perjantai 9. maaliskuuta 2012

Meidän perheen ruokafilosofiaa

Noh filosofia on ehkä turhan hieno sana käytettäväksi meidän ruuanlaittotottumuksista, mutta mikäs siinä. Tästä tulee varmaan mun pisin postaus ikinä, kun on niin paljon asiaa, kuvia ja reseptejä mutta toivottavasti ei haittaa. Mä tykkään tehdä asiat perinpohjaisesti ja niin tässäkin tapauksessa. Ihan ensimmäiseksi voisin kertoa vähän että millaista ruokaa mä/me tykätään laittaa ja miksi.

Mä en ole koskaan ollut tavallisen suomalaisen kotiruuan ystävä, jos miettii vaikkapa köksän kirjan reseptejä lihakeitosta mansikkakiisseliin ja karjalanpataan. Kyllä mä tykkään suomalaisestakin ruuasta ja siksi meillä on usein ruuaksi vaikkapa poroa, lohta ja muita perisuomalaisia ruokia, mutta mauton ruoka on asia jota inhoan yli kaiken. Sen takia tykkään hirveästi ottaa vaikutteita muiden maiden keittiöistä, erityisesti välimeren maista koska niissä valmistetaan upean maukasta ruokaa. Mä tykkään myös paljon Kauko-Idän maiden ruuista, thaimaalaisesta ja kiinalaisesta, mutta niitä en ole itse kovin hyvä laittamaan joten siksi pitäydyn mieluummin itelleni tutuissa ja turvallisissa raaka-aineissa ja syön itämaista ruokaa yleensä vain ravintolassa.
                 Meille ruoka on ykkösasia johon panostetaan, tai no tietenkin ensin on pikkuneidin tarpeet vaipoista velliin mutta sen jälkeen kyllä heti hyvänä kakkosena on meidän omat pöydän antimet. Me käytetään ehkä liikaa rahaa ruokaan, ihan vaan siksi että ruoka on niin hyvää. Halvemmallakin pärjäisi ja kyllä me joskus syödään vaikkapa pakastepizzaakin, mutta me ollaan tyytyväisiä just näin. Toiset panostaa eri juttuihin. Kaupassa tulee käytyä melkeinpä joka päivä, mikä on äärimmäisen tyhmää koska silloin tarttuu mukaan aina paljon suhteellisen tarpeetontakin tavaraa, mutta toisaalta ainakaan meillä ei loju kaapeissa turhaa ruokaa pilaantumassa koska usein ostetaan vain yhden päivän ruokatarpeet kerralla.

Kuvasin eilen meidän keittiön, ihan vaan siksi että näätte millaisessa mörskässä mä oikein ruokaa laittelen. No ei toi keittiö ehkä mörskä ole, ihan tavallinen vuokra-asunnon hajuton ja mauton keittiö. Kyllä keittiöremppa kelpais mutta sellainen on ajankohtainen sitten tulevaisuudessa kun ostetaan oma asunto, siihen asti me saadaan tyytyä tähän.

Ihana toi meidän joulupallo tossa, huomasin sen itseasiassa vasta nyt kun laitoin nää kuvat :DD Vois ottaa sen pois ku jouluun on viel aika pitkä aika :D







Mä oon nyt pitänyt viikon verran ruokapäiväkirjaa, kuvannut aina päivän "pääruoan" ja ottanut reseptin talteen, joten tässä tätä asiaa nyt sitten olis oikein urakalla:

Keskiviikko 29.2.2012

Kuppi kahvia maidolla ja sokerilla
Aamupala/Lounas: Kaksi taikaruisporkkana -leipää paahdettuna, margariinia & yksi leivänpäälliskinkku kummallakin leivällä
Illallinen: Tomaattinen kanapasta
Iltaherkku: Kinder bueno

Tomaattinen kanapasta 4:lle
Mausteisesti marinoidut broilerin fileesuikaleet 300g
2 banaanisalottisipulia
4 valkosipulin kynttä
1 iso punainen paprika
Rainbow Piemonte juustoinen pastakastike
Arlan Toscana tuorejuustoa 1/2 rasiaa
1 tl Provencen yrttisekoitusta
Täysjyvä spagettia

Ruskista broilerisuikaleet, lisää pilkotut sipulit ja valkosipulin kynnet. Paista vähän aikaa ja lisää punainen paprika. Laita spagetit kiehumaan. Lisää broilerin ja vihannesten joukkoon pastakastike ja tuorejuusto, sekä ripaus yrttisekoitusta. Anna hautua vähän aikaa. Kaada spageteista vesi pois ja tarjoile spagetti & kastike parmesanilastujen tai -murun kanssa.


