keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Toivepostaus: Kurkistus Tiaran vaatekaappiin

Tänään olisi vuorossa varmaankin videopostauksen lisäksi eniten toivottu postaus, eli Tiaran vaatekaappipostaus! Mä oon viettänyt koko aamun kuvaillen noita vaatteita Tiaran kanssa. Työnjako meni silleen että mä kuvailin ja Tiara söi kaikkia muita vaatteita, kenkiä ja milloin mitäkin. Tämä ei nyt varsinaisesti liity asiaan, mutta Tiara on oppinut ryömimään ihan huikean hyvin! Ja arvatkaas mitä muuta on jo tapahtunut, Tiara nousi karhukävelyasentoon hetkeksi ja lisäksi neiti on noussut polvilleen tukea vasten! Ihan hirmuisen nopsasti on lähtenyt toi liikkumataito kehittymään sen jälkeen kun Tiara ekan kerran lähti ryömimään hitaasti mutta varmasti. En voisi olla ylpeämpi tuosta ihanasta pirpanasta!     
            Mutta nyt vihdoin esittelen niitä vaatteita, jätin kuvaamatta osan sellaisista perusvaatteista jotka on tulleet esim. äitiyspakkauksen mukana tai jotka on muuten vaan sellaisia joita ei niin hirveästi käytetä. Ja en myöskään kuvannut liian isoja tai liian pieniä vaatteita vaan ainoastaan ne jotka tällä hetkellä on käytössä, koska isompia näette sitten myöhemmin ja pienemmät on jo nähty!
BODYT

Prinsessakakkubody - Lindex Jätskibody - Lindex Raitabody - Kappahl
 Molemmat bodyt - Lindex
 Raitabody - Lindex Perhosbody - Lindex Röyhelöbody - H&M
 Raitabody - Kappahl Muurahaisbody - Lindex
Valkoinen ja vaaleanpunainen ribbibody - H&M Kaksi perusvalkoista bodya Polarn O. Pyret Vaaleansininen body - Ciraf

PAIDAT JA MEKOT

 Raidallinen paita - Esprit Kumisaapaspaita - Esprit Pöllöpaita - H&M
 Kaikki kesätopit - H&M
 Farkkumekko - H&M Vaaleanpunainen velourmekko - Benetton Ruskea mekko - H&M
 Kaikki mekot - H&M
 Raidallinen juhlamekko - Zalekua Valkoinen kukkamekko - Monsoon
Ruusukuvioinen samettimekko - H&M Vakosamettimekko - Tutta

SHORTSIHAALARIT JA HOUSUT

 Raidallinen Shortsihaalari - H&M Neonpinkki haalari - ZARA Pilkullinen Shortsihaalari - H&M
 Kukkaleggingsit - Noppies Vaaleanpunaiset leggingsit - BOGI Pallokuvioiset leggingsit - Lindex
 Molemmat leggingsit - Lindex
 Leopardilegginsit - Lindex Ratsastajanhousut - H&M Hienosteluhousut - ZARA
 Pinkit collarit - H&M ja Adidas-collarit - adidas XD
 Lilat velourhousut on Jesper Juniorista, merkkiä en muista ja noi toiset tietysti Adidaksen
Punaiset trikoofarkut - Lindex Farkkuleggingsit - Kappahl Lilat vakosamettipillit - Lindex

HUPPARIT, NEULEET JA TAKIT

 College - Adidas, Collegehaalari - Kappahl Huppari - Benetton
 Lila huppari - Adidas Leopardihuppari - H&M ja Fuksianvärinen neuletakki - H&M
 Raidallinen trikootakki - H&M Beige boleroneule - Zara Ruskea neuletakki - H&M
Hello Kitty fleecetakki - H&M Farkkutakki - ZARA Valkoinen hupparineule - Disney Store

