. Kannattaa mun mielestäni opettaa kaksikieliseksi, jos tuollainen tilanne on! Mä itte puhun suomea äitin kanssa ja saksaa isän kanssa, ja pelkkää hyötyä tästä kaksikielisyydestä on, ettäettä ihan rikkaudeksi sanosin (--: Ja teillä on kyl maailman sulosin pikkuneiti! ♥

    VastaaPoista
  44. Ei järki! kävin kattomas ton tyypin blogia!
    !! ei tosiaankaan sillä mitään lasta oo!!!! HUIJJARI! kyllä huomaa heti teksteistä yms. kuvamateriaalista! täytyy olla aika kiero ihminen että tommoseen ryhtyy...

    VastaaPoista
  45. Oletko ruennut polttamaan uudelleen?

    VastaaPoista
  46. niinku joku jo sanoi,että kannattaa vesileimata kuvat tms. niin kannattaa jokaiseen kuvaan kirjottaa vaikka tämä blogin nimi tai jotakin. tosi rasittavaa tommonen,että pitää leikkiä tommosella asialla... -.-

    VastaaPoista
  47. Voi luoja, kuinka säälittävää ruveta trollaamaan tollasella :( Ärsyttää sun ja niiden muiden kuvien omistajien puolesta. Helvetti kun on olemassa typeriä ihmisiä..

    VastaaPoista
  48. Saako kommentoisa kommenttia? No kommentoin kuitenkin. Jotenkin vähän särähti korvaan toi "en suosittelis tota kakskielisyyttä ennenkuin pikkunen on oppinu kunnolla suomenkielen koska siin voi käydä niinki hassusti ettei pikkuinen tuu oppimaan ollenkaa kumpaakaan kieltä täydellisesti"... Miten määritellään kuka osaa suomen kieltä täydellisesti? Tai mitään muutakaan kieltä? Eikö se riitä että osaa sujuvasti ja tulee toimeen eri kielillä? Ilmeisesti kirjoittajallekin hankala juttu tuo _suomenkieli_.. Lapsen on helpompi oppia uusia kieliä kuin vanhemmalla iällä.

    Poikaystäväni on suomenruotsalainen, puhunut pienestä pitäen äitinsä kanssa ruotsia ja isänsä kanssa suomea. Hän osaa molempia ja tulee niillä toimeen, käy koulussa ruotsiksi ja töissä käyttää suomea. Ruotsia tietenkin myös jos tilanne vaatii. Eikä vaikuta mitenkään haittaavan opiskelua tai muuta elämää, että on lapsesta asti "toiminut" kahdella kielellä.

    Kun meille tulee joku päivä lapsia niin on aika selvää mitä kieliä tässä taloudessa puhutaan. =)


    Terveisin epätäydellisesti suomea osaava suomenkielinen mamma

    VastaaPoista
  49. Tohon kaksikielisyysjuttuun, tietenkin teidän oma asia ja päätös, mutta omasta "kokemuksesta" (lähipiirin tarinoista) kommentoin :)
    Eli jos vanhemmilla eri äidinkielet, ja toinen puhuu lapselle just esimerkiks suomea ja toinen ruotsia, lapsi luultavasti oppii molemmat ihan normaalisti - tosin kirjoitetun kielen kanssa voi olla ongelmia.
    Jos vanhemmat puhuu sekaisin mitä sattuu, esimerkiksi ystäväni äiti thaimaalainen ja isä suomalainen, lapselle puhuttiin thaimaata (tai mitä siellä puhutaankaan :D), (huonoa) suomea ja osittain englantia - lapsi ei osaa niistä mitään.
    Mutta joo, kaksikielisyys on loistava asia ja toivoisin itsekin osaavani jotain toista kieltä.
    Mukavaa syksyn jatkoa koko perheelle :)!

    VastaaPoista
  50. Upee look nois ylimmis kuvis ! :D ja awww pikkuprinsessa! <3<3

    VastaaPoista
  51. Jooo en selvii :----D ei taida niillä olla oikee elämää ketkä toisten kuvia pöllii ja väittää omikseen...ihan tyhmää
    Musta olis kyl hienoo et puhuisitte suomee ja ruotsii, kielistähän on tosi paljon hyötyä! Oon aina toivonu et osaisin ite puhuu sujuvaa ruotsia, mutku eeeei.
    Ps. Aivan ihanat vaatteet sulla, ja noi sun hiukset on kivasti tollee :----)

    VastaaPoista
  52. Pakko kommentoida tohon blogijuttuun, kun kattoo tän postauksen http://jennyy-meandmylife.blogspot.com/2011/10/kuinka-alkoi-pienen-solumoykyn-elama.html ultrakuvia isompana niin toinen on tehty oulussa ja toinen jorvissa. Pakko oikeesti olla feikki! sairasta...

