maanantai 31. joulukuuta 2012

Viimeisiä viedään 2012!

Mä olen käynyt koko päivän läpi kuluneen vuoden kuvia ja tapahtumia ja saanut viimeinkin jonkinasteista koostetta aikaiseksi! Viime tammikuussa en vielä pahemmin kollaaseja osannut tehdä, mutta *täältä* voi käydä lukemassa samantyylisen koostepostauksen vuodesta 2011! Mä olen koonnut jokaiselta kuukaudelta kuvakollaasin ja tärkeimmät tapahtumat sekä linkin mun mielestä sen kuukauden kivoimpaan/mieleenpainuneimpaan/itselleni tärkeimpään postaukseen jos joku muukin haluaa käydä lukemassa vanhempia juttuja vielä! Mutta sen pidemmittä puheitta voisinkin käydä itse asiaan.

Tammikuussa alkoi tietysti uusi vuosi, jota me juhlittiin ihan perheen kesken kotona hyvää ruokaa syöden ja käytiin ampumassa muutama pikku raketti. Lunta ei ollut uutenavuotena vielä ollenkaan, vähän toista kuin 2013 tammikuussa tulee olemaan! Tiaralla oli ikää nelisen kuukautta tammikuun tienoilla ja silloin meillä oli sujuneet yöunet kivasti jo pidemmän aikaa ja neiti maisteli jonkinverran jo kiinteitäkin. Tammikuussa myös neidin kummitäti Netta vieraili meillä ja taidettiinpa me muitakin kavereita morjenstaa aika ahkeraan. Tammikuulta mun lempparipostaus on *tämä* Oton omin kätösin värkkäämä postaus kun se oli niin ihana!
Helmikuussa me alettiin käymään vauvakerhossa ja tutustuttiin muihinkin vauvaperheisiin. Helmikuussa oli myös satanut jo viimeinkin lunta ja me ulkoiltiin ahkeraan mm. vaunulenkkien muodossa kun Tiara ei vielä aivan ollut puistoiluiässä. Äiti tuli myöskin meille Mörkön kanssa, Mörkö oli silloin pahasti loukkaantunut kun toinen koira hyökkäsi sen kimppuun ja koiraherran henki oli ihan hiuskarvan varassa. Mua itkettää kun vain ajattelenkin sitä miten surkeana meidän pikku-Mörkö oli. Onneksi puolentoista kuukauden supertehohoito ja lähemmäs kymmenen lääkärikäyntiä ja leikkausta auttoivat ja nykyään Mörkö on taas oma terve ja pirteä itsensä! Tiara myös kasvoi hurjaa tahtia ja me uskaltauduttiin jopa Oton kanssa lähtemään uloskin kun käytiin Kaislan ja Simon kanssa baarissa vähän tanssimassa. Ainiin, ja olihan meillä se vuosipäiväkin murun kanssa! En ikinä unohda tuota Oton tekemää ihanaa korttia joka kuvassakin näkyy, mitähän se keksii seuravaaksi vuosipäiväksi joka pian jo häämöttää? Helmikuun lempipostauksena mulla on *tämä* koska oli niin hauska katsoa postauksen lopussa olevaa videota missä Tipa-neiti on vielä ihan pikkuinen!
Maaliskuussa me käytiin edelleen tiuhaan vauvakerhossa ja Mörkö ja äiti olivat meillä koska Mörkön hoito oli vielä kesken. Eipä me taidettu kauheasti tehdä mitään helmikuun jutuista poikkeavaa, ulkoiltiin,  käytiin syömässä ja ihmeteltiin Tiaran uusia taitoja. Maaliskuussa muistan myös olleen naistenpäivän jolloin Otto jopa toi mulle kukkia (mutta unohdin tietenkin kukkakuvan pois tuosta kollaasista, hmph!). Maaliskuulta haluan nostaa esille *tämän* ruokapostauksen, nuo reseptit on nimittäin edelleen meillä luottoresepteinä ja pitäisikin pitkästä aikaa kokeilla taas vaikkapa sitruunaista makkarapaellaa. Namskis!
Huhtikuussa Tiaran kummitäti Emmis tuli meille kyläilemään Rovaniemeltä ja me vietettiin Emmiksen kanssa tyttöjen iltaa ulkona. Emmiksen ja Tiaran kanssa matkattiin myös Ouluun junalla ja mua jännitti junamatkan sujuminen tosi paljon! Onneksi Tiara jaksoi hyvin koko matkan ja vietettiin mukava viikko Oulussa kavereita, sukulaisia ja blogin kautta tutuksi tulleita äitejä moikkaillen. Huhtikuussa ilmat alkoivat jo lämmetä todenteolla ja kerkesin nauttia ensimmäisen ihanan suklaisen irtojäätelönkin jo ennen Vappua kun oltiin vaunulenkillä Aurinkolahden rannassa. Tiara myös oppi istumaan Oulun reissun aikana ilman tukea ja sekös oli neidistä (ja isistä ja äidistä) maailman mahtavin taito! Huhtikuun tunnelmat tiivistettynä kivasti *tähän*  huvittavalla otsikolla varustettuun postaukseen joka suorastaan huokuu ainakin mun mielestä kevätfiilistä!
