keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Onneksi on jo keskiviikko!

Mä inhoon lahjojen antamista koska rakastan sitä liikaa! Ai miten? No mä oon ollu ihan tuskissani siitä lähtien ku päätin mitä annan Otolle isänpäivälahjaksi ja siitä on jo viikkoja, nyt ku se paketti polttelee tuol piilossa ja aikaa ois viel muutama päivä nii tää on ihan hirveetä. Mä en mitenkää jaksais enää odottaa et saan antaa sen lahjan ja muutenki mun tekis kokoajan mieli paljastaa Otolle mikä se lahja on. Ja tää tunne on mul aina ku annan jollekki lahjan, oli se iso tai pieni juttu ja kyseessä kuka tahansa ihminen mut tietty nyt viel enemmän ku on Oton eka isänpäivä. Mitenköhän selviän joululahjojen salassapidosta tänä vuonna. En tajua et miksi ne lahjat täyttää ainaki 50% mun ajatuksista aina kun odotan niiden antamista, eihän se nyt niin iso juttu oo todellakaan mutta minkäs teet, vielä pitää jaksaa sunnuntaihin asti. Ainiin ja jouluun.
                           Tästä tulee nyt "Iinaton" postaus koska mulla on iskeny ihan järjetön ulkonäkökriisi. Mä katoin noita kuvia mitä Otto otti musta tänään ja ykskään niistä ei ollu julkasukelponen. Mua ällöttää tällä hetkellä mun kehon ja naaman jokanen millimetri ja en oikeesti ees tiiä mistä se johtuu, toivottavasti menee pian ohi tää fiilis. Itseinhon innoittamana mä tänään zumbasin tunnin verran ja totesin että oon ihan rapakunnossa. Tuli niin hiki ettei mitään järkee. Mun on ihan pakko hankkia se kuntosalikortti, en oo varmaan koskaan ollu näin huonossa kunnossa kun nyt.
                          Mutta on tässä itseinhossa jotain hyvääkin, mulla on sellanen uudistumisfiilis ja oon miettiny koko päivän mitä kaikkee haluaisin tulevaisuudessa tehdä, miltä näyttää ja mitä harrastaa. Keksinkin kaikkea mahdollista ja toivon että kaikki mun ajatukset ei jäis vaan toivomisen tasolle vaan jos vaikka kerrankin saisin jotain aikaseksi, alotettua säännöllisen harrastuksen, muutettua ruokailutottumukset ja ties mitä kaikkea. Mä mietin noita kuntosalijuttuja vaan et kannattaiskohan mun valita Elixia, Motivus vai SATS? Tai noi on ainakin mun mielestä kolme kivoimman tuntusta ja monipuolisinta palveluntarjoajaa. Onko teillä kokemusta noista tai osaisitteko suositella jotain muuta viel kivempaa?

Sitten vähän vauva-asiaa, meidän pikkuinen 7 viikkoa eilen täyttänyt neiti oppi tänään et lelukaaren norsusta kuuluu kiva ääni kun siihen huitoo! Mitä mun pienelle seiniä tuijottavalle rääpäleelle on tapahtunu?! Tänään myös varmistui se et se ei oo vahinko jos neiti kääntyy masulta selälleen vaan se ihan oikeesti osaa, koska laitoin sen masulleen monta kertaa leikkimatolle ja joka kerta käänty itse selälleen. Tietty noinpäinhän se on paljon helpompaa mut saas nähdä koska sitten kääntyy selältä masulleen. Tässä vähän vauvakuvia ja lopussa viel video neidin huitomisesta ft. ylpeä äiti!

"Mun norsu♥"

"Miksei tosta kuulu ääntä?!?!"

"Hieno katto?" :----D eiku oikeesti nyt en tiiä mitä ihmettä toi miettii! :D

Höpsö ihana vauva♥

Ihana ilonen pieni♥

Meillä on pienoinen käsien kokoero :D

Mua itteeki naurattaa miten innostuneelt kuulostan tos videos :D Mut onhan se oikeesti maailman hienointa kun oma lapsi oppii uusia asioita, vai mitä äidit!