    VastaaPoista
  53. AINA ku luen sun postauksia, nii mulla tulee semmonen olo että ei susta voi muuta sanoa ku että oot niiiiiiiiiiiin ihana. :D aAAAAAA siis oot niin mukava, ihana nähä että vastaat kaikille erikseen, osaat vastata negatiivisiin juttuihinki järkevästi ja hyvin takas. Rakastan lukea teijän kolmen juttuja. ja ehdottomasti hyvä idea toi että otto puhuis ruotsia teijän neidille =) mulla kans iskä puhuu ruotsia ja harmittaa ettei mulle opetettu, siitä on sit vanhempana paljonki hyötyä :) OOT IHANA! <3

    VastaaPoista
  54. Onko Otto kokonaan suomalainen vai miten osaa täydellistä ruotsia? :)

    VastaaPoista
  55. Kaverini perheessä puhutaan suomea ja ruotsia sekaisin siitä syystä että kaverini mies on suomenruotsalainen ja luonnollisesti kaverini täysin suomalainen, lapsi on myös sen takia ruotsinkielisessä paiväkodissa.
    Mielestäni mitä olen tässä nyt vuoden seurannut, niin on mennyt hyvin lapsi on oppinut hienosti käyttämään molempia kieliä, isä ja neiti kommunikoivat keskenään ruotsiksi suurimman osan ajasta ja äitin kanssa tyttö puhuu suomea.
    Mutta tottakai on niitä tilaneita että mennään sekaisin ja sieltä tulee lauseita joissa on molempia sekaisin. Suosittelen ehdottomasti sitä että Otto puhuisi neidille ruotsia, jos sitä kerta hyvin puhuu :) Toimii ja olen sen kannalla!! :) :)

    VastaaPoista
  56. Mistä toi sun leobardi toppi on ostettu?(:

    ite ainakin oisin halunnu että mulle ois opetettu ruotsia jo pienestä pitäen vaikka vanhempani ei ookkaan ruotsalaisia tai suomenruotsalaisia, äiti kuitenki osaa hyvää ruotsia.

    ja ihan järkyttävä tuo tytön blogi! ei taida löytyy siltäkään järkevää elämää.

    VastaaPoista
  57. Moi!

    Omakohtaisia kokemuksia lapselle ruotsinkielen opettamisesta ei ole, sillä omassa perheessä on puhuttu pienestä asti vain suomea ja omia lapsia ei vielä ole.

    Olen kuitenkin 8-vuotiaasta asti seurannut sivusta kahta serkkuani (toinen syntynyt vuonna 2000 ja toinen 2001), jotka syntyivät suomenruotsalaiseen perheeseen. 2000 syntyneelle alettiin puhua suomen lisäksi ruotsia vasta n. puolentoistavuoden iässä, kun hänen pikkusiskonsa syntyi. Kyseinen serkku hallitsee molemmat kielet moitteettomasti, mutta hänen pikkusiskonsa (2001 syntynyt) sekoittaa suomea ja ruotsia puheessaan edelleen jatkuvasti eikä tiedä kaikkia sanoja sekä ruotsiksi että suomeksi.

    Syy tähän saattaa tietysti olla jonkinlainen kielellinen lahjakkuuskin (2000 syntynyt omaksuu asiat luonnostaan helpommin tms) mutta kunhan ajattelin jakaa tämmöisen pienen lähipiirin huomion :)

    VastaaPoista
  58. Ah, alkakaa ihmeessä tehdä noin, että puhutte myös ruotsia! Mua kalvaa niin paljon se, ettei mun puoliks norjalainen isä/norjalainen mummu ikinä puhunu ja opettanu mulle norjaa! Oon niin katkera siitä. Olis mieletöntä osata puhua pienestä pitäen jo kahta kieltä. Ja etenkin kun Suomessa toi ruotsin kieli on kuitenki aika tärkeetä haltsata.

    VastaaPoista
  59. On aika sairasta varastaa toisen elämä ja esitellä sitä omalla nimellään....