 Toukokuussa oli ihan paras sää ja ihanan lämmintä. Vappua juhlittiin piknikillä Tiaran, Oton ja neidin kummitädin Nonan kanssa Esplanadin puistossa ja syötiin ihania piknik-sapuskoita. Jarnokin vieraili toukokuussa meillä pariin otteeseen ja kahviteltiin Kampissa kera pinkkien cupcakejen. Toukokuussa sain viettää myös mun ihan ensimmäistä oikeaa äitienpäivää joka sujui aivan ihanissa merkeissä. Käytiin Oton ja Tiaran kanssa Amarillossa syömässä ja sain murulta lahjaksi tuon ihanan pinkin Guessin laukun kesä-asuja piristämään. But I'm a human not a sandwich vietti 1-vuotissynttäreitään myöskin pian Vapun jälkeen ja blogissa oli toivepostausviikko, jonka postauksista valitsinkin yhden toukokuun lemppariksi; nimittäin *tämän* päiväni videoina -postauksen joka on tuona ihanana äitienpäivänä kuvattu!
Kesäkuussa me juhlittiin Oton 22-vuotissynttäreitä, jotka mä järkkäsin yllärinä muruselle. Vietettiin kyllä superhauska ilta mahtavassa seurassa ja mun tekemä (vähän rumanpuoleinen) vadelma-daim-lime-juustokakkukin kelpasi kaikille. Kesäkuussa ei pahemmin tainnut hellepäiviä olla yhtä lukuunottamatta jolloin pinkaistiinkin heti ulos ottamaan aurinkoa! Otolla oli kesäkuussa parin viikon kesäloma ja suunnattiinkin pian synttäreiden jälkeen juhannuksenviettoon Ouluun yhdessä koko perhe. Tiarakin pääsi ekaa kertaa lentokoneen kyytiin ja matka sujui todella mukavasti ilman ongelmia vaikka etukäteen jännittikin! Oulussa ihana blogikollegani Neea toteutti mulle kokonaisvaltaisen tukkaremontin ja Neean aikaansaamassa värissä olenkin viihtynyt siitä asti erittäin hyvin. Juhannuksena oltiin ensin mun tädin mökillä grillailemassa yhdessä ja sieltä mentiin piipahtamaan Tiaran kummitädin Netan luona. Muuten niin mukavaa juhannusta ja reissua varjosti mun sitkeääkin sitkeämpi flunssa ja siihen liittynyt kamala nuha. Miten voikin sairastua keskellä kesää niin ärhäkkään flunssaan? Kesäkuun lempparipostaukseksi valitsin *tämän* hiuspostauksen, koska oon vaan vieläkin niin hurjan tyytyväinen näihin hiuksiin! Kiitos Neea!
Heinäkuussa me ulkoiltiin, ulkoiltiin ja ulkoiltiin. Oltiin rannalla, puistossa, parvekkeella, pihalla ja piipahdettiinpa me perheen kesken Skideillä Festareillakin kuuntelemassa vähän Kengurumeininkiä. Tiara seisoi jo hienosti tukea vasten kun oli taidon juhannuksen tienoilla oppinut. Käytiin Espoossa Tipan kummisedän luona grillailemassa eräänä sateisena lauantaina yhdessä koko perhe ja syötiin muistaakseni super nameja maisseja, pihvejä, makkaroita ja itsetehtyjä Hampurilaisia. Tulipa ikävä kesää ja grillaamista! Tiara sai kastaa varpaansa ekaa kertaa meriveteen eikä diggaillut ollenkaan. Pitää kokeilla ensi kesänä uudelleen, tosin silloin saatan itse verhoutua hieman peittävämpään uima-asuun (jos uskaltaudun ollenkaan riisumaan kokovartalotelttaa) kuin viime kesänä kun ensi vuonna samaan aikaan mulla on tulokkaan synnytyksestä vasta muutama hassu kuukausi! Heinäkuun tunnelmat tiivistyi kivasti mun mielestä *tähän* postaukseen joka on nimeltään Kesän kivoin päivä.
Elokuussa äiti, Mörkö ja mun serkku tulivat Oulusta meille ja me kierrettiin Helsingin nähtävyyksiä yhdessä. Tai no käytiin ainakin Linnanmäellä ja Korkeasaaressa pyörimässä. Tiaralle katseltiin jo välikausivaatteita ja voi että se oli suloinen tuossa haalarissa. Elokuussa muistan kärsineeni kolmen päivän järkyttävästä migreenistä, joka onneksi meni sitten ohi. Oisinpa vaan tiennyt mitä seuraava kuukausi tuo tullessaan (ei ainakaan helpotusta migreeneihin nimittäin)! Saatiin ihan maailman parhaita uutisia juuri ennen kuunvaihdetta, meille tuli nimittäin puhelu että tämä nykyinen asunto on meidän! Käytiin laittamassa nimet papereihin ja aloitettiin marraskuisen muuton odottelu oikein iloisella ja malttamattomalla mielellä. Vanha kämppä alkoi tuntua surkealta ja pieneltä loukolta kun tiesi mitä oli luvassa, vaikka oikeastihan sekin oli ihan kiva ja hyvä asunto. Isopieni neiti Tirriäinen täytti elokuun aikana 11 kuukautta ja kirjoittelin lukijan toiveesta kuukausipostauksen "Tiaran näkökulmasta", valitsin sen elokuun postaukseksi koska mun mielestä se oli kivan erilainen! Tiaran kerrontaa luettavissa siis *täällä*!
