keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Möhis, Pötsi, Pallo, Muhku

Tänään vuorossa masujuttuja, raskaushömppää, hormonihuuruisia mietelmiä ja ehkä vähän jotain muutakin. Viikon aivoitusten parasta antia (no okei, sanoin ehkä noi kaikki myös ääneen, syytän niitä pirun hormoneja): "Otto, miksi en voi syödä koko jääkaappia tyhjäksi nyt heti?" "Mä haluun jotain hyvää mut söin jo yhden suklaapatukan, en kehtaa enää ottaa toista!" "Miksen tehnyt sitä torttutaikinaa ennen kun Tiara meni nukkumaan, nyt en voi enää vatkata ja joudun odottamaan vaikka kuinka kauan että saan torttuja!" "Oispa jo lauantai että pääsisin Netan kanssa lounaalle ravintolaan!" "Voitko Otto käydä tän joululahjalistan mun kanssa nyt läpi ku hirveesti haluaisin jo sitä huomista uunilohta mutta koska tänään en sitä vielä saa kun ei ole itsenäisyyspäivä niin haluaisin ees miettiä jotain kivaa että unohdan sen!" "Oispa pakastimessa vielä yks ampparijätski!" No ei ollut ampparijätskiä ja kauppakin meni kiinni jo 23.00 joten joudun nyt sitten tyytymään haaveiluun tuosta ihanasta pinkkikeltaraidallisesta herkusta perjantaihin asti, nyyh! Aika ruokakeskeisiä ajatuksia mulla, alkuraskauden "hyi kaikki ruoka ällöttää ja kauppareissut ovat pahin painajaiseni" -fiilis on vaihtunut jatkuvaan nälkään ja kauppareissuista haaveiluun. Hyvähän se on että ruoka maistuu, mutta olisi kiva jos meidän jääkaapissa olisi sellainen minisupermarket josta löytyisi aina ja mihin kellon aikaan tahansa juuri sitä mitä mulla milläkin hetkellä sattuu tekemään mieli. Suurimmat herkut ovat avokadot, ne edellämainitut ampparijätskit ja Robert Pauligin joulukahvi, jälkimmäisiä tyydyn nauttimaan kuitenkin maltillisesti maksimissaan yhden annoksen päivässä. Joulukahvin himo on yllättänyt mut, viime raskaudessa kun kahvi sai lähinnä ällötyksen nousemaan huippuunsa. Masu kasvaa ja paino on alkanut nousemaan, paino on noussut itseasiassa tismalleen samaan tahtiin kuin viime kerrallakin, vaikka nyt aloituspaino olikin muutaman kilon vähemmän. Jännä nähdä tuleeko taas sama kilomäärä! Neuvolatäti kehotti keräämään kiloja imetystä varten, nauttimaan ruuasta ja syömään ihan niin usein kun tekee mieli ja mä oon kyllä ottanut neuvosta vaarin vaikka sokerisissa/suolaisissa herkuissa pysyttelenkin parhaani mukaan kohtuudessa. Nyt on kyllä pakko tähän väliin laittaa muutama masukuva, pahennan nimittäin sitä mun jäätelönhimoani erittäin tehokkaasti tässä ruuasta höpötellessäni! Pakko on myös tehdä välihuomautus, sanoin äsken Otolle että "Tää mun postaus on aika mielenkiintoinen, ensimmäinen kappale käsittelee kokonaan ruokaa. Tai siis ruuan ajattelemista". Arvatkaa mitä se vastasi? "Yllättävää", ja vielä erittäin sarkastiseen sävyyn sanoen ja perään naurahtaen!