    Muutamia tuttavieni lapsia on opetettu kaksikielisesti silleen, että äiti on suomalainen ja isä toisenkielinen ja hyvin kaikki puhuvat kumpaakin kieltä! Alusta asti heillä on luettu satukirjoja ja elokuvia kummallakin kielellä. :) Eli suosittelen jos on vain mahdollista :)) Olisipa itselläkin ollut siihen mahdollisuus!!

    VastaaPoista
  60. No voi herranjestas, joku tuolla sano ylempänä et ei suosittelis ruotsin oppimista enne ku on oppinu suomee, ei välttämättä opi kumpaakaa kunnolla :--D. Tiedelehdes oli just juttua, miten aivot mielii kaksikieliseksi. se on karhunpalvelus pennulle jos ei puhu molempia kieliä! itse tunnen tosi paljon suomenruotsalaisia eikä kellään ole ollut ongelmia esim. englannin tai saksan oppimisen kanssa, toisin ku mulla. on ihan normaalia että kaksikieliset lapset (ainakin jotkut alle kouluikäiset) puhelevat vähän miten sattuu molempia kieliä sekaisin, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä että kielissä ois jotain ongelmaa..

    Eli opettakaa ihmeessä pikkuneitoselle ruotsia :)! mun käsittääkseni jos ton tiedelehden jutun tajusin oikein, niin on jo sit häiriön puolella jos ei jotenkaan kykene kahta kieltä sisäistämään mikäli on pienestä asti puhuttu ja molemmat on tavallaa äidinkieliä.

    VastaaPoista
  61. Tiina: Kiitti! Nii se on ihan totta et ruotsista on kyl hirveesti hyötyy varsinki tääl etelässä työnhaussa ku sitä tarvitaan ku tääl on paljon ruotsinkielisiä :))

    Walking disaster: No nimenomaan, mäki oisin aina halunnu olla kaksikielinen ja mua harmittaa ku en oo nii ois tyhmää jättää käyttämättä hyödyksi Oton kielitaito :D

    Laura: Joo eipä poistanukkaa! Muaki ärsyttää ihan hirveesti, miten se kehtaa :SSs toi on ihan järjettömän sairasta käyttää toisen lapsen kuvia ja väittää niitä omikseen :S

    Anonyymi 20.34: Se on kyllä hyvä et oppii molemmat kielet :) Ja varmasti harmittaa että ois ollu mahdollisuus oppia molemmat kielet mut ei oo opetettu :/ Tuntuu se kyllä hassulta mut varmaan tottuu nopeesti jos vaan sitkeesti puhuu sitä ruotsia :) Ja kiitos paljon♥ Onhan tuo ihana pieni♥

    Jensku: Niin no meillä onneksi molemmat ymmärtää ruotsia mut kyl se tuntuu silti ihan tosi hassulta :D mut niin kai se on et kannattaa vaan sitkeesti varmaan puhua niin siihen tottuu :) Ja mullaki ruotsinkielentaito sais entistä enemmän harjotusta ku sitä kuulis kokoajan :D

    Anonyymi 20.46: Niinpä englanti ja ranskakin on varmasti paljon helpompi oppia ku on just vahva ruotsi siinä pohjalla :) Ja nii onneksi on ruotsinkieliset tarhat ja koulutkin sitten minne voi laittaa jos tää kaksikielisyys ei vielä ota tulta alleen :D Terkkuja sinnkin ja kiitos hirmuisen paljon♥

    Kiatipoti: Kiitos ku linkitit! Ja hyi muakin säälittää ja raivostuttaa ihan mielettömästi et miten toi kehtaa varastaa toisten lasten kuvia ja viel keskosesta :SSS

    Anni: No en oo kyllä nyt vastaillu pikkusen syntymän jälkeen kertaakaan kun niitä on päässy kertymään niin mahdottoman suuri määrä niitä kysymyksiä että en oo vaan jaksanu istua alas ja alkaa vastailemaan :( Kyl mä joku päivä yritän vastata kaikkiin :D Että ei oo sulla päässä vikaa tosiaankaan! :D

    Aino: No niinpä, en ymmärrä et miten voi kyädä mielessä ees että tekis tolleen :S Kiitos paljon AIno♥ Ja joo sil on nii tommonen velmu ilme siinä :DDD

    Anonyymi 21.37: No niin kannattaakin varmasti :) Kiitos♥ Ja paljastan nimen ristiäisiä seuraavana päivänä eli 4.12. :)