Syyskuu olikin sitten mullistuksien kuukausi, kuten varmaan tuosta keskimmäisestä kuvasta kollaasissa huomaa. Raskaustestinähän mulla toimi tosiaan tuollainen superhalpa liuskatesti Citymarketista, mä nimittäin olin aivan varma että rahojani tuhlaan turhaan kun testiä ostin mutta suureksi ilokseni testi olikin positiivinen! Mä soitin hysteerisen iloisen puhelun Otolle kesken sen työpäivän ja me hihitettiin varmaan kymmenen minuuttia putkeen puhelimessa. Tuntui että olen niin onnellinen että halkean! Raskausoireet ilmaantuivat mulle vasta syyskuun loppupuolella onneksi, joten ennen sitä saatiin rauhassa juhlia Tiaran 1-vuotissynttärit ja mun omat synttärit ennen kuin järjetön väsymys, pahoinvointi ja päänsärky alkoivat. Syyskuussa käytiin myös ensimmäisessä neuvolassa ja varhaisultrassa kurkkimassa masutyyppiä jolla silloin oli kokoa 1cm! Mun mielestäni syyskuun kohokohtiin kuului myös osallistuminen kantokiertueelle ja Tula-kantorepun testaileminen erilaisissa paikoissa ja tilanteissa. Tuon viikon ansiosta päätin että uutta tulokasta varten meillekin hommataan oma Tula (ja päätöksestä mainitsin täälläkin, vaikken vielä silloin paljastanutkaan plussanneeni juuri samana päivänä)! Syyskuun kohokohta oli kyllä plussatestin lisäksi tietysti Tiaran syntymäpäivät joista kertovan postauksen valitsin lemppariksi, sen voi lukea *täällä*!
 Lokakuussa mä kärsin migreenistä, väsymyksestä ja ällöttävästä olosta lähestulkoon 24/7 joten sen takia jäi postailukin aivan hävettävän vähälle. Äiti oli onneksi mulla apuna täällä Helsingissä pahimman väsyvaiheen ajan, muuten ei varmasti olisi muutostakaan tullut yhtään mitään! Pakkailtiin, siivottiin, ostettiin uusi sohva ja käytiin katsomassa vihdoin tätä asuntoa joka valmistui viikkoa ennen muuttoa. Lokakuussa kasvattelin masua jo kovaa vauhtia, vasemman yläkulman masukuva on ensimmäinen jonka otin ja se on muistaakseni otettu ihan lokakuun ekalla viikolla (en yhtään nyt osaa hahmottaa mikä rv mulla on silloin ollut) ja tuo toinen masukollaasi on otettu sitten np-ultran jälkeen eli 12:lla viikolla. Aika huima ero masujen koossa?! Lokakuun postauksia oli niin vähän ettei valinnanvaraa kauheasti ollut mutta mä koin itselleni tärkeimmäksi tuon lyhyen ja ytimekkään paljastuspostauksen jossa kerroin että meille tulee toinen vauva. Sen voi lukea *täällä*!
Marraskuu kului uutta kotia sisustellessa ja valmistautuessa jo kovaa vauhtia joulun tuloon torttujen, pipareiden, joulukoristeiden ja  joulukulkueen merkeissä. Värkkäsin joululahjatoivelistaa ja valikoin joulukoristeita Stockmannilla. Marraskuussa huono olokin alkoi pikkuhiljaa helpottaa ja alkoi tuntua siltä että ehkä raskaudesta voi jopa nauttiakin taas pikkuisen! Vauva alkoi liikkumaan hurjaa vauhtia ja  marraskuu menikin odotellessa että myös Otto tuntee pikkuisen liikkeet. Vauva on niin kova vellomaan että ei sitä kauaa tarvinnut odotella ja ennen kuun loppua oli tyyppi monottanut tulevaa isiäänkin moneen otteeseen! Marraskuussa kävin juhlistamassa neidin kummitädin syntymäpäivää ravintola Iguanassa ja kirjoitin kärkkään mielipidekirjoituksen vihaisten lintujen tuomisesta perinteikkääseen joulukulkueeseen. Kaikin puolin tapahtumarikas kuukausi! Marraskuun postaukseksi valitsin *tämän* postauksen jossa uskalsin vähän enemmänkin kertoilla uudesta raskaudesta.
Joulukuussa mun olo on ollut ehdottomasti parempi kuin moneen kuukauteen, mikä on tehnyt kaikesta paljon helpompaa. Olen jaksanut laittaa kotia joulua varten, leikkiä ja ulkoilla Tiaran kanssa ja kirjoitella tännekin enemmän. Saatiin viettää aivan ihana joulu perheen kesken, syödä herkullista jouluruokaa ja pisteenä i:n päälle ollaan vietetty yhteistä lomaa viimeiset yhdeksän päivää. Joulukuu on ollut kyllä aivan ihana, kuten koko kulunut vuosikin. Parasta tässä vuodessa on ollut seurata tuon maailman ihanimman pienen neidin kasvua ja kehitystä, ei sitä voi edes aavistaakaan etukäteen miten ihanaa on kun on oma lapsi. Ja upeaa on tietysti myös kasvatella masua toistamiseen ja valmistautua pikkusisaruksen syntymään. Mä olen onnellinen, kiitollinen ja iloinen kaikesta mitä tänä vuonna ollaan saatu kokea. Toivottavasti ensi vuodesta tulee vähintään yhtä hyvä ja onnellinen kuin tästäkin! Ensi vuodelta mä odotan tietenkin tulevan vauvan syntymää, mutta myös rutkasti uusia haasteita, mahdollisuuksia ja tuttavuuksia blogimaailmassa ja sen lisäksi esitän varovaisen toiveen että ensi kesänä säät olisivat tämän vuotisia paremmat!