Musta on niin hauska vertailla ensimmäistä ja toista raskautta keskenään ja katsella masukuviakin vierekkäin! Kyllä noissa masuissa on mun mielestä selkeä ero, vaikkakaan se ei välttämättä mitään tarkoitakaan (poika-/tyttömaha etc.). Tai itse olen ainakin sen verran skeptikko, että en usko että pelkästä mahan muodosta vielä mitään voi päätellä vaikka vertailu hauskaa onkin. Eroa on kyllä masun lisäksi mun ulkonäössäkin aika reippaasti! Muuten en Tiaran raskausajan ulkonäköäni kaipaa takaisin mutta toi turkoosi kynsilakka oli aika kiva, harmi vain että se on jo kuivunut tähän päivään mennessä, taattua H&M -laatua kun oli. Mä oon tosi onnellinen siitä että omat farkut menee vielä kiinni, tai siis ainakin kaikki matalavyötäröiset! Korkeavyötäröiset ei ole menneet kiinni enää muutamaan viikkoon ja sitäkin ennen ne tuntui aika epämukavilta ja siksi oon ollut aika paljon leggingssilinjalla. Täytyy toivoa että omat farkut menee kiinni siihen asti että äitiysfarkut ovat viimein sopivan kokoiset. 
               Vauva masussa kehittyy kovaa vauhtia, tällä viikolla kun muistin jopa muutaman viikon tauon jälkeen kurkata raskaussovellusta puhelimessani sain tietää että tyyppi on alkanut keräämään ensimmäistä kakkalastia suolistoonsa ja kokoakin on jo paprikan verran, vau! Välillä sorrun tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä etten ole ehkä suonut yhtä montaa ajatusta tai antanut yhtä paljoa huomiota tälle raskaudelle elämässäni kuin ensimmäiselle raskaudelle, mutta joka kerta päädyn järkeilemään huonon omantunnon kokemisen ihan turhaksi. Vaikka en aina raskautta muistakaan hehkuttaa tai en googlettele jokaisen mahdollisen vauva-aiheisen nettisivun erilaisia raskausviikko-kuvauksia päivittäin niin tuleva vauva on meille ihan varmasti yhtä rakas ja tärkeä kuin Tiarakin. En millään enää malttaisi odottaa sitä rakenneultraa, mutta vielä on vajaat kaksi viikkoa odoteltava! Haluan niin kovasti jo tietää että kaikki on varmasti masussa hyvin ja en kyllä voi väittää etteikö olisi mukavaa myös tietää kumpaa sukupuolta tuleva kaveri on. Mutta kaikki aikanaan, äkkiä nämä päivät tässä kuluvat kun on kaikenlaista joulupuuhastelua ja onneksi mun maailman ihanin Netta tulee huomenna meille!

Huomenna on vuorossa Itsenäisyyspäivän kunniaksi toivottavasti mielettömän hyvää uunilohta (kokeilen ensi kertaa erästä reseptiä jonka jaan mielihyvin teillekin jos maku on yhtä hyvä kuin kuvittelisin), mahtavaa seuraa Netan, Oton ja Tiaran kanssa, tyttöjen juttuja ja tietysti se tärkein - iltapukujen ja juhlaeleganssin arvostelua kello seitsemästä eteenpäin kunhan linnanjuhlat alkavat! Mä toivotan kaikille ihanaa, ikimuistoista ja hauskaa huomista Itsenäisyyspäivää! Nauttikaa lomapäivästä ja syökää paljon, niin mäkin aion tehdä! :)

57 kommenttia:

  1. Hihii, sun napa on vinossa. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahha niin onkin :D tyyppi viihtyy vaan tossa oikeella puolella kokoajan niin on 24/7 vino maha :D

      Poista
  2. Mul tulee kauhee vauvakuume :DD

    VastaaPoista
  3. oot kyllä NIIN paljon paremman näköinen nykyisessä lookissasi, ei sillä että edellisessä vikaa mutta silti! mun mielestä sulle sopii toi vaaleahko iho ja tuo tukka siihen täydellisesti! :)

    VastaaPoista
  4. Haha kyllä nauratti lukea tuota ruokakohtaa xd koitahan kestää niitä himojas!