    Anonyymi 21.41: Niin no tuo on kyllä totta et varmasti oli hankala vaihtaa yhtäkkiä erikieliseen kouluun ja kun Suomessa sitä espanjaa ei kuule niin paljoa kun ruotsia.. täällä kyllä on ruotsinkielisiä tarhoja ja kouluja niinku sieniä sateella ja tunnetaan oton kanssa kumminkin paljon ruotsinkielisiä ihmisiä et pikkunen kyllä kuulis sitä kieltä paljon muualtakin kun vaan Otolta :)

    Essi: No niin oon mäki! Varsinki ku äiti kakkapää meni viel paljastamaan et mun piti mennä ruotsinkieliseen tarhaan mut siellä ei ollu tilaa ja sit ku siel oli tilaa ja ne soitti et nyt ois paikka vapaana nii oltii muutettu nii kauas et äiti ei jaksanu kuskata mua snne :D Kaipa se kannattaa opettaa se ruotsikin nii ei oo neiti katkera meille vanhana :D!

    VastaaPoista
  62. Anonyymi 21.54: Mä en tosiaan voi käsittää miten joku kehtaa.. Ja niin tossa blogissa on kyllä kaikki feikkiä! :S Outo toi sormusjuttukin.. Ihme että kehtaa muuten olla omalla naamallaan.. Mua ainaki hävettäs liikkua kadulla ku oma naama yhdistettäis tollaseen feikkiblogiin :D Ja kiitos paljon♥

    Mirka: No niin on! Mä en ollu koskaan aiemmin nähny tota ennen ku se mulle linkitettiin mut kyllä pitäis tollasen tytön hankkia apua itelleen... Varmaan raukka luulee omassa päässään et toi sen paskanjauhanta on oikeesti totta....

    Eunukki: Niin Oulussa kyllä harva oppii ruotsinkieltä kunnolla kun siellä ei sitä niin paljoa tarvii, itekki ku asuin siel nii huomasin kyllä et moniakaan ei houkuttele se toinen kotimainen vaan se oli enemmän pakkopullaa :D Ja Vaasassa kyllä on varmasti ruotsinkieli tarpeellinen kun siellä sitä niin paljon puhutaan :) Kyllä me luultavasti opetetaan sitä ruotsia nyt sit ihan pienestä pitäen :) Kiitos hirveen paljon, ihana kuulla että tykkäät♥ Ihanaa loppusyksyä sullekin ja saa tulla useemminkin kommentoimaan♥ :)

    Karo: No joo, uskon että Topiasta harmittaa! Mut aina ei vaan voi opettaa sitä kieltä vaikka haluiskin :( Ja kiitos paljon ihana kaunis muru♥

    -Marié: Juu tajusin pointin :D Ruotsinkieli on kyllä todella hyödyllinen, niin koulussa kuin työelämässäkin :) Ja varmasti vanhempana neitiä ärsyttäis jos me ei oltais opetettu sille molempia kieliä nii parempi vaan opettaa :)

    Sini: No niin on :S Mua oikeesti harmittaa hirveesti niiden puolesta joiden kuvia se on varastanu... :S

    Embootsi: No niinpä, kyl se ruotsi auttaa työnsaamisessa kauheesti :) Ottokin nimenomaan päihitti toisen samanlaisen koulutuksen omaavan työnhakijan just sillä että on kaksikielinen ja saikin ihan unelmaduunin! :) Ja muakin ihmetyttää toi bloggaaja, ihan sairasta touhua tommonen.. :(

    Janni: No toi on sitten se toinen puoli juurikin mitä oon miettiny tässä et onko sit vaikeampaa oppia puhumaan ylipäätään.. Mut kaipa siinäkin asiassa lapset on erilaisia että miten nopeesti oppii.. Mä oon itte ollu semmonen et opin 9kk vanhana jo hirveen monia sanoja ja päälle vuoden ikäsenä puhuin jo sujuvasti mut sit opin kävelemään vasta 13kk vanhana.. Mut ymmärrän kyllä sun pointin koska juurikin noita samoja juttuja oon itte miettiny..

    Jonna: Niinhän siinä varmaan väistämättä käy et toisen kielen oppii helpommin kun toisen, riippuen siitä kumpi kieli on haastavampi ja kumpaa kuulee enemmän.. Mut ei mua se pieni puheen hidastuminen haittaa jos palkintona on se et myöhemmin osaa kaksi kieltä yhtä hyvin :) Ja nimenomaan, täälläpäin on kyl hyötyä ruotsista tosi paljon!