Mitä teillä on jäänyt mieleen tästä vuodesta? Mikä oli parasta, mikä ei niin mukavaa? Mitä odotatte ensi vuodelta?

25 kommenttia:

  1. Noi tirriskän kuvat on hellyyttäviä, ihana pikkuinen ;__;♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä, ja kasvanut niin hurjasti tässä vuoden aikana :)♥

      Poista
  2. Luin sen postauksen vuodesta 2011 ja oot kyllä vaikuttanu kasvavan ihan hirveästi vuodessa (tai no melkein kahdessa)! Ootte ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no katselin itsekin että hieman on asiat muuttuneet parin vuoden aikana :D Kiitos paljon<3

      Poista
  3. ihania kuvia, hassua miten paljon vuodessa on ehtinyt tapahtua! :) sun blogia on niin kiva lukea aina, tulee oikeesti nii hyvälle mielelle näistä postauksista :) onnellista uutta vuotta teille koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sun kauniista sanoista ja uudenvuodentoivotuksista!<3 Ihan mahtavaa uutta vuotta sinullekin! :)

      Poista
  4. Luin kans ton vuoden 2011 postauksen ja nyt ku sitä vertaa tän vuoden koosteeseen, ni jessus ku teijän elämä on muuttunu! Oon tottakai sen ymmärtäny aikasemminki, mut ku luin tota vuoden 2011 postausta, ni siinä viel te biletitte ja tapasitte tosi paljon kavereita. Nyt te odotatte toista lasta ja nautitte teijän ekasta pienokaisesta!:) miettisin, et onks teijän kaveripiiri paljon kutistunu, sen jälkeen ku Tiara synty? Mutta ihana postaus ja pisti miettii et mitäs sitä ite on tullu tänävuonna tehtyy!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se elämä kyllä muuttunut joo aika paljon :D Kaveripiiristä sanoisin että ei kutistunut mutta muuttunut on kovasti paljon :D Ne tärkeimmät ihmiset on vanhoista kavereista jääneet jotka myös ymmärtävät lapsiperhe-elämän realiteetit ja sitten niiden vähemmän ymmärtäväisten kavereiden tilalle on tullut huima liuta samassa elämäntilanteessa olevia mahtavia tyyppejä :)! Kiitos paljon ja kiva että tykkäsit :) On kiva miettiä kyllä just että mitä kaikkea vuodessa ehtiikään tapahtua :)!

