lauantai 12. toukokuuta 2012

Toivepostaus: Meitsi maailmalla

Juu, eli olin aikonut tämän toiveen toteuttaa tänään ja vaikka pohdin välillä unelmapostauksen toteuttamista tän sijasta niin päädyin kumminkin pysymään alkuperäisessä suunnitelmassa koska nostalgiafiilikset neljän vuoden takaisesta matkasta houkutteli mua niin paljon! Kiitos matkapostaus -toiveen esittäneelle! Mä teen tämän postauksen siksi noinkin kauan aikaa sitten tapahtuneesta matkasta, koska sen jälkeen mun reissut on ollut osastoa Tukholma tai Tallinna. Mä en oo matkustellut kovin paljoa Tukholman lisäksi (siellä on tullut käytyä noin 20 kertaa), mutta oon käynyt myös Irlannissa, Turkissa, Kreikassa, Itävallassa, Virossa ja Englannissa. Tämän postauksen teen siis Englannin matkasta huhtikuulta 2008. 

UK-trip oli meidän koulun IB-luokkalaisille alunperin järjestetty matka, mutta koska siellä oli ylimääräistä tilaa niin muutama muukin koululainen otettiin mukaan. En vieläkään usko että minä ja Emmis päästiin matkalle koska oltiin vasta ensimmäisen vuoden oppilaita! Lähestulkoon kaikki muut matkalaiset olivat meitä vanhempia, jo täysi-ikäisiä mutta eipä se meitä kauheasti hidastanut. Aikamoista juhlintaa oli koko matka! Me oltiin Emmiksen kanssa ne idiootit jotka huokaili syvään ja lähetteli ylikalliita tekstareita koska Shakespearen talossa oli niin tylsää. Näin jälkeenpäin ensin ajattelin että harmittaa ja hävettää koska en antanut silloin suurempaa painoarvoa niinkin hienolle nähtävyydelle, mutta sitten mä annoin itselleni anteeksi. Mä en vaan ole sellainen ihminen joka kiinnostuu ikivanhoista tunkkaisista taloista tai jättikokoisista kivistä ringissä (Stonehenge). Mä nautin matkalla eniten omatoimisesta vierailusta Tate Moderniin, huvipuistokäynnistä Alton Towersissa, kierroksesta vanhassa Warwick Castlessa ja sen tiluksilla sekä tietenkin shoppailusta, shoppailusta ja shoppailusta. Mutta toki jos nyt tässä iässä lähtisin tuolle samalle matkalle uudestaan niin kiinnostuksen puutteesta huolimatta ehkä hihittelisin ja tekstailisin vähän vähemmän esittelykierrosten ja -luentojen aikana.
                 Vaikka matka siis oli koulun järjestämä, niin meillä oli vapaa-aikaa todella runsaasti. Matka kesti suunnilleen viikon ja pakollisia vierailuja meillä oli tuona aikana suunnilleen yhden käden sormilla laskettava määrä (vapaata liikkumisaikaa oli aamu kahdeksasta iltakymmeneen (pslk. ne pakolliset vierailut) ja kymmenen jälkeenkin sai olla ulkona jos ilmoitti erikseen, eli aika huikea juttu kahdelle 16-vuotiaalle tytölle ensimmäisellä ulkomaanmatkalla ilman perhettä. Ensimmäiset kolme päivää vietettiin Lontoossa jonka jälkeen matka jatkui Englannin sydämeen vihreiden nummien Stratford-Upon-Avoniin ja myös muihin paikkoihin joiden nimiä en kertakaikkiaan saa päähäni koska mulla ei ole niitä ylhäällä. Me kierrettiin semmosella isolla bussilla ympäri ämpäri, yövyttiin vissiin kolmessa eri hostellissa ja viimeisenä päivänä sitten pistäydyttiin vielä yliopistokaupunki Cambridgessa ennen kotiinlähtöä. Jokaisessa hostellissa me kyllä löydettiin Emmiksen kanssa hyvät bileet, biletytsyjä kun silloin oltiin mutta silti selvittiin aina joka aamu shoppailemaan jo silloin kahdeksan jälkeen! Mutta nyt mä voisin kertoa Englannin matkasta vähän kuvien avulla, koska en usko että tämä pelkkä tekstitulva teille hirveästi mitään kertoo (ainakaan kovin mielenkiintoisesti)! Mä jaan selkeyden vuoksi tän reissun kuvineen (ja selityksineen) kahteen osaan, Lontoo ja Muu Englanti, koska muuten tulis vaan hullu kuvapötkö!

