Toivepostaus: Vauvan vaikutus parisuhteeseen

Ajattelin toteuttaa nyt pitkästä aikaa toivepostauksen ku tullu niin monta peruspostausta nyt putkeen. Multa toivottiin silloin postausta siitä miten pikkuneiti on vaikuttanut mun ja Oton parisuhteeseen ja ajattelin sit kertoa teille tänään siitä, mut sovellan tätä vähän ja laajennan tän silleen et kerron myös vauvelin vaikutuksesta koko meidän elämään, eikä vaan parisuhteeseen. Luvassa on siis vähintäänkin Sinuhe Egyptiläisen verran lärpätystä, lukee ken jaksaa!

Mehän alettiin siis virallisesti seurustelemaan helmikuun 9. päivä jolloin mä jo epäilin olevani raskaana ja mainitsin siitä myös Otolle heti kun olin alkanu epäilemään raskauden mahdollisuutta. Vahvistus mun epäilyille saatiin 17.2. eli tasan viikko sen jälkeen kun oltiin alettu seurustelemaan. Eli me ollaan ihan meidän seurustelun alusta asti tiedetty jo et meille tulee vauva ja valmistauduttu siihen, tässä tapauksessa meidän tilanne on siis erilainen kun niiden parien jotka on vaikka seurustellu jo pari vuotta ennen kun alkavat odotta vauvaa. Alusta asti ollaan oltu tässä jutussa yhdessä, molemmat sataprosenttisesti
                   Mun mielestä se on vaan hyvä juttu ettei ehditty tavallaan elää normaalia parisuhteen arkea kovin kauaa ennen vauvan syntymää, koska nyt me ei osata kaivata sellasta vapautta. Koko meidän seurustelun ajan mä oon ollu raskaana (paitsi tietty nyt) joten se on asettanu omat rajotuksensa sille mitä voi tehdä. Me ei olla totuttu bilettämään yhdessä tai muutenkaan viettämään mitään railakasta elämää vaan jätettiin molemmat se vaihe taakse samalla kun sitouduttiin toisiimme.
                   Toki alussa ennen kun raskaus alko näkymään nii käytiin pari kertaa myös baarissa esimerkiks kaverin synttäreillä mut sillonkin tultiin ajoissa kotiin enkä mä tietenkään juonu mitään. Ottokaan ei oo koskaan juonu mitään suuria määriä meidän seurusteluaikana ja mä oon tosi kiitollinen et Otto otti myös sillä tavalla mun tunteet huomioon raskausaikana. Mut siis pointti oli se että ollaan periaatteessa lähes koko meidän seurusteluaika eletty niinku meil ois jo vauva mut ilman sitä itse vauvaa. Eihän sitä tietenkään tiedä millasta on kun on omia lapsia ennen kun se lapsi oikeesti on siinä sylissä mut kumminki otettiin aika rauhallisesti koko raskausaika ja valmistauduttiin vauvantuloon hyvin mun mielestä.
                   Noh, nyt se vauva sitten nukkuu tossa sitterissä, miten se on vaikuttanu meidän suhteeseen? Ei mitenkään, tähän mennessä. Ihan suoraan sanottuna mun mielestä meidän suhde ei oo muuttunu mitenkään muuten kun siten et se on ehkä syventyny, vaikka aina me ollaanki oltu superläheisiä. Meillä on edelleen mun mielestä yhtä paljon omaa aikaa ja myös sitä yhteistä kahdenkeskistä aikaa. Toistaseksi vauva nukkuu niin hirveen paljon että suurimmaksi osaksi sitä ei edes huomaa et meitä on kahden sijaan kolme. Ne hetket kun sen huomaa on maailman parhaita, yhessä ihmetellään toisiamme kaikki kolme ja nauretaan Oton kanssa pikkusen ähinöille ja ilmeille. Mut myös ne yhteiset hetket, kun pieni on illalla nukahtanu ja me jutellaan sängyssä päivän tapahtumista tai kävellään kauppaan ja vauva nukkuu vaunuissa, on tärkeitä parisuhteen kannalta.
                    Me ollaan synnytyssalista asti molemmat oltu yhtä suuressa roolissa vauvanhoidossa, kummatkin osaa syöttää, vaihtaa vaipan, kylvettää, pukea ja ihan mitä tahansa vauva sitten tarvitseekaan. On meille muodostunu semmosia omiakin juttuja, neiti saattaa syödä enemmän sillon ku mä syötän sen ja olla tyytyväisempi silloin kun isi vaihtaa vaipan mut kummatkin selviää kaikista vauvanhoitoon liittyvistä jutuista silti. Tää on sen kannalta hyvä et jos vaikka vauva kasvaessaan tulee itkuisemmaksi ja vaikka valvottaa yöllä niin me voidaan myös vuorotella öisin silleen et toinen valvoo vauvan kanssa ja toinen saa nukkua. Tai jos mä haluun mennä yksin salille tai lenkille tai vaik kahville kaverin kanssa nii mun ei todellakaan tarvii ihmetellä et miten vauva ja Otto pärjää kotona kun mä tiedän et niillä sujuu ihan loistavasti ja vähintään yhtä hyvin kun mulla ja vauvalla.
                      Tottakai nyt kun Otolla on alkanu työtkin isyysloman jälkeen niin mä oon päivisin vauvan kanssa yksin, mut sen näkee sit myöhemmin et miten se vaikuttaa vauvan ja Oton suhteeseen vai vaikuttaako mitenkään. Tuleeko äidistä läheisempi kuin isistä vai onko äiti se ärsyttävä jonka naamaa pitää kattoo kokoajan ja isi on ihanin kun sitä näkee harvemmin. Kuka tietää, mut sen näkee sitten kun pikkuneiti kasvaa, kuten kaiken muunkin.
                      Varmasti kasvaessaan pikkuinen tulee vaikuttamaan enemmän siihen kuinka paljon meillä on omaa aikaa/kahdenkeskistä aikaa koska mitä vanhemmaksi pieni kasvaa sitä enemmän hän jaksaa olla hereillä ja tarvitsee meidän huomiota. Mut muuten en usko et vaikuttaa millään tavalla, ainakaan negatiivisesti. Lapsi on lähentäny meitä kyl entisestään, ja tulee lähentämään. Kyllä mä ainakin koen ihan mieletöntä rakkautta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ku vilkasen Ottoon pikkusen väläytettyä hymyn kun nään sen saman vanhemman ylpeyden Oton kasvoilla jonka tiedän omillanikin olevan. "Me tehtiin toi, kelaa!"