Torstai 1.3.2012

Kuppi kahvia maidolla ja sokerilla
Aamupala/Lounas: Kaksi taikaruisporkkana -leipää paahdettuna, margariinia & yksi leivänpäälliskinkku kummallakin leivällä
Illallinen: Kung Po -kanaa ja riisiä kiinalaisessa ravintolassa
Iltaherkku: Kinder Bueno




Perjantai 2.3.2012

Kuppi kahvia maidolla ja sokerilla
Aamupala/ Lounas: Kaksi taikaruisporkkana -leipää paahdettuna, margariinia & yksi leivänpäälliskinkku kummallakin leivällä
Illallinen: Kinkkukiusaus & paahdettu pekoni
Jälkiruoka: Mansikoita ja tummaa suklaata

 Kinkkukiusaus ja paahdettu pekoni 
2 pussia Apetit juustokermaperunoita
1 iso sipuli
2 yksikyntistä valkosipulia
2 pussia Pouttu savusuikaleita
Valio maustettu kerma Kippari
1 pussi mozzarella juustoraastetta
puoli desiä korppujauhoja
suolaa & mustapippuria
1 paketti pekonia

Laita uuni päälle 225 asteeseen ja perunapussit lasivuokaan ja vartiksi mikroon täydelle teholle sulamaan. Sekoita sulatuksen puolivälissä. Sillä aikaa pilko sipulit ja valkosipulit. Ota  perunat ja sekoita sipulit, valkosipulit ja kerma niiden joukkoon. Lisää kinkkusuikaleet ja kipparikerma. Maun mukaan suolaa ja pippuria. Päälle korppujauhoa ja juustoraastetta. Paista uunin keskitasolla n. 30-45min riippuen uunin tehosta. 

Laita pekonit uunipellille ja kinkkukiusauksen paiston loppuvaiheessa pelti uuniin kymmeneksi minuutiksi. Pekoneista tulee todella rapsakoita, sitten vaan murustellaan ne ja ripotellaan lautaselle kinkkukiusauksen päälle.



Mansikoita ja tummaa suklaata
1 pkt Driscoll's mansikoita
1 pkt Maraboun tummaa 70% suklaata

Pese ja perkaa mansikat. Raasta tumma suklaa ja sekoita mansikoihin. Nam!



Lauantai 3.3.2012

Kuppi kahvia maidolla ja sokerilla
Lounas: Italian BMT 30cm Subi
Illallinen: Edellispäivän kinkkukiusausta
Iltaherkku: Kinder Bueno

Sunnuntai 4.3.2012

Kuppi kahvia maidolla ja sokerilla
Myöhäinen  lounas: Sitruunainen katkarapupasta
Jälkiruoka: Tuplasuklaa cupcake
Iltapala: Myllyn paras Taco Sticksejä 3kpl
Iltaherkku: Kinder Bueno

Sitruunainen katkarapupasta 2:lle
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
1 purkki ruokakermaa
Ruokalusikallinen Valion luomuvoita
1 pussi isoja katkarapuja 
sormisuolaa & mustapippuria
Täysjyvä spagettia
Rucolaa
Parmesan-murua

Laita spagetit kiehumaan. Raasta sitruunan kuori. Laita pannulle ruokalusikallinen voita, sitruunan kuori ja puristettu mehu. Anna paistua ihan hetki, lisää kerma. Spagettien ollessa melkein valmista, lisää katkaravut, sormisuola ja pippuri. Kaada spageteista vesi pois ja sekoita kastikkeeseen. Tarjoile rucolan ja parmesan-murun kanssa. 



Tuplasuklaa - Cupcaket 8 kpl
Pirkka American muffinssivuokia
1 pussi Sunnuntai suklaamuffinssiainesta
1 desi öljyä
1 1/2 desiä vettä

Kuorrute: 
200g valkosuklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
Koristeeksi dr. Oetkerin suklaasydämiä

Sekoita muffinssiainekset, vesi ja öljy. Kaada muffinssivuokiin ja paista paketin ohjeen mukaan uunisa. Kun olet ottanut muffinssit uunista, anna niiden jäähtyä hetki ja tee sillä aikaa kuorrute. Sulata valkosuklaat vesihauteessa ja sekoita tuorejuustoon. Laita kuorrutemassa pursotinpussiin ja pursottele muffinssien päälle. Lisää suklaasydämet ja avot!



Maanantai 5.3.2012

Kuppi kahvia maidolla ja sokerilla
Aamupala/Lounas: Kaksi taikaruisporkkana -leipää paahdettuna, margariinia, rucolaa & leivänpäälliskinkkua
Päivällinen: Rapea parmankinkkusalaatti
Iltapala: samaista salaattia
Iltaherkku: Kinder Bueno

Rapea parmankinkkusalaatti 
Me tehtiin se eritavalla, että korvattiin viinirypäleet kalamata -oliiveilla koska mä en tykkää viinirypäleistä. Oli hyvää! 


Tiistai 6.2.2012

Kuppi kahvia maidolla ja sokerilla
Aamupala/lounas: Edellispäivän parmankinkkusalaattia
Päivällinen: Sitruunainen makkarapaella
Iltaherkku: Kinder Bueno


Sitruunainen makkarapaella
Tääkin tehtiin hiukan eritavalla, kasvisfondin sijaan käytettiin lihafondia ja tomaattien sijasta käytettiin miniluumutomaatteja jotka paistettiin ensin uunissa sormisuolan ja mustapippurin kera. Mutta muuten samalla tavalla kuin ohjeessa!


Keskiviikko 7.3.2012

Kuppi kahvia maidolla ja sokerilla
Aamupala/Lounas: Edellispäivän paellaa
Päivällinen: Mexicon pata
Iltaherkku: Kinder Bueno

Mexican pata
1 pussi Blå Band Maxican pata -aineksia
8 dl vettä
1 yksikyntinen valkosipuli
2 banaanisalottisipulia
1 iso punainen paprika
1 punainen chili
400g naudan paistijauhelihaa
1/2 rasiaa Valion Viola paahdettu chili tuorejuustoa

Ruskista jauheliha pannulla. Pilko sipulit, valkosipuli, chili ja paprika.  Lisää pannulle jauhelihan joukkoon ja paista vielä hetki. Lisää vesi ja kun vesi kiehuu, lisää pata-ainekset kokoajan sekoittaen. Keittele hiljalleen n. viisi minuuttia ja lisää sitten tuorejuusto. Keitä vielä toiset viisi minuuttia, anna vetäytyä hetki ja tarjoile!