    VastaaPoista
  63. Kisu: Mäki oon kyllä lukenu kauheesti tästä aiheesta ja monessa paikassa on korostettu sitä et vauva voi oppii molemmat kielet hyvin mut se tarvii aina oman opettajan sille kielelle, koska jos se tottuu pienestä asti et äidille puhutaan tälleen ja isille tälleen nii se on ihan luonnollista sille, mut sit niit ei saa sekottaa silleen et Otto puhuis vauvalle myös välil suomee tai mä ruotsii koska sit se menis hankalaksi, pitää vaan puhuu sitkeesti sitä omaa kieltä :) Ja en usko että kävis niin et ei oppis kunnolla kumpaakaan kieltä koska tarhassa varmasti viimeistään sit oppii ainakin toisen kielistä kunnolla :D Mut tietty lapset ja tilanteet on erilaisia ja asioissa on aina monta puolta :)

    Aniina: Juu tiiän ja persian kielestä on kyl varmasti ihan mielettömän paljon hyötyä tulevaisuudessa koska persiankielisiä on paljon suomessa mut harva suomalainen itse osaa sitä kieltä :) Ja nimenomaan, just toi taitaa olla se tärkein et sitä kieltä ei vaihdella vaan kummallakin vanhemmalla on se oma kieli jota puhuu lapselle :) Englannin kieli on kyllä kans niin hyödyllinen, varmasti kannattaa laittaa sinne päiväkotiin jos se vaan on mahdollista :))

    Jansky: Niin mä ajattelinkin et alan tästä eteenpäin tekemään, kauhistuttaa tommoset feikkepellet :SS

    Anonyymi 23.31: Ihana kysymys, ei kaiken aina tarvi liittyä siihen postausaiheeseen! :D Mä oon asunu Oulussa sekä rauhallisella että rauhattomalla alueella ja viihdyin paremmin villeinä teinivuosina siel rauhattomalla puolella eli Toppilassa :D mut rauhallista on ainakin mun mielestä ja missä itte oon asunu nii Alppilassa ja Laanilassa jotka on molemmat suht lähellä keskustaa, Länsi-Tuira on myöskin lähellä keskustaa ja rauhallista aluetta :) Ite viihdyin parhaiten Toppilassa ja Alppilassa :) Ja mun äiti asuu nykyisin Pateniemessä nii siel on kans kivaa ja rauhallista mut sielt on pidempi matka keskustaan sit :)

    Anonyymi 23.35: No on tosiaan! Ja joo itekki huomasin noi eri sairaaloiden ultrakuvat, naurettavaa et se kuvittelee ettei kukaan huomaa :D Tosi törkeetä ottaa toisen lapsen kuvat ja väittää niitä omikseen, varsinkin keskoslapsen kuvat :((

    Anonyymi 1.10: Kiitos hirmuisen paljon♥♥

    Emma: Niin no tuohan siinä varmasti on vaarana et sitten puhuu sekaisin kahta kieltä ja on hankaluuksia mut mun käsitysten mukaan täälläpäin on suosituksena se et molemmat vanhemmat alusta asti puhuu sitkeesti omaa kieltään, mun mielestä tuntuis tosi hassulta se et eka puhutaan pari vuotta pelkkää suomee neidille ja yhtäkkii Otto alkaisikin puhumaan ruotsia... En usko et se toimis meillä mut perheet ja lapset on erilaisia :) Ja kaksikielisyys on kyllä suuri etu! :)

    Viivi: Toi on kyl todella sairasta! Ja ihan kamalaa että otetaan toisen keskosvauvasta kuvia ja kopioidaan, kai kaverisi on ilmiantanut blogin! Mä en kerennyt ennenkuin se oli poistanu sen mun kuvan mut ne joiden kuvia siel vielä on nii suosittelen heitä ilmiantamaan ton mitä pikimmiten! Toi on todella törkeää ja rikollista :(

    Anonyymi 8.02: Joo mäki kiinnitin tohon samaan juttuun huomiota.. Se kirjottaja on itse niin idiootti et luulee et muutkin on yhtä tyhmiä kun hän eikä huomaa mitään...