LONTOO

SHOPPING<3
Eka hörppy ihka oikeasta elämäni ensimmäisestä Starbuck's -kahvista ja koukussa olin heti!
Nää 16 -vuotiaan meitsin poseeraukset on kyllä jotain niin tyylikästä

Meidän ekan hostellin lähipubi jonne oli ikäraja 16 vuotta :D!
Portobellossa!

Oikeesti kattokaa noita Portobellon taloja, kuinka ihania ne voi olla!!

Metroa odotellessakin piti aina räpsiä kuvia :DD
 Ensimmäiset kaksi päivää me lähinnä shoppailtiin Oxford streetillä edestakaisin ja piipahdettiin Portobello Road Marketilla, joka/mikä oli aivan ihana! Portobellosta löytyi markkinakrääsän lisäksi myös ihania kauppoja kuten American Apparel ja Office jonka kassia puhelinkopin edessä esittelenkin! Ja tottakai piti ottaa juurikin ne kliseiset punainen puhelinkoppi -ja Starbuck's -kuvat joita kukaan muu ei varmasti ole koskaan ottanut, oltiinhan me hei sentään Lontoossa! Tokan päivän iltana me vihdoin hiffattiin että hupsis, me ei olla täällä enää kuin yksi päivä joten alettiin sitten kiireen vilkkaa katsastelemaan nähtävyyksiä kuten London Eyea ja Big Beniä. Ja koska oli ilta ja me oltiin super lahjakkaita kuvaajia niin kuvat on sen mukaisia!
London Eye!
Big Ben!

Thames -joki!

 Kolmantena päivänä meillä olikin sitten vierailu Vanhaan Shakespeare theatreen jossa siis itse Shakespearekin aikoinaan esitti alkuperäisteoksiaan. Sen jälkeen me hilputeltiin Emmiksen kanssa läheiseen Tate Modern -taidemuseoon jonne pääsystä olin lähestulkoon koko pienen ikäni haaveillut! Moderni taide on aina ollut lähellä mun sydäntä ja kun tajusin että Tatessa on Man Rayn näyttely olin onneni kukkuloilla! Siellä me kierrettiin hienoinen tovi tosiaan eikä saatu varmaan katsastettua kuin pieni osa koko jättimäisestä museosta, mutta upea kokemus silti! Tate Modernista matka jatkui Harry Potter -elokuvastakin bongattavaa Millenium Bridgeä pitkin kohti St. Paul's Cathedralia joka oli ihan mieletön rakennus! Käytiin sielläkin räpsimässä muutamat kuvat jonka jälkeen eksyttiin jonnekin aivan hevonpyllyyn kun yritettiin löytää Harrod'sille. Lopulta kysyttiin eräältä naiselta apua kadulla ja hän neuvoi meidät onneksi sitten oikealle metroreitille Kensingtoniin ja niin me päästiin perille!
Tää oli sen meidän ekan hostellin lähimetris, Canada Water.

Oikeesti en vielkää muista mikä ton munan muotosen hökötystalon nimi oli tai mitä varten se on mut piti ottaa kuva sillonki ku muistin että se on joku kuuluisa :D!

Millennium Bridge

Minä Tate Modernissa onneni kukkuloilla 

Kuin siisti talo! Tää oli siinä Taten ja Millennium Bridgen huudeilla :D Toi on niin magee oikeesti vai oonko mä vaa jotenki outo? :D

Millennium Bridge, vitsit tuol sillalla tuuli ihan törkeesti!