Tosta Linkitä blogisi -postauksesta vielä sen verran et muistutan nyt uudemman kerran kun joiltakin oli unohtunu et jos tosiaan haluatte että käyn lukemassa teidän blogia niin kirjoittakaa siihen kommenttiin muutakin kun se pelkkä linkki blogiin. Toinen juttu mikä mua huvittaa on se että mä laitoin siihen loppuun viel et sillä ei ole mulle mitään väliä et kauanko mun blogia on lukenu, musta on vaan hauska tietää mut silti jotkut kokee tarpeelliseksi brassailla lukeneensa mun blogia jo ennen mun raskautta. Blogihan tosiaan on perustettu sillon kun mulla oli menossa rv17 ja ensimmäinen postauskin käsitteli mun raskautta mut muuten ihan hyvä! :D

Mä vastailen niihin eilisen postauksen kommentteihin mitä pikimmiten, jos vastauksia ei kuulu viel tänään nii syy on siinä et Otto haluaa omalle koneellensa ku multa tosiaan poksahti omasta koneesta akun latausjohto nii en pysty käyttään sitä ennen ku uus on hankittu. Mut viimeistään huomenna aamulla sit vastailen niihin! Hauskaa keskiviikko-iltaa teille tai paremminkin hyvää yötä♥ Ainii ja jos viititte niistä kuntosaleista kertoa kokemuksia jos sellasia löytyy! Kiitos ja moi♥♥

34 kommenttia:

  1. ihan super söpö video. (: on se niin nätti pieni neiti ! ja mun mielest oot tosi nätti ja sul on kivoja vaatteita, joten laita vaan ittestäski kuvia ! (:

    VastaaPoista
  2. ite käyn motivuksella, siellä on tosi hyvät ja uudet laitteet mun mielestä :) sitä voin siis suositella! siellä on ruuhka-aikana muutaman euron korkeemmat hinnat kun normiaikaan, mut musta se ei oo ollenkaan paha. motivuksessa on kanssa ryhmätunteja (zumbaa, combattia jne) ja niisäkin käyn joskus ja hyvät ohjaajat aina ollu, ainaki siinä kampin yksikössä!

    VastaaPoista
  3. hei tuli iha mieleen tämmöne juttu, että kutsutteko te teidän pikkusta sen nimellä kotioloissa keskenänne? :DD kun sille ilmeisesti on nimi jo päätettynä, niin oishan se vähän hassua jos sanositte sitä siellä vaan 'vauvaks' tai 'pikkuneidiks' yms. koko ajan.

    ihania kuvia ja video! ♥ jotenkin arvasin eilisestä postauksesta että ois videoo tulossa. :)

    VastaaPoista
  4. Moi muru ! Niin ihana mummun pieni armainen ! Kyllä neiti on tullut äitiinsä siinä mielessä, että on virkeä ja utelias ja toimelias heti vauvasta alkaen. Kauheesti vauvalle ei vielä tarvi/kannata ostaa joululahjoja, tulee vaan turhaa rojua, mutta yhden jonkun ihanan helistimen, joka on pehmeä, vois hankkia. Silloin ei kävis kipeetä, vaikka itseään vahingossa löisikin sillä, pikkuneiti siis. Ihana toi video, en malta odottaa, että nään teidät kaikki taas ! <3

    VastaaPoista
  5. Mä oon ihan samanlainen!!! :D
    Mä rakastan lahjojen antamista, mutta se tuskainen odottelu, että sä pääset antamaan sen lahjan niin AAAARGH. Monesti on tässä käynytkin jo niin, että Jussi on saanut lahjansa reilusti etukäteen. :D
    Nyt oon onneks malttanut, aika harvinaista! :D

    VastaaPoista
  6. Mun on nyt pakko kommentoida tohon ittees kohdistuvaan ällötykseen.
    Tällein itekin äitinä ymmärrän kyllä! ;)
    Mutta mitä nyt oon kattonu noita sun kuvia itestäs, niin oot kyllä kaunis!! :) Vauvansaannin onkin tarkotus muuttaa kroppaa, mutta sä näytät todella hyvältä ja vielä noin pienen vauvan äitinä!
    Eli älä häpeile ittees milläään tavalla. :)

    VastaaPoista
  7. Voi IHANA tuota tyttöä! :')
    Niin samanlaisia äännähdyksiä ja ilmeitä, ku meidänki neidillä :D

