tiistai 8. toukokuuta 2012

Kipinkapin PIILOON!

Nyt on siis mulla tämän viikon ajan Piilo -kirppiksellä pöytä nro. 15 täynnä ihania vauvanvaatteita ja asusteita. Mukana on myös Mamaliciousin käyttämättömät äitiysfarkut joissa hintalaputkin tallella, sekä kesäinen äitiyshame samalta merkiltä. Lastenvaatteita löytyy mm. Espritiä, Name Itiä, Zaraa, Vertabudetia, Tuttaa, Benettonia, ja Elleä Lindex- ja H&M -löytöjen lisäksi. Ja vaikka meidän neidin vaatetuksen perusteella voisi ajatella että pöytä on täynnä pinkkejä unelmia, niin on siellä myös poikienkin vaatteita. Esimerkiksi käyttämättömiä Tuttan housuja! Vaatteita löytyy kokojen 50-74 väliltä siis niin tytöille kuin pojillekin ja tarjolla myös muutama ihana mekko!



Ja kyllä, tää postaus oli pelkkää mainostusta, mutta kukapa ei haluais saada kirppistavaroitaan myydyksi! Piilo sijaitsee osoitteessa Leikosaarentie 21 täällä Vuosaaressa ja paikalle pääsee helposti metrolla! Piilo on auki arkisin 10-18 ja lauantaisin ja sunnuntaisin 12-16, lapsille löytyy leikkipaikka ja paljon kaikkea ihanaa tavaraa, suosittelen!

12 kommenttia:

  1. Mä voisin niin rynnätä tiaran vaatekaapille vaikkei meillä tyttöä vielä olekaan :D saat ihan varmasti kaikki myytyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivotaan, toivotaan :D! Oishan se kiva saada vähän ylimääräistä kukkarontäytettä! :D kiitos<3

      Poista
  2. Kävin jo! Harmi vaan että meillä alkaa 74 jäämään pieneksi. :/

    VastaaPoista
  3. Meillä 74cm vielä edessä päin, mut vähä turhan pitkä matka lähtee täält :) Oisit laittan blogi kirppiksee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi oli mulle helpompi vaihtoehto kun kuskasin vaan tohon puolen kilsan päähän ne kassit eikä tarvi alkaa kuvaileen/postitteleen ym :D

      Poista
  4. Hei Iina! Mulla olisi sulle yksi postaustoive.. Luin nimittäin tuon postauksen "Asiaa äiteydestä" ja sen vuoksi toivoisin, että tekisit postauksen aiheesta yh-äidit. Kertoisit omasta mielestäsi mitä mieltä heistä olet ja jos olisit itse yh-äiti, miten tekisit asiat jne.

    En nimittäin ole löytänyt blogistasi tästä aiheesta postausta, ja olisi kiva lukea sun näkökantaa asiaan.

    Ihanaa kevättä teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi olis kyllä mielenkiintoinen aihe, kiitoksia! Mäpäs yritän joku kerta vääntää sellaisenkin :) Ihanaa kevättä myös sulle!

      Poista
  5. Hei. Tiaralla on tosi ihania vaatteita. Muuten tekisinkin päiväretken sinne kirppikselle, mut meillä on miltei samanikäiset tytöt. =)

    Oon seurannut sun blogia viimekesästä lähtien ja sulla on kyllä tosi kiva blogi.!
    Meidän tytöillä on kuukauden ikäero, mutta ovat samankokoisia. Harmittaa kyllä toi kirppis.. Onko siellä piilossa muuten vain vauvojen/lasten vaatteita?

    Kivaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia<3 Ja harmi juttu että ne vaatteet ois varmaan sit pian pieniä jo :( Piilossa on vain lastenjuttuja ja sit äitiysvaatteita, paitsi joskus muutaman kuukauden välein siellä on "äiti-viikko" jolloin saa myydä kaikkia omiakin vaatteita :) Kannattaa tutustua vaikka tohon Piilon Facebook-sivustoon jonka linkkasinkin tohon postaukseen :)

      Poista
  6. Miten sä raaskit myydä kaikki vaatteet jo pois? Vai etkö haluu enempää lapsia? :) Mun tekis mieli kans välillä laittaa kaikki myyntiin, mut tiiän et haluun vielä joskus lapsia lisää, ni en sit viiti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan enemmän lapsia mut mä haluun kaikille lapsille yhtä paljon uusia vaatteita, mun mielestä ois tosi ilkeetä et Tiara vaan sais kaiken uutena ja sit tulevat lapset joutuis kulkemaan toisen vanhoissa PELKÄSTÄÄN :D Kyllä mä tietty oon säästäny vaikka kuinka paljon vaatteita, meillä on jokaista vaatekappaletta n. 15 säästössä, esim 15 bodya ja 15:sta housut jne mut myin kaikki ylimääräset:)

      Poista

Kiitos kommentistasi♥