Taaempana kuvassa näkyvä silta on esimerkiksi Spice Girls -leffassa (muistaako kukaan muu enää sitä, nyt tuli kyllä niin vanha olo että apua!) ja Fergien musavideossakin näkynyt maailmankuulu Tower Bridge!

St. Paul's Cathedral
Ja nä kakskerrosbussitkin oli niin siistejä! 
<3 
Harrods!
Vaikka oltiin Lontoossa nii silti piti ottaa teinipeilikuvia :D! Tai ehkä just siks :D 
Ihan mieletön tavaratalo, suosittelen jos esimerkiksi Louis Vuittonin monogrammimatkalaukkujen tai Dolce & Gabbanan iltapukujen hipelöinti miellyttää. Ja tuolla ei edes hävetä kulkea vaikkei couturevaatteita oliskaan kaappi pullollaan, tuolta löytyy nimittäin ihan normaalihintaistakin tavaraa ja taisin ostaa tuolta yhdet kengät ellen väärin muista!
MUU ENGLANTI

Pure Love<3
Noi Walkers -rapusipsit oli mun lemppareita, miksei noita voi saada Suomesta :(!
Nyt mua jo hävettää tää meidän lätsävillitys, mut sillon me ajateltiin olevamme "niinku niin coolei" :D 
Noi lätsät ostettiin oikein varta vasten Footlockerista Lontoosta, en tiiä onko Emmiksellä enää tallessa toi sen mut omani hukkasin jo saman vuoden juhannuksena festareilla :D! 
Kuinka kaunista?<3
No se Stonehenge!
Emmis<3
 Neljäntenä reissupäivänä matka jatkui siis Lontoosta syvemmälle Englantiin ja matkan ensimmäinen nähtävyys oli (maailman parhaimman KFC:n sisältävän huolto-aseman lisäksi) kuuluisa Stonehenge. Kertomus Stonehengestä ja sen syntyperästä on sinänsä ihan kiehtova mutta eipä se nyt paikanpäällä ollut mikään maailmaa mullistava kokemus. Parhaiten muistan sen että tuolla oli kuuma ja ihan pirusti ampiaisia (on muuten vaikea sana tuo ampiaiSIA, piti kolme kertaa kirjoittaa ennen kuin meni oikein!
Toi ainakin esiteltiin meille viljapeltokuvioina, en sit oikeesti tiiä mikä toi on!
Ja tuohon mä unohdin mun puhelimen :D!
Ihania lampaita<3 
 Pysähdyttiin nummille tsiigailemaan lampaita ja loputonta vihreää maisemaa. Mikäs siinä käveleskellessä lampaankakan keskellä ja tuijotellessa viljapeltokuvioita, oli se aika rentoa! Ja oli ihan mieletöntä miten hienot ilmat meidän reissulle osui, Englannissa kun yleensä on kovin sateista niin meidän huhtikuun loppuun ajoittunut reissu sisälsi Englannin vuoden 2008 ensimmäiset helteet! Tuona samaisena päivänä unohdin myös mm. puhelimeni erään pubin pihalle jossa ryhmämme kävi syömässä, mutta onneksi älysin soittaa siihen ja sain sen sitten takaisin vaikka bussi joutuikin ajamaan pikkuisen matkaa takaisin pubille, HUPS! Ja virheistä ei opi, ei tosiaan ollut eka tai vika kerta kun puhelimen hukkasin, mutta ehkä vielä joskus....!
Shakespearen huudit!
Shakespearen hima!
Ja kädessä mitkä muutkaan kuin Starbuck'sit!
Mulla on vissiin selitys kesken ku niin tyhmä ilme :DD!
Warwick Castle
Warwick Castlen tornista kuvattu, sinne oli ainakin miljoona porrasta käveltävänä! 
Ja loput reissusta kuluikin sitten siellä Warwick -linnassa, Shakespearen kotitalossa, Alton Towers -huvipuistossa josta ei ole kauheasti kuvia sekä Cambridgessä kierrellessä. Ja ihan oikeasti valehtelematta joka ilta tuolla reissulla meillä oli bileet ja oli ihan huikean kivaa! Nyt vähän jo hirvittää että miten sitä onkaan silloin jaksanut, mutta mitään en kadu koska toi reissu oli mun elämän paras matka. 