    VastaaPoista
  8. Mulla ei oikeestaan oo kyllä noista kokemuksia, mut LadyLine on kyllä tutustumisen arvonen! Se on oikee naisten paratiisi, siellä on infrapunasaunat ja useissa hot-salit. Sisustuskin ei oo sellanen kolkko ja kirkas, vaan ihan loppuunasti kehitettyä. Tosi viihtysiä ja siis ainoastaan naisille! Niin ja on siel sit kans vaikka mitä vapaasti käytettävissä olevia Herbina-tuotteita. Olipas tässä nyt mainospuhe.

    VastaaPoista
  9. Miulla on sama juttu noitte lahjojen antamisen suhteen ku siulla ! Miullaki on petelle isänpäivä lahja hankittuna jo ehkä viikko sitte ja on ollu suussa kiinni pitelemistä etten oo maininnu asiasta mitää koska oon tosi huono pitää salassa tollasii asioita ! Se siis tosiaa luulee etten oo hankkinu sille lahjaa ! Heh, mut yllättyypä ainaki sitte viel enemmä! Ja teidän pikku neiti on kyllä niin söpö, noi silmät on nii lumoavat <3 :D

    VastaaPoista
  10. Ootko pohtinu sitä, kuinka paljon salikortti kuukaudessa maksaa..? Millä rahalla ajattelit maksaa sen. Noistakin sun vaihtoehdoistas kannattas vaan ottaa se halvin, minkä varmasti pystyy sitten maksamaan :) LadyLineä ja SATSia suosittelisin kans. LadyLinellä on myös aika paljon aamuisin tunteja, mihin voi ottaa vauvan mukaan ja lisäksi ainakin meillä on 'HIMPULAT' tunteja, jossa on nimenomaan tarkoitus käydä lapsen kanssa :)

    VastaaPoista
  11. Niin ihana vauveli! Katottiin yhessa tan aupairperheen "vauvan" (melkein 2v) tuota videoo. Taa pikkutytto ihan mielissaan hihku "baby baby!" ja nauro aina ku teian pikkuneiti onnistu saamaan norsusta aanen:) Sopoa :)
    Ps. Jos tykkaat lahjojen antamisesta, ni voikko antaa joululahjavinkkeja poikaystavalle? Mun paa lyo ihan tyhjaa.. Kiitti:D

    VastaaPoista
  12. mun oli pakko nauraa tuolle sun lahjahömpötykselle - oon ihan ite samanlainen! :D lahjat vaan polttelee sielä piilossa ja koko ajan on sellanen olo että "no hyvä on mä kerron mikä se on!!!", vaikka kukaan ei olisi mitään kysynytkään :D Ihana video, oot paras äiti sun lapselle ! =)

    VastaaPoista
  13. Elixia on vaan pirun kallis. Ja mitä jos et jaksa/kerkiä käymään siellä niin usein kun toivoisit pääseväsi ja sit sult menee 75e suoravelotuksena . Eli todella kallista puuhaa ja oon myös kuullut huhuja, että elixiasta on todella vaikea päästä eroon.
    Ite mietin kans että nyt pitää päästä salille, koska pientä itseinhoa täälläkin havaittavissa, mutten halua sitoutua mihinkään saliin, rahaa menis vaa paljon ja sit just ku pitää ainaki ottaa se vuoden soppari. LadyLinestä oon myös kuullu hyvää, mulle itseasiassa soitettiin sieltä pari viikkoa sitten ja pyydettiin tulee tutustumaan, siel on just infrapunasauna ja hierontatuoleja ja ainoastaan naisille :)

    VastaaPoista
  14. Iina nyt loppu ulkonäkö kriisi :D oot niin kaunis ja ihana <3 että älä puhu höpsöjä! <3 ja tuo teijän pikkunen on niin ihanan vallottava <3!!!