Torstai 8.3.2012

Kupillinen kahvia maidolla ja sokerilla
Aamupala/Lounas: Kaksi hapankorppua paahdettu  chili tuorejuustolla 
Illallinen: 30cm Italian BMT subi
Iltaherkku: Kinder Bueno

Mun oli eilen jo tarkoitus tehdä ruuaksi lihapullia, mut Otto yllättikin mut tuomalla subit töistä tullessaan. Mut koska mun omatekemistä ruuista lihapullat on mun lemppari niin laitan sen reseptin silti tähän vaikka kuvaa ei vielä olekaan kun se on vasta tän illan ruoka.

Lihapullat, perunamuusi ja tuorejuustokastike

Lihapullat:
400g naudan paistijauhelihaa
2 salottisipulia
2 yksikyntistä valkosipulia 
1 prk kermaviiliä
1 dl korppujauhoja
1ps välimeren valkosipulinen sipulikeitto -aineksia (blå band)
1 kananmuna

Sekoita sipulikeittoainekset ja korppujauhot kermaviiliin ja anna turvota n. 5 minuuttia. Pilko sillä aikaa sipulit ja valkosipulit. Sekoita molemmat sipulit korppujauho/sipulikeitto/kermaviili -sörsseliin. Tämän jälkeen lisää jauheliha ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lopuksi sekoita kananmuna taikinaan. Ota pieneen kulhoon vettä ja kostuta kädet, tämän jälkeen muotoile lihapullat käsillä pyöreiksi. Kostuta kädet jokaisen lihapullan teon välissä niin ne on helpompi muotoilla ja niihin tulee tasainen pinta. Paista uunissa tehosta riippuen 20-30min.

Tuorejuustokastike:
1/2 pakettia VIOLA yrtti-pippurituorejuustoa
1 purkki kermaa

Laita tuorejuusto ja kerma pieneen kattilaan, kuumenna ja sekoita tasaiseksi kastikkeeksi. Perunamuusi meillä tulee suoraan pakastimesta voilla ja maidolla höystettynä.

Siinä oli meidän viikon ruuat! Mitäs piditte?

Normaalisti mä yritän tehdä kalaa ainakin kerran viikossa, yleensä jopa pari kertaa mutta nyt ei jostain syystä tullut laitettua ollenkaan. Tosin rapuja olikin sitten kaksi kertaa, mut niitä nyt ei voi mitenkään verrata kalaan jos miettii hyviä ja huonoja rasvoja. Mä en itse syö mitenkään kauheen säännöllisesti, usein saatan syödä ensimmäisen kerran vasta 5-6h heräämisen jälkeen kun ei sitä aina huomaa että saattais ollakin jo nälkä. Kinder buenot on mun epäterveellinen heikkous, en tiiä mistä tää himo on tullu mut niitä on nyt menny joka päivä tässä parin viikon ajan... Aina kun salkkarit alkaa niin mä kipasen jääkaapille hakemaan buenon!
                  Me käytetään jonkin verran eineksiä, esimerkiksi just noi padat on tosi käteviä kun niitä on paljon erilaisia ja niistä saa tosi maukkaita jos lisäilee itse sinne tuoreita vihanneksia sun muuta. Mä en myöskään osaa laittaa itse perunaa joten perunajutut meillä on lähes aina pakasteesta. Apetitin erilaiset kermaperunat on meillä paljon käytettyjä, esim vuohenjuusto-, valkosipuli- ja normijuusto kermaperunat. Ne on tositosi hyviä ja helppoja laitaa. Toinen tosi hyvän makuinen eines on noi kaupan valmiit tomaattipastakastikkeet, mun suosikkeja on erilaisilla juustoilla maustetut mutta niitähän on ihan hirveän paljon erilaisia. 
                 Tärkeimmät raaka-aineet on yleensä sipuli ja valkosipuli, niitä on melkein joka ruuassa! Lisäksi meillä kuluu paljon punaista paprikaa, pastaa ja jauhelihaa. Mä oon lihansyöjä henkeen ja vereen ja siksi meillä syödäänkin todella harvoin kasvisruokaa, vaikka ei kasvisruuassakaan mitään vikaa ole mutta kun yleensä se kaipaisi vielä mun mielestä sitä pihviä seuraksi..
                  Mä tiedän syöväni aivan liian vähän kasviksia ja hedelmiä, mutta se johtuu lähinnä siitä että mä oon allerginen niin monille hedelmille ja vihanneksille raakana. En voi syödä esim. omenaa, päärynää, banaania, persikkaa, mangoa, luumuja, juureksia tai montaa muutakaan juttua raakana ja se rajottaa aika paljon mun syömisiä. Mua harmittaa hirveesti koska tykkäisin noista kaikista mutta mulle tulee niistä vaan hirveen kutiseva nielu ja kähee kurkku nii en viitsi. Toivottavasti Tiaralle ei tuu allergioita, vielä ei ainakaan onneksi oo ilmennyt mitään.