    Kape: Juurikin samaa mieltä oon sun kanssa joka asiasta ja samat jutut myös lukenu, tärkeintä on se että molemmat puhuu sitkeesti omaa kieltään :) Ja ei mua ainakaan haittaa se mahdollinen vähän hitaampi oppiminen kun tuloksena on kumminkin mahtava kielellinen osaaminen! :) Ja varmasti kannattaa opettaa sekä englanti että suomi sitten tulevaisuudessa teidän lapsille :) Mukava muuten et kommentoit pitkästä aikaa! :)

    Laura: No totta se on että siitä toisesta kotimaisesta ois varsinkin töissä sitten hyötyä! Ja en tiennyt et noin montaa kieltä voi oppia mut ton kyllä tiesin et pitää olla oma opettja joka kielelle. Mahtavaa et on mahdollista oppia jopa noin monta kieltä, kyllä noi muksut on fiksuja! :D Ja mäkää en malttais ootta ristiäisiin asti et saan paljastaa nimen! :D

    VastaaPoista
  64. Sofia: Niin munkin mielestä suositellaan et molemmat kielet ihan vauvasta asti :) Ja ihan oikeassa olet! Mun mielestä ois tosi hassua et alkais vasta myöhemmin yhtäkkiä opettamaan toista kieltä :D

    Atia: Kiitos :) Ja niin se kannattaa, lapsi kyllä varmasti myöhemmin arvostaa sitä että osaa molempia kieliä sujuvasti :) Ja mä en oo virallisesti kaksikielinen, toisin kuin Otto mut oon kyllä ollu ruotsinkielisessä koulussa ja kyllä se sujuu mullakin :) Mut paremmin varmasti opin itekki jos kuulen sitä Otolta ja pikkuneidiltä joka päivä! :)

    Anonyymi 9.38: Niin no sehän on ihan luonnollista että hieman hitaammin oppii puhumaan selkeästi jos opettaa kahta kieltä kerrallaan ja tietysti myös kielellisellä lahjakkuudella on väliä et varmaan riippuu ihan tilanteesta ja lapsesta ja myös niistä opettajista et kuin nopeesti oppii :) Mä itse kokisin todella haastavana sen et vasta myöhemmin yhtäkkiä vaihtais toiseen kieleen eikä silleen et puhuis vauvasta asti, mut kuten sanoin niin kaikki tavallaan :) Varmaan neuvolassa juttelen asiasta sitten :)

    Laura: No kuulostaa hyvältä :) Meillä on kans Otto asunu ruotsissa ja ollu aina ruotsinkielisessä tarhassa/koulussa/lukiossa/ammattikorkeessa ja itte oon opiskellu 8-vuotiaasta ruotsia ja ollu kans ruotsinkielisessä ammattikoulussa :) Oton veli ja sisko on myös ollu ruotsinkielisessä koulussa ja on edelleen nii meilki tulee myös sitä kauttakin sitä ruotsia :) Ja paljon on molemmilla ruotsinkielisiä tuttavia :) Kielet on kyllä rikkaus!

    Fani: No onhan ne kielet tärkeitä ja mitä pienempänä niitä alkaa opetteleen nii sen helpommin ne oppii :) Mut kyllähän vanhempanaki voi viel opiskella kieliä, esim mun isotäti opiskeli muistaakseni espanjan vast vähän vanhempana mut puhuu sitä ihan hyvin nykyään :) Ja kiitos paljon♥

    Mirette: No niin munkin mielestä ja sama homma! Mut onneksi oon kumminkin oppinu ruotsinkielen koulussa hyvin et puhun sitä suhteellisen sujuvasti kumminki :)

    Anonyymi 12.58: Mä kävin eilen kommentoimassa jo sille tuosta asiasta mut en voinu ilmiantaa koska se oli poistanu jo sen mun kuvan ja sit ku en tiiä kenen blogeista ne muut kuvat on varastettu :( Mut toivottavasti joku ilmiantaa, toi on tosiaan ihan hirveen törkeetä ja sairasta!

    Anonyymi 13.51: Voi ei kuulostaa ihan kauheelta :S Miten joku kehtaa kopioida kokonaisen blogin!!! Ja on toiki ihan kauheeta, mut tosta tapauksesta tekee kyl niin törkeen se et se kopioi LASTEN kuvia :( Mäkää en malta odottaa et pääsen paljastamaan neidin nimen! :) Ja hyvä toi sun suunnitelma! Ja englantia puhuvat pikkulapset on kyl super sulosia :D♥

    Emma: Nimenomaan, siihen pitää kyl tosissaan sitoutua eikä pomppia sitten kielestä toiseen jotta lapsi ei hämmenny :) Ja muakin alko nyt mietityttää et viitsinkö enää laittaa mitään kuvia pikkuneidistä mut ajattelin alkaa laittamaan niihin vesileimat päälle aina niin ainakin hankaloittaa väärinkäyttöä sitten :) Inhottavaa et pitää ees miettiä tälläsii :S

    Anonyymi 15.41: No varmasti on hyötyä! Saksaa tarvitsee varmasti monissa duuneissa nykyään :) Ja kyllä se kaksikielisyys on rikkaus :) Kiitos paljon♥

    VastaaPoista
  65. Anonyymi 15.52: No niinpä! Luin esimerkiksi sen "synnytyskertomuksen", hajosin kohdassa jossa se kirjotti et "ja sit se lapsi vaan pulpahti ulos" Toi on kyllä niin sairas ihminen joka tollasta tekee.....