Hirveä on kaipuu Lontooseen edelleen ja Englantiin ylipäätään, voisin joskus kuvitella jopa asuvani siellä (en pysyvästi) mutta esimerkiksi vuodeksi-pariksi olis kiva muuttaa joskus tulevaisuudessa. Ja onneksi nykyään kaikki asiat on niin paljon helpompia kuin joskus ennenvanhaan ja se että on lapsia ei ole mikään este ulkomaillemuuttohaaveille. Mutta jos nyt vaikka ekaksi aloitettaisiin siitä että haaveilen pääseväni mahdollisesti jo tänä vuonna Lontooseen! Toivottavasti piditte matkapostauksesta, tää oli ainakin ihan erilainen kun mikään mun blogissa ennen julkaistu materiaali! Englanti on ihana maa, suosittelen! Ja ensikerralla voisin ehkä hieman panostaa kuvien laatuun ja vaikka käydä Madame Tussaud'sillakin, siitä oon nimittäin haaveillut pikkutytöstä asti mutta viimeksi aika ei antanut periksi!

Mitäs tykkäsitte mun matkapostauksesta? Oletteko itse käyneet Englannissa? Mikä olisi teidän unelma matkakohde tai paikka jonne voisitte jopa ehkä kuvitella muuttavanne?

Kävin muuten äsken vetämässä vikan yöpissalenkin Oton ja Mörkön kanssa korttelin ympäri ja oikeesti arvatkaa mitä mulla oli päällä?! Pyjamahousut, Kumisaappaat ja laskettelutakki! Mitä mulle on tapahtunut?! No ei tuolla onneksi liikkunut ketään, mutta ihan oikeesti en ois ennen varmaan ikinä liikkunut sen näköisenä minnekään, mut hyvä että nykyään osaan ottaa ehkä vähän rennommin. Huomenna on tiedossa kiva päivä, ainakin olettaisin niin koska huomenna on äitienpäivä ja meillä on paljon kaikkea kivaa ohjelmaa! Huomenna toteutan myös sen My Day -videopostauksen jos kaikki suinkin vain onnistuu (videoiden kanssa mulla on aina hieman vaikeaa jos ette ole vielä huomanneet)! 

Nyt mä toivotan aivan mielettömän ihanaa äitienpäivää kaikille äideille, nauttikaa oikein olan takaa!

63 kommenttia:

  1. Haha voooi ku oot jotenki ollu nuoren näkönen!
    Tai siis et sä nytkää minkää ikivanhan kurpan näkönen oo! ;D En viittiny ny kuitenkaa sanoo et lapsenkaa näkönen :D:D
    Mut ihania kuvia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa no enks oookki :D Näytän ihan junnult! Ja kiitos muru ihana<3

      Poista
  2. Jee! Ihana postaus :-) tykkään lukee kaikkien kirjotuksia englannista ja varsinki, ku tässä oli muutakin ku vaan Lontoota.

    Ite meen 4 päiväks Lontooseen elo-syyskuun vaihteessa ja sit jäänkin sinne Englantiin 10 kuukaudeks viettää vaihtovuotta :-D Eli Englanti on ollu mun unelmien matkakohde jostain 10-vuotiaasta ja nyt viimein sinne pääsen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia :) Ja vitsit oon sulle kateellinen, mäki haluun kymmeneks kuukaudeks Englantiin! Ota kaikki irti siellä viettämästäsi ajasta ja pidä hauskaa munkin puolesta :)!

      Poista
  3. ei vitsi, oltiin kans just viimekuus koulun kans lontoos! Tuli nii hauska fiilis ku bongas tuttui paikkoi! voivoi lontoo oli kyl niin kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa se on kyllä! Ja koulun reissut on just jees :D!