Nojoo, eiköhän tässä ollut ihan tarpeeksi tekstiä! Liekö kukaan edes jaksoi lukea loppuun asti. Mä alan nyt laittautumaan nopsasti ennen kuin tuo neitiskä herää päikkäreiltä koska suunnataan sitten isin kanssa kauppaan. Mä palailen varmaan huomenna tai ylihuomenna! Aivan ihanaa viikonloppua kaikille ja toivottavasti ei ollut liian tylsä ruokapostaus! Moikkamoiii<3

77 kommenttia:

  1. Tosi herkullisen näkösiä ja kuulosia ohjeita!:)taidampa itsekkin muutaman niistä toteuttaa.Tosi kiva postaus!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, mä ainakin kyllä tykkään noista :D Kiva että tykkäsit ja ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Nälkähän tässä tuli noita katsellessa; herkulliselta näyttää! p.s ihana toi teidän jääkaapin ovi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa no hyvä että ei ainakaan ällöttäny :DD! Kiitoksia paljon ja ihanaa viikonloppua :)

      Poista
  3. Hyvännäköisiä ruokia osaat kyllä taikoa! Tää oli kiva postaus. Ja ihana toi sun joka iltainen Kinder-herkku :D En mä näe tossa mitään ongelmaa vaikka joka ilta sillä herkuttelisit, ne on kuitenkin niin pieniä ja tollanen vaan kertoo siitä, että sulla on syöminen hyvin hallinnassa. Ei mitään överiherkuttelua, kuten monella muulla saattaa olla. Syö siis vain herkkusi hyvällä omatunnolla! :)

    On kyllä ollut tosi ihana lukea tätä sun blogia, kun vihdoin tällaisen löysin. Oot jotenkin niin aidon ja herttaisen oloinen ihminen, kirjoitat tosi sujuvasti ja ootte niin parhaita vanhempia Tiaralle vaikka nuoria olettekin! Sori, tästä kehumisesta ei nyt meinaa tulla loppua mutta totta joka sana!! ;) Ihanaa kevättä teidän söpölle pikku perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana että tykkäsit :)
      Ja joo no mulla on aika kausittaista tää herkkujen syöminen, mä aina innostun jostain yhdestä jutusta ja syön sitä joka ilta pari viikkoa ja sit alkaa kyllästyttää ja menee taas muutama viikko ennen kun keksin jonkun uuden jutun :DD Kyllä mä syön hyvällä omallatunnolla, kun en mässäile koskaan silleen että pussikaupalla söisin :D

      Ihanaa että sä tykkäät mun blogista ja kiitos ihan hirmuisesti sun kauniista kehuista :) Ihanaa kevättä myös sulle ja mukavaa viikonloppua myöskin! Toivottavasti pysyt pitkään seuraajana meidän matkassa :)

      Poista
  4. Nam, näyttää hyvältä kaikki ruuat! Varsinkin paella+pastat on mun lemppariruokiin kuuluvia ja kamala nälkä iski kun katoin noita kuvia :D Ja noi mansikat näyttää ihanilta,oispa jo kesä:)
    Ja teidän keittiö ei oo mörskää nähnykkään,mielummin mä ton ottaisin ku meijän pienen keittokomeron,johon mahtuu tasan yksi ihminen tekemään ruokaa ;D
    Hyvää viikonloppua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voikun kiva että noi kuulosti ja näytti hyvältä! Ja joo mäki ootan kesää et sais ihan oikeita suomalaisia mansikoita!

      No ei toi keittiö oo semmonen ihan ku haluisin mutta on se ihan okei :D Oon kans asunu kämpässä jossa keittiöön ois mahtunu ehkä tsägällä puolikas ihminen, s eoli ihan pyllystä :DD Toivottavasti joskus saat oikein unelmakeittiön!

      Ihanaa viikonloppua sullekin ja kiitosta paljon<3

      Poista
  5. Kiva postaus, mutta huh tuota buenoidensyöntitahtia...! :D luulin syöväni usein makeaa, mutta tästä sai vähän vertailupohjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa, mä en aattele että söisin paljon makeaa koska en kumminkaan koskaan mässäile pussikaupalla vaan jätän sen juurikin siihen yhteen suklaapatukkaan, pullaan tai mikä se herkku nyt millonkin sattuu olemaan :) Ja mulla tää herkuttelu on aika kausittaista, joskus menee viikkoja etten syö mitään herkkuja ja joskus taas sitten syön joka päivä. En oo huolissani kun ei se vaikuta mun painoon mitenkään :D

      Poista
    2. No ei ole kyllä hälyyttävää, herkkukaudet tulee ja menee. Mäkin tiiän monta jotka vetää suklaaLEVYJÄ tohon tahtiin. Eikä se bueno loppujen lopuks oo ees mikää iso mässy. Kaikkea kohtuudella, eiks nii. ;)

      Poista
    3. Haha, no niin mäkin aattelin että ei toi yks suklaapatukka nyt maailman isoin mässy oo :D!

      Poista
  6. Ai että alko tehdä mieli jotain hyvää salaattia! Tosi kiva ois kokeilla jotai muutakin kun aina sitä perinteistä kana- tai kreikkalaistasalaattia :) Mikä on muuten sun lempisalaattia? Tosi kiva postaus, voisi kokeilla muutamaa noista heti ensi viikolla!