YÖKKÄRIT JA SUKKAHOUSUT

 Vaaleanpunainen nalleyökkäri - Claire's Muumiyökkäri - Lindex? Toinen nalleyökkäri - Tutta
 Ökkömönkiäisyökkäri - H&M Kastelukannuyökkäri - Lindex Keltainen nalleyökkäri - Pikkuset?
 Raidallinen yökkäri - Lindex Minnihiiriyökkäri - Disney Store
 Sydänyökkäri - Lindex Valkoinen yökkäri/Potkupuku - Ralph Lauren
 Molemmat yökkärit - H&M
Valkolilat raitasukkikset - Name It, Vaaleanpunaiset sukkikset - Tommy Hilfiger, Pöllösukkikset ja raitasukkikset - Ellos Kids

ASUSTEET JA KENGÄT

Uimapuku, seeprapipo. rusettipanta ja olkihattu - H&M Raitapipo Polarn O. Pyret
Talvi slip-onit - VANS Vaaleanpunaiset saappaat - Name It Hapsusaappaat ja "Uggit" - H&M
Valkoiset nauhakengät - NIKE Ruutu Slip-onit - Lindex Keltaiset sandaalit ja mustat ballerinat - H&M

Mä en tiedä teistä, mutta musta toi vaatemäärä näyttää aika pieneltä! Mutta se johtuu nimenomaan siitä että tuossa on ainoastaan ne vaatteet jotka voisin koska tahansa pukea Tiaralle päälle ja olen jättänyt pois "kotivaatteet" jotka saattaa olla vähän tylsempiä tai vaikka ihan perusvalkoisiakin. No okei nyt ehkä valehtelin, kotona Tiara on mieluiten ilman vaatteita tai ainakin ilman housuja, mut kyllä meillä silti on kotivaatteitakin. Otin muuten Tiarasta kuvan sen kenkien kanssa kun sain idean neidin pyöriskellessä kenkien keskellä. Mulla on nimittäin itsestänikin vuonna 2008 otettu samanlainen kuva, noh onkos meissä samaa näköä? ;D



Kesäksi pitäisi ostaa vielä muutamat shortsit koska niitä meillä ei ole ollenkaan (vaikka shortsihaalareita löytyykin)! Lisäksi tarvittais varmaan muutama lyhythihainen body lisää ja ehkä joku söpöliini hellemekko. Mut mitäs piditte Tiaran vaatteista? Mun ehdoton lemppari on tällä hetkellä toi keltanen uimapuku, se vaan yksinkertasesti on maailman ihanin! Huomenna on vuorossa seuraava toivepostaus, näitä on oikeesti ihan superhauska toteuttaa! Ja on myös hauska pitää teitä jännityksessä, en nimittäin aio paljastaa yhtäkään postausta etukäteen!

Millainen vaatemaku teillä on lastenvaatteissa? Mikä oli lemppari Tirriäisen jutuista? 

Nyt toivottelen kaikille mahtavaa keskiviikkopäivää ja mä palaan huomenna!

57 kommenttia:

  1. Miten musta alko yhtäkkiä tuntumaan, että Eliaksella on ihan hirveen vähän vaatteita. :D Mun lemppareita Tirriskän vaatteista oli prinsessakakkubody ja jätskibody!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No musta tuntu kans tätä kuvatessa et onpas meillä vähän vaatteita! :DJa ne on kyl munkin lemppareita ku ne on niin ilosia :D!

      Poista
  2. Tykkään kans tosi paljon tosta keltasesta uimapuvusta! Niin söpö röyhelöineen! Ja noi keltaset sandaalit ja toi neonpinkki haalari- ihania! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne on kyl munkin lemppareita (ylläri, ne on kaikista uusimmat vaatteet :D) pirteät värit on ihania lastenvaatteissa!