      Poista
  5. Ihania nuo kollaasit, huomaa mitkä hetket on siulle ollu tärkeimpiä, ja ns. kohokohtia vuodessa! Ihanan kuulloinen vuosi on teillä ollut, kaikkea hyvää tulevaankin vuoteen! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihan hirmuisesti<3 Oli kyllä vaikeaa valita niitä "kohokohtia" noihin kollaaseihin kun tuntui että vähintään jokaikinen Tiarasta näpsäisty kuva olisi ollut näyttämisen arvoinen, mutta kaikki ei siihen mahtuneet :D! Kaikkea hyvää tulevaan vuoteen myös sinulle<3 :)

      Poista
  6. Ihan paras vuosipostaus! :)

    VastaaPoista
  7. Teillä on kyllä mahtunu tähän vuoteen kaikkea niin ihanaa :) Ehdottomasti parasta tässä vuodessa on mulla ollu positiivinen raskaustesti ja sen jälkeinen aika kokonaan+kihlautuminen!:) 2013 vuosi kyllä tulee olemaan kokonaisuudessaan hyvin erilainen ja ihana.Siihen kun sisältyy mm.Muutto uuteen asuntoon ja pienen rakkaan syntymä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä ihana vuosi varmasti niin meillä kuin teilläkin :)!! Ja upea vuosi 2013 tulossa! Ihanaa odotusaikaa ja uutta vuotta teille<3 :)

      Poista
  8. vitsi tää on ihana ! :) täytys itekin varmaan ruveta tekeen tällasia kollaaseja joka kuukausi :D
    sain näistä tiaran kuvista ihan älyttömän makeet naurut :D :http://couturecouturee.blogspot.fi/2012/02/mita-tuli-tehtya.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :D Haha niin se oiskin varmaan helpottanut tätä hommaa jos ois tehnyt aina joka kuukausi yhden kollaasin valmiiksi eikä kaikkia vasta vuoden lopussa, hyvä vinkkI :D! Haha Tiaralla oli kyllä ihan parhaita ilmeitä vauvana, on kyllä vieläkin ;D

      Poista
  9. mahtava idea tää tämmönen kooste vuodesta 2012 :) ja olet aivan järkyttävän kaunis! etenkin tuossa heinäkuun kuvakollaasin keskimmäisessä kuvassa,jossa sulla on punasta huulipunaa, se sopii sulle ku nenä päähän :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ihana!<3 :) Haha muistan että mulla oli silmätulehdus juuri tuolloin kuin tuo mainitsemasi kuva on otettu, ihanaa että näytin jonkun mielestä nätiltä silloin kun itsellä oli ihan alaston olo ilman silmämeikkiä :D!

      Poista
  10. Ihana postaus! Tiara on niiiiin sulonen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos<3 On se kyllä maailman ihanin neiti♥

      Poista
  11. ihana kooste! Olisin halunnu tehdä kans tämmösen mut oon niin laiska etten jaksanu siirtää kaikkia kuvia mun kakkakoneelta tähän ollin koneeseen :D ja sillä kun ei oo vielä mitään kuvienmuokkaus ohjelmaa tässä :DD

    Ihanaa uutta vuotta teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana<3 Hahaa mäkään en jaksanu ettiä Oton koneelta missä olis ollut yli puolet, olin laiska ja otin kaikki täältä bloggerista ja tallensin omalle koneelle XD muokkasin pixlr.com/express kollaasitoiminnolla kaikki, mullakaan ei oo muuta kun paint koneella jos sitä ees lasketaan :D

      Ihanaa uutta vuotta teillekin<3

      Poista
  12. Ihana vuosi teillä ollu<3 Hirveesti kaikkia uutta ja hyvää muutosta mitä pitääkin! :) Ja nuo sun hiukset, näytät niin paljo freessimmältä, aijommalta ja aikuisemmalta ku ne on luonnolliset! :) Kerään itte vielä rohkeutta tehä itekki jotain samansuuntaista muutosta.. :D :) Niin rasittavaa tämä kooooko aikainen värjäys ärh! Tulispa peruukit takasi muotiin, mää ainaki käyttäsin! Blondeja, mustia, punasia, pitkiä lyhyitä.. ah :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