    -Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullaki tekis mieli tota salaattii vaikka joka päivä, se on ihan törkeen hyvä ja sit toinen on se meksikolainen salaatti jonka reseptin oon linkannu täällä jo aikasemmin! Mä tykkään ihan hirveen paljon tehdä erilaisia salaatteja mut noi kaks on ihan mun lemppareita, sit kans Caesar -salaatti jokiravuilla on jotain niin namia :) Kiva että tykkäsit postauksesta ja ihanaa viikonloppua!

      Poista
  7. Olipa kiva postaus! Ruoat näytti kaikki hyviltä, vaikka en lihaa syökään :) Buenoihin jää koukkuun!

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Toi salaatti esim on kyllä varmaan ihan hyvää ilman lihaakin, itte oon vaa tämmönen lihansyöjä :D Ja buenot on NIIN koukuttavia! Hauskaa viikonloppua :)

      Poista
  8. Tosi hyvä postaus! Pari reseptiä menee kyllä lähipäivinä kokeiluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ja ihanaa että sait kivoja vinkkejä :) <3

      Poista
  9. hirveen vähän sä kyllä syöt:/ kannattaa oikeasti panostaa säännölliseen syömiseen, se vaikuttaa niin hirveästi jaksamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä jaksan mun mielestä ihan hyvin ja mä pärjään tällä ruokamäärällä :) Ja en kyllä usko että oon ainoa pienen vauvan äiti joka ei muista aina syödä kun on niin paljon muuta touhuttavaa :D

      Poista
  10. Voi jee, mulle tuli hirveä nälkä :P Ihania ruokia, taidanpa näyttää miehelle tätä postausta ja kysellä haluaisko se viikonloppuna jotain noista :)

    ihanaa viikonloppua teidän perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah voi kiitos! Ihanaa jos vaikutti hyviltä noi ruuat, mä ainakin tykkään!

      Aivan ihanaa viikonloppua myös teille kaikille :))

      Poista
  11. AAAAPUAA, mulla tuli niin nälkä! :D Hyvältä näyttää! Meillä tuon kokkaamispuolen hoitaa tuo mun privaattikokkini. :D Ville on aina tehnyt ihan taivaallista ruokaa ja syksyllä se aloitti ihan kokin opinnotkin. Minä hoidan sen jälkkäri- ja leipomispuolen, mutta pääruoka-aineksiin en koske. Siitä ei tulis ku paha mieli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha voi kiitoksia! Ihana että tykkäsit :) Ootpa onnekas kun sulla on ihan privaattikokki ;) Mä taas itte rakastan ruuanlaittoa niin paljon että mua ärsyttäis jos Otto haluais tehdä aina ruokaa :D Mut se on kyl kivaa vaihteluu aina joskus jos se kokkaa mulle :) Itte oon taas niin surkee leipoja että huhhuh, mut sinnikkäästi yritän aina :DD Kivaa viikonloppua teille<3

      Poista
  12. voi kun kiva postaus!
    ollappa itselläkin joskus omassa kodissa pikkutaaperon kanssa halua ja intoa laitella tuommoisia upeuksia päivästä toiseen :) tykkään itsekkin laittaa hurrjasti ruokaa mutta ainakin tällä hetkellä tuntuisi ettei se olisi oma ykkösasia vaikka ehkä pitäisikin olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon<3 No se ruuanlaittohetki on aina semmonen mun oma hetki kun Otto tulee töistä, se aina leikkii pikkuneidin kanssa ja mä kokkailen kaikessa rauhassa :) Mulle ruuanlaitto on enemmänkin ihana harrastus kun pakkopullaa :D

      Poista
  13. Kiva postaus! :) Ja hyvännäköisiä ruokia oot kyllä tehny! :)NAm! :D

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus !!:) Taidanpa kokeilla ainakin tota salaattia heti viikonloppuna. Näytti kyllä muutkin niin herkullisilta että kokeiluun menee varmaan neki:). kiitos resepteistä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Ihanaa että tykkäsit resepteistä ja toivottavasti tykkäät sitten valmiista ruuistakin yhtä paljon kun mä! Hauskaa viikonloppua :)

      Poista
  15. Mä en vaan ymmärrä miten sä jaksat tehä noin erilaisia ja hyvännäkösiä ruokia joka päivä :D ja noi muffinssit namnamnam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä rakastan laittaa ruokaa, siks jaksan :D En mä jaksais jos ruuanlaitto ois mun mielestä ihan pyllystä :D:D Hauskaa viikonloppua!

      Poista
  16. Jes, mahtava postaus, varsinkin tällaiselle samanlaiselle ruoanystävälle! :D Houkuttelevia reseptejä ja kuvia. Nuo pastat ja salaatti erityisesti, nam. Haluaisitko vielä liittää vaikka seuraavan postauksen yhteyteen kuvan noista lihapullista? Kuulostivat sen verran hyviltä, ja kerran ovat vielä oma lempparikin. ;)

    Ihailtavaa, että jaksat selostaa asioista aina näin perusteellisesti. :D ♥ Huomaa, että todella panostat blogiisi. Arvostan kovasti. Kirjoitat vielä niin ihanan sujuvaa ja mielenkiintoista tekstiä, että on ilo lueskella! Kiitos mielettömästi tästä blogista ja aurinkoista kevättä teille! :-)

    -K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia ihan hirmuisesti<3 Ja ihanaa että olet myös ruuan rakastaja niinkun mäkin ;D Lihapullat unohtui kuvata ennen kun ne oli kaikki jo syöty valitettavasti, mut seuraavasta satsista voin laittaa kyl kuvan :D Ne on munkin lemppari!