    VastaaPoista
  15. Kuntosaleista! Jos valittet satsin, niin etkö sillon voi käydä salilla myös oulussa vieraillessa? :) ku satsihan löytyy täältäkin. Muuta en osaa sanoa niistä, ite hankkiin kahavakuulan kotiin tän kotimammailun aikana ja se riitti mulle lenkkeilyn ja satunnaisen muun liikunnan lisäksi. Nyt kun tullaan suomeen ja (jos ja kun) pääsen töihin, varmaan meen satsiin juuri sen takia ku saatetaan muuttaa eteläsuomeen ja silti tullaan käymään oulussa paljon :) Ihana neiti <3 joo ja noita naama-ku-petolinnunperse-päiviä löytyy täältäkin... o.O jotenki sitä on niin rupsahtanu lasten jälkeen! :D

    VastaaPoista
  16. Itse juuri erosin satsista, kun on niin kallis. Paljon halvemmalla pääsee jos ostaa kotiin esim. parikuntoilulaitetta/käsipainot/jumppavideoita jne.

    Jos haluaa kuitenkin salilla käydä niin ennemmin suosittelen niitä kymmenenkerran kortteja yms.
    Vuoden sitoutuminen kun on tosi kallis satsaus.

    Toisaalta jos pystyy maksamaan sen kuukausi maksun ja käymään usein niin mikäs siinä sitten :)

    VastaaPoista
  17. haha mulla on aina sama "ongelma" lahjojen kanssa että mun tekis mieli antaa ne heti! :D Joonallekkin kun oon ostanu jo jouluks pari lahjaa niin mun teki mieli antaa ne (lelut) sille heti, mutta sitten maltoin ja laitoin ne kaappiin piiloon! :D
    Ihania kuvia taas neidistä, se on niin mahtavaa kun lapsi oppii uutta :)

    VastaaPoista
  18. Kannattaa valita se kuntokeskus mihin on helppo mennä, että tulee käytyä, koska hinnat ovat kuitenkin melko korkeita kaikkialla. Itse käyn Elixialla ja olen kyllä viihtynyt. Tunnit hyviä ja niitä on usein. Keskuksia on paljon. Elixiassa tehdään 1 tai 2 sopimus ja sen aikana irtisanominen onnistuu vain pätevällä syyllä (esim., jos muuttaa jonnekin missä elixiaa ei ole, niin se onnistuu), tuon ajan jälkeen irtisanominen onnistuu kuukauden irtisanomisajalla. Kuulostaa ihan reilulta, koska itsehän sitä sopimusta tehdessä täyttää laput ja laittaa vielä nimmarinkin alle..

    VastaaPoista
  19. siis 1 tai 2 vuoden sopimus :)

    VastaaPoista
  20. Olis ihana, jos voisit tehdä päiväkuvina-postauksen! Semmosen johon kuvaat kaikenmaailman aamupalat yms laikkihetkiä vauvan kanssa, tai jos meette ulos niin vauvaa vaunuissa tms. :)

    VastaaPoista
  21. IHANA VIDEO ♥ ihan tajuttoman sulonen :DD ♥

    VastaaPoista
  22. Aww,ihuna video :D♥ Tykkään!
    Mäkää en ikinä kestä odottaa sitä et saisin antaa lahjan/lahjat :D
    Hei,Iina :( Oot tosi nätti tyttö ja laiha kaiken lisäks(jota mä taas en oo,mut en oo iha ryhävalaskaa,u know :DD) joten ota vaa kuvia ittestäs :( ♥ Mut tietty jos on semmone olo ettei haluis ottaa kuvii,ni ymmärrän kyl :)

    VastaaPoista
  23. Herranjumala kuin söpö!! mä sulan :D

    VastaaPoista
  24. Club house vuosaaressa :)

    VastaaPoista
  25. Vitsit mä oon ihan samanlainen ton suhteen, etten ikinä jaksais odottaa siihen asti, kun oikeesti sais antaa jonkun lahjan. suurin piirtein kaikki lahjat paitsi joulu, annan aina miehelle etukäteen,kun en malta odottaa siihen oikeeseen päivään. :D

    VastaaPoista
  26. Jep, Club House! Ihan kävelymatkan päässä teiltä. Kalliin puoleinenhan se on mutta mielettömän hieno ja paljon tuntitarjontaa perinteisen salin ohella. Myös uintimahdollisuus. Suosittelen! En muista ole varma mutta ainakin Elixialla taas on lapsiparkki, johon voi muksun jättää treenaamisen ajaksi (taisi olla joku alaikäraja).

