lauantai 24. marraskuuta 2012

Voi Joulu!

Eilen me oltiin siis shoppailemassa vähän joulujuttuja ja mielenkiintoinen reissu oli kyllä kerrassaan! Tiara ei ollenkaan ollut samaa mieltä siitä että ihmisvilinässä hänen paikkansa on turvassa rattaissa ja kokoajan olisi pitänyt päästä itse kävelemään ja tutkimaan asioita. Kiukkuisen kultasepänliikereissun jälkeen päätettiin suosiolla suunnata Stockmannin lastenosastolle ja päästää Tipa vähän tepastelemaan. Otto juoksi Tiaran perässä ja mä koitin keskittyä lahjaostoksiin. Tiara yritti sensijaan keskittyä repimään Angry Birdseja alas hyllyistä ja kävi vähän väliä nyökyttelemässä ja vilkuttamassa iloisesti lahjapakkaamossa jonottaville mummoille. Lastenosastolta suunnattiin sitten viimeinkin sinne Argoshallin joulumaailmaan josta jo viikkoja olen haaveillut ja tein ihania pieniä joulukoristelöytöjä vaikka itse sanonkin! Tällä viikolla meille saapui myös paketti Jotexilta mistä en ennen ole koskaan tilannutkaan ja olin todella tyytyväinen tilauksen tuotteisiin! Keittiön ikkunaa koristaa nyt jouluinen tonttuverho ja allaskaapin ovessa roikkuu tonttukuvioinen astiapyyhe. Sohvallekin saatiin lisää tyynyjä kun tilasin kaksi kivaa tekstikuvioista tyynyliinaa sekä ihanan harmaan neuletorkkupeiton joka on maailman pehmein ja lämpimin. Mä en malttanut jouluverhojen myötä olla aloittamatta muitakin jouluvalmisteluja pikkuhiljaa ja niinpä Tiaran hyllykköä koristaakin nyt viime vuodelta tuttu valkoinen pikkukuusi mahdollisimman yltäkylläisesti koristeltuna ja keittiön kynttilä-asetelman ympärille on ilmestynyt punaista tähtinauhaa ja punaisia minikokoisia kuusenpalloja. Laitoinpa muutamat tontutkin Tiaran ikkunaan vartioimaan että neiti käyttäytyy kunnolla! Nyt luvassa superjouluinen kuvapläjäys:

Karamellikoristeet ja superihanat Cupcake-lasipallot Stockmann, Glitterkoristeet Tiimari

Meidän tämän vuoden joulukuusesta tulee siis hopea-musta-valkoinen, kuten viime vuonnakin mutta tänä vuonna ison eron tekee se että myös itse kuusi on ihanan valkoinen eikä vihreä kuten ennen. Kuusen aion koristella mahdollisimman runsaasti ja näyttävästi, mutta kuitenkin tyylikkäästi. Ja luulenpa että kipaisen vielä toisellekin kierrokselle sinne Stockmannin koristevalikoimien ääreen, oli nimittäin sen verran tungosta siellä että tuntui etten yhtään tiedä mitä ostaisin tai muutenkaan osannut keskittyä olennaiseen. Keittiöönkin aion lisätä samaa musta-valko-hopeateemaa sitten samalla kun iso joulukuusikin on koristeltu, eli itsenäisyyspäivänä 6.12. jolloin meillä on perinteenä aina tuoda joulu kunnolla kotiin.