    Anonyymi 16.35: No näin mä ajattelin alkaa tästä lähtien toimimaan, harmittaa vaan et pitää ees miettii et joku väärinkäyttäis näitä kuvia... Ja mun mielestä toi on rasittavaa ja tosi PELOTTAVAA! Miten kukaan voi olla niin sairas :S

    Nora: No älä vaan! Mua varsinkin harmittaa sen puolesta kenen keskosvauvan kuvia toi on käyttäny :SS

    Anonyymi 17.16: Tottakai saa, täällä saa kommentoida ihan mitä vaan kunhan on asiallinen :D Mäki kyllä mietin että kuka mukaa osaa yhtään mitään kieltä täydellisesti, en mä ainakaan osaa mitään kieltä täydellisesti vaikka sujuvasti kommunikoinkin useilla eri kielillä :D Oon aivan samaa mieltä sun kanssa :) Ja lapsena kielten oppiminen tosiaan on paljon helpompaa, oon huomannu sen siitäki et ruotsinkielen opiskelun ku alotin 8v nii se sujuu paljon paremmin kun esim yläasteella alotettu ranskankieli.. Terkkuja sinnepäin ja hyvää joulunodotusta! :)

    Anonyymi 17.25: No varmasti oppiminen on lapselle hankalampaa jos sekottaa kaikkia kieliä.. Mut se johdonmukasuus on tärkeintä et jos ollaan sovittu et isin kaa ruotsii ja äidin kaa suomee nii niissä kans pysytään :) Mukavaa syksynjatkoa sullekin! :))

    Jarno: Kiitos rakas murunen♥♥ Eiks ookki meiän prinsessa kasvanu hurjana♥

    Fashion victims: No ei oo elämää ei.. säälittävä pelle :S Ja sairas! Kielistä on kyllä hyötyä, onneksi meillä on mahdollisuus opettaa pikkuneidille sujuvasti molemmat kielet :) Kiitos hirmusti paljon♥

    Anonyymi 18.46: Joo mäkin huomasin ton saman jutun, ihan naurettavan sairasta ::S ja pelottavaa..

    Anonyymi 19.01: Aww olipa ihana kommentti, kiitos ihan hirmuisen paljon♥ Kiva että tykkäät lukea blogia ja tuu useemminki kommentoimaan ihanuus♥ Hyvää joulunodotusta!

    Anonyymi 19.06: Otto on asunu Ruotsissa vuosia ja käyny kaikki tarhat ja koulut ruotsiksi niin sitä kautta osaa :)

    Emma: No onpa hyvä saada tällanenki esimerkki ku monet on antanu vaan niitä negatiivisempiä esimerkkejä :D Kyllä tää sun kommentti vaan vahvistaa sitä et aletaan opettaa pikkuneidille ruotsinkieltä :) Kiitos kommentista ja hyvää joulunodotusta! :)

    Elina: Se on Monkista :) Ja varmasti kaikki ois mieluummin kaksi -ku yksikielisiä jos sais valita :D itteeniki harmittaa et oon oppinu ruotsin vasta 8-vuotiaasta alkaen :/ Ja on se kyl järkyttävä, nyt se on vissiin taas poistanu sen.. Onneksi!