      Poista
  3. apua, mäki haluun ostella tollasia sulosia lastenvaatteita :( nää kaikki oli ihan sairaan ihania! ootte kyllä osannu ostaa tosi ihania, ja noi juhlamekot on tosi kauniita! ite tykkäsin eniten vansin kengist, koska oon niin merkki uskollinen, et jos joskus saan lapsia, niin sen kengät tulee varmaan kaikki olemaan vaan vansia ja converseja :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww kiitoksia paljon<3 Lapsille tehdään niin ihania vaatteita kyllä nykyään! Ja noi Vansit on lahjaksi saadut mutta aivan ihanat, me ollaan ostamassa Tiaralle kans Converset mut vasta sitten kun se oppii kävelemään :D

      Poista
  4. Tuo valkoinen kukkamekko on aivan älyttömän söpö ja nätti!

    VastaaPoista
  5. haha en haluu tietää kuinka paljon Tiara tulee omistamaan kenkiä kun on 17... :-D prinsessakakku- ja jätskibodyt on ihania + ja mansoonin mekko <3 Tiara on niin söpö (: ja säkin oot todella nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa mulla oli 96 paria sinä päivänä ku täytin 18 :DDD Ja ne on kyl tosi sulosia kaikki! Kiitoksia paljon<3

      Poista
  6. ihan liikaa ihania vaatteita ! Mäkin ajattelin tehä postauksen tuon neidin tähän asti hankituista mekoista joita on jo kiva läjä vaikka mitään en oo ite ostanu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah oi vitsi tee ihmeessä, mä haluun nähdä ihanan neidin ihanat mekot<3

      Poista
  7. Siis apua sulan kyllä noille kaikille vaatteille mutta mun sydämen on ainaki varastanu tuo keltainen uikkari, muurahaisbody ja sitte noi kaikki leopardivaatteet :D IHANIA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ne on kyllä ihania :DD Se muurahainen on niin liikkis!

      Poista
  8. Ihania vaatteita Tiaralla! =) Toi keltanen nalleyöpuku on äitiyspakkauksesta.. Meijän neitillä 6,5kk se on kovassa käytössä koska siinä on lahkeet sopivan pitkät.. Kaikissa muissa 74koon yökkäreissä ni lahkeet on tosi pienet, tai sit meillä on vaa pitkäkoipinen tyttö =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookki! Ja joo niin onkin :) Ja meilläki on monet 74-koon vaatteet lahkeista kinttanoita jo, mut Lindexin leggingsit on tosi hyviä koska niissä on pitkät lahkeet!

      Poista
  9. Voi että, onpa täydellinen vaatekaapillinen pikkupirpanalla, aivan ihania nuo kaikki!!

    VastaaPoista
  10. ää kirjotin kommentin joka sitten poituis =( Mutta niin uusi yritys, eli aivan ihania vaatteita ! Mulla on jotain samoja meidän tytyllä. Ja voi miten paljon kenkiä Tiaralla! Teillä on ihana tytär ja sulla hyvä maku niin vauvan kuin omiinkin vaatteisiin! Oon saanu sulta paljon vinkkejä ihan vauvan vaatteista ruokaan. Hassua kun lukee sun blogia niin tuntuu ihan kun muka tuntisin sut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii :( Kiitoksia hirmuisen paljon<3 Mulla on "hieman" tullu hamstrattua noita minikenkiä, pitäis vaan pian alkaa hommaileen sit ne ensiaskelkengätkin! Ihana kuulla että oot saanu vinkkejä mun blogista, ettei oo ihan turha blogi :D! Ja aika hauska, mullekki on monet vakkarikommentoijat tullut kyllä niin tutuksi että on melkeen kans semmonen olo välillä niinku tuntis toisen :D

      Poista
  11. Ihanan söpöjä vaatteita Tiaralla! Mun lempparit on noi kaikki ihanat shortsihaaralit ja toi collegehaalari, raidallinen trikootakki ja hienosteluhousut. Plus rakastan kaikkee raidallista ni kaikki sellassetki sulosii (: ja vielä toi ihana uikkari ja kaikki kengät! oho taisin luetella melkei kaikki lemppareiks :D no liikaa ihania vaatteita teijän neidillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookki! Mäki tykkään kyllä niistä kaikista :D Onneksi pienille tehdään nykyään nii ihania vaatteita ettei tarvi ostaa mitään rumia rytkyjä :D!