      Mä tykkään kyllä hirveesti kirjottaa blogia ja tää on mulle rakas harrastus ja semmonen oma juttu, ihana kuulla että tykkäät mun tavasta kirjoittaa ja blogista muutenkin :) Kiitos itsellesi ihan mielettömän ihanasta kommentista ja aurinkoista kevättä myöskin!

      Poista
  17. oii miten herkullisia ruokia! jos osaisin tehä ruokaa noin hyvin tekisin, mut ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei noi oo vaikeita, en mä itekkään oo mikään mestarikokki :DD Mutta kiitoksia, kiva että tykkäsit <3

      Poista
  18. Vau, täytyypä itekkin joskus kokeilla muutamaa nuista ruoista! :) Noi muffinssit näyttää kyllä toosi hyviltä!!

    Tosi kiva postaus, itellä mulla on osittain ruokaan (perinteisiin suomalaisiin ruokiin) painottuva blogi, niin tästä sai sit vinkkiä vähän erilaisempiin ruokiin :D.

    Oon seuraillu sun blogia pitkän aikaa, löysin jonkun toisen blogin kautta, mutta ei oo tullu kommentoitua :) ..
    http://emman-askareet.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia paljon, kiva että tykkäsit :)

      Pitääpä munkin käydä kurkkimassa jos sun blogista löytyis semmosia perinneruokia mitkä muhunkin uppoais :D

      Poista
  19. Herkullisen näkösii noi annokset! Iha 'vesi tuli kielelle' ku katteli noit ;) Noi cupcaket on ihanan näkösiä(oon siis perso makeelle:D)! Sä aiheutit nälän mulle! :D Mun on pakko koklata varsinki noit pastaruokii ja paellaa(Rakkaus♥)!
    Mullaki noi ruoka-allergiat niinku ihan vähäse vaa(huomaa lievä... sarkasmi!) haittaa mun syömisii! En pysty syömään mitää juuresta raakana,hedelmistä vaa mandariiniä(siihenki alkaa jo pikkase kyllästyy...) plus pähkinä ja liian tuliset ruuat! Olikohan tossa kaikki... -.- Ärsyttävää tää allergia mut eihän sille voi mitää... Mulla turpoo kurkku noista joten se ois sit lääkärireissu jos söisin noist pikkasenki jotai...! :D Ja oon vielä raa'alle perunalle allerginen,joten en pysty ees perunaa koskee! Ja mul on vielä niin monta muuta allergiajuttuu et... Aika rajotettu elämä mut ei se mua hidasta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon Aino<3 Mäkin oon kyl perso makeelle! Ja hui että, voi sua ja sun allergioita :(( Mut onneksi et masennu allergioista vaan jaksat elää ilosena ja täysillä niistä huolimatta! Ihanaa viikonloppua ja ihana et jaksat aina kommentoida mulle<3

      Poista
  20. Näytti melko epäterveelliseltä.. päivässä ku pitäs syödä se 6 kertaa päivässä. No itse opiskelenki ravitsemustieteitä et oon aika terveysintoilija: syön puuron joka aamu ja makeiset ei kuulu ruokavalioon :P mut etkö muuten syö hedelmiä? Jos söisit hedelmiä tai muita terveellisiä välipaloja esim joskus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka muka ihan OIKEASTI syö 6 kertaa päivässä? Aikuinen ihminen harvoin syö ainakaan, kaksi lämmintä ateriaa on mun mielestä hieman "liikaa" normaalille aikuiselle ihmiselle, jos ei tee mitään hurjan raskasta työtä tai liiku todella paljon! :D

      Poista
    2. Ylempi anonyymi: Niin no en usko että oon ainoa pienen vauvan äiti jolla ei ensimmäisenä oo mielessä ne päivän kuusi terveellistä ateriaa :D Mulle riittää toi ruokamäärä ja vaikka mä syönkin karkkia niin se ei vaikuta mun painoon millään tavalla joten en jaksa siitä huolehtia :) Luitkohan sä ollenkaan tuota postausta muuten kun nuo ruokapäiväkirja -kohdat? Vaikkapa sitä kohtaa jossa kerroin mun allergioista :) Tuli vaan mieleen kun sun kommentti vaikutti siltä että et hirveesti lukenut mun perusteluita sille miksi mä syön miten syön :D

      Alempi anonyymi: No joo mä oon sunnilleen samaa mieltä sun kanssa :D Ei siinä mitään, hienoa jos joku jaksaa panostaa mutta mä en jaksa ja mä oon ihan tyytyväinen näin :D

      Poista
  21. ...buenojen tilasta? En millään pahalla siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho huomasin että ootki allerginen aika monelle Hedelmälle,vähän tympee :/ ootko appelsiinilleki?ü

      Poista
    2. Ylemmän anonyymin kommenttia en ymmärrä, tossa ei niinkun ole päätä eikä häntää mutta mikäs siinä :D