    Anonyymi 20.08: Moi :) Kiva että kerroit :) Ja varmastikin myös kielellisellä lahjakkuudellakin on tekemistä ja myös sillä et lapset on muutenkin erilaisia niin luonteeltaan kun oppimiskyvyiltään :)

    Anonyymi 20.25: No niinpä! Ois kyllä itestäkin kiva et ois jo pienestä asti osannu kahta kieltä, mut onneksi meillä on mahdollisuus opettaa neidille :)

    Ninna: No niin oispa mullaki ollu mahdollisuus! :D mut onneksi meillä on mahdollisuus nyt opettaa pikkuneidille kaikki molemmilla kotimaisilla :)

    Anonyymi 21.20: No en oo kyseistä tiedelehden artikkelia lukenu mut samanlaisen käsityksen mäki oon saanu kaikista dokumenteista ja muista artikkeleista mitä oon lukenu :) Ja pikkulapset nyt muutenkin puhuu mitä sattuu ja keksii ihan omia sanoja tms nii tottakai se on normaalia että sekottelevat myös kieliä jos useita kieliä osaavat :)

    VastaaPoista
  66. Oletko alottanut tupakan polton uudelleen? :>

    VastaaPoista
  67. Siis onko toi me&my life oikeesti feikki?! huh, oon ite nimittäin lukenu sitä jonkin verran mut nyt ku katsastelin näit kommentteja ja kattoin vähä tota blogii ni herranjumala sentää, hiukan sairasta!!

    VastaaPoista
  68. Kattelin ihan mielenkiinnosta tämän tytön blogia josta täälläkin jauhettu, yhen ultrakuvan päivämääräki on joku 2009. huomionkipeetä toimintaa.

    VastaaPoista
  69. oi vähä siistii toi ruotsijuttu! mä oon aina ollu katkera ettei mua laitettu esim mihkää ruotsin/englanninkielisii juttuihi tyylii päiväkoti tai jotai tällast koska ois ollu tosi siistii oppii kaks kieltä penskana.

    VastaaPoista
  70. Kielitaidosta ei voi olla koskaan haittaa. Mua aineki harmittaa, etten osaa edes englantia :( Meillä on vuoden ikäinen poika ja mä puhun lapselle suomea ja lapsen isä bengalia. Olemme muuttamassa vuoden alusta Norjaan, joten oppii myös norjan kielen, sekä myöhemmin haluan laittaa englannin kieliseen päiväkotiin :)

    VastaaPoista
  71. Monikielisyys on tosiaan hyvä juttu.

    En tiedä, että ootko tähän jo vastauksen aiemmin antanut, mutta montako grammaa sulla on tota pidennystä päässä? :'D

    VastaaPoista
  72. http://www.ginatricot.com/cfi/fi/mallisto/ccollection-p1.html#product_137163 kyseessähän tuskin on tää mekko..

    VastaaPoista
  73. http://jennyy-meandmylife.blogspot.com/

    tossa sen bloggaajan osote joka käyttää toisten kuvia..

    Katoin sinne blogiin ja kappas, siellä oli mun kaverin baby showereilta kuvia :D siis kaveri ottanu pari kuvaa herkuista jotka on VAALEANSINISIÄ ja blogin mukaanhan tuolla jennyllä olisi tyttö. kuva on vaan laitettu mustavalkoiseksi. SIIS TODELLA SÄÄLITTÄVÄÄ. en usko että se on oikeasti edes kukaan 'jenny' enkä sitä että sillä on lapsi. veikkaan että se on joku hullu pervo mtv.. synnytyskertomuskin oli sen kuulonen että toi tyttö ei ole kyllä koskaan synnyttänyt.. :D

    VastaaPoista
  74. Onko Otto siis kaksikielinen ihan, että toinen äidinkieli on ruotsi? :) Mulla ite on aina ollu "salaisena" haaveena että lapsista tulisi kaksikielisiä, mutta saapahan nähdä :D Ja vaikka ei tosiaankaan ole omaa kokemusta, niin suosittelen kaksikielisyyttä, varsinkin kun teillä on ihanteellinen tilanne, että säkin osaat ruotsia. Kuitenkin pitää muistaa olla kasvatuksessa tosi johdonmukainen, ettei lapsesta tule vahingossa puolikielinen, eli ei puhu kumpaakaan kieltä äidinkielen veroisesti, mutta sehän on onneksi aika harvinaista. Varsinkin nyt, kun vauva on vielä pieni, on johdonmukaisuus tosi tärkeetä. Mutta kyllä te varmasti onnistutte, jos just teette niin että Otto puhuu ruotsia ja sä suomee. Lycka till! :>

    VastaaPoista
  75. Hei eikö tästä feikkityypistä pitäisi ilmoittaa?? Eihän se ole oikein että se tehtailee tätä blogiaan ja näyttelee kuviaan ominaan. Veera-Eliisa, pitäisikö kaverillesi sanoa tästä niin hän voisi tehdä ilmoituksen? Kyllähän nämä pässit pitäisi saada pois täältä pilaamasta tätä blogimaailmaa. Grr..

    T. Essi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