      Poista
  12. :D ihania on vaatteet ja kyllähä niitä paljon pitääki olla koska niitä likaantuu nii paljon tuossa iässä mutta ihan hirveesti niitä teillä kyllä on eikä suinkaa vähän ! muta jokku ostaa paljo vaatteita ja pyykkää vähemmän ja jotku pyykkää koko ajan ja kuluttaa niitä vaatteita loppuun asti :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä oon just aivan surkeen laiska pyykkääjä, en jaksa pestä pyykkiä ku ehkä 1-2 koneellista muutaman kerran viikossa, en läheskään joka päivä :D Että siinä mielessä ainakin on hyvä että on paljon vaatteita!

      Poista
  13. toivottavasti tulee videopostaus tän viikon aikana myöskin, iiiiks!

    VastaaPoista
  14. Mun suosikit, jotka voisin napata Arielille olivat: Zalekua Valkoinen kukkamekko - Monsoon, "Uggit" - H&M,Fuksianvärinen neuletakki - H&M,Prinsessakakkubody - Lindex. Ja vähän? :D Mulla on hieman vähemmän, ku toi ja tuntuu, etten kerkiä millään käyttämään kaikkia vaatteita tarpeeksi monta kertaa ennen kuin pieneksi jäävät :D Ja minä, kun käytän kierrätettyä, niin vaatetta on laidasta laitaan eli vähän kaikki käyvät :D Leolle kylläkin tällä hetkelle helppoja housuja, ku käy potalla itse.
    Luin tuolta sun aiemmista postauksista, että Oton äiti on kuollut hiljattain. Tuli vaan mieleen, että minäkään en ole nähnyt anoppiani, joka kuoli yhtäkkiä viikossa. Mieheni(silloin 18) jäi asumaan omakotitaloon ja hänen siskonsa (silloin 12) meni Mammallensa ja Papallensa asumaaan, koska isä ja äiti olivat eronneet muutama vuosi aiemmin mistä johtui huonot välit ja niitä välejä ollaan yritetty nyt lasten myötä paikkailla..
    Mutta halusin vaan kertoa, vaikka ei asia ketään kiinnosta.
    Olet kyllä muuttunut alku ajoista, niinku aiemmissa postauksissa mainitsit ja galleriassakin eksyin sun sivuille. Paljon olet joutunut kokemaan negatiivisia asioita ventovierailta ihmisiltä, jotka eivät tunne sua. Toivottavasti suurin osa on tämän blogin kautta muuttanut käsitystään tai edes katuvat ikäviä sanoja. Ihania vanhempia olette ja mahtavan rennon luonteen omaatte, mutta silti huolehtivan :)
    Hyvää illan jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa ne on kyllä munkin lemppareita, tykkään tosin kaikista Tiaran vaatteista melkeen yhtä paljon :D! Ja musta taas tuntuu että aina joutuu samat rytkyt laittamaan päälle kun ei oo mitään uusia, onkohan mulla päässä jotain vikaa? :D

      Aika jännä että ollaan kohtalontovereita tässä anoppiasiassa, ihan kamalaa että ei olla ehditty heihin tutustumaan :( Ja kyllä mua kiinnostaa ja mulle saa kertoa!

      Oon mä kyllä muuttunut, toivottavasti parempaan päin :D Kyllä ne ikävät sanat on joskus satuttaneet niin paljon, mutta onneksi teitä ihania on aina ollut rutkasti enemmän kuin ikäviä! Kiitos ihan hirmu paljon ja olet tosi ihana!