      Ja alempi anonyymi, niin oon joo allerginen todella monelle hedelmälle, appelsiinille en ole mutta niistä en kyllä hirveesti tykkää :)

      Poista
    3. Toi ekan anon kommentti on jatkoa varmaan edelliseen, jonka lähettänyt liian aikaisin? :)

      Ihania ruokajuttuja kyllä, tulipa nälkä! :D

      Poista
  22. hyvä sinä!! mä en ite ainakaan jaksais joka päivä noin herkullista ruokaa laittaa :D teen aina jotain keittoo pariks päiväks ja kaikkee eines ruokaa :D ootko muuten kokeillut syödän vaan chicita banaaneita? ite oon huomannu ku pojalla ja miehellä on allergiaa esmi. pirkka banaaneihin mut chicita on taas eri asia,se vois johtua niistä säilöntäaineista :/
    Jellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia :)) <3

      Kyl mäki laitan eineksiä joskus ja niistäki saa kyl herkullisia :D
      Mä oon koittanu kaikkia maailman banaaneja ja kaikki kutittaa, tosi tyhmää :( Mä tykkään banaaneista ihan hirveesti ja ois kiva jos pystyis syömää ees jonkun merkkisiä :/ Mut hyvä että sun miehelle ja pojalle käy ees chiquitat! hauskaa viikonloppua :)

      Poista
  23. Jes, pihviä sen olla pitää!! ;)

    VastaaPoista
  24. hiphei pitkästä aikaa! oli tosi kiva postaus, ja jaksoin lukea loppuun asti! :) itsekkin tykkään käyttää paljon mausteita ja valkosipulia, tomaattikastikkeet ja erilaiset kermat esim. mustapekkakerma mihin ollaan rakastuttu miehen kanssa :D huomenna ois tarkotus vääntää lihapullakastike mustapekkakermalla ja muusia, nam :P oon vaan nyt yrittäny tehdä sellasia kotiruokia ja rajottaa mausteiden käyttöä kun meiän pikkumies alkanu pikkuhiljaa syömään samoja ruokia kuin me :) niin täytyy yrittää hillitä chilin ym käyttöä :) mutta huomenna kun tää mamma vääntää mustapekka kastikkeen niin poju saa nakkikeittoa :) muutkin postaukset ollut todella mahtavia! ja ainiin tähän lopuks, tuossa teidän jääkaapissa oli Tiarasta se kuva kun on niin pikkanen ja tonttupuku päällä, aivan ihana <3 hyvää viikonloppua teillekkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkamoi, ihana kun tulit kommentoimaan! Kiitoksia ihan hirmuisesti<3 Mäki oon rakastunu mustapekkakermaan, se on aivan ihanaa! Ja lihapullat on kyllä niin nameja kans :) Mullaki tulee olemaan haastavaa sit kun pitää vähentää mausteita kun Tiara siirtyy syömään meidän kanssa samaa ruokaa, mut kaipa me selvitään :D Ihana että oot tykännyt postauksista vaikket oo ehtinytkään kommentoimaan :)
      Se Tiaran tonttukuva on kyl nii sulonen, neiti on itekki ihan innossaan noista kuvista, aina pitäis saada niitä tuijotella! Ja ihanat viikonloput myös teille :))<3

      Poista
  25. jee tää oli ihan ylikiva postaus :) näitä on tosi mielenkiintoista lukee ja kiva ku jaksoit laittaa noi ohjeetki :) vois kyllä koittaa noista useempaaki! lisää tälläsiä postauksia? :) vaikka on kyl varmaan aika kovatöisiä .. mut aina sillon tällön ois kiva :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanaa että tykkäsit :) Voin mä tehdä kyllä toisenkin tämmöisen, ei se haittaa vaikka on isotöinen kun on mukavaa työtä kummiskin! :) Kiitos vinkistä ja ihanaa viikonloppua :))

      Poista
  26. kiva postaus mutta syöt aika vähän :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Mä syön ihan tarpeeksi mun tarpeisiin nähden :)

      Poista
  27. voi ku näyttää hyvältä kaikki, nam! :) hyvää viikonloppua teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja ihanat viikonloput sinnekin!

      Poista
  28. Kiva merkintä, mutta kuten pari muutakin tuossa kommentoi niin syöt kyllä aika vähän (ainakin tämän merkinnän perusteella). Hyvänä alkuna toimisi varmasti, kun opettelisit syömään runsaamman aamupalan - itse tykkään tehdä aamuisin smoothien mm. luonnonjogurtista ja marjoista. :-)

    Ihanaa alkukevättä teidän koko perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon :). No mä en usko että oon ainoo pienen vauvan äiti jolla ei oo heti ekana mielessä omat syömiset :D Mullla kyllä on äitiyden myötä huomattavasti harventunu omat syömiset ja sen takia pyrin panostamaan ainakin kerran päivässä siihen että saan ravitsevaa ja herkullista ruokaa :)

      Mä en pysty aamuisin syömään mitään, siksi juon vaan sen kahvin kun mua ällöttää kaikki ruuat. Mut syön sitten päivällä aina pikkusen jotain, smoothie onkin hyvä vinkki ja sitä voisin kokeilla joku päivä, kiitokset!