 Tekstikuviotyyny ja harmaa peitto Jotex
Tiaran huoneeseen tuntui loogiselta koristella joulu pinkki-valkoisen teeman mukaan kun huoneen muukin sisustus on pinkkiä ja valkoista täynnä. En halunnut tehdä kuusesta liian krumeluuria joten en lisännyt limenvihreitä koristeita, vaikka sekin väri kyllä on Tiaran huoneessa muuten aika vahvasti edustettuna. Tiaran huoneen kuusi on Tiimarista viime vuonna ostettu. Kuusen mukana tulivat valot, hopeat rusettikoristeet, latvatähti ja hopeat pienet pallot sekä koristenauha. Cupcake-pallot Stockmann, vaaleanpunaiset pallot Indiska ja peilipallot Tiimari kuten myös vaaleanpunainen helminauha. Ihana pinkki joulutonttu on ostettu joskus Kermansaven tehtaanmyymälästä Pihtiputaalta kun oltiin ajamassa Ouluun autolla äidin kanssa keskellä kesää!
Tonttuverho ja -astiapyyhe Jotex. Verhoja oli pakkauksessa kaksi kappaletta, mutta meidän ikkuna on keittiössä niin kapea että yksi verho riitti oikein mainiosti. Astiapyyhkeitä tuli myös kaksi, toinen pyyhe jota ei kuvissa näy on tismalleen samanlainen kuin tuo verhokin eli kokonaan kuosillinen. Kynttilät Bolsius, punaiset koristeet Tiimari ja kynttilöiden aluslautanen isomummolta saatu.

Mä yritin tänään kuvata Tiarasta jouluisia kuvia muistoksi kuten tein viimevuonnakin, mutta se oli kyllä huomattavasti hankalampaa kuin viimeksi! Tiara ei ollut kamerasta ollenkaan kiinnostunut, lakki ei pysynyt päässä ja koristetontulta olisi ollut mukavaa repiä nalle ja lakki irti. Nämä kuvat epäonnistuivat kaikki joten joudun ottamaan uudet varmaan ziljoonaan kertaan kunnes saan sen yhden napattua joka ei ole heilahtanut, tonttulakki on neidillä päässä ja kasvoilla iloinen hymy sekä tuikkivat kameraan katsovat silmät. Jepjep saahan sitä haaveilla!

Täytyy kyllä myöntää että on se silti maailman suloisin pieni tonttu vaikkei ollutkaan kovin yhteistyöhaluinen tänään! Ihana ihana pikku prinsessa! Osa varmaan eilen näkikin jo blogin Facebook-sivuilla kuvan miniminipienestä 1kk ikäisestä Tiarasta joka puristi tuttia pikkuruisilla sormillaan ja tuijotti suurilla silmillään. Löysin eilen samaisia neidin ihania vauvakuva-albumeita selatessani Tiarasta viimevuonna otetut tonttukuvat ja mun sydän suli ja kyyneleet virtasi! Oli se vaan niin pikkuinen ja on siitä vaan kasvanut niin ihanan reipas ja iso tyttö!
Nyt alan syömään superherkullista kana-avokadosalaattia jota tehtiin päivällä ruuaksi ja pian meille onkin tulossa kylään mun uusi ihana tuttavuuteni Oona jonka kaveruudesta saan kiittää ainoastaan tätä blogia jota ilman ei välttämättä oltaisi ikinä tutustuttukaan! Ja mikä parasta, Oona on mun naapuri! Mä teen vielä viimeisen postauksen loppuun tänään jos vain millään kerkeän, mutta viimeistään huomenna kun ollaan ensin käyty Joulukadun avajaisissa Helsingin keskustassa! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille! 

PS: Olipas viimeisessä kappaleessa paljon huutomerkkejä!!

20 kommenttia:

  1. Mä katselin just tänään noita jotexin verhoja netistä ja meinasin tilata! :D Meillä vaan dilemmana että tarvittais niitä 3, joten jos teillä on yks ihan tyhjän panttina niin mä ostaisin sen oikeen mielelläni :-D
    Ja ihania noi joulukuusen koristeet! On joulu vaan niin ihana :)
    Ps. Aloin aikoinaan lukemaan sun blogia kun meillä oli aika samoihin aikoihin lasketut ajat syksyllä -11, ja nyt olin revetä riemusta kun luin sun raskaudesta, eikä meillä taaskaan ole eroa lasketuissa kuin kuukausi!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kattoa, saattaa nimittäin olla että laitan tuon verhon vielä meidän erittäin keskeneräiseen makuuhuoneeseen tunnelmanluojaksi, mutta jos ei tarvita niin mielellään kyllä myyn sen hyvään kotiin :D! Joulu on paras<3 Ja hei paljon onnea teillekin tulevasta pienestä! Aika hauska että ollaan taas yhtäaikaa raskaana!