Vaikka pikkuneiti ei pahemmin parisuhteeseen ookkaan vaikuttanut niin kaikkeen muuhun kyllä senkin edestä. Kaveripiiri on muuttunu, suhteet ystäviin lähentyny ja etääntyny riippuen ihmisestä. Sukulaissuhteet on pääasiassa lähentyny, nyt mulla on paljon enemmän yhteistä juteltavaa vanhempien, perheellisten sukulaisten kanssa. Asuinympäristö on rauhallisempi ja asunto tottakai suurempi, harrastukset nestepitoisten sijaan liikuntapitoisia.
                         Kaveripiirissä vaikutus on ollu kaikken suurin, on niin sanotusti tullu erotettua jyvät akanoista. Kyllä ne oikeat ystävät on rinnalla edelleen, entistä läheisempinä ja iloisina meidän puolesta. Puheluihin on normaalien juorujen ja läpänheiton lisäksi tullut mukaan myös naurua pikkuisen kakkaamisäänille ja keskustelua niin ristiäisistä kuin yövalvomisestakin. Lähellä asuvat ystävät kiirehtivät myös heti katsomaan vauvaa kun oltiin kotiuduttu ja innokkaimmat jo sairaalaan. Vaikkei ystävilläni olekaan omia vauvoja niin kyllä he kiltisti jaksavat kysellä vauvan kuulumisia ja jutella vauvasta sanan jos toisenkin. Tosin musta itestäni on kiva jutella suurimmaksi osaksi muista asioista ystävien kanssa, tää blogi on siitä hyvä et tätä kautta oon tutustunu muihin äiteihin joiden kanssa on sit ihana puhua vauvajuttuja. Toisaalta on teidän äitien kanssa kyllä kiva puhua myös ihan mitä vaan muitakin juttuja, kuten on tullu huomattua kun olen facebookin välityksellä muutamien äitien kanssa jutellut enemmänkin.
                         Surullista on ollut huomata se et jotkut sellaset ihmiset joiden oon ajatellu olevan mun hyviäkin kavereita ei oo sit kumminkaan loppujen lopuksi ymmärtäny sitä miten paljon vauva vaatii aikaa. Tai oikeastaan jo sitä kuinka paljon raskaus vie voimia. Loppuraskaudessa en millään enää jaksanut liikkua kaupungilla pitkiä aikoja, enkä edes saanut liikkua sen jälkeen kun säännölliset supistukset alkoivat. Ei tietenkään sitä voi tietää täysin millaista lapsensaaminen on ellei ole omia lapsia, mut kyllä tyhmänkin pitäisi se tajuta ettei elämä jatku samanlaisena kuin aiemmin. Mulle on soitettu vihaisia puheluita siitä kuinka "mua ei kiinnosta enää muiden asiat" ja mikä vielä naurettavampaa, kirjoiteltu anonyyminä formspringissä kuinka "ollaan mun entisiä parhaita kavereita" ja kuinka "mä oon feidannu kaikki".
                       Mut mä oon onnellinen siitä et ne ihmiset jotka ei hyväksy meidän nykyistä elämäntyyliä tai kykene sitä ymmärtämään on tuoneet sen hyvin selkeästi esille jo tässä vaiheessa. Kaikki loppuu aikanaan. On heidän kanssaan tullut vietettyä paljon hyviäkin aikoja, mut nyt elämä on erilaista eikä tiet enää kohtaa samalla tavalla. Ei siinä mitään pahaa ole enkä koe kovin suurta haikeutta heistä irti päästäessäni ja voihan olla että joskus myöhemmin lähennymme uudestaan kun elämäntilanteet ovat samankaltaisempia. Mitään ei voi ennustaa etukäteen mutta aika näyttää.
                         Toisaalta oon myös lähentynyt monien vanhojen tuttujen kanssa uudelleen, johtuen varmasti siitä että oon itte kasvanu ihmisenä raskauden ja vauvantulon myötä. Myös blogin kautta oon tutustunu moniin ihaniin uusiin ihmisiin, muihinkin kuin äiteihin.

Kaikenkaikkiaan koen vauvan tuomat elämänmuutokset positiivisina ja hyvinä. Vauva on tuonu mun elämään niin paljon kaikkea hyvää (tärkeinpänä itsensä) etten ois koskaan voinu ees toivoakaan. Nykysin mun elämä on täynnä rakkautta ja meidän pikkuisen sulosia hymyjä. Kiitos tästä postausideasta, oli ihanaa mun ittenikin kannalta saada nää ajatukset kirjotettua. Toivottavasti jaksoitte lukea, eikä ollu liian tylsä postaus!

Miten vauvantulo on vaikuttanut teidän lukijoiden parisuhteisiin? Tai oletteko kokeneet jotain muita suuria mullistuksia elämässänne jotka on laittaneet kuviot täysin uusiksi parisuhteessa tai kaveripiirissä?3