    VastaaPoista
  5. Olit paljon kauniimpi Tiaran rskausaikana... Mun mielestä! Olit jotenkin paljon enemmän ns. äidillisempi. Et niin laitettu kuin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaha :DDD Nojaa, siitä voi olla monta mieltä: nykyisin kuitenkin olen luopunut hiustenpidennyksistä, tekoripsistä ja itseruskettavasta jotka mulla silloin oli päivittäisessä käytössä :D

      Poista
  6. Ihana postaus!:) muaki jännittää kumpi teille on tulossa. Jos se on poika, ni voin kuvitella hänelle Oton isot silmät ja keesin eli täydellinen kopio Otosta!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)! Kiva että tykkäsit! Ja hahaa mä oon just itseasiassa miettiny et jos meille tulee poika nii raaskinko leikata keesin sille vai annanko kasvaa ihanan pitkän tukan :DD! Kunnon dilemma :D Mut pikkuotto ois nii sulonen kyllä<3

      Poista
  7. Hei tosi kivaa että oot postaillu näin ahkerasti vaikka sullakin varmasti kaikenlaista kiirettä löytyy, tää on ihana blogi, vähän kuin joulukalenteria avais aina kun huomaa että oot kirjottanut uutta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että postaustahti miellyttää! Ja ihana kuulla että tykkäät, kiitoksia paljon<3 Ihanasti sanottu toi joulukalenterihomma :D! Kaikkea hyvää ja ihanaa joulunaikaa sulle :)<3

      Poista
  8. Hei mun oli pakko tulla nyt kommentoimaan, ensiksi ihanaa itsenäisyyspäivää teidän perheelle! Toiseksi, en tiedä mitä tapahtui, mutta jossain vaiheessa "unohdin" sun blogin tyystin vaikka sitä ennen se oli lemppareitani, ehkä oman blogini lopettaminen vaikutti asiaan. Pari päivää sitten yhtäkkiä muistin että yksi lemppariblogeistani on jäänyt unhoon ja sydän pamppaillen tulin lukemaan sun juttuja. Ja aivan ihania uutisiahan täältä löytyi! Onnea uudelle perheenjäsenelle sinne masuun! Ja juttusi ovat yhtä ihania kuin ennenkin, en ymmärrä miten oikein pystyin unohtamaan näin hyvän blogin tyystin moneksi kuukaudeksi! (syytetäänkö tästä nyt uupumusta, uusia töitä vai ihan omaa hömelöyttäni :D)

    Ei mulla muuta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitoksia paljon :)!!<3 Ja ihanaa että löysit tänne takaisin! Mäkin "unohdin" aikalailla tän blogin alkuraskauden ajaksi, ehkä se on syynä siihen että säkään et tänne pitkään aikaan eksynyt kun ei multa tullut alkuväsymyksen aikaan tänne mitään kovin tähdellistä sisältöä kun raskauttakaan ei vielä uskaltanut paljastaa :D Kiva että tulit moikkaamaan tauon jälkeen ja toivottavasti jatkossa täältä löytyy niin jännää settiä että et unohda enää ;D

      Poista
  9. Noita kahta kuvaa ku vertaa niin tossa uudemmassa kuvassa oot jotenki paljon "aikuisemman" näkönen :) ja masut on tosiaan eri muotoiset nyt ja sillon! :) kaikkee hyvää odotukseen ja hyvää itsenäisyyspäivää teille! P.s. Sun blogi on yks parhaista raskaus/vauva/hömppä/ jne. -Blogeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tulipa hyvä mieli sun kauniista sanoistasi, kiitos hirmuisesti<3 :)

      Poista
  10. Oot nykyisessä raskaudessa ihanan luonnollisen näköinen ja oot todella kaunis kun hehkut onnellisuutta! Täälläkin aivan jänskättää kumpi siellä mahassa asustelee :-) hyvää itsenäisyyspäivää teillekkin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ootte niin ihania piristäjiä kyllä te lukijat :)<3 HIhii muakin jännittää!

      Poista
  11. Äää, toi nälkä ja ruuan jatkuva ajattelu on kamalinta! Mä söin yks päivä _kolme_ Buenoa, apua... Naama kukkii ja paino nousee, ehkäpä pitäis vähän hillitä etten joudu pusertamaan mitään viisikiloista ulos keväällä!
    Oot muuten ainakin mun mielestä nyt nätimpi kuin ekassa raskaudessa, jotenkin seesteisempi ja raikkaampi! Ehkä johtuu tuosta täydellisestä tukasta, vaaleammasta ihosta ja äidillisemmästä olemuksesta. :)
    Hmm, mitäs vielä... En malta odottaa teidän rakenneultrakuulumisia! Meillä on tasan viikon päästä eli 13. päivä (rv 20+6) ja jännittää niin perhanasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi BUENOT! Olin unohtanut ne, miten oon saattanu unohtaa!!! :DD Naama kukkii mullakin ja vaaka huutaa hoosiannaa :D