      Poista
  4. Ihana postaus:)) Itsellä vaan alkaa Englannin hypettäminen ärsyttää, kun koko suku on sieltä, ja siellä on niin paljon tullut oltua, ihan tavallinen paikka:D Mutta tätä oli tosi kiva lukea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa no sä oletkin onnekas kun olet siellä saanut viettää paljon aikaa :) Kiitos!

      Poista
  5. Gerkin on tuon Liverpool Streetin munahökötyksen nimi - näkyy meitsin kylppärin ikkunasta, hih :) Aivan ihana postaus, osaat kirjoittaa niin hyvin että meikäläinenkin jo Lontooseen kyllästynyt innostui ihan uudestaan :D Huippua, että pääsitte vierailemaan niin monessa eri paikassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kiitti kun valaisit mua :D! Meille kyl selitettiin siitäkin siellä mut nyt ymmäyyän miks unohdin sen nimen (se oli nii outo :D)! Ja kiitos muutenkin, oon kyllä hitsin kateellinen että oot saanu Lontoossa olla kyllästymiseen asti :D!

      Poista
  6. Ihana kertomus! Tuli hieman ikävä Lontoota noita kuvia katsellessa. Asuin siellä vuoden verran tossa pari vuotta sitten ja voin kyllä todeta sen olleen yksi mielenkiintoisinmista vuosista mun elämässä. :-) Toivottavasti säkin pääset sinne vielä uudestaan, oman perhees kanssa. :-)

    Ps. Se munan muotoinen rakennus on nimeltään Gherkin. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulle tuli kanssa! Ja haluaisin kyllä myös viettää vaikka vuoden verran siellä asustellen joskus, olis varmasti upea kokemus :) Kyllä mä aion sinne päästä, jos en vielä tänä vuonna niin ens vuonna viimeistään!

      Poista
  7. Niin ja hyvää (ensimmäistä) äitienpäivää! :-)

    VastaaPoista
  8. Eii, siis mä en ajatellu et kukaan muu ees tietää koko spice girls leffaa, niin legenda! :D tietyin väliajoin aina pakko kattoa se ku se omana VHS:nä löytyy :D <3 Kiitos tästä ihanasta toivepostaus viikosta jo nyt! Oon niin koukussa tähän blogiin, suhun, sun tyyliin ja sun ihanaan perheeseen. :) <3 kuulostimpa fanaattiselta, anteeks :D oot vaan niin mahtava! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhahah se on ihan paras, mulla on kans se VHS :D!! Ja kiitos vain teille lukijoille jotka annatte mulle ideoita joista kirjoittaa! Kiitos myös ihanasta kommentista, etkä kuulostanut fanaattiselta vaan söpöltä :D! Ihanaa alkanutta viikkoa sulle :))<3

      Poista
  9. Mäki olin just helmi-maaliskuusss 2008 englannissa :) meillä oli sellanen nuoriskovaihtoprojekti ja oltiin Canterburyssa viikko, myöskin elämäni paras matka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nice! Mäki oon ollu Itävallassa tommosessa vaihtojutussa ja se oli tosi kivaa :))

      Poista
  10. Ihana postaus::) Mun suurin haave ois päästä Losiin ja tahtoisin asumaan sinne! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)) Ja oi Los Angelesissa ois kyllä ihana käydä :))

      Poista
  11. Mä en itse sinänsä oo koskaa oikee englannista pitäny en tiiä miks..ehkä sen sään takia mut mun ehottomasti suosikkikohde mihin haluisin muuttaa ni on Espanja. Se kieli, kulttuuri ja kaikki on nii ihanaa mun mielestä <3 Ja sieltä tulee nii monta hyvää artistia että..kuten esim mun number 1 laulaja Enrique Iglesias <3 :)
    Mitä parhainta äitienpäivää sulle Iina ja videopostausta odotellessa.. :)

    -Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä oli ainakin ihan loistavat säät siellä, kunnon helle joku +23-27 astetta kokoajan vaikka oli huhtikuu :D Espanjakin on kyllä ihana, ois upeaa päästä käymään Madridissa tai Barcelonassa :) Kiitoksia paljon<3