    VastaaPoista
  27. Sama fiilis, eli rapakunto on päällä! :/ Kuntosalikorttiin asti en ole vielä saanut itseäni tsempattua. Satsista ja muutamasta pienemmästä ketjusta (Hukka Oulussa ja Esport Hkissä) on kokemusta ja tykkäsin kyllä näistä jälkimmäisistä enemmän. Niissä ohjaajat soittivat omia lempibiisejään ja tiesit aina ohjaajan mukaan, mikä meininki tunnilla vallitsee. Satsilla mennään hyvinkin tarkkaan ketjumääritysten mukaisilla ohjelmilla, biiseillä jne.

    VastaaPoista
  28. Se on jännä ku ei silleen koskaan kuvittele toisen ääntä ja sit yllättyy ku toinen kuulostaaki ihan eriltä ku ois sitten kuitenki luullu, tosin ei kai sitä kauheen ajattele bloggaajien ääntä ellei niillä oo paljon videoita missä niitten ääni kuuluu. Mutta ihanalta näytti teijän pikkusen meno ja tulispa se jouluki kohta(:

    VastaaPoista
  29. Anonyymi 22.26: On se pieni kyl nätti meidän söpöli♥ Ja kiitos kauheesti, tuli heti parempi mieli ku näin tän♥ Välil vaa iskee sellanen kauhee hyiettä mikä mua tuolta peilistä tuijottaa -fiilis mut onneksi se on jo vähän helpottanu :)

    Anonyymi 22.45: Joo tosta motivuksesta oon kuullu kans hyvää palautetta ja kiva että on mukavii ohjaajiakin koska mä haluisin myös ryhmäliikuntatunneille enkä pelkästään salille :) Kamppi ois kyl hyvässä paikassa myös kun metron varrella mut mieluummin ehkä vähän lähempää vuosaarta silti :D Kiitti vinkeistä! :)♥

    Anonyymi 22.52: Joo kutsutaan, ollaan kutsuttu alusta asti! :D Mä vaan tossa videolla koitin keksii kaikkii muita nimityksii just et voin laittaa sen blogiin :D Muutenki hankala ku pitää aina just sanoo pikkuneiti yms eikä vaan käyttää sitä nimee mut onneksi enää kolme viikkoa ristiäisiin! :D Ja kiitos, on se meidän neiti nii söpöli nii siit saa hassui kuvii :D♥

    Anne: Moi äiti♥ Aijaa olinko mäki virkee ja utelias! :D Ja joo mä tiiän ettei kannata kauheesti, siks haluunki jonku yhen siistin jutun! :D Pian nähdään onneksi, kolme viikkoo enää! Mut hirvittää ihan et kuinka paljon toi ehtii muuttuu siinä ajassa ku nytki siit on tullu nii hirmu iso ja fiksu tyttö ihan muutamissa päivissä :D! Ikävä♥

    Rudi: Haha se on oikeesti niin tuskasta se odottelu! :D Mäki oon mont kertaa fuskannu sillee et oon antanu lahjan heti 00.00 ku en oo jaksanu enää oottaa :D yleensä kans koitan jättää lahjojen oston iha viime tippaan et malttaisin pitää salassa mut täl kertaa oon onneksi kans skarpannu :D

    Hellu: Voi kiitos paljon, ihanasti sanottu♥ :) Ja nii kyllä mä tiedän että se muuttaa kroppaa mut se mua tässä harmittaa et ensin laihduin synnytyksen jälkeen ja sit alko karkin mussutus ja lihoin uudestaan, olin joku kolme viikkoa synnytyksestä tyytyväisempi mun kroppaan ku mitä nyt oon :D Mut itteeni vaan saan syyttää :D Mut kiitos vielä, piristi kyllä tää kommentti♥ :)

    Anonyymi 23.30: Hahah aww :D Ihana tyttö teilläkin siis ;D♥

    Rosa: Oii kuulostaa ihanalta noi saunat! Ja sisustus, mieluummin sellanen et on panostettu ku semmonen et on pelkkii rumia laitteita :) Se on kyl kans kiva plussa et on pelkkiä naisia, sillon uskaltaa mennä ihan minkä näkösenä vaan sinne :D Hyvä mainospuhe kyllä, sain uuden varteenotettavan vaihtoehdon! :) Oon ennenki nimittäin Oulussa käyny Beauty Centerissä joka oli kans sellanen ihan uus luxussali vaan naisille, siellä kyl viihdyin :)