      Poista
  15. Kauheesti oot ostanu Tiaralle hihattomia ja lyhythihasia vaatteita kesäks! :O eihän tommosen pikkusen iho sais altistuu auringolle ollenkaan, vaan sen pitäs olla koko ajan vaatteilla suojattuna. hankit vielä lapselles ihosyövän, kun noin vähissä vaatteissa sitä pidät kesällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en usko, että Iina on Tiaran kanssa suorassa auringonpaisteessa ilman suojaavaa vaatetusta tai päivänvarjoa. Sitä paitsi, turhaa pelottelua tommonen, kyllä tähänkin asti lapset Suomessa on pärjänneet ilman uv-suojattuja vaatteita, eikä lasten ihosyöpä ole nykyään sen yleisempää kuin ennenkään. Kyllä Suomessa hyvä aurinkosuojarasva ja varjo rattaissa, sekä masun, selän ja pyllyn peittävät vaatteet ja hattu riittävät. :) Ulkomailla on asia erikseen, siellä aurinko ilottaa ihan eri voimalla.

      Poista
    2. muuten hyvä, mutta ton ikäselle ei saa laittaa aurinkorasvaa ollenkaan, koska sen kemikaaleja ei ole tutkittu. itse en IKINÄ antaisi lapseni olla noin paljastavissa vaatteissa kesällä. auringon säteily ei ole mikään pikkujuttu. KUKAAN ei tunnu sitä täällä suomessa tajuavan. se on täällä ihan yhtälailla vaarallista kuin esim. etelä-euroopassa, kun otsoonikerrokset on ohentuneet.

      Poista
    3. Anonyymi, mikä on otsooni? Mä pyrin välttämään auringon säteilyä otsonikerroksen ohentumisen vuoksi mutta otsoonista en koskaan ole kuullutkaan :D Musta tuntuu että sä et oo ollenkaan perehtynyt kyllä tähän asiaan vaan halusit vaan tulla mussuttamaan siksi että ei ollut parempaakaan tekemistä.. Ensinnäkin, pikkulasten aurinkorasvoissa suoja on useimmiten FYSIKAALINEN, ei KEMIALLINEN ja Suomessa on muutenkin todella tarkat rajoitukset mitä saa myydä lasten/vauvojen tuotteena ja mitä ei. Jos aurinkorasvassa on sekä kemiallinen että fysikaalinen suoja, niin aina vaan parempi koska silloin se on varmasti suojaavaa ja aivan 100% varmasti on kyllä pikkulasten rasvoissa käytettävät kemikaalit tutkittu, en mä mitään Yves Rocherin kevyttä kymppisuojaa oo Tiaraan hieromassa vaan ihan apteekista ajattelin ostaa vauvojen aurinkorasvaa jossa suojakerroin vähintään 50 :)

      Toiseksikin, luuletko että kaikki Tiaran hihattomat bodyt on kesäksi? Me ollaan ostettu ne syksyllä/talvella ja kuule ihan sitä varten että voi pitää mekkojen/collegehaalareiden yms. alla jotta vaippa pysyy paikoillaan, kuten olen täällä blogissa kertonutkin :)Ja tiesitkö että vaikka onkin kesä niin joskus ihmiset saattavat silti viettää aikaa SISÄtiloissa, joissa saattaa olla KUUMA ja silloin on mukavampaa jos on vaikka hieman kevyempi vaatetus, vai mitä?

      Jos sä vaikka huolehtisit omista asioistasi ja mä huolehdin mun lapsesta, mä en todellakaan ole mikään idiootti joka laittaa lapsen alasti auringonpaisteesen kymmeneksi tunneksi kuten tunnut kuvittelevan :DD

      Ja äiti, nimenomaan!<3

      Poista
  16. Siis aivan ihana toi Zaran neon pinkki shortsihaalari! Ja noi HM:n kesätopit ja farkkutakki! :) Tosi kivoja, värikkäitä vaatteita! I like!