      Poista
  12. Mä olin viime kesänä ite Englannissa "kielimatkalla", mut oltiin Lontossaa vaan joku 6h, joten siinä ei kauheesti kerenny näkee, joten haluisin sinne uudestaan:)

    Hyvää äitienpäivää muuten sinulle:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä käydä Lontoossa uudestaan ja tutustua kunnolla jos vain on siihen mahdollisuus, ittestäki tuntuu et oon nähny vaan murto-osan Lontoosta koska siellä on niin paljon nähtävää ettei kolme päivää riitä :/ Kiitoksia paljon<3

      Poista
  13. ihanaa, VIHDOIN videoo <3 kiitti iina!

    VastaaPoista
  14. Kiva postaus! :) ja oot tosi pienen näkönen nuissa kuvisssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hahaa enks ookin :D olin semmonen pikkutyttö viel XD

      Poista
  15. Tosi kiva postaus :) Ite oon ollu Englannissa kolme kertaa ja oon tykänny toooositosi paljon. Oon käyny Lontoon lisäks muutamas vähä pienemmäs kaupungissa ja Brighton oli ehdottomasti yks ihanimmista kaupungeista missä oon ikinä ollu, että suosittelen! :-D Ja Madame Tussaud'sissa on tullu käytyä yhteensä vissiin neljä kertaa, heh siel on vaan niin kivaaaa... Mutmut ihana postaus siis ja oot söpö nois kuvissaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos :) Ne pikkukaupungitkin on kyllä sulosia Englannissa, oon ilonen että pääsin tutustumaan myös muualle kuin vain Lontooseen :) ja sinne Madame Tussaudsiin on pakko päästä!! Kiitos :))

      Poista
  16. Oon käyny Lontoossa kaks kertaa, mutta aaaah kiehtois ihan älyttömästi päästä käymää jossai pienemmissä kaupungeissa♥ Ihania noi maisemat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä sulosia ne pikkukaupungit :D Ja osa paikoista oli ihan ku Emmerdalessa XD!

      Poista
  17. http://www.behnfords.fi/walkers-prawn-cocktail-345g-p-874.html

    Tuolta varmaan saa niitä sipsujaa! :) Myymälä näyttäis olevan Helsingissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon jopa käyny Behnford'silla pari kertaa ostamassa karkkia mut enpä oo nähtävästi ajatellu tota Sipsivalikoimaa tarpeeksi, kiitos!

      Poista
  18. ihana kirjotus! ja kiitos noista kuvista! pelaan iphonella semmosta pelii mis pitää tunnistaa logoja ja sun kuvista löysin ainaki kaks mitä en oo tienny!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja hahaha hyvä jos tästä oli jotain hyöytyä :DD

      Poista
  19. Tosi kiva postaus. <3

    VastaaPoista
  20. tää oli ihana postaus! :)
    enää muutama viikko ja pääsen taas englantiin oi että <3

    VastaaPoista
  21. hyvää äitienpäivää! :)

    VastaaPoista
  22. mistä toi G-avain kaulakoru on ostettu? ihana! hyvää äitienpäivää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Gwen Stefanin keikalta 2007 ostettu fanituote ja oli ihan mun lemppari siihen asti kunnes se pöllittiin multa :(( Kiitos paljon<3

      Poista
  23. Mä kanssa kävin ekaa kertaa lontoossa nyt keväällä! :) sitä ennen käyny kanssa 3 kertaa aiemmin siellä vähän eripuolilla, mm samassa paikassa tuolla stradford upon avonissa, ja manchesterissä jne, :) Meillä tuttavia jonkuverran sielä, sekä siskoni joka nyt vajaan vuoden siellä asustellut. Ihana maa ja ihania kaupunkeja! -s-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsit oon sulle kateellinen kun oot niin monta kertaa sinne päässy, voikun munkin joku sukulainen muuttais sinne tai me itse :D! Se on kyllä ihana paikka :))