    Jonna: Taitaa vissiin olla yleinen ongelma meillä naisilla! :D Ja hauska et yllättyy noin roimasti ettei ees tiiä saavansa ollenkaan lahjaa :D Meidän bambisilmäpikkunen :D♥

    Anonyymi 0.48: Oon kyllä ennenkin käyny salilla, nyt vaan ollu parin vuoden tauko et tiiän kyllä kuinka paljon se maksaa :) Mun mielestä ei oo ollenkaan väärin panostaa 60-70 euroo kunnosta huolehtimiseen kuukaudessa :) Sun kommentistas saa sellasen kuvan että kuvittelet meidän olevan jotenkin köyhiä mikä kummastuttaa mua suuresti, miksi näin? Oonko mä täällä jotenkin antanu sellasen kuvan että meillä ei muka ois rahaa? :D Mun mielestä on kyl aika epäkohteliasta kysyä ensinnäkään toisen raha-asioista ja toiseksi vielä olettaa tollasta.. Mut anyways Ladyline kuulosti kyllä hyvältä edellisen kommentoijan kuvailemana ja se löytyykin tosta aika läheltä Herttoniemestä :) Kiva myös et siel on tollanen lapsiystävällinen meininki ja omat tunnit minne pienenkin saa mukaan :) Kiitos vinkistä!

    Kape: Haha aww ihana isompi vauveli :DD Meiän pikku baby on kyl ihana hömppä♥ Ja mä aion itte ostaa Otolle kellon, niinku tyyliin Tommy Hilfigerin tai Gantin tai jonku tollasen ja se tietää tästä nii siksi voin kertoo siit tällee avoimesti :D mut kello on mun mielest ainaki hyvä tai sit kaikki siistit hupparit ja t-paidat on aina varmaan jees tai joku miesten tuoksu taitaitaiiiiii jotai lahjakorttei vaatekauppoihin? En mä tiiä oon nii kauan miettiny vaa sitä kelloo nii mullaki lyö nyt vähän tyhjää :DD

    VastaaPoista
  30. Anonyymi 7.12: Hahah mulla on just toi sama olo! :D:DD Kokoajan tekee mieli puhuu siitä lahjasta XD Ja aivan törkeen kauniisti sanottu, kiitos ihan hirveesti :))♥ Kaikkea hyvää sulle :)♥

    Johanna: No Elixia onki se kallein noista, sen takia en uskokaan et valitsen sitä ku kuulostaa nii tyhmiltä ne niiden kaikki jäsenyys-säännöt ja irtisanomiset sun muut, siinä ois vaan se et siihen jäsenyyteen sisältyis pari ilmasta personal trainer -aikaa nii se mua kiinnostais.. Mut toi Lady Line on alkanu nyt houkuttaa mua ku kaikki sitä täällä kehuu, olipa hyvä et kirjotin tän merkinnän nii sain tietää tosta! :) Kiitos vinkistä :)

    Fani: Aww ihana piristäjä oot, kiitos♥ Meiän neiti on kyl tollanen hurmuri :D♥

    Neea: Joo mun mielestä niissä on se että voi käydä missä päin Suomea tahansa nii se ois hyvä! :) Kauheen monet puhuu nykyään tosta kahvakuulailusta, pitää varmaa vihdoin googlettaa et mitä se on ku alkaa kiinnostaa et onks se oikeesti ihan tehokas ja hyvä liikuntamuoto! :D Ja joo on kyl huomattavasti useemmin ollu raskauden aikana ja sen jälkeen näitä itsetuntokriisipäiviä ku ennen raskautta :D! Mut tähän tottuu varmaan ajan kanssa :D

    Anonyymi 13.08: Niin no tuleehan se kalliiksi jos ei käy usein nii maksaa sit siitä muutamasta käynnistä vaan kuussa monta kymppiä. Mut mä just haluun sen takii salille että en saa kotona aikaseksi mitää vaikka ois kaikki maailman laitteet ja videot, pakko mennä sinne salille ja saada tiukka ohjelma jota noudatan joka kerta :D