    P.S sääähä voisit tehä sun vaatteista/kengistä postauksen! Eiks ni? Ois kiva välillä sun omia juttujakin lukea/katsoa!

    Ihana blogi! kaikkea hyvää sulle ja teijän perheelle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookki! Mä tykkään kans niistä ihan sikana :) Ja mä teinkin jo kun niitä niin paljon toivottiin, toivottavasti tykkäsit! Kiitos paljon ja kaikkee hyvää sulleki<3

      Poista
  17. Nyt kun Tiara pian alkaa ottamaan askelia, Niin lastenkenkä myyjänä suosittelen tutustumaan SUPERFIT ensiaskel kenkiin. Ne ovat lapsen jalkaa tukevia,kevyitä ja kaiken lisäksi joustavat lapsen jalan mukaan.
    Heti kun Tiara alkaa ottamaan askelia, niin laita hänelle sisälläkin jotkin kengät jalkaa, jotta hänen on ulkona kävely onnistuu sitten vähemmillä kolhuilla

    lapsena kengät ovat kaikista tärkeimmät, sillä kasvava jalka on kaikista herkin virhe asennoille.

    98% syntyy terveillä jaloilla, mutta aikuisena enään 38% on terveet jalat.
    joten kannattaa tutustua lasten kenkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole ennen kuullutkaan Superfitistä, mulle tuttuja oli vain Kavat ja Tepsut, mut täytyypä tutustua niihinkin :) Se on ihan totta että ensikenkiin kannattaa kyllä todella panostaa ja näin olen ajatellutkin, kiitos vinkistä! :)

      Poista
  18. Tosi sulosia vaatteita. ♥
    Mahtuuks noi kaikki vielä Tiaralle, kun osa noista housuista esim. on kauheen paljon pienempii kuin toiset? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtuu, osa noista on vielä vähän löysähköjä mutta käytetään niitä silti :D Liian pieniin vaatteisiin ei tungeta meidän neitiä :D

      Poista
  19. Hehe meillä on noi leopardihousut ja ratsastuspökät kanssa just nyt käytössä :D Mun pitäis vielä hankkii meijän Bellalle uimapuku,muistatkos oliks h&m tollasia uimapukuja esim. vaaleenpunasena? :)

    Tiaran vaatteista ehdoton ykkönen mun mielestä on toi raidallinen juhlahame,oon meijän tytsylle ton tapasta yrittäny metsästää mut ei oo kävellyt vastaan :D

    Hyvää loppu kevättä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihania! Ja hmm siel tais olla ehkä pilkullinen versio tosta mut vaaleenpunasta ei ollu :/ Mut sit joku toinen malli oli vaaleenpunasena!

      Ja se on kyl ihana se Zalekuan mekko, lahjaksi saatiin mut noita vissiin saa Stockalta/Sokokselta!

      Hyvää kevättä teillekin :))

      Poista
  20. Ihaniaihania vaatteita, nuo kaikki leggarit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, oon aina kattonu et teilki on nii ihanii vaatteita peejiille :))<3

      Poista
  21. toi neonpinkki zaran haalari on huippu<3

    VastaaPoista
  22. Aivan ihania vaatteita Tiaralla! Voi söpöys noita uikkareita. Ehdoton lemppari bodyista on muurahaisbody, meilläkin se ja voisin käyttää sitä pojalla koko ajan! :)Noissa kahdessa kuvassa, missä on kahdet kollarit, niin ne näyttää tosi eri kokosilta, meneekö ne molemmat Tiaralle vai onko noi adidas kollarit vähän isot tai toiset housut jäämässä kohta pieneks? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se muurahaisbody on NIIIN sulonen, mä eka aattelin et onkohan se liian poikamainen Tiaralle, mut sit päätin että ihan sama se on niin sulonen että ihan hyvin voi käyttää :D Ja joo siis ne pinkit housut on semmoset että jää kohta pieniksi mut menee vielä ja ne adidakset on kokoa 80 että vähän reilut, mut käytetään niitäkin :D