      Kiitos ihan hirmuisesti sun kehuista, ne todella lämmittää mieltä näissä hormonihuuruissa varsinkin :D<3 Ja voi tuu sitten säkin kertomaan rakenneultrakuulumiset, tsemppiä sinne! :))

      Poista
  12. Tää sun blogi on niiiin huippu ! <3 Tätä on tosi mukava seurata ja katella kun masu ja Tiara kasvaa!
    Toivottavasti jaksat myös kirjottaa ku pien tulee maailmaa <3 !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana<3 Kyllä mä jaksan, ihan varmasti :)!!

      Poista
  13. Älä tee tätä mulle! :D Mä synnytin kaksi viikkoa sitten ja koska synnytykseni ei tosiaan ollut mikään "ihanan rauhallinen ja ainutlaatuinen kokemus", niin kieltämättä mielessä on pyöriny sellanen ei enää ikinä-ajatus. Tai no olihan se ainutlaatuinen siinä mielessä että kätilökin sanoi ettei vielä tällästä tapausta ole tullut eteen.. :D Mutta pointtihan on se että nyt kun sun masua kattoo niin tulee sellanen olo että kyllähän meidän pieni tarvii sisaruksen itselleen. Tosin onneks mun järki (ja synnytyksen jälkeiset kivut :D) pelaa vielä sen verran että toi sun masu ei ihan mun mieltä sumenna.. :D Voi mua parkaa sitten kun meidän vauva on sen puol vuotta ja teidän vauva syntyy.. Ehkä laitan tietokoneelle jonku eston etten pääse vauvablogeihin. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voooi onnea paljon pienestä kaksiviikkoisesta rakkaudesta<3 :) Vauvakuume on niin petollisen tarttuvaa ;D Mäkin muistan kun ajattelin että parin vuoden tauko vähintäänkin, mut toisin kävi ;D Ihanaa joulunaikaa teidän perheelle<3

      Poista
  14. Oon seurannut tätä blogia siitä asti kun odotit Tiaraa ja tykkään kovasti! Oon muutaman vuoden sinua vanhempi ja mulla on kova vauvakuume :D opiskelen vielä niin pitää jonkun aikaa vielä odotella, ehkä sitten voi alkaa miettimään lasten hankkimista kun valmistun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla että tykkäät ja olet noin kauan jo pysynyt meidän matkassa :)! Kiitos<3

      Poista
  15. Hyvää itsenäisyyspäivää teillekkin ^^

    Mä en kyllä vietä vapaapäivää tänää... On hieman koulujuttuja vielä jäljellä ja niitä pitäis alkaa kirjoittelemaan ku kahden päivän päästä pitäis tehtävä olla lähetettynä sisälle. Ei millään tee mieli!!! :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia<3 Ja voi tsemppiä tehtävien kanssa! :)

      Poista
  16. toi sun uus tyyli on niiin upee :) oot paljon aikuisemman näköinen kun tossa vanhassa raskauskuvassa.. muutenki oot ihan sikakaunis :)

    VastaaPoista
  17. Hihi mullakin on nykyään kokoajan nälkä! :D Tänään on tullut syötyä vähintään 3 tunnin välein, ja oikeasti sen 3 tunnin jälkeen on jo KOVA nälkä! Ja kun on syönyt niin miettii jo että "noniin lounas syöty mitäs söisin sitte välipalaksi" :D Mäkään en aio ottaa tässä raskaudessa yhtään ressiä raskauskiloista, sokeria ja rasvaa nyt tottakai koittaa rajottaa, mutta ruokaa saa upota just niin paljon kun menee. Imetys vei multa niin paljon kiloja, että mä ottaisin niitä mielellään monta takaisin :)
    Masu on kyllä sullakin ihan erilainen kuin viimeksi! Selkeesti vauvamasumallisempi kuin viimeksi noilla viikoilla :) Hei sulla kun kans alkoi liikkeet tuntumaan aikaisin, niin missä vaiheessa tunsitkaan ekan kerran ihan kunnon POTKUN ? :D Hyvää itsenäisyyspäivää sinne myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sama, siis kolmen tunnin tauko ruokailuissa = tuntuu niinkuin ei ois nähny ees ruokaa vuoteen :DD!! Ja joo tää on ihan eri muotonen, tosiaan vauvamasumallisempi jotenkin :D tai semmosen standardi vauvamasun muotonen enemmän vaikka vinossa onkin :DD