      Poista
  24. Ihania kuvia! :) Näyttää että oot nauttinu matkasta kovasti <:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)) ja voi kyllä me nautittiin, oli ihana matka! :)

      Poista
  25. Voih, näytät tavallaan tosi pikkuselta noissa kuvissa, toisaalta et oo muuttunu ollenkaan :D Hyvää äitienpäivää, toivottavasti teet jonkunlaisen äitienpäiväpostauksen ja kerrot sun tuntemuksista, kiinnostais tietää mitä mielessä liikkuu ku kohdalle osuu eka äitienpäivä! :) Omaa ekaa tässä vasta odotellaan, vauveli masussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah enks näytäkin :DD Olin ihan pikkunen viel sillon! Ja kiitos paljon, hyvää äitienpäivää sullekin, kyl mäkin vähän vietin jo viime vuonna vaik Tirriskä oliki amsussa ;D Ja mä teen pian oikean äitienpäiväpostauksen jossa kerron vähän fiiliksistä, eilinen postaus kun oli lähinnä pelleilyä :DD

      Poista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Mulla on aivan miljoona kohdetta mihin haluaisin päästä! Just nää tyypilliset kaupungit Euroopassa, lontoo, pariisi, rooma, barcelona... Islantiin haluaisin, muut pohjoismaat on käyty. malediiveille tai johonkin muuhun paratiisiin häämatkalle, etelän kohteisiin. Jenkkeihin joskus. Thunder Bay Kanadassakin voisi olla tosi mahti! Eli siis mitä useampi paikka, sen parempi mulle. :D Mä olen siis niin utelias luonne ja rakastan matkustamista, että en mä tästä osaa nopeasti sanoa vain yhtä paikkaa mihin haluaisin. Ja mikä parasta, matkustustavalla ei oo niin väliä! Lentokone tai auto, ei väliä. Autolla oon kaksi kertaa käynyt jo Saksassa, molemmat reissut aivan huippuja! Seuraavaksi olisi suunnitelmissa Riika. Ihan kahdestaan miehen kanssa viikonlopuksi.

    Käys muuten kurkkaa, aloitin oman blogin, kukasanootahdon.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä haluisin kans käydä just noissa tyypillisissä! Ja Tanska kiinnostaa mua myös kun siellä en oo koskaan päässy käymään vaikka suht lähellä onkin :) Jenkkeihin kyllä kans! Voi hitsi mäki haluun oton kanssa viikonloppureissulle! Mä käyn kurkkimassa sunkin blogia, kiva kun oot alottanut oman! Ja pitäkää kiva reissu :))

      Poista
    2. Meillä ei siis tuo reissu ole vielä varattuna, kun ei oo miehen kesäloma (hurja viikko) vielä tiedossa. Lennot on kyllä katsottu valmiiks ja hotellikin, että heti kun selviää koska on lomaa, niin matka varataan. Onneks mun molemmat vanhemmat on opettajia (pitkät kesälomat), niin saadaan pikkumieskin turvallisesti hoitoon muutamaksi päiväksi. Riika valikoitui nyt sen takia muuten, että sinne on halpaa matkustaa ja siellä eläminen on halpaa, plus, että ei tarvii olla viikkoa, että ehtis näkemään kaiken. Nyt kun itse olen vielä kotona ja ensi syksynä opiskelemassa, niin en ala valehtelemaan, kohteen hintataso merkkaa. :D Tanska kannattaa käydä katsomassa, varsinkin kun Tiara muutaman vuoden kasvaa, niin Legoland on tosi kiva paikka! Ja oman pojan mä kyllä vielä Pariisin Euro Disneylandiin, jahka ensin vähän kasvaa. :D

      Poista
  28. Mun fiilikset Lontoosta on just samanlaiset ku sulla! Just että toisaalta tekis mieli muuttaa sinne tai päästä ees vähän pidemmäks aikaa :)

    Ite oon siis pari kertaa ollu Lontoossa, kerran ihan pikavisiitillä ja viime syksynä oltiin perheen ja poikaystävän kanssa vajaa viikko. Ja arvaa tuliko nyt ikävä sinne! Rakastan tota paikkaa vaan yli kaiken <3 Englannin fiilis on vaan joku niin omanlaisensa, joku niin ihana! Kuulemma sulauduttiin mun poikaystävän kans hyvin joukkoon, meiltä tuli jopa ihan britit kysymään bussireiteistä kun luulivat paikallisiks :D Oltiin ihan onnessamme!