      Poista
  23. Meillä ei ole kotivaatteita erikseen, koska musta on supertylsää pitää kaapissa lapsilla sellaisia vaatteita jotka ei kaikki tule käyttöön.
    Joten ostan vaan niitä kivoja, ja pidettäväksi ne kaikki on tarkoitettu :)
    Eikä valkoiset bodyt ole tylsiä, ne kuuluu mekon alle ;)
    Kivan pirteitä vaatteita, meidän vaatekaappi näyttäisi paljon värittömämmältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä on kotivaatteina sellaisia vaatteita jotka on vaikka saatu lahjaksi ja ne ei ole miellyttäneet silmää niin paljoa/vaatteita joissa on pysyvä tahra tai vaikka vaatteita jotka on kaupassa näyttäny ihan kivalta mutta jotka tuntuu hankalalta yhdistää järkevästi johonkin ala- tai yläosaan. Ja mun mielestä valkoiset bodyt on supertylsiä, mä mieluummin puen joko yksinkertaisen mekon ja alle iloisenvärisen bodyn tai sitten värikkään mekon ihan ilman bodya :)

      Kiitoksia paljon!

      Poista
  24. Ihania vaatteita pikku neidillä. <3 Tykkään ite varsinkin noista ensimmäisen kuvan bodyista ja tuosta valkosesta Monsoonin kukkamekosta. :)
    Apua en malta oottaa, että pääsen ostelemaan ite kaikkia ihanuuksia! Harmi, kun meidän pikkuinen ei suostunut paljastamaan sukupuoltaan niin en voi ostella, kun neutraaleja vaatteita mitkä käy sekä tytölle, että pojalle. Tekis niin mieli ostaa joku hempee vaaleanpunainen ihanuus. <3 :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kaimaseni :D!<3 Ja voi hitsi, no mut se on sitten entistä ihanampaa kun vihdoin saatte oman pienen syliin ja näätte kumpi se on herra vai neiti ja sit saatte ostella kaikkee ihanaa :) Ja onneksi neutraalitkin vaatteet on tosi suloisia, esim newbiellä ja lindex hello babyllä on niin söpöjä<3 Ihanaa odotusaikaa sulle!

      Poista
  25. Aivan ihania vaatteita tiaralla, tyyli mimmi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ;D No mä oon niin obsessoitunut vaatteisiin että niin kauan kun mulla on sananvaltaa sen pukeutumiseen niin se tulee kyllä olemaan tyylimimmi ;DD

      Poista
  26. Haaste sulle blogissani mysteerimutsi.blogspot.com! Ps. söpöjä pieniä <3

    VastaaPoista
  27. Tosi söpöjä kaikki vaatteet! Mulla on sun blogia lukiessa iskenyt kamala vauvakuume! Poikaystäväkin löytyy, mutta ei se vauva kuitenkaan sovi meillä vielä tähän elämäntilanteeseen (oon 19v.)... Kommentoin yleensä nimimerkillä, mut nyt kirjotan anonyyminä, koska sanoin ton vauvakuume jutun:D On muuten kiva, kun sulta tulee joka päivä postaus! On kiva töiden jälkeen päästä lukee sun blogia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah awws! <3 No mut hei, vauvakuumeilukin on jo ihanaa, se että ajattelee vaan miten ihanaa sitten tulee olemaan ja hoitaa muiden vauvoja ja haaveilee, niiden voimalla mäkin jaksoin odottaa (no okei en joutunut kovin kauaa odottelemaan mutta toisaalta aloitin kuumeilun ala-asteella :D)! Ihanaa että tykkäät blogista ja kiitoksia paljon<3

      Poista

Kiitos kommentistasi♥