      Poista
  2. Voi ku Tiara on tosiaan ollut mini<3 ihana pieni tonttutyttö :)

    VastaaPoista
  3. Ihanii ostoksia!! Pakko lähtee itekki shoppailee :'))

    VastaaPoista
  4. Täälläkin on jo tullut joulutavarat esille! Verhot ovat joka huoneessa (paitsi vessassa), joulutähdet loistaa jo olkkarin ikkunassa ja makkarista löytyy adventtikynttilä. Keittiöön en ole vielä laittanut muuta tavaraa ku verhot ja pöytäliinat. Pöydän päällä on myös punaiset kynttilät.

    Kohta puoliin asunnossa myös tuoksuu ihanat joululeivokset. Toki en itse tee torttuja tänä vuonna, viime vuonna meni pilalle. Pitää äitin kanssa leipoa jotta niitä kehtaa sitten ihmisille tarjota! Olen vain suunitellut leipoa pipareita sekä sahramipullia. En varmaan kovin paljon jaksa leipoa, ku painan liikaa :D

    Ihana tytöntylleröinen teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanaa kyllä laittaa joulua kotiin :) Mä olin niin malttamaton että ekat tortut leivoin jo lokakuun puolella (nyt oon leiponu jo kolme satsia) ja pipareitakin oon syönyt sekä ostettuja että kerran leiponut ihan itse jo tälle talvelle :D Sahramipullat kuulostaa ihanilta! :)

      Poista
  5. mä oon kans jo vaihtanu meille kotiin jouluverhot ja mun mies on aivan tuskastuneena, ku mä oon niin jouluhullu! :D voiku tiara on ihana pieni tonttu! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo ei se Ottokaan oo niin innossaan joulujutuista vielä kun minä :D! Se on kyllä ihana pikkutonttuli<3

      Poista
  6. Voi miten ihana minitonttu ja onhan Tiara vieläkin todella suloinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä niin pikkunen! Mut ihan totta, on se vieläkin maailman sulosin<3 :)

      Poista
  7. Mulla on valot ollu jo vaikka miten kauan! :D Koristeet yritän malttaa odottaa ensi viikkoon..... :))) JOULU <3 söpö tirriskä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kans jouluvalot olleet heti marraskuun alusta asti kun muutettiin :D! Se on sulosin<3

      Poista
  8. Voi kuin söpöjä noi karkkikoriseet on ja noi tonttuverhot! Haluun itellekin sellaset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia<3 Ne karkit oli kyllä sulosia, oli pakko ostaa! :D

      Poista
  9. joulu on niin ihanaa ja minitiara kanssa <3 kävelin tänään yhen lastenvaatekaupan ohi ja näin sen saman pinkin haalarin mikä tiarallaki on, ja heti te tulitte mun mieleen :d mutta siis, mun piti vaan tulla kertomaan että äskön ku olin siellä väestörekisterin nimihakusysteemissä ja syötin sinne tiaran nimen, niin 2010-2012 vuosina alle 5 on saanu sen nimen ! en tiiä miks mun piti ilmottaa tää sulle, mutta kun oon aina luullut sen olevan aika yleinen nimi, mut sit se onki tommoinen uniikki :D eipähä oo varmaan toista samannimistä tirriskän luokalla sitten isompana :) mutta ootte te kaikki kyllä niin ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih aww! :D Joo siis Tiara on tosi harvinainen nimi, Suomessa on alle 25 sen nimen saanutta henkilöä :) Kiitoksia vain paljon ja ihanaa joulunodotusta sinne<3

      Poista
  10. Ihana mummun rakas joulutonttu ! Terveisiä isomummulta ja -papalta ja Mörköltäkin ! Ootte rakkaita kaikki. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