    Hienoin kokemus viime reissussa oli kun käytiin Amy Winehousen kotitalolla. Mulla on siis aina ollu haaveena nähä Amy Winehouse joskus livenä joten tähden viime kesäinen kuolema oli kova kolaus mulle. Joten oli aikamoista seistä siellä sen talon edessä. Vietiin kukkia ja kortti ja se piha oli täynnä lahjoja. En ois halunnu lähtee sieltä!

    Enivei rakastan siis Englantia yli kaiken ja tahon ehottomasti jo pian päästä uudestaan! Olis kiva tosiaan käydä enemmän jossain muuallakin päin Englantia kattelemassa kun siellä Lontoon seudulla ollaan molemmilla kerroilla oltu. Uutta reissua ootellessa :) Ps. Sori romaanikommentista... Pps. Oot niin söpö noissa kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois kyllä siis ihana muuttaa sinne :)) Siellä todella on ihan omanlaisensa fiilis ja ihana tunnelma :) Mekin sulauduttiin joukkoon ja hauskinta oli kun mut muutaman kerran pysäytettiin kadulla ja kysyttiin mistä oon ostanu mun upean nahkatakin ja laukun ja sit sanoin että ne on Suomesta niin ne oli aivan hämmentyneitä :DD! Tuli niin hyvä fiilis kun lontoolaiset tyylikuningattaret kehu mun vaatteita XD Ja voi kuinka hienoa että pääsit käymään Amy Winehousen talolla, oli varmasti vaikuttava kokemus :) Kiitoksia paljon ihanasta romaanikommentista ja toivotaan et me molemmat päästään pian uudestaan ENglantiin!

      Poista
  29. Heii, missä olitte yötä Lontoossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin semmosessa Youth Hostelissa siellä Canada Waterissa, sen nimeä en ikävä kyllä muista enää :((

      Poista
  30. Oi,ihanaa, että teit tästä reissusta postauksen! ite oon menossa sinne kolmen viikon kuluttua, ja voisin jäädä suoraan sinne asumaan, se on mun unelmien maa ja voisin muuttaa pysyvästi johonkin päin Englantia, en haluis lähtee sielt enää takasin, kun kerran sinne pääsen :-D kiitos sulle erityisesti tästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit, kiitos :)! Ja pidähän ihanaa Englannissa munkin puolesta!

      Poista
  31. Mä taidan olla maailman ainoin ihminen kuka ei pidä Lontoosta ilmeisesti haha :D Itse asustelen tällä hetkellä Itä-Englannissa ja uskon todellaki että ootte bilettänyt koko loman, nää britit on ihan hulluja juhlimaan! :D Kieltämättä tulee Suomea ikävä kun täällä asuu, nää on tosi alkeellisia monissa asioissa, varsinkin asuntoasioissa.
    Kiitos kuitenkin ihanasta blogista, melkeen aina katon heti ensimmäisenä just sun oman, et ootko päivittäny!

    Ihanaa kevättä koko perheelle! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah on ne kyllä :D! Mullakin kyllä varmasti tulis ikävä Suomeen, mut ois se silti varmaan kokemuksena upea :) Ja niissä hostelleissa huomas kyllä sen asuntoasioiden alkeellisuuden esim. suihkuista ym :DD Ihanaa kevättä sullekin ja kiitos ihanasta kommentista :))

      Poista
  32. hahah voi eii :D pikkasen huippuja muistoja tuolta reissulta! otetaan hei tavoitteeksi tehä vielä toinenki tollanen reissu tässä lähivuosina! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