      Ihanaa alkukevättä myös sulle<3

      Poista
  29. Mahtava postaus! Kasvisruokana kannattais kokeilla tehä ite kasvispihvejä, uskoisin että ruoanlaittajan tykkäisit tehdä niitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva että tykkäsit :) Ja joo kiitos hei vinkistä, pitääkin kokeilla joku päivä! Hauskaa viikonloppua :)

      Poista
  30. Ihania reseptejä! Itse aion ainakin kokeilla noita pastoja, vaikuttivat erittäin hyvältä. :)
    Ihanaa kevään odotusta teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, mukavaa että vaikutti hyviltä ja toivottavasti tykkäät yhtä paljon kun mäkin! Ihanaa kevään odotusta myös sulle :))

      Poista
  31. Jessus kuin ihania ruokia! :) sää oikeesti panostat ruokaan, huippua! monesti viikossa ite tulee vaan suhattua jotain nopeaa, pitäs varmaan rauhottaa tuo ruuanteko hetki. Täytyy kokeilla kyllä jotain näistä jokupäivä! :)
    Sipuli ja valkosipuli on munki ehottomia lemppareita! :D Kaitsu ei voi sietää ku käytän muka niin paljo x) passaavat vaa niin hyvin joka ruokaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Neea <3 No mä oon niin tämmönen ruuan rakastaja että pakko saada kerran päivässä vähän panostaa :D Kyllä mullaki varmaan vähän muuttuu tää ruuanlaitto sit kun Tiara on isompi ja oon itekki töissä, ei oo niin paljoa aikaa/jaksamista, mut toistaseksi on ihana panostaa :D Sipuli ja valkosipuli on ihan parhaita, vaikka Otto kans kyllä valittaa välillä ku käytän niitä liikaa :DDD Ne oikeesti vaan sopii kaiken kanssa! Ihanaa viikonloppua teille kaikille <3

      Poista
  32. huippu postaus! kieltämättä syöt aika vähän, mutta jos itestäs tuntuu, että jaksat ja tuo ruokamäärä on sulle sopiva, niin itsehän sä sen parhaiten tiedät. mulle vois joku yhtä hyvin sanoa, että syön ihan liikaa, mikä on kyllä totta, vaikken omasta mielestäni mikään superlihava olekaan (heilun siinä normaalin ja ylipainoisen rajoilla). :) No eipä tässä mun kommentissa nyt ollut päätä eikä häntää, mutta halusin vain sanoa, että jatkahan samaan malliin, sun postauksia on aina ilo lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)) No musta tuntuu että mä pärjään tällä ruokamäärällä, kyllä mä aina sillon syön jos on nälkä että en mä täällä kuikottele ja kärvistele nälkäsenä :D Jokaisella on ne omat sopivat ruokailurytmit, ja vaikka joku vois sanoa sulle että syöt liikaa nii etköhän sä itte tiiä millon susta tuntuu hyvältä :) Ei haittaa vaikkei kommentissa aina oliskaan päätä eikä häntääkään, ihana kommentti silti ja kiva että tykkäät :) Mahtavaa kevättä!

      Poista
  33. Nom nom! Kokeilin tänään tuota sitruunaista katkarapupastaa ja oli ihan mielettömän hyvää! Sitä tulee luultavasti laitettua tulevaisuudessa enemmänkin kun tuota sitruuna-ruokakerma-pohjaa on niin helppo yhditellä kaikkeen muuhunkin :)

    Kiitos postauksesta, ei tarvii ens viikolla miettiä että mitä sitä kokkais! Ps. Osotin hirveetä tahdonvoimaa kaupassa kun EN ostanu muffineja, sun takia teki kauheesti mieli! :D

    T.I

    VastaaPoista
  34. Mie oon myös ihan hillittömän monille hedelmille ja joillekin vihanneksillekin allerginen tuoreena, ja se on ärsyttävää! Ne kun ois niin hyviä välipaloja esim. koulussa jne. Ei voi vaan auttaa asiaa :( Mutta teidän ruoat näyttää kyllä tosi herkulliselta! :)

    VastaaPoista
  35. Hei nyt oli kyl siinä mieles kiva postaus et on jopa hyödyllinen! kivoja yksinkertasia ihan arkiruokareseptejä, pakko kokeilla iteki ainaki muutamaa! p.s. ymmärrän ton kinder bueno-himon, ne on parhaita! :)

    VastaaPoista
  36. moikka! näyttääpä hyvältä noi kaikki ruuat :) taitaa mennä kokeiluun paella ja pastat :) ja cupcaket heti huomenna! jääkö toi päällinen sellaseks löysäks vai jähmettyykö se? :D tyhmä kysymys mut en oikeesti tiiä ku en oo koskaan tehny xD

    VastaaPoista
  37. ja buenot todellakin on koukuttavia!

    VastaaPoista
  38. nähtiin sut vuosaaren mäkkärissä perheesi kanssa... sen vissiin unohdit lisätä tähän ruokapäiväkirjaasi;) iso pussi paskaa lähti kotiin sieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein tän ruokapäiväkirjan perjantaina, mäkissä oltiin lauantaina ;) Ja me ostettiin kahdet nugetit ja kaks juniorihampparii että sulla on aika ihmeellinen käsitys isosta :----------------D Taitaa sua vaan kismittää ku tuplabigmacit turvottaa vyötärölläs ;((

      Poista
  39. kerro ihmeessä jatkossakin teidän syömisistä, tosi hyvät ohjeet ja sain hyviä vinkkejä! (= olette aivan ihania<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