    Anna: No nyt on kyllä käyny selväksi etten oo yksin mun lahjaongelman kanssa, voi meitä naisia! Ja lapsen kasvaminen on mahtavaa seurattavaa, äitiys on kyllä maailman parasta! :)

    Anonyymi 15.45: Joo niin varmastikin kannattaa, eihän sitä tuu käytyä jos se on jossain ihan toisella puolella kaupunkia! Onneksi tässä lähellä on monta eri kuntokeskusta :) Ja onhan se reilua jos suostuu sopimusehtoihin joo mut mun mielestä ne itse ehdot ei vaan oo reilut, mut se ei oo pelkästään Elixian ongelma vaan monen muunkin kuntokeskuksen :/ Mut Elixia kyl tosiaan vaikuttaa kivalta muuten ja siel on hyvä tuntivalikoima ja helpot nettisivut + se ois tossa Itiksessä eli ihan lähellä :)

    Tepsu: Pitää tehdä sellanen, oon vaan aina ajatellu et meidän aamupalat ja kaikki yksityiskohdat ei kiinnosta ketään :D mut jos kiinnnostaa niin toki teen! Kiitti ideasta :)

    Nora: Aww kiitos♥ :) Meidän hurmurineiti! :D

    Aino: Kiitos, kiva kun tykkäät ja muutenkin ihana kommentti, ihanasti sanottu ja muutenkin oot aivan super ihana kun jaksat aina kommentoida ja oot niin kiltti ja piristäjä♥

    Iina: Haha meidän söpöli :D

    Anonyymi 19.31: Jep tossa ihan meidän lähellä :)

    Klara: Haha taidetaan kaikki naiset olla samanlaisia tässä lahja-asiassa! :D Mä en oo aina malttanu ees joululahjojen kanssa mut nyt yritän :D!

    Anonyymi 21.06: Totta, se on ihan tossa lähellä kyllä :) Mut ku aina ku oon menny siit ohi nii siellä on näkyny vaan jotai mummoja kuntoilemassa, siis semmosia eläkeikäsiä jo reilusti :D Mut ehkä oon aina menny siit ohi jotenki sellaseen aikaan et ne käy aina sillon siel, en tiiä :D Mut se ei kyl oo kovin kalliskaan ja sinne on tosi lyhyt matka :) Saattaa olla et päädyn sinne, se ois nii kätevä! Toisaalt taas isommissa kuntokeskusketjuissa houkuttaa just noi lapsiparkit ja äiti+vauvajumpat.. Mut katsellaan :) Kiitti vinkistä :)

    Kaisa: Mä kävin Oulussa Beauty Centerissä ja siitä kyllä tykkäsin hirveenä ja siel oli kivat tunnitkin ja ohjaajat :) Ja nii se on kyl totta et pienemmissä kuntokeskuksissa on se parempi tunnelma ja rennompaa jotenkin.. Pitää nyt tarkkaan miettii mitä teen :D

    Elina: Niinhän siinä monesti käy, itekin oon joskus yllättyny joidenki bloggaajien äänistä :D Pikkunen on ihana hulivili nykysin :D ja Joulu sais tosiaan jo tulla!

    VastaaPoista
  31. ihana video ! ja äläkä yhtään epäile oot ihan siis tosi hyvässä kunnossa ja sulla on noin pieni vauveli ja kaiken lisäks vielä nii oot tosi kaunis :) kuulostat niin onnelliselta !! <3

    VastaaPoista
  32. Jee! video! :D vauva on ihan täydellinen ja munkin mielestä kuulostat tosi onnelliselta ja näytätkin siltä! <3 :) tää on mun yks lempiblogeista! :)

    VastaaPoista
  33. varsinkin vikasta kuvasta huomaa keneltä neiti on silmänsä perinyt kun äidillä ja tyttärellä samanlaiset (:

    onnea teille ja kaikkea hyvää :-------------)

    VastaaPoista
  34. Lady Line on hyvä, suosittelisin sitä :-) Ompa suuret silmät teijen vauvalla aws ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