      Ihan kunnon potkuja oon tuntenut vasta pari viikkoa, vaikka liikkeet on näkyneet ulospäinkin kauemmin :D Mut se on ollu just enemmän sellasta velllontaa, viime aikoina on just enemmän alkanu tuleen semmosia terävämpiä liikkeitä :)

      Poista
  18. saako ennustaa? luulen että saatte pojan :)

    VastaaPoista
  19. Niinkuin itsekin sanoit, älä suotta koe huonoa omaatuntoa tuosta että nykyinen raskaus ei ole niin paljon "mielessä" kuin Tiaraa odottaessa oli :) Toihan on aivan ymmärrettävää ja just mietin omalle kohdalle, että jos mä nyt olisin raskaana toista kertaa samalla, kun olen kotona tuon vajaa vuoden ikäisen duracell-pupun kanssa, niiiiiiin.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! Onhan noissa pikkutaaperoissa tosiaan hommaa aika tavalla :D Duracell -pupu on oikein oiva nimitys ;D

      Poista
  20. Tosi kiva ku oot laittanu vertailun vuoksi noita masukuvia kun odotit Tiaraa, noiden kuvien perusteella veikkaisin kanssa että saatte nyt pojan, mutta tässäkin huomaa että jokainen raskaus on omanlaisensa :) Näytät tosi raikkaalta, nyt se raskauden tuoma hehku näkyy, kun sanoit ettei sulla sitä heti ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä on niin totta että jokainen raskaus on omanlaisensa :) Ja kiitoksia paljon<3 ON mulla ainakin jo parempi olo näillä viikoilla, saas nähdä kauanko kestää :D

      Poista
  21. Menetkö nytkin kätilöopistolle synnyttämään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en mielellään kerro täällä näin henkilökohtaisia juttuja :)

      Poista
  22. Myös mun mielestä oot nykyään paremman näköinen, ei sillä että tuossa vanhemmassa kuvassakaan vikaa olisi, mutta oot mun mielestä hurjan paljon aikuisemman näköinen nykyään :) Vaaleampi tukka sopii mun silmään sulle paremmin, jos noin voi sanoa? :D

    Ainiin ja piti mainita, että noi yläreunan "Minä" ja "Tiara" -linkit eivät vie mihinkään sivulle enää nykyään!

    Hyvää itsenäisyyspäivää ja ihanaa joulunodotusta koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :)! Ja mäkin tykkään tästä vähän vaaleammasta tukasta vaikak välillä tuleekin ikävä mustaa :D Joo mä tiiän et ne linkit ei toimi, pitäisi vaan saada aikaiseksi värkätä niihin uutta sisältöä, joten kiitos muistutuksesta :)!

      Ihanaa joulunodotusta sinnekin päin<3 :)

      Poista
  23. Kirjoitat tosi ihanasti ja sujuvasti. Kiva seurata sun arkea blogin kautta :)

    Mutta en malta olla kommentoimatta(sori!), että olen kiinnittänyt huomiota meikkaamiseesi. Tiesitkö ihon olevan ihmisen suurin elin? Kaikesta mitä laitat ihollesi imeytyy osa elimistöösi, verenkiertoosi ja napanuoran kautta myös vauvaan. Ja meikeissä yms. on tosi paljon myrkkyjä! Se on kyllä hienoa, että meikkaat paljon kevyemmin kuin ennen ja se sopiikin sinulle paljon paremmin. Kahvikaan ei taida olla hyväksi, kun jotkut neuvolantädit kieltää jopa mustan teen...

    Hienoa, että ruoka maistuu :) Olitkin niin hoikka ennen raskautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :)

      Mulla on parturi-kampaajaopinnot kesken joten on tullut kosmetiikkaan liittyviä asioita ja varsinkin ihon ominaisuuksia opiskeltua että kyllä tiedän. Meikkaaminen ei millään tavalla vahingoita sikiötä, ja se määrä joka meikkien kemikaaleja ihosta imeytyy verenkiertoon on pieni. Tiaran raskausaikana meikkasin ja käytin mm. hiusvärejä ja itseruskettavaa erittäin runsaaseen tahtiin neuvolatädin luvalla (erikseen vielä varmistin että niistä ei haittaa ole) ja eipä niistä mitään haittaa sitten tosiaan ollut Tiaran kehitykselle. Uskon että meikeistä/muusta kosmetiikasta tehtäisiin yhtenäiset valtakunnalliset raskausajan suositukset jos niistä jotain oikeaa vaaraa olisi. Tähän asti ne eivät ole olleet kiellettyjä joten luotan asiantuntijoiden ammattitaitoon. Kahvia ei myöskään ole kielletty, suositus on max. 4,5dl päivässä kofeiinipitoisia juomia ainakin meidän neuvolan lappujen mukaan ja se mun yksi kupillinen päivässä ei kyllä edes lähellekään tuohon määrään yllä. Se jos jollakin yksittäisellä neuvolantädillä on ongelma kofeiinipitoisten juomien kanssa ei vaikuta mun ruokavaliooni. Mun mielestä on ehkä vähän loukkaavaa että noin rankasti kyseenalaistat mun toimintaa, varsinkin kun siihen ei ole mitään pätevää syytä mutta uskon että tarkoituksesi ei ollut pahoittaa mun mieltä vaan olit vilpittömästi huolissasi vaikkakin ilman syytä.

      Poista
  24. mulla on jotenkin koko ajan mielessä että ootte saamassa pojan vaikka itsekään et sitä tiedä! :D en tiedä mistä tämä johtuu, mutta ihana pienokainen sieltä on tulossa oli hän sitten poika tai tyttö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ;D Et oo ainoo joka sanoo noin ;D

      Poista
  25. Jos muistan oikein niin kertoilit joskus että olette menossa laivalle mutta oletteko vieläkin menossa vai muistanko vain väärin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin juu menossa laivalle silloin kun mun raskaus oli ihan alussa, mutta peruttiin reissu kun raskaus varmistui koska olin niin hirveän väsynyt ja huonovointinen ja päänsärkyinen silloin :( Mulle laivareissussa yksi suurimmista nautinnoista shoppailun lisäksi on laivan kalabuffet graavikaloineen, mäteineen ja muine tuotteineen ja näin raskausaikana mulla olisi sekin jäänyt pois joten menen mieluummin sitten kun en enää ole raskaana :)

      Poista
  26. aiotko kertoa kumpi teille tulee myös täällä blogin puolella? jos siis saatte selville sukupuolen jossain vaiheessa :-)

    VastaaPoista
  27. AAAA ooot niin ihana!!! aina ku luen tätä blogia niin oon kokoajan sillee AAWWW ku ootte niin ihania kaikki <3 tiaraki on maailman suloisin pikkunen :)! ja olin niin superonnellinen ku luin että saatte toisenki lapsen! mietinki et miten voi tulla niin iloseksi tuntemattoman ihmisen puolesta :D:D ihanaa et toinenki lapsi saa nauttia noin hyvistä vanhemmista :)) kumpaa te toivotte? ite haluisin teille jotenki pojan :D mut eipä sillä tietenkää mitää väliä oikeesti oo.. molempia varmasti rakastaisitte yhtälailla !
    voi apua tää kuulostaa varmaa kauheelta stalkkerilta :D:D mut kuitenki kaikkee hyvää teille ihanat <3 ja iina älä koskaa muutu!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua mikä ihana ihana kommentti!!<3 Kiitoksia hirmuisen paljon, tuli niin hyvä mieli :) Mä oon superonnellinen kun mulla on tollasia ihania lukijoita niinkuin sinä :) IHanaa joulunaikaa ja kaikkea hyvää sinullekin<3

      Poista
  28. Tyttö se on kun maha vinossa vasemmalle!

    VastaaPoista
  29. Minä olen kyllä ihan varma että poika se on ! :) mahan muodosta sen jo huomaaa ;)

    VastaaPoista
  30. Ootpas ollukin oranssi... :D Paljon parempi nyt